Perjantaina tuli käytyä kirjoittamassa uusi työsopimus nykyiseen paikkaan. Uuden sopparin myötä työtehtäväni laajenivat, ja samalla itselleni tuli mahdollisuus tehdä jatkossa osa töistä etänä. Tulen ottamaan koppia siitä, että klinikan tänään julkaistavat uudet kotisivut tulevat pysymään ajantasalla, joten nyt parina päivänä on tullut ihmeteltyä, miten meidän uudet sivut rakentuvat. Homma on yhtä aikaa innostavaa että himppasen turhauttavaa, kun kotisivupohja on itselleni vielä outo, minkä myötä ihan yksinkertaisiinkin tehtäviin menee vielä kauheasti aikaa kun pitää koittaa ja kertailla käyttöohjeita ja koittaa uudelleen. Samalla päässä pyörii paljon ideoita siitä, mitä sivuille voisi vielä tulla, ja tykkään ihan mielettömästi siitä ajatuksesta, että töihin lähdön ei tarvitse jatkossa ihan joka kerta tarkoittaa poistumista kotoa, ja silti se kotona tehtäväkin työ on nykyiseen alaani liittyvää.
 |
| Minun ja Biancan ensitapaaminen |
Vähemmän innostavaa ja vielä enemmän turhauttavaa on sen sijaan ollut se, että olen nyt laittanut ensimmäiset julkiset myynti-ilmoitukset sokerioravista. Vaikka vakaasti uskonkin, että noillekin tyypeille on mahdollista löytää koti, jossa lajilla ja juuri näillä yksilöillä on mahdollisuus päästä oikeuksiinsa, se on todella vaikeaa myydä eläimiä, joita ei tällä hetkellä aidosti pysty suosittelemaan lemmikiksi oikein kenellekään. Toki itselläni on tässä prosessissa tunnetaakkana myös oma pettymykseni virhearviooni resursseissani, ja se kun joutuu julkisesti myöntämään, että minun olisi pitänyt ajatella vielä paljon pidemmälle mihin olen ryhtymässä. Jo muutamien ensimmäisten yhteydenottojen myötä olen myös joutunut muistamaan, miksi en yhtään pidä eläinten myymisestä. Tähän astisista kyselijöistä yksi oli esimerkiksi hyvin kiinnostunut nimenomaan sokerioravista, mutta kun selvisi ettei tämä meidän lauma ole käsikesyjä, olisi hän ollut niiden sijaan kiinnostunut ostamaan meiltä fretin, kun minulla on yhdessä profiilikuvassani kuvassa sylillinen frettejä. Ei tullut kauppoja.
 |
| Helpommin tunnistettava hoitohiirulauma |
Parin viikon takaisten palovammojen paraneminen otti myös toissapäivänä takapakkia. Kolme neljästä haavasta oli jo kokonaan tai melkein ummessa, kun sain yhtäkkiä ensimmäistä kertaa ikinä allergisen reaktion pihkasalvasta. Koko haava-alue muuttui uudelleen helakan punaiseksi ja alkoi kutista ihan valtavasti. Kutina sai aiemman kosketuskivunkin tuntumaan pikkujutulta, kun kivun sai sentään pidettyä poissa, kunhan vain huolehti ettei haava-alue koske mihinkään. Aluksi vaihdoin pihkasalvan hunajavoiteeseen, mutta kun kutitus ei tuntunut loppuvan millään, otettiin lopulta käyttöön vähän laajempi allergisen reaktion hoitorepertuaari ja tällä hetkellä ihottuma-alueelle menee paikallisesti kortisonivoide, jonka lisäksi suun kautta tulee otettua antihistamiinia ja kortisonia. Tällä coctaililla kutina pysyy siedettävänä ja punoitus on alkanut taas vähetä.
 |
| Näiden kolmen koko mustan kanssa pelkät näköhavainnot eivät ole ihan yhtä luotettavia |
Alkaa myös näyttää siltä, että tällä viikolla tupa hiljenee taas jonkin verran. Heinäkuun hoidokeille oli jo alunperinkin sovittu lähtö perjantaiksi, ja nyt näyttäisi siltä, että kaikki Suppiksen minimiehet lähtevät uusiin koteihinsa sunnuntaina. Eilen pidettiin taas perusteellisempi tarkastus koko hoitojengille, ja kaivoimme kaikki hiiretkin esille ja sylittelimme koko jengin läpi. Useimpina päivinä sitä kun ei lähdetä kaivamaan kaikkia esille, mikäli kaikista on suhteellisen tuore näköhavainto. Mutta koska hoitohiiristäkin valtaosa on vanhempaa sorttia, vähintään kerran-pari viikossa on hyvä tsekata myös kasvaintilanne ja yleiskunto vähän tarkemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti