Ennätyspitkästä hellejaksosta huolimatta kesä tuntuu jääneen tänä vuonna todella tyngäksi. Alkukesän pitkä kylmä jakso hidasti kaiken kasvua ja ulkotyyppien kesälaitumille saamista. Ja kun kelit sitten romahtivat hellejakson jälkeen kerrasta, tänä vuonna joudun miettimään sitäkin, joudutaanko Donatellaa ottamaan välissä sisälle ennen talvihorrosta. Viime vuodet Donatella on mennyt suoraan kesälaitumilta talviunille, mutta nyt lämpötilat laskevat selvästi nopeammin mitä päivä lyhenee, eikä Donatella ole vielä alkanut valmistautua unille, vaikka lämpötilojen puolesta ulkoilukausi lähenee loppuaan.  

Vaikka on vuosia, jolloin elokuukin tuntuu vielä kesältä, tämä ei selvästi ole yksi niistä. Hupparit ja villasukat on täytynyt kaivaa jo esille, ja jatkuvat sateet korostavat iltojen pimenemistä entisestään. Kanien osalta talvitiloihin siirron suhteen ei ole kuitenkaan vielä kiire. Ne kun voisivat elää ulkona periaatteessa ympäri vuoden, mutta koska en itse pysty kasvattamaan talviturkkia, haluan tyypit hoitamisen kannalta helpompiin tiloihin viimeistään ennen lumien tuloa.  

Ensiviikolla pelihyllyyn pitäisi kotiutua peli, jonka kansisuunnittelussa on mietitty enemmän myös kissoja

Nyt on samalla viimeiset hetket miettiä, mitä ensivuoden pihaprojekteja haluaa mahdollisesti koittaa pohjustaa vielä tämän vuoden puolella. Minulla kun on ollut jo pari vuotta harkinnassa, mitä haluan tehdä kasvihuoneen vieressä olevien kasvilavojen ja marjapensaiden suhteen. Isot kasvilavat kun ovat niin täynnä erilaisten rikkakasvien siemeniä, juuria ja maa-artisokkaa, ja kooltaan vähän epäkäytännölliset omiin suunnitelmiini, olen miettinyt pitäisikö ne vain purkaa ja vaihtaa pienempiin kasvulavoihin. Tätä projektia on kuitenkin hidastanut se, että haaveilen myös mansikkamaasta, mutta en tiedä, haluanko aidata koko kasvimaata peurankestäväksi. Tähän asti kuitenkin kaikki uudet kasvilajit mitä olen koittanut ulkotiloissa kasvattaa ovat vadelmapensaita lukuunottamatta päätyneet pihalemmikkien suihin. Eli mikäli haluaisin oikeasti kasvattaa kasvimaalla ihan mitä haluan, aitaaminen olisi välttämätöntä. Tänä kesänä meidän myös piti öljytä terassi ja tervata sauna, mutta kylmänkosteiden kelien myötä ne hankkeet ovat jo hypänneet ensikesän projektilistalle.  

Tänä vuonna alkukesä kului keleistä ja matelijahuoneprojektista johtuen pitkälti terraariotetriksen parissa, joten koitan ensivuonna olla kehittämättä alkukesään mitään uusia eläinprojekteja ja keskittyä enemmän pihaan. Mikä voi kyllä olla taas helpommin sanottu kuin tehty. Tämän vuotinen iso bunkkerimylläyskään kun ei ollut lopulta kauhean suunniteltu, vaan eskaloitui nopeasti muutaman edullisen terraarion ja pienen mittausvirheen myötä.  

Vaikka lämpöhakuisena kesäihmisenä koen kesän loppumisesta pientä haikeutta, pää alkaa selvästi hakeutua syksymoodiin ja rakentaa elämää taas enempi seinien suojiin. Vaikka parveketarhan ovi avataan vielä kissoille aamuisin, se myös menee koko ajan aiemmin kiinni. Loppukesän myötä myös lautapelikokoelma on kasvanut sen verran, että hankintalistalla on taas uusi pelihylly. Pian on myös aika alkaa lämmitellä takkaa. Onneksi kaikesta huolimatta kesään myös mahtui paljon. Ehdin viettää hyvin aikaa siskoni perheen ja kummityttöjeni kanssa, sekä järjestää meillä kaksi (kesä)näyttelyä.  

Vaikka itsellä syksyn ja talven tuloon liittyy aina jonkinlainen tarve käpertyä kodin kuoren sisälle ja rakentaa lämmin talvipesä, jossa selviää taas kylmän kauden yli, kalenterin katsominen paljastaa kyllä senkin, ettei tässä olla ihan talviunille vetäytymässä ja astumassa pois maailman menosta niin että minua nähtäisiin vasta keväällä (vaikka se olisikin välillä ajatuksena houkutteleva). Etenkin lokakuu tulee olemaan varsin intensiivinen, kun sielä osuu peräkkäisille viikonlopuille Turun matelijamessut, Lemmikki- ja showkesyrottien halloweennäyttely ja Finnish Ferret Festival. Sitä ennenkin olemme esimerkiksi syyskuussa Raision Dogmanissa esittelemässä kääpiörottia.  

Garden party -frettinäyttely

Viime viikkoisen rottien kesänäyttelyn ja eilisen Garden party -frettinäyttelyn välissä kävi sellainen pieni hupsista, että kesä vaihtui lennosta syksyksi. Ja vielä niin kirjaimellisesti lennosta, että juuri ennen näyttelyä annettiin myrskyvaroitus. Mikä olisikaan sen virkistävämpää, kuin ulkonäyttely ja vuoden ensimmäinen syysmyrsky samassa paketissa. Ulkonäyttelyssä kun on ideana, että tilaa ja väljyyttä saadaan kivasti siitä, että aitausten kanssa voi levittäytyä pitkin pihaa. Nyt piti sen sijaan alkaa miettiä, miten mahdollisimman moni aitauksista saataisiin mahtumaan edes jonkinlaiseen katokseen. Ja varasuunnitelman varasuunnitelmana miten saadaan pakattua koko tapahtuma taloon sisälle, jos oikeasti alkaa sataa kissoja ja koiria. 

Autotalli toimi taas näyttelyn päätukikohtana

Lopputuloksena ehdin päässäni kehitellä varasuunnitelmia ainakin sinne D:hen asti, mutta selvisimme B:llä tapahtuman loppuun asti. Ilma oli toivottua viileämpi, tuulta riitti ja päivän aikana nähtiin myös kaatosadekuuroja ja rakeita. Mutta siitä huolimatta esimerkiksi kumpikaan koirien näyttelyteltoista ei lentänyt, vaikka asiasta saattoi olla pientä vedonlyönnin tapaista autotallin puolella, sen verran voimalla tuuli välillä telttoja tempoi. 

Meidän osalta päivä alkoi kun Jussi lähti aamulla hakemaan tuomaria ja hänen kumppaniaan satamasta ja minä jäin laittamaan näyttelyn kahvionurkkaa kuntoon. Jussin palattua selvisi että meillä oli ollut jossain välissä kommunikaatiokatkos, kun minä olin olettanut tuomarin syöneen aamupalan laivalla, mutta hän oli siinä käsityksessä että aamupala on meillä. Ei siinä muuta kuin pikainen gallub ruokavaliorajoitteista, nopea kauppapyrähdys ja sitten aamiaiskattaus pystyyn. Sikäli tästä ei ollut haittaa, että olin kokonaan unohtanut miettiä omaa aamupalaani, joten se hoitui siinä samalla. 

Autokatos tarjosi vähän säänsuojaa

Kun olimme lopettelemassa aamupalaa, porukkaa alkoi valua paikalle, ja siirryimme Jussin kanssa pihan puolelle opastamaan mihin tavaroita voi purkaa ja mistä peltoparkkiin ajetaan. Samalla kaivoimme oman telttamme sivuvarastosta, sillä myrkyvaroituksen takia emme olleet uskaltaneet koota sitä valmiiksi edellisenä iltana, ettei aamua tarvinnut aloittaa etsimällä telttaa naapurien pihoilta. Jussi pääsi kuitenkin livistämään teltan kasaamisesta, sillä Adam saapui Jussin tilaamien merivesikalojen kanssa, ja Jussin oli mentävä aloittamaan niiden kotiuttaminen. Onneksi sain sitten Sariannan lisäkäsiksi telttahommaan. Tuulesta huolimatta teltta saatiin pystyyn, ja sain siirrettyä omien tyyppien aitaukset autotallilta telttaan. 

Sen jälkeen itse keskittyi katsomaan että hommat lähtivät toimimaan, laina-aitausten tarvitsijat löysivät aitauksensa ja kahvia ja vessa löytyi niitä tarvitseville. Sarianna avusti taas frettien korvien putsauksissa, eikä yhdellekään tullut miinusta likaisista korvista - liian isoista korvista kyllä, mutta siihen ei puhdistamalla voi oikein vaikuttaa. Jussi otti vastuulleen agilityn ja matelijahuoneen esittelyn, sekä hoisi siinä sivussa yleistä isännöintiä. 

Telttakylää rakentamassa

Pikkuhiljaa kaikkien löydettyä paikkansa ja arvosteluiden alettua homma rauhoittui sen verran, että sitä ehti vähän juttelemaankin ihmisten kanssa, sekä katselemaan muidenkin frettejä. Olkootkin että Sariannan mielestä voisi olla turvallisempaa, jos en edes katselisi pentuja, kun tiedetään miten pöpinä olen kaikkeen mikä liittyy pentuihin. Mutta kyllä sitä piti silti ihan vähän käydä näyttelyn oikeita junnuja kurkkimassa (meidän oman junnulauman "junnut" kun alkavat olla kaikki jo kovin aikuisia). 

Frettejä oli tällä kertaa mukana kohtuullisen kompakti määrä (poissaolijat huomioiden lopputulos taisi olla 40), joten päivä eteni varsin reipasta tahtia, emmekä päässeet tekemään uutta ennätystä kotona yhden päivänä aikana olleiden frettien määrässä. Värien recalleihin pyydettiin melko kattava määrä frettejä uudelleen arvioitaviksi, mutta siitä huolimatta värien recallit saatiin vedettyä läpi nopeasti. Sen jälkeen uudelleen katsottavaksi pyydettiin vielä joitain näätiä, joista valittaisiin ikäluokkien parhaat sekä best in show ja vastakkaisen sukupuolen paras. Näihin katselmuksiin meiltä ei kutsuttu ketään.  

Sateen tauotessa päästiin ottamaan aikaa agilityssä

Kun luokkavoittojen jako aloitettiin, kävi pian selväksi, etteivät meidän tytöt tälläkertaa sijoittuneet luokissaan. Tähän olin kyllä jo vähän varautunut, kun Nutella on jo hyvin mummo, Hattara näyttää tällä hetkellä enemmän rotalta ja loput kolme olivat varsin isossa luokassa, jossa oli paljon upeita tyyppejä. Sitten kuitenkin siirryimme värien parhaisiin, ja sielä tuli meidän mummon nimi <3 Myönnän että sitä väkisin meinasi tulla vähän kyynelet silmiin ja sitten heti sen jälkeen leveä hymy. Junnujen kanssa kun meillä on toivottavasti vielä vuosia aikaa kisata, niin niihin mahtuu tämmöisiä huonoja tukkapäiviäkin. Mutta mummon kanssa katsellaan jo näyttely kerrallaan, että vieläkö mennään ja koska jäädään eläkkeelle. Mutta eilen mummon pokkasi sen Jussille tärkeimmän palkinnon, eli paras suklaa, ja kotiutti siten sen pienen lasityön, jota Jussi oli jo käynyt varovaisesti ihailemassa. Lisäbonuksena tuomarin sihteerinä toimi hänen miehensä, joka halusi myös jakaa oman suosikkinsa, ja se tuli meidän Seralle. Silti sitäkin isompi liikutus tuli, kun palkintojen jaon yhteydessä minulle ja Jussille ojennettiin frettiaiheinen ovikyltti kiitoksena tapahtuman hostaamisesta. Se oli (ja on!) ihana, vaikka itelle olisi kyllä riittänyt kiitokseksi ihan jo se, että porukka lähti mukaan tähän hullutukseen ja tuli paikalle.  

Palkintojen jaon jälkeen porukka alkoi sitten laittaa tavaroita kasaan, ja itsekin kävi äkkiä tyhjentämässä omassa teltassa olleet tavarat autotalliin, ja nappasin teltankin sinne kuivumaan nyt kun se oli vielä ehjä ja omassa pihassa. Vikojen tyyppien lähdettyä pystyikin sitten vain sulkemaan autotallin oven ja siirtymään sisälle tuomarin ja hänen kumppaninsa seuraan. Kotinäyttelyn hyviin puoliin kun kuuluu, että loppusiivouksen deadlinen voi päättää ihan itse, ja päätin ettei se todellakaan ole tänä viikonloppuna.

