Viikonloppu

Ensimmäinen työssäoppimisviikko uudessa paikassa on nyt suht kunnialla pulkassa. Väsymysoireilu on onneksi helpottanut selvästi. Isoin riesa mikä koronasta on vielä jäljellä on ettei hapenotto tunnu vieläkään normaalilta, ja ääneni häviää herkästi - etenkin silloin, kun pyrin välttämään yskimistä. Tämä on ollut riesa etenkin nyt, kun uudessa paikassa on toki paljon kyseltävää, miten systeemit toimivat juuri tuolla. Nytkin kun labran puolella on taas vain yksi ennestään tuttu laite, ja käyttöjärjestelmä on juuri se kolmas mahdollinen, jota en ole nähnyt koskaan aiemmin. Silti olen saanut tsempattua, ja toiminnastani kuulemma näkee, että kyseessä ei selvästi ole ensimmäinen harjoitteluni. Jotenkin itseäkin uudet laitteet jännittävät vähemmän kuin viimeksi, kun on jo vähän enemmän kokemusta millä logiikalla eri laitteet toimivat. Tavaratkin alkavat löytyä koko ajan sujuvammin paikkojen käydessä tutummiksi. 

Meno alkaa olla lähellä normitärähtänyttä

Kotona se ei näy sen sijaan ihan yhtä selvästi, että pahin väsymys on alkanut väistyä. Sillä vaikka koronakurimus on hellittänyt otettaan, uuden opettelu ja uusien ihmisten kanssa toiminen toki väsyttää myös. Kotiin päästyä onkin ollut aika loppu, eikä puhuminenkaan ole oikein huvittanut, etenkään ennen kuin on saanut alas kupin jotain lämmintä juomaa. Kauhistuttaa vähän jo valmiiksi, miten sitä ikinä selviää ensiviikon Lemmikki Tampere -messuista, jos ääni on vielä lähellekään tässä jamassa. Onneksi tässä on kuitenkin vielä viikko aikaa maanitella ääntään takaisin.  

Kaikesta huolimatta kämppäkin on kuitenkin alkanut vähän jo selkiytyä, ja pyykki- ja tiskihuolto menee taas ajan tasalla ilman ajalta ennen koronaa olevia kerrostumia. Harvemmin siivottavat eläinasumukset odottavat kuitenkin yhä suursiivouksiaan, kun pahinta kaaosta on lähdetty purkamaan noista eniten sotkevista. Olkootkin että se ei ole aina se palkitsevin suunta, koska jännästi frettien, kissojen ja kanien kohdalla siivouksen lopputulos on myös se katoavaisin ja saa homman tuntumaan välillä kolaamiselta kesken lumimyrskyn. Etenkin kun junnulauma freteissä hakee yhä muotoaan, jonka myötä kenenkään keskittyminen ei riitä vessalaatikon käyttöön edes sen vertaa kuin normaalisti. Tästä koittaa kuitenkin olla kauheasti stressaamatta, sillä siihen ei ole odotettavissa muutosta ihan heti, kun edessä on vielä yritykset yhdistää laumat. Yhdistämisen/yhdistämisyrityksen jälkeen aletaan sitten taas panostaa tällaisiin.

Hattaran messuhuppari saapui

Meidän pidempiaikaisen hoitojengin kohdalla alkaa viimein näyttää siltä, että meidän yhteinen aika on käymässä vähiin. Vielä ei ole kuitenkaan ihan varmaa, tapahtuuko niiden kotiinpaluu jo ensiviikon viikonloppuna, vai vähän myöhemmin. Fiilis on yhtäaikaa haikea ja odottava. Tuo neljän kopla on ihan mahtava, ja olen yhä sitä mieltä, että adoptoisin ne meille koska tahansa. Tulppa on raivannut tiensä jopa Jussin lyhyelle listalle kaikkein spesiaaleimmista eläinpersoonista. Silti en voi kiistää, etteikö yhden lauman ja neljän fretin lähtö tule helpottamaan arkiruljanssia selvästi, ja vapauta lisää aikaa noille omille tyypeille. Fretit ovat kuitenkin kissojen ohella meidän kaikkein sosiaalisimpia eläimiä, jotka kaipaavat selvästi eniten myös ihmishuomiota ja leikittämistä sen lisäksi että niillä on seuraa lajitovereista.