Syyslomapuuhia

Frettien yhdistämisestä olikin jo viime postauksessa puhe - se etenee yhä niin harmonisesti, ja fretit ovat niin unisia ja talvimoodissa, että alan oikeasti pelätä että ne tajuavat kunnolla vasta keväällä, että porukassa onkin äkkiä puolet ekstraa. Tänäänkin frettihuoneen porttia avatessa kolme kahdeksasta jäi mieluummin huoneeseen nukkumaan, vaikka meillä oli käymässä opiskelijaryhmä Liviasta. Juutas ja Vappu löytyivät jo eilen illalla samasta unimajasta. 

Yksi sopuleista juomapullolla

Kanit tuli muutettua autotalliin jo alkuviikosta. Turkkiensa ja lämpövastuksella varustetun vesikuppinsa myötä ne olisivat hyvin voineet jäädä talvehtimaan myös ulos, mutta huomasin että itselläni alkoi nousta kynnys viettää kanilassa aikaa, kun ulkona on iltaisin jo pilkkopimeää ja kylmää. Autotallissa on kuitenkin sähkövalo ja lämpötila pysyy plussan puolella, joten esimerkiksi kynsienleikkuu onnistuu muutenkin kuin valoisaan aikaan. Autotallissa on tosin taas kanien kannalta huonommat kaivelumahdollisuudet, ellei sitten kehitä aitauksen ympärille laitaa esimerkiksi laudoista, että saisi sinne enemmän olkea ilman että ne leviävät lattiakaivoon asti. 

Kanien talvitukikohta

Muuten on sitten pesty kylppäristä pois sinne kertyneitä herppikamppeita, siivoiltu eläinasumuksia ja pesty pyykkiä. Viimeisintä ilmeisesti vähän liikaakin, sillä nyt uusikin kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti, eikä enää käynnisty. Sille saatiin nyt huolto varattua 9.11., eli ainakin siihen asti pitää taas hyödyntää pyykkinaruja ja saunanlauteita. Frettien vaatehuonekin kyllä taas tulvii tekstiileitä siinä määrin, että mikäli laumat nyt yhdistyvät, voisi olla taas karsintakierroksen paikka. Joitain kaikkein kuluneimpia ja huonokuntoisimpia kyllä jo keräilin pois ja polttoon.

Kummatkin sukkikset yhtä aikaa liikkeellä

Mauno on ollut taas ihan onnessaan, kun päässyt esittelemään matelijabunkkeria eläintenhoitajaopiskelijoille, joita meillä kävi tänään kaksi ryhmää. Maunon mittapuulla ainoa pieni harmi hommassa on meidän uudet sopulisäännöt: sopuleita saa katsoa vain lasin läpi eikä verkkokaton päältä, vaikka verkkokaton läpi ne näkee ja haistaa paljon paremmin, joten eihän sellaista sääntöä voi mitenkään muistaa! Ja sitten kun vähän lipsahtaa, ja tassut laskeutuvat kannelle, joutuu bunkkerista ulos! Käsittämättömän epäreilua. Miten Maunon olisi tarkoitus tutustua Maunon sopuleihin, kun kontakteja noin rajataan?!

Minttu halusi omaa laatuaikaa ilman muita kissoja ja frettejä

Minttukin livahti bunkkeriin jälkimmäisten opiskelijoiden lähdettyä ja piti kehräten ja kurnuttaen pitkän alustuksen, miksi sitä ei juuri nyt sovi nostaa bunkkerista pois. Ja koska Minttu on vähän herkkis, ja nyt on taas ollut myllerrystä, enhän minä sitten raaskinut pakottaa sitä pois, vaan jäin seuraksi lattialle paijailemaan Minttua. Jos sellaista ei nyt lomalla ehdi, niin koska sitten. 

Juutas & Vappu

Yhdistämiskuvioita

Lopetin soutaamisen ja huopaamisen frettien yhdistämisen suhteen maanantaina, ja raivasin autotalliin tilan kahdelle playpenille. Ja koska olin edelleen äärimmäisen skeptinen onnistumisen suhteen, odotin että Jussikin ehti töistä kotiin, ja varustauduin sen jälkeen turvasaappailla ja hitsaushanskoilla ennenkuin laskimme kaikki kahdeksan frettiä vapaaksi. Koska jaksaminen oli viime viikon jäljiltä vähän vähissä, kai tämä oli sen luonteinen yritys, että katotaan nyt yksi kunnon tappelu niin voidaan sen jälkeen todeta että yritetty on, ja jatkaa kahden lauman kanssa. 

Eka lähdettiin hyvin askeettisesta liikkeelle

Vääntöhän sielä aitauksessa heti tuli ja parit jännäkakat. Mitella otti pienen haavan kylkeen, kun Tellu alkoi heti pyyörittää sitä, kaikilla oli hännät pörrössä, huuto kävi ja puffi haisi. Mutta silti: kukaan ei iskenyt lukolla kiinni toiseen, eikä kukaan ei pissannut alleen. Eli siihen nähden mitä olin pelännyt meno oli yllättävän sivistynyttä, missä kuukausien pohjatyöllä on voinut olla osuutta asiaan. Vielä enemmän yllätyin, ettei tainnut mennä varttiakaan, kun tyyppien joulukuusihännät alkoivat silottua ja tyypit kasautua tuttujen kavereiden kanssa nukkumaan. Että anti olla, ei tämmöistä jaksa.  

Koska olin henkisesti varautunut epätoivoiseen verilöylyyn, en ollut uskaltanut etukäteen kauhean tarkkaan miettiä, miten tästä jatketaan. Koska olin melko varma, että kiitos meidän kotinatsin jatko on, että kumpikin lauma palaa omiin asumuksiinsa eikä yritetä enää koskaan lisästressin välttämiseksi. Kaikkien kuitenkin nukkuessa suht sovussa metrin säteellä toisistaan, jätin Jussin vahtimaan frettejä ja menin siivoamaan olohuoneaitauksen kaikesta ylimääräisestä, jottei sielä olisi heti mitään, mistä aloittaa valtataistelut. Alkuun ajattelin jättää tästäkin vielä pois pissa-alustat ja viltit, mutta tulin melko äkkiä siihen tulokseen, että kahdeksan frettiä pissaa ja kakkaa siinä määrin, että jos aitaus on pelkällä muovimattopohjalla edes muutaman tunnin, on sielä pian tulva ja näädät kaikki pesua vaille. Niinpä pissa-alustat ja viltit tulivat sillä uhallakin, että niistä sitten tulisi vääntöä. Olohuoneaitauksessakin oli taas pientä vääntöä siirron jälkeen; huutoa ja puffailua. Ei kuitenkaan mitään sen isompaa, joten Jussi meni nukkumaan että jaksaisi tiistaina töissä, ja minä valvoin päälle neljään asti katsoen leffoja, kokkailen ja siivoten, että sain vahdittua frettien unta. Sen jälkeen menin itsekin nukkumaan kuuloetäisyydelle luottaen että Jussi tarkistaa jengin heti kuuden pintaan.

Aamulla kaikki olivat edelleen kunnossa, ja ruokakin maittoi kaikille. Halusin silti odottaa Jussin kotiin ennen olkkariaitauksen siivoamista, sillä fretit piti toki saada johonkin siivoamisen ajaksi, enkä yhtään epäillyt, ettei siirto jonnekin muualle voisi taas käynnistää jupinoita. Siirtopaikkaa miettiessäni päädyin siivoamaan frettihuoneen perusteellisesti, ja päätin kokeilla miltä meno sielä näyttäisi. Niinpä Jussi meni taas vahtimaan näätiä siksi aikaa kun minä jynssäsin olkkariaitauksen valmiiksi siltä varalta, että joko osa tai kaikki pitäisi siirtää frettihuoneesta nopeasti. Frettihuoneessakin kuitenkin vain vähän huudettiin, ja sitten syötiin sovussa kahdesta kiposta ja mentiin nukkumaan.

Olohuoneaitaus toimi puolimatkan krouvina

Kumpikin jengi sai sitten jäädä frettihuoneeseen ja olen aika puulla päähän lyöty, että tässäkö tämä oli. Tätäkö olen pelännyt ja lykännyt kesästä asti, kun ei tästä voi tulla mitään. Ja miettinyt, että missä kohtaa se kunnon välien selvittely tulee, että ollaanko tässä nyt pari päivää vieraskoreita, vai herätäänkö asiaan sitten kevään korvilla, kun jengillä alkaa olla taas enemmän jaksamista. Kuitenkin samalla se pieni toivonkipinä että meillä voisi olla jatkossa taas yksi lauma on alkanut vahvistua. 

Ja ei, frettien totuttaminen toisiinsa ei ole aina perseestä. Mutta silloin kuin jengissä on useampia 4+ vuotiaita tyyppejä, joista osa lähtökohtaisesti vihaa kaikki uusia näätiä, kyseessä on kaikkea muuta kuin läpihuutohomma. Eli jos haluaa useampia frettejä JA säilyttää mielenterveytensä, suosittelen lähtökohtaisesti kahta pentua samasta pentueesta, tai pennun ottamista kaveriksi nuorelle, esimerkiksi vuotiaalle fretille. 

Positiiviselle puolelle jengin suurin yllättäjä on ollut Nava, joka kovasti haluaisi jo kasanukkumaankin uusien tyttökavereiden kanssa. Tämä on pieni ihme, sillä kun poika tuli meille kesällä elettyään viimeiset neljä vuotta ainoana frettinä, se juoksi alkuun kaikkia muita karkuun. Mutta näemmä siitä on kuoriutunut melkoinen seuramies. 

Huoneen puolella lähestymistavaksi vaihdettiin ekstrapaljon petejä, että kaikki voivat nukkua halutessaan vaikka yksin (kuvassa häkissä Mallu & Mitella, ovea lähempänä pedissä Juutas, etualalla pedissä Vappu ja Vappua haistelemassa Tekla)

Ruuankin suhteen on menty ekstrarunsailla annoksilla, niin Maunokin on liittynyt seuroihin yhdessä Hattaran ja Navan kanssa

Kissabloggaajamiitissä Tampereella

Pandemia on heijastunut pitkänä taukona myös kissabloggaajamiitteihin. Niin pitkänä, että edellisen miitin aikaan meillä oli vasta yksi kissa, pieni birmanpentu Aino. Sekin oli kuitenkin enemmän, kuin ensimmäistä kertaa osallistuessa. Kissabloggaajien aktiivisuus ja yhteisöllisyys kun houkutti meidät mukaan kuvioihin jo ennen ensimmäistäkään kissaa, kun kissanmääritelmää vähän venytettiin noiden meidän kissankaltaisten kissakäärmeiden suuntaan. 

Aulassa oli paljon vilteillä peitettyjä kiipeilypuita tarjoamassa tähystyspaikkoja ja suojaa

Sunnuntaina kokoonnuttiin porukalla ensimmäisen kohteen eli Kissojen katastrofiyhdistyksen pihaan. Tauon jälkeen ilmoitautuneita oli kokonaiset 15 henkeä, joten meille tultiin jo pihalle pahoittelemaan tilojen ahtautta, ja sovittiin että yhdistysesittely hoidetaan jo heti ulkona, niin sisällä on sitten mahdollista jakautua pienemmiksi porukoiksi katsomaan tilat läpi. Saimme kuulla kuinka Kissojen katastrofiyhdistys on Suomen vanhin vain kissoihin erikoistunut eläinsuojeluyhdistys, ja siitä, kuinka kissat tulevat heille pääosin muiden yhdistysten kautta tai luovutettuina. Eli koska Kissojen katastrofiyhdistyksellä ei ole roolia löytöeläinten vastaanottajana eikä juurikaan omia loukutuksia, valtaosa yhdistyksen kissoista on valmiita uusiin koteihin heti yhdistykselle saapuessaan. Tai olisivat, jos niitä koteja olisi. Korona-ajan etätöiden loppuminen, matkustelun vapautuminen ja taloudellinen epävarmuus näkyvät nyt selvästi vähentyneinä kotikyselyinä. Yhdistykselle olisi jatkuvasti tulossa enemmän kissoja kuin sieltä lähtee, vaikka osa kissoista saadaan majoitettua myös vapaaehtoisten ensikotien luo odottamaan sitä omaa loppuelämän kotiaan. 

Teemanmukaista taidetta

Varsinainen kierros sisätiloissa jäi suhteellisen lyhyeksi. Tilat on pyritty rakentamaan ennenkaikkea kissojen ehdoilla niin, että kissoille olisi mahdollisimman paljon tilaa, piilopaikkoja ja virikkeitä. Niinpä meidän kaltainen lössi ei sujahtanut sinne kauhean näppärästi, vaan ilma tuntui loppuvan kesken, ja osaa kissoistakin selvästi ahdisti äkillisesti ilmestynyt ihmisjoukko. Niinpä tyydyimme katsomaan tilat suht reippaasti läpi, jättämään tuliaiset kissoille ja jatkamaan eteenpäin. Silti oli mukava päästä näkemään tämänkin toimijan tilat, vaikka sunnuntaisen jälkeen ehdottomasti suosittelen menemään sinne enemmin pienemmissä porukoissa - tutustumaan kun pääsee ihan ominpäinkin, kunhan vain sopii vierailusta etukäteen. Silloin kissatkin saavat vierailuista varmasti enemmän irti, kun rauhallisemmassa tilanteessa on helpompi rohkaistua hakemaan namia tai leikkimään leiluilla. Ihania ne olivat silti kaikki, mitä nähtiin. Ja olen taas semisti tyytyväinen siitä, että Dewin sijaiskotivastaava on sanonut suoraan, ettei saada sijaiskissoja meidän tämänhetkiseen härdelliin, sillä etenkin viime öisen pakkasen jälkeen sitä haluaisi taas kaikki kissat jonnekin sisälle ja suojaan. 

Hänessä oli jotain samaa kuin minun ensimäisessä kissassa Misussa <3

Kissojen Katastrofiyhdistyksen jälkeen miittiä jatkettiin syömisen merkeissä Pispalan Pulterissa. Paikka oli varsin viihtyisä ja ruoka erinomaista. Ainoa mikä hieman harmitti, oli että porukka piti jakaa kahteen pöytään, ja pöytien ympärillä oli sen verran hälyä, ettei pöydästä toiseen huutaminenkaan keskustelusta puhumattakaan onnistunut. Se innoittikin Satun heti suunnittelemaan seuraavaa miittiä, sillä pitäisihän sitä päästä juttelemaan koko porukalla mahdollisimman pian uudelleen. Että jos ei nyt ihain pimeimpään talviaikaan, niin viimeistään sitten kevään korvilla. Sovittiin sitten samalla, että seuraavaa kokoontumista lähdetään puuhaamaan Turkuun, ja että sisällytetään siihen sitten eläintarhakierros täällä meillä. Tälläkertaa kissojenkaan kun tarvitsee tuskin pelätä sitä, että ne uhkaisivat jäädä liian vähälle huomiolle ja eksoottisempien tyyppien varjoon vierailijoiden silmissä. 