Värien parhaat <3

Ilta kuluikin sitten esitellessä yövieraille eläimiä sekä iltapalan ja juttelun merkeissä. Vieraiden käytyä nukkumaan hoidettiin sitten vielä oma lauma läpi ennen yöpuulle siirtymistä. Tänäänkin kun oli aamulla aikainen herätys, kun vieraiden laiva lähti klo 8.30 ja olimme luvanneet tarjota kyydiin satamaan. Tai käytännössä minä hoisin aamupalakattauksen ja Jussi kyydityksen. Loppupäivä onkin sitten mennyt vähän koomaillessa. Kävimme myös buffassa syömässä, mikä kyllä saattoi olla vähän huono idea, kun itse olen yhä antibioottikuurilla alkuviikon hammasoperaation jäljiltä, eikä maha ollut sen myötä kovin suopealla päällä. Mutta kaikesta siitä huolimatta olen valmis vetämään tämän ensivuonna uusiksi, jos porukkaa vain kiinnostaa lähteä tähän uusiksi mukaan - mutta vasta ensivuonna uusiksi, ja sitä ennen levätään kunnolla ja koitetaan olla täyttämättä autotallia kaikella randomilla.  

Tämmöinen ihanuus saatiin <3

Lemmikki- ja showkesyrottien kesänäyttely ja -kesäpäivä

Täällä on vedetty taas aika haipakkaa, miksi ehdin kirjoitella viikonlopustakin vasta nyt. Toissaviikonloppu ja alkuviikko menivät tiiviisti veljentyttöni seurassa, ja hänen kanssaan tuli päästyä lähelle opiskelijavuosien peliennätyksiä (tosin vain pelattujen pelien määrässä, ei enää siinä, että olisimme pystyneet pelaamaan läpi kaikki hyllystä löytyneet lautapelit putkeen. Nykyisellä lautapelimäärällä se vaatisi viikkoja). Hänen lähdettyään päivät jakaantuivat töille ja edellisen viikon ja tämän viikon näyttelyiden suunnitteluun ja valmisteluun. 

Autotalliin laitettiin tilat näyttelyä varten

Perjantaina meinasi muutamassa kohdin iskeä pieni uskonpuute sen suhteen, ehdimmekö oikeasti päätellä kaikki langanpäät ennen lauantain tapahtumaa, koska omassa päässäni tapahtumia suunnitellessa kaikki on itse tapahtumissa aina viimeisen päälle, vaikka arjen kaaoksessa niin ei tietenkään ikinä ole. Mutta olen onneksi oppinut vuosien varrella huomattavaksi paremmaksi siinä, että pyrin täydelliseen niin pitkään kuin mahdollista - ja luotan siihen, että sen myötä kaikki on tapahtuman alkaessa tarpeeksi hyvällä mallilla, vaikka sinne täydelliseen olisi vielä matkaa. Kukaan ei kuitenkaan pääse näkemään pääni sisälle, joten he näkevät vain sen, mitä on ehditty toteuttaa, ei niitä muita yksityskohtia, mitä olisin halunnut vielä hioa, jos aikaa olisi ollut enemmän tai muuta elämää vähemmän. Ja mikä ehkä tärkeintä: olen oppinut rentoumaan tapahtuman alkaessa, sen sijaan että takertuisin päässäni niihin asioihin, mitä olisin vielä halunnut tehdä.

Viime ja tämän viikon tapahtumassa on kummassakin tärkeänä elementtinä myös se, ettei kumpikaan niistä ole missään määrin yhden ihmisen show. Nämä eivät ole minun tapahtumiani, vaikka tarjoan niille puitteet ja olen Jussin kanssa pitkälti ollut pystyttämässä niiden kulissit. Kummassakin on yhdistys mukana järkkäämässä, joten samaan aikaan kuin minä häärään täällä, monet asiat tapahtuvat muiden toimesta muualla, ja kun itse tapahtuma alkaa, paikalla on useita ihmisiä omine rooleineen vastaamassa siitä että kaikki sujuu. Eli senkään puolesta kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle valmista aamulla, vaan aamulla käydään läpi, missä ollaan nyt, ja miten siitä jatketaan.    

Stanttuboksi ja kääpiöboksi vierekkäin, eli kyllähän noilla tuota kokoeroa on. Olkootkin että kääpiöboksissa on meidän junnuosastoa. 

