Vuosipäivä

Frettikuumeeni syttyi jo yhdeksänkymmentäluvun lopulla, kun luin mielenkiintoisen lehtijutun freteistä, ja kävin sen jälkeen miljoonat kerrat katselemassa frettien touhuja läheisissä eläinkaupoissa. Siitä kun tämä luku elämässäni todenteolla alkoi on kuitenkin vasta kolme vuotta. Tasan kolme vuotta sitten tällä päivämäärällä ajoimme Jussin kanssa Turusta Inkooseen hakemaan Snurrea ja Esteriä.

Ensimmäiset kuvat neideistä Skeppdalissa toukokuussa 2015. Olen ehkä vähän harjaantunut neitien kuvaamisen sen jälkeen.

Olimme tavanneet tytöt kolmea viikkoa aikaisemmin, ja sopineet silloin noudon kesäkuun alkuun. Näiden viikkojen aikana oli käyty hankkimassa tarvittavia tarvikkeita sekä rakennettu frettiportti silloiseen asuntooni, jotta tytöt saisi pidettyä tarvittaessa erillään Miikkiksestä. Sekä luettua vielä uudelleen kaikki se materiaali, minkä niiden viikkojen aikana luettavakseni löysin. Useampi läheinen oli jo ilmaissut huolensa siitä, että olen taas tekemässä hulluuksia: ottaa nyt pari haisevaa näätää samaan asuntoon haisunäädän kanssa. Mitä jos näädät tappelisivat? Mitä jos Miikkis spreijaa? Kertakaikkisen huono idea. Mutta minulle niin iso askel kohti yhtä lapsuuden haavetta, että olin valmis ottamaan vastaan kaikki eteentulevat haasteet.

Olo oli yhtäaikaa varma ja epävarma. Olinhan minä lukenut freteistä enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo parikymmentä vuotta, nähnyt kavereiden frettejä sekä omistanut erilaisia eläimiä yli kaksikymmentä vuotta. Mutta silti: ensimmäiset ovat aina ensimmäisiä. Lukeminen ei ole ikinä sama asia kuin se että se eläin on oikeasti siinä, ja tietää ettei se ole lähdössä pois. Kun se on oma kirjahylly mihin se kiipeää ja oman kämpän kolot mihin se hetkeksi katoaa. Snurren ja Esterin myötä oma frettiharrastus alkoi keskeltä frettien elinkaarta: molemmat neidit olivat tullessaan nelivuotiaita. Hieman jo rauhoittuneita, selkeästi aikuisia neitejä. Omat ensimmäiset haasteet eivät siten liittyneet pennun purukoulutukseen tai muuhun tapakasvatukseen, vaan päätökseeni vaihtaa neidit nappulasta raakaruualle. Moni kaveri muistaa varmasti yhä miten itkin ilosta, kun Snurre ensimmäisen kerran haki itse hiiren ruokintakaapista, suolesti sen olohuoneeni matolle ja alkoi syödä.

Esteri 7-vuotta

Koska meidän tarinamme alkoi keskeltä, näihin kolmeen vuoteen on mahtunut myös tutustuminen frettien vahuuteen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin. Snurren insulinooma ja se kun jouduimme lopulta mummuskasta luopumaan. Esterin hammasongelmat hampaidenpoistoineen ja niitä seuranneine hammaskiviongelmineen. Esterin viime syksyinen äkillinen massanmenetys, jolloin pelkäsin jo tosissani menettäväni mummuskan. Silti en ole sekuntiakaan katunut, että juuri näistä neideistä tulivat ensimmäiseni. Tiedän että toivon paljon, mutta toivon silti, että tämä ei ole viimeinen yhteinen vuosipäivämme yhdessä Esterin kanssa. Minä haluan uskoa, että meillä on mahdollisuus ylittää kahdeksanvuoden rajapyykki tämän meidän lauman itseoikeutetun matriarkan kanssa.

Tänään on myös toinen vuosipäivä. Kun istuimme kolme vuotta sitten autossa ajaessamma Inkoosta kohti Turkua, Jussi kysyi minulta, muistanko mikä päivä on. Olin juuri saanut mukaani elämäni ensimmäiset frettini ja pää oli pinkkiä hattaraa, ja vastaaminen sen myötä vähän kesti. Jussi sitten auttoi, ja muistutti minua minun ja Jussin ensimmäisestä vuosipäivästä. Tällä päivämäärällä tulee siis tasan neljä vuotta minun ja Jussin ensitreffeistä. Eli jos joku ikinä ihmettelee, kuinka aina raahaan Jussia mukaan kaikkiin näätäjuttuihin, voin vain todeta olevani romanttinen luonne ja haluavani muistella meidän ensimmäistä vuosipäivää.

Minä ja Jussi joulukuussa 2015

Sen lisäksi että haluan toivottaa hyvää vuosipäivää Esterille ja Jussille, uskallan ehkä sanoa ääneen jo jotain muutakin. Tällä hetkellä alkaa näyttää hyvin vahvasti siltä, että meille on kesän aikana kotiutumassa briteistä meidän lauman seitsemäs prinsessa. Pieni suklaa ppk neiti, josta olisi määrä tulla myös Sariannan ensimmäinen jalostusnaaras Sotatanssin-frettilään.