Seinillä oli paljon ohjeita vapaaehtoisille eri tiloissa toimimisesta

Kotiinviemisiksi saimme vielä kokonaiset kaksi kassillista Primacatin tuotteita, kun kassit oli laskettu osallistuvien henkilöiden mukaan. Jussikin intoutui siitä postaamaan herkutteluvideota myös omaan instaansa, jota on alkanut taas aktiivisemmin päivittää. Kasseistahan meillä kotona riemu repesi, sillä etenkin Aino on ollut pennusta asti hulluna Primacatin tuotteisiin, ja ne vakuuttivat kyllä äkkiä koko muunkin jengin pari freteistä mukaanlukien. Ensimmäinen namitankopaketti hävisikin heti yhdeltä istumalta kohtuullisen kristillisellä tasajaolla viiden kissan suihin. Pöydän kulmalle illalla unohtunut namipussi oli pöllitty ja tyhjennetty kokonaan yön aikana. Muut piti sitten lukita kaappiin, jos niiden käyttöä haluaa yhtään pystyä säännöstelemään. Olen kokenut meidän laumakoolla helpoimmaksi tilata niin ruuat, namit kuin hiekat kotiinkuljetuksella suoraan kotiovelle, mutta ehkä siitä ei olisi merkittävästi isompi vaiva napata noita välillä kauppareissun yhteydessä mukaan ostoskoriin. Primacatia kun myydään muunmuassa Citymarketissa, jossa teemme muutenkin ison osan viikottaisista ruokaostoksista. 

Vähän ujompia ihanuuksia

Pienestä ahtaudesta ja sen nopeuttamasta aikataulusta huolimatta miitti oli mielestäni varsin onnistunut. Tällaisena se oli myös sopivan kevyt tähän viikonloppuun, kun mielessä oli muutakin. Kiitos vielä järjestäjille ja kaikille kanssaosallistujille! 

Siirtymässä ruokailupaikkaan

Oma annokseni, kerrankin kastiketta oli reilusti

Kotona kuvaaminen meni hämärähommiksi, eivätkä kissojen päätkään pysyneet jännästi yhtään paikoillaan

Minttukin liittyi seuroihin

Kauas pilvet karkaavat

Viimeiset pari viikkoa olen enenevissä määrin odottanut syysloman alkua ja koittanut päättää, yritänkö yhdistää frettilaumat, vai onko Nava turhan pappaantunut, jotta olisi reilua koittaa saada se vielä samaan jengiin Nutskun kanssa. Ja jos päättäisin koittaa yhdistää frettilaumat, missä ja miten sen tekisin. Se ajatusmylly kuitenkin katkesi torstaina aamulla, kun heräsin ja huomasin että minulle oli tullut kaksi puhelua. Kukaan ei ikinä koita soittaa minulle niin aikaisin aamulla, joten tiesin välittömästi että jokin on pielessä. En olisi kuitenkaan osannut ikinä edes aavistaa, kuinka peruttamattomalla ja kauhealla tavalla pielessä, ennenkuin sain äitini kiinni ja hän kertoi kumppaninsa menehtyneen yöllä sairaskohtaukseen. Siitä alkoi sitten toisenlainen ajatusmylly, kun olisin yhtäaikaa halunnut lähteä siitä paikasta suoraan äitini luo ja jättää kaiken muun välittömästi. Kuitenkin toinen ääni sisällä vaati vahvasti, että kotoa ei lähdetä, ennenkuin sinne on saatu joku, joka ottaa laumasta kopin. Siinä kohtaa kun kuulin, että siskoni ja äitini hyvä ystävä ovat äitini luona järjestämässä asioita, aloin järjestellä omia kuvioitani niin, että pääsisin lähtemään seuraavana päivänä. Torstaina vedin vielä työssäoppimispaikalla iltavuoron, kun en osannut heti tehdä oikein mitään kotonakaan.

Yleensä olemme kotoa poissa maksimassaan yhden yön, ja hoidamme eläimet juuri ennen lähtöä ja heti paluun jälkeen. Siinä välissä pyrimme saamaan jonkun ruokkimaan kissat ja fretit, ja katsomaan että bunkkerissa pelittää sähköt. Tällä kertaa halusin kuitenkin lähteä jo perjantaina, enkä luottanut siihen, että muistaisin hoitaa kotona kaiken kuten pitää. Joten päätin kokeilla, pääsisikö kukaan eksoista paremmin perillä oleva ottamaan kopin koko laumasta, niin että huomaisi mahdolliset puutteet, jolle voisin nakittaa ne hommat jotka muistaisin lähtöni jälkeen unohtaneeni ja joka pystyisi myös leikittämään ja aktivoimaan fretit niin, ettei Nutskun ja Hattaran välit ottaisi taas takapakkia siitä, että ollaan jumissa ja on tylsää. Normireissuilla en yleensä edes yritä tätä, sillä ne ihmiset joilla on kokemusta tästä lajikirjosta ovat suht harvassa, kukaan heistä ei asu ihan naapurissa ja vielä isompana valtaosalla heistä on omakin eläintarha huolehdittavanaan. Seita sai kuitenkin järjestettyä asiat niin, että pystyi tulemaan avuksi tällä aikataululla, mistä olen ikuisesti kiitollinen. Oli nimittäin aika outoa palata kotiin niin, että ei tarvinnut heti alkaa hommiin, ja kissat ja fretitkin olivat tyytyväisinä nukkumassa ilman että heti alkoi levoton portin renkutus ja ruuan kerjääminen.