Mutta tämän kahden näyttelyn sarjan aloitti Lemmikki- ja showkesyrottien kesänäyttely ja kesäpäivät. Eli normaalin näyttelyn lisäksi tapahtumassa oli myös kaikille ilmoittauneille jäsenille yhdistyksen tarjoama lounas, tietovisa ja ulkopakopelityylistä ohjelmaa sekä grillailua. Tämän ohessa kiinnostuneiden oli mahdollista päästä tutustumaan myös meidän muuhun jengiin. Näistä olin toisena pääpiruna myös ulkopakopelin suunnittelussa ja toteuttamisessa, mikä oli myös aika kivaa hommaa (vaikkakin se jäi ehkä vähän päälle, ja nyt ollaankin jo aika hyvällä mallilla miettimässä ensivuodelle vielä parempaa, haastavampaa ja toimivampaa peliä, vaikka ensikesään on vielä aikaa...). Pet-näyttelyn puolella oli samaan aikaan käynnissä kaksi pet-näyttelyä, mutta meidän tytöt olivat ilmoitettuna vain toiseen, sillä toisen näyttelyistä tuomaroi meidän sijoitustytyjen toinen omistaja (olkootkin että Saijan tuntien en tiedä, olisiko se parantanut vai heikentänyt meidän tyttöjen mahdollisuuksia, mikäli ne olisi saanut sääntöjen puitteissa ilmoittaa myös hänen arvosteltavakseen, sillä Saija osaa olla välillä aika kriittinen jalostuseläintensä suhteen). 

Yleisten näyttelyvalmistelujen myötä omien rottien puunaaminen näyttelyyn jäi taas aika pintapuoliseksi ja viime tippaan, mikä on kyllä omalla kohdallani enemmän sääntö kuin poikkeus - en ole oikein kinä ollut puunaajatyyppiä, miksi yleensä aina jokin menee sen edelle, vaikka kuinka tiedän, että silloin jos näyttelyssä on kova taso, joskus juuri viimeistely on se, mikä voi tehdä sen ratkaisevan eron palkintosijoja jaettaessa. Mutta en vain nykyään osaa stressata asiasta niin paljoa, vaan itselleni riittää se, että tytöt saavat hyvät arvostelut, ja jos niissä onkin vähän sakotettu kynsistä tai pienistä sotkuista, ne ovat vain elämää. Ja ehkä sitten ennen seuraavaa näyttelyä ehtii/jaksaa/muistaa leikata ne kynnetkin. Ehkä. Tällä kertaa oli vielä siitä erittäin harvinainen tilanne, ettei yksikään meidän tytöistä ollut astutettavana, mammailemassa tai alaikäinen, vaan varmaan ensimmäistä kertaa sinä aikana kun minulla on ollut kääpiörottia ihan koko lauma oli kisassa mukana. 

Muiden toimesta paikalle oli järjestetty mm. tällaisia ylläreitä <3

Päivä meni kaikkineen oikein mukavasti. Tila riitti hyvin, sää suosi ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. Päivään mahtui myös paljon juttutuokioita niin rotista, eläimistä yleensä kuin myös elämästä laajemmin. Ja myönnän että minusta on aina ihanaa, kun ruuan tekee joku muu kuin minä, ja voin vain mennä valmiiseen pöytään. Olenkin välillä puolivakavissaan todennut, että lempiruokaani on kaikki, mitä en ole joutunut valmistamaan itse. Se ei tarkoita, ettenkö itsekin tekisi ihan hyvää ruokaa - olen vain aina viihtynyt keittiössä paremmin leipomusten kuin ruuanlaiton parissa. Tällä kertaa en tosin edes leiponut, vaan siitäkin kopin olivat ottaneet muut.

Eikä näyttelystä tullut lähdettyä ihan tyhjin käsin, vaikkei neitien näyttelylook ollutkaan ihan viimeisen päälle hiottu: Suppis oli pet naaraiden kakkonen ja paras veteraani. Suppiksen emo Pihlaja puolestaan veteraanien kakkonen. Vaikka pakko myöntää, että minun oli kyllä ennen Suppiksen palkinnon hakua pakko pikaisesti vilkaista, minkä ikäinen neiti oikein olikaan. Minun päässäni Pihlaja ja Torvis kun ovat lauman mummoja, eikä Suppis nyt ihan vielä... Mutta kyllä hänkin on jo näyttelyasteikolla siirtynyt veteraanirajan yli. Näyttelystä voitettujen riipparien ja Sputnikin ohella minulla tuli myös joitain sortumisia myyntipöytien puolella ja sain Saijalta hänen voittamansa kissojen teltan meidän nääpille. Rotillakin kun hyödynnetään jonkin verran samoja virikkeitä mitä kissoilla ja freteillä, minkä takia meilläkin näyttelypotteja jaetaan välillä myös muiden kuin voittaneiden kesken. Ja vaikka rotat ovat varmasti ihan yhtä tyytyväisiä vanhoihin risoihin t-paitoihin ja lakanoihin riippareina, itsestä on välillä kiva saada häkkiin myös varta vasten ommeltuja pörrö- ja kerrosriippareita. 