Viikonloppu meni sitten Tampereella. Valitettavasti en pystynyt tekemään sitä, mitä olisin halunnut eniten tehdä ja saada tapahtunutta tapahtumattomaksi. Pystyin vain täyttämään äitin pakastimen, ja osoittamaan toivottavasti vähän tukea ja rakkautta. Meidän alkuperäiseen viikonloppusuunnitelmaan oli kuulunut päiväreissu Tampereelle sunnuntaina kissabloggaajamiitin merkeissä, mutta ilmoitin sinne heti torstaina, että meidän osallistuminen saattaa peruuntua. Sunnuntaina äitillä oli kuitenkin samaan aikaan tapaaminen, johon hän halusi keskittyä rauhassa, joten osallistuimme kuitenkin. Teen siitä oman postauksensa. 

Nyt olen sitten takaisin Turussa, ja olo on yhä vähän pökertynyt. Minä en ole ollut ikinä hyvä puhumaan puhelimessa ja toimimaan etätukena. Yleensä kriisitilanteissa olen paras ottamaan kopin ihmisten lemmikeistä, niin että tilanteessa on sitten yksi asia vähemmän huolehdittavana. Mutta äitillä ei ole lemmikkejä. Joten koitan soittaa ja odotan että asiat alkavat hahmottua ja tulee enemmän niitä konkreettisia käytännönjuttuja mihin tarttua.

Arjessa sitä aina ajattelee, että aikaa on jäljellä vaikka kuinka paljon loputtomina kiireen täyttäminä sykleinä. Miksi sen rajallisuuden muistaa aina vasta kun se loppuu.

Hyvinkään matelijamessut

Hyvinkään messujen osalta tavoite oli messuilla sillain kevyesti: vain turistina, välttäen ensiruuhkaa, viipyä muutama tunti, moikata tuttuja ja ostaa vähän ruokahyönteisiä. Ei mitään ylimääräistä. Lopputuloksena päädyin kuitenkin vähän ennakkoshoppailemaan, mutta onneksi kaikille ostoksille sai sovittua noudon messualueelle. Samoin kuin myymälleni häkille. Ja ilmanputsarille, jonka välitimme messuilta Turkuun. Näistä tuli vähän säätöä messujen alkuun, kun kaikki kauppakontaktit eivät olleet tulossa messuille, niin diilejä hierottiin sitten pitkin parkkipaikkoja. Mutta ei mitään sen isompaa. Se missä homma lähti lipsumaan suunnitelmasta, oli se, että messuilta ei tule mukaan muita kuin ruokahyönteisiä. Heti syöttöön ostetut ruokahyönteiset kun olisi voinut jakaa terroihin kätevästi myyntirasiasta ilman mitään boksien virittelyä. 

Pyro messuboksissa

Ensimmäisenä sortui Jussi. Heti ekasta pöydästä johon pysähdyimme Jussille näytettiin tuliskinkki ja sanottiin että se voisi muuttaa meille. Jussi mietti asiaa parin pöydän verran, ja palasi hakemaan tyypin matkaan. Itsekin saatoin hiukan yllyttää asiassa, sillä tuliskinkkiä tuli harkittua jo neljä vuotta sitten, kun frettipäiväiltiin Hämeenlinnassa ja Jussi meni ihastumaan lajiin. Yleensä minä olen meistä aina se impulssiivisempi, niin kukaan tutuista ei tahtonut uskoa, että Jussi oli meistä se, joka sanoi ensin tahdon. Itse onnistuin valehtelemaan itselleni aina toisen kerroksen perimmäiseen pöytään asti, että en ole edes vaarassa hullaantua, nyt kun sukkisten kotiutumisesta on vasta viikko ja kääpiörotatkin vielä tulossa. En taas ottanut tarpeeksi huomioon sitä, että tuttujen kesken eksopuolella ei voidaan tulkita kylläksi, jos sitä ei toista kyllin montaa kertaa ja tarpeeksi painokkaasti. Kuten silloin, jos ihastuu vaikka neljään arosopuliin, eikä niiden kotiuttamiselle ole mitään varsinaista estettä, jos unohdetaan se, ettei meidän lauman pitänyt enää tänä vuonna kasvaa. Sitten kun Jussi oli vielä jäänyt kierroksella jälkeen, ja luuli minun ja Marikan jo sopineen sopulikaupoista ja oli heti valmis maksamaan ne. Siinä kohtaa lakkasin sitten sanomasta ei, ja aloin suunnitella terraariota. 

Pyron ja Kukkiksen uudet kämpät

Messujen loppua kohden alakerrassakin pystyi paremmin hengittämään ja pöydille alkoi nähdä paremmin. Silloin sieltä lähti mukaan vielä yksi rukoilijasirkka Jussille ja itselle x-määrä kysymysmerkkitorakoita. Näistä jälkimmäiset olisi ehkä ainoina saanut puhuttua ruokaeläin-kategorian alle, vaikka eipä meillä toisetkaan Therea-suvun torakat ole ikinä olleet kuin lemmikeinä. Jussi onkin jo aika hyvin oppinut kysymään, mitä hyönteishuoneen ötököistä on oikeasti lupa syöttää meidän hyönteissyöjille. 

Yksi neiti Tikutaku

Tikutakujen valtakunta

Se että messuilta lähtikin sitten mukaan yhden hupsiksen sijaan useampi tarkoitti sitä, että ilta ja seuraava päivä menivät sitten terraariotetriksessä, kun kotimatkalla oli ensin tiputettu ilmanpuhdistin Sariannalle ja Claudia kyydistä. Kaikille mukaan lähteneille eläimille löytyi kotoa valmiiksi terraario ja tarvikkeet, mutta niitä piti hieman kaivella varastoista, pestä ja askarrella esimerkiksi sopulien uuteen terraarioon verkkokansi. Eli ilta venyi taas aika pitkäksi, ennenkuin kaikki tyypit oli saatu majoitettua.  Toissapäivänä saatiin kuitenkin jopa jo askarreltua kaikille uusille tyypeille samanlaiset nimilaput kuin muillakin on. Valitettavasti samalla piti muokata muutamia vanhoja lappuja. Messuja edeltäneenä yönä yksi natalhiiristä kun löytyi kuolleena terraariosta, ja vähän messujen jälkeen yksi kesyhiiristä meni kasvaimeen. Laurin kohdalla poismeno tuli ihan puuntakaa, ja saattoi koko natallauman taas vaakalaudalle, kun yhden poistuttua joukosta arvojärjestys meni taas uusiksi ja johti tappeluun. Nyt on kuitenkin taas pari päivää näyttänyt siltä, että ehkä se sopu sieltä vielä löytyy. Kesyhiirillä taas alkaa olla jo sen verran ikää, että on ikävä kyllä ihan odotettavissa, että menetyksiä tulee. Nytkin sen lisäksi, että Mutkalla oli kasvain, Naamis on alkanut laihtua ja menettää massaa, joten hänen kohdallaan voidaan joutua tekemään päätöksiä piankin. 

Yksi kysymymerkkitorakoista

Kaikki uudet tyypit ovat myös saaneet nimensä (poislukien torakat). Eli tervetuloa jengiin sukkikset Mata & Hari, tuliskinkki Pyro, piikkikukkasirkka Kukkis ja Tikutakut (sopulit saivat erinäisistä syistä vain yhden yhteisen nimen). Sekä x määrä skorpionvauvoja, sillä vähän ennen messuja varmistui myös se, että Jussin vietnamilainen metsäskorpioni Ripley oli ollut kantavana hankittaessa. Ja nyt sillä on luola täynnä minejä. 

Tappelupukarit Aapo, Timo & Eero

Uudet terralaput

Tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen siitä, että näillä näkymin meidän osalta seuraavat messut ovat 16.-17.9.2023, kun Lemmikki Tampere tulee taas. Sitä ennenkin olisi kyllä ainakin kahdet messut, Pieksämäen matelijamessut 18.3.2023 ja Eläinystäväni-messut Helsingissä 15.-16.4.2023. Pieksämäen messut jätämme kuitenkin Jussin kanssa näillä näkymin väliin välimatkan takia. Eläinystäväni-messut taas järjestetään taas yhtäaikaa lapsimessujen kanssa, ja olen todennut että yhdistelmä omat lapsiin tottumattomat lemmikit ja lapsimessujen sadat lemmikeihin tottumattomat lapsiperheet ovat itselleni yhdistelmänä turhan stressaava. Muissa eläintapahtumissa lapset eivät häiritse yhtä paljoa, koska silloin suhteessa isommalla osalla lapsista on jotain kokemusta lemmikeistä, tai edes vanhemmat, jotka osaavat opastaa lapsia lemmikeiden kanssa.  

Sukkisten uusi terraario

Sukkikset Mata & Hari

Lemmikki Tampere

Lemmikki Tampere -messut olivat viikonloppuna ja pahin messukooma alkaa hiljalleen hellittää. Messut itsessään menivät hyvin, mitä nyt etenkin lauantaina ihmisiä oli hyvin paljon enemmän mitä minun mukavuusalueelleni mahtuu. Sunnuntaina kulkuväylillä mahtui jo paremmin liikkumaan ja ehti ihan eri tavalla pysähtyä juttelemaan ihmisten kanssa ja kertomaan freteistä pidemminkin. Isointa stressiä kuitenkin aiheutti, että Nutellan ja Hattaran välit ottivat lauantaina valtavan takapakin. 