Näyttelyn palkintopöytä

Mutta koko tämä pitkä stoori tiivistettynä: tällä porukalla oli hauskaa olla ja hyvä järjestää tapahtumaa, joten minun puolestani sama voidaan ottaa taas ensikesänä uusiksi - ovet ovat auki. Etenkin kun yksi ensivuoden pakopelisuunnitelmista saattaa liittyä uima-altaaseen, minkä siirtäminen toiseen lokaatioon voisi olla hieman haastavaa.

Eilen kävin hakemassa vähän lepoa TYKSin päiväkirurgiselta, jossa minut nukutettiin kolmen viisauden hampaan poistoa varten, joten eilinen meni puhtaasti lepopäivänä ja tänäänkin pitää vielä vähän himmailla. Sen jälkeen lähdetään sitten muokkaamaan tiloja lauantaina frettinäyttelyä varten ja kaivetaan esille muistiinpanoista, mitä kaikkea olen luvannut järjestää niihin liittyen valmiiksi.  

Löllön kuulumisia

Kun jouduimme Rutun kohdalla miettimään, kuinka hyvää elämää Rutun olisi ollut mahdollista elää spondyloosin kanssa, olemme joutuneet väkisin puhumaan myös Löllöstä. Löllöllä spondyloosi kun diagnosoitiin jo kolme ja puoli vuotta sitten, ja Löllö on ollut jatkuvalla kipulääkityksellä kolme vuotta. Etenkin nyt kun Löllön liikkuminen on käynyt tämän vuoden puolella selvästi aiempaa kankeammaksi, huomasin Jussin pelkäävän, että jos päätämme että spondyloosi rajoittaa liikaa Rutun elämää, päätös voisi vaikuttaa myös Löllöön. Jo Rutun menetys otti Jussillekin koville, mutta Löllön kanssa Jussi on ollut aina läheisempi. Ruttu kun oli meillä asuessaan ennen kaikkea minun kissani. 

Löllömies <3

Vaikka Rutun löydökset ovat hyvin samantyyppiset, mitä Löllönkin selästä oletettavasti löytyy (Löllö on kuvattu viimeksi 2022, eli sen selän tilanne on mennyt oletettavasti pahemmaksi silloin otetuista kuvista) Rutun ja Löllön tilanteessa on ollut kuitenkin alusta lähtien yksi selkeä ero: Löllöllä kaikki kipuun viittavat oireet ovat aina hävinneet, kun sillä on aloitettu uusi kipulääkitys, tai kipulääkkeen annosta on nostettu. Eli Löllön kohdalla on aina saatu selkeä hoitovaste, miksi hoitoa on jatkettu. 

Ihmissilmällä on kuitenkin myös kyky tottua tarpeeksi hitaasti tapahtuviin muutoksiin, miksi hitaasti tapahtuvia muutoksia on välillä hankalampi arvioida läheltä. Niinpä päätin kutsua kylään ihmisen, joka on nähnyt Löllöä vuosien mittaan muutamia kertoja, mutta joka on nähnyt sitäkin enemmän muita kissoja kaikenlaisista kuntoluokista ja lukuisilla eri diagnooseilla. Villasukkakirjailija Linda poikkesikin sitten eilen kopeloimaan Löllön läpi. Lindakaan ei löytänyt pojasta mitään kivunmerkkejä tai selkeitä jumeja, jotka johtuisivat siitä, ettei kroppa liiku normaalisti. Reisilihaksia Lölöllä olisi saanut olla enemmänkin, mutta ikään nähden lihaksisto oli kuitenkin vielä ihan ok. 

Löllön kohdalla uskalletaan siis jatkaa kuten tähänkin asti, eli kipulääkkeillä, lämpö- ja laserhoidoilla ja pojan tilaa tarkkailemalla. Löllön kohdalla on mahdotonta sanoa, kuinka nopeasti tila etenee ja siten kuinka paljon yhteistä aikaa meillä vielä on. Mutta toivomme vuosia, ja pyrimme tekemään pojan loppuelämästä niin laadukkaan kuin mahdollisen oli sitä jäljellä sitten kuinka paljon tahansa.