Laumakemialliset ongelmat alkoivat jo menomatkalla, kun boksista alkoi kuulua normaalia enemmän mekkalointia. Hattara on yleensäkin hyvin vokaalinen lapsi, joten tässä vaiheessa ei vielä huolestuttu suuremmin. Messupaikalla sitten huomattiin pari uutta vekkiä pikkuneidin niskassa. Ne saatiin kuitenkin jemmattua suht hyvin Hattaran messuhupparilla, ja messuaitauksessa Hattara ja Nutella nukkuivat välissä jopa samassa pesässä kuten kotonakin. Sama älämölö alkoi kuitenkin heti kun neidit nostettiin samaan boksiin messupäivän päätteeksi, vaikka ennen messuja neidit olivat tehneet sovussa lyhyempiä yhteisiä boksimatkoja. Eli ei muuta kuin toisen boksin hakuun, että saatiin molemmille matkarauha. Seuraavaksi ongelmaksi kuitenkin muodostui, ettei meillä ollut mukana kuin yksi kevytaitaus yöpymispaikkaan, kun lauma on kuitenkin asunut yhdessä jo viikkoja. Niinpä vielä koitettiin, olisiko yö mennyt samassa aitauksessa kuten messupäiväkin oli mennyt. Nutsku iski kuitenkin pentuun pahemmin kiinni kuin koskaan aiemmin, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi erottaa tyypit. Ja koska ainoa erotusvaihtoehto oli kantoboksi, juoksutettiin tyypit kunnolla, ja Nutsku laitettiin sitten kuljetusboksiin nukkumaan. Kaikki muut kun tulevat jo hyvin juttuun pennun kanssa, totesimme että mitä sitä pentua rankaisemaan siitä, että yksi natseilee. Lauantai-illan osumat pennun niskassa olivat kuitenkin sen verran ikävät, että haavojen puhdistamisen ja tilanteen arvioimisen jälkeen päätimme jättää Hattaran sunnuntaiksi äitini luo muiden lähtiessä messuille.  

Koko sunnuntain takaraivassa vähän tykytti, että näinkö sitä kuitenkin jatketaan sitten kolmen lauman kanssa, vaikka hoitonäädät tiputettiin takaisin omistajalleen lauantaina. Päätimme kuitenkin koittaa Hattaraa takaisin porukkaan sunnuntaina heti kotiin päästyä. Kotona freteillä on kuitenkin miljoonasti enemmän tilaa ja mahdollisuuksia purkaa energiaa mitä niillä oli messureissulla. Kotona Nutskun suhtautuminen pentuun muuttuikin heti taas rennommaksi, ja päästiin jatkamaan laumautumista siitä, mihin oltiin lauantaina aamulla jääty, mikä oli iso helpotus. Tämä kuitenkin osaltaan ratkaisi, että frettien kanssa meillä vedetään toistaiseksi kotoilulinjalla, kunnes lauma/laumat ovat kunnolla vakiintuneet.

Tämä viikko onkin sitten purettu messujuttuja. Ekana purettu tavarat autosta. Kotiutettu kotimatkalla kaksi sukkanauhakäärmettä. Pesty miljoona koneellista pyykkiä. Järkätty tavaroita paikoilleen. Purettu tulokkaiden väliaikainen aitaus. Koottu tulokkaille messuilla mukana ollut pleksiaitaus. Siirretty huonekalut takaisin vanhoille paikoilleen. Pesty vähän lisää pyykkiä. Ja siinä ohessa käyty työssäoppimassa. Onnekseni sain sentään maanantaille ja tiistaille iltavuorot, niin pystyi messujen jälkeen nukkumaan paremmin. 

Työssäoppimisviikot ovat menneet taas ihan silmänräpäyksessä, ja tuntuu uskomattomalta, että huomenna päättyy jo kolmas viikko. Samalla alkaa lähetä se, kun pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettiä, koska olisi valmis valmistumaan - sekä sen myötä tietenkin miettiä myös työnhakua.

Hyvää eläintenpäivää ja -viikkoa!

Kansainvälistä eläintenpäivää on juhlittu jo 1930-luvulta lähtien, jolloin sen juhlinta aloitettiin Firenzessä, Italiassa. Suomessa se sai kaverikseen kokonaisen eläinten viikon Suomen eläinsuojeluyhdistyksen toimesta 1959. Olemme siis vajaan vuosikymmenen päässä siitä, kun Eläinten päivä täyttää sata vuotta.

Nipsu ihmettelemässä kantoboksia siivouspäivänä

Nipsun lukaali

Vaikka kyseessä on mitä eläimellisin juhlapäivä, meillä mennään tänäänkin aika arkisissa tunnelmissa. Päivä alkoi eläinklinikalla aamuvuorossa, nyt on tulokasjengin jaloitteluvuoro ja kun on saatu syötyä on vuorossa kaikkien kahdentoista fretin kynsienleikkuu ja tukikohtien siivous. Eilen tilattiin lisää kissanruokaa ja nameja kissoille ja freteille. Viikonloppuna ehdin tehdä suursiivoukset kotipäästäisopossumi Nipsun ja sokerioravien asumuksiin. Pää työstää jo kovasti tulevan viikonlopun Lemmikki Tampere -messuja, joille lähdetään junnujengin kanssa. Jussi pelasti tänään tilanteen, kun sähköyhtiön verkonhuoltotöiden takia sähköt olivat pari tuntia poikki, ja akvaarion suodattimet piti puhdistaa ennenkuin ne saattoi käynnistää katkon jäljiltä uudelleen. 

Sokrujen syyssisustus

Nykyään ne päivät ovat aika harvassa, kun minun arkeni ei pyöri lähes 24/7 eläinten ympärillä, nyt kun koulu ja työssäoppimisetkin jatkavat samaa teemaa. Ja vaikka sitä on toki yhä välillä väsynyt, kipeä ja turhautunut, lähes koko aikuisikäni vaivanneet uniongelmat ovat lähestulkoon hävinneet. Vaikka rakastan yhä viikonloppuja, maanantait eivät ahdista enää samalla tavalla. Vaikka iso eläinlauma sitoo minut varsin vahvasti kotiin, ja sosiaalinen elämä kotona on yhä pandemien jäljiltä aika olematonta, koen että minulla on kotona kokonainen kiehtova maailma, jonka parissa en usko tylsistyväni koskaan. Sillä tämän lauman kanssa jokainen päivä on eläinten päivä.

Viikonloppu

Ensimmäinen työssäoppimisviikko uudessa paikassa on nyt suht kunnialla pulkassa. Väsymysoireilu on onneksi helpottanut selvästi. Isoin riesa mikä koronasta on vielä jäljellä on ettei hapenotto tunnu vieläkään normaalilta, ja ääneni häviää herkästi - etenkin silloin, kun pyrin välttämään yskimistä. Tämä on ollut riesa etenkin nyt, kun uudessa paikassa on toki paljon kyseltävää, miten systeemit toimivat juuri tuolla. Nytkin kun labran puolella on taas vain yksi ennestään tuttu laite, ja käyttöjärjestelmä on juuri se kolmas mahdollinen, jota en ole nähnyt koskaan aiemmin. Silti olen saanut tsempattua, ja toiminnastani kuulemma näkee, että kyseessä ei selvästi ole ensimmäinen harjoitteluni. Jotenkin itseäkin uudet laitteet jännittävät vähemmän kuin viimeksi, kun on jo vähän enemmän kokemusta millä logiikalla eri laitteet toimivat. Tavaratkin alkavat löytyä koko ajan sujuvammin paikkojen käydessä tutummiksi. 

Meno alkaa olla lähellä normitärähtänyttä

Kotona se ei näy sen sijaan ihan yhtä selvästi, että pahin väsymys on alkanut väistyä. Sillä vaikka koronakurimus on hellittänyt otettaan, uuden opettelu ja uusien ihmisten kanssa toiminen toki väsyttää myös. Kotiin päästyä onkin ollut aika loppu, eikä puhuminenkaan ole oikein huvittanut, etenkään ennen kuin on saanut alas kupin jotain lämmintä juomaa. Kauhistuttaa vähän jo valmiiksi, miten sitä ikinä selviää ensiviikon Lemmikki Tampere -messuista, jos ääni on vielä lähellekään tässä jamassa. Onneksi tässä on kuitenkin vielä viikko aikaa maanitella ääntään takaisin.  

Kaikesta huolimatta kämppäkin on kuitenkin alkanut vähän jo selkiytyä, ja pyykki- ja tiskihuolto menee taas ajan tasalla ilman ajalta ennen koronaa olevia kerrostumia. Harvemmin siivottavat eläinasumukset odottavat kuitenkin yhä suursiivouksiaan, kun pahinta kaaosta on lähdetty purkamaan noista eniten sotkevista. Olkootkin että se ei ole aina se palkitsevin suunta, koska jännästi frettien, kissojen ja kanien kohdalla siivouksen lopputulos on myös se katoavaisin ja saa homman tuntumaan välillä kolaamiselta kesken lumimyrskyn. Etenkin kun junnulauma freteissä hakee yhä muotoaan, jonka myötä kenenkään keskittyminen ei riitä vessalaatikon käyttöön edes sen vertaa kuin normaalisti. Tästä koittaa kuitenkin olla kauheasti stressaamatta, sillä siihen ei ole odotettavissa muutosta ihan heti, kun edessä on vielä yritykset yhdistää laumat. Yhdistämisen/yhdistämisyrityksen jälkeen aletaan sitten taas panostaa tällaisiin.

Hattaran messuhuppari saapui

Meidän pidempiaikaisen hoitojengin kohdalla alkaa viimein näyttää siltä, että meidän yhteinen aika on käymässä vähiin. Vielä ei ole kuitenkaan ihan varmaa, tapahtuuko niiden kotiinpaluu jo ensiviikon viikonloppuna, vai vähän myöhemmin. Fiilis on yhtäaikaa haikea ja odottava. Tuo neljän kopla on ihan mahtava, ja olen yhä sitä mieltä, että adoptoisin ne meille koska tahansa. Tulppa on raivannut tiensä jopa Jussin lyhyelle listalle kaikkein spesiaaleimmista eläinpersoonista. Silti en voi kiistää, etteikö yhden lauman ja neljän fretin lähtö tule helpottamaan arkiruljanssia selvästi, ja vapauta lisää aikaa noille omille tyypeille. Fretit ovat kuitenkin kissojen ohella meidän kaikkein sosiaalisimpia eläimiä, jotka kaipaavat selvästi eniten myös ihmishuomiota ja leikittämistä sen lisäksi että niillä on seuraa lajitovereista.