Kuka pölli pennut?

Viime päivinä ja viikkoina pentukesä on alkanut tuntua koko ajan kaukaisemmalta. Pienistä pörröisistä frettipalloista on alkanut tulla monella tavalla vähemmän pentuja. Koossa ei ole tapahtunut enää kauhean radikaaleja muutoksia, mutta turkit ovat alkaneet muuttua. Toisena, isompana muutoksena juniorit ovat alkaneet haista näätämäisemmiltä. Kummallakaan ei ole vielä havaittavissa merkkejä kiimasta, mutta ominaishaju on selvästi erilainen kuin ennen. Sariannan Eetulla on käynnissä samat muutokset, ja pikkuhiljaa pentutreffien pentupainit ovat alkaneet ottaa askelia pentujen tekopainien harjoittelun suuntaan. Niinpä yhteiset pentutreffit ovat alkaneet taas jäädä. Onneksi Huiskusta, Lystistä ja Mitellasta on hyvin seuraa toisilleen, sillä ovella kolkutteleva aikuisuus ei ole ainakaan vähentänyt tyttöjen aktiivisuutta.

Eilisen pyykkikorijengi

Vaikka pennut ovatkin suloisia, myös tämä vaihe on ihana. Nyt kun aletaan olla taas siinä vaiheessa, että lauma pelaa hyvin yhteen, ja sitä on ollut jo aikaa tutustua junioreihin. Vaikka Huisku täytti vasta puoli vuotta ja Lysti on hieman vajaa sen, tuntuu kuin tytöt olisivat olleet meillä paljon pidempään. Niistä on tullut osa perhettä. Niiden tavat toimia ja reagoida ovat alkaneet käydä tutuiksi, ja niiden kanssa on ehtinyt kehittää yhteisiä rutiineja, kuten Jussin ja Huiskun yhteiset päiväunihetket.

Ilmojen kylmettyä myös Miikkis ja Huisku ovat löytäneet yhteisen sävelen. Kesän Miikkis kun nukkui mielellään parvekkeella sivussa näätähuoneen vilskeestä, mutta iltojen viiletessä se alkoi oma-aloitteisesti nukkua taas aiempaa enemmän näätähuoneessa. Alkuun Huiskun läheisyys herätti pojassa yhä vastustusta ja jurputusta, mutta tilanteet alkoivat mennä koko ajan nopeammin ohi jo ihan sillä, että meni viereen istumaan ja juttelemaan. Lopulta uskaltauduimme jättämään kaikki seitsemän ensin öiksi samaan huoneeseen, ja kun se oli mennyt viikon verran ongelmitta, lauma sai jäädä näätähuoneeseen myös työpäiviksi. Seuraava läpimurto tuli viikko sitten, kun Miikkis ja Huisku nukkuivat ensimmäistä kertaa samassa pesässä. Eli vaikka tämän kaksikon siedättyminen toisiinsa otti paljon enemmän aikaa kuin olin uskonut, nyt niidenkin välit alkavat näyttää hyviltä.

Ei vielä sydänystäviä, mutta lähentymässä.

Mutta niin isoja kuin kakarat jo ovatkin, ovat ne välillä myös ihan pentuja. Snurre hoivaa Mitellaa yhä samalla tavalla kuin sen tullessa putsaten sen korvat ja turkin. Lysti taas on löytänyt itselleen emohahmon Esteristä. Jos jokin harmittaa tai jännittää Lystiä, se hakeutuu monesti Esterin viereen hoivattavaksi. Esterikin on sitten lähtenyt tuohuun mukaan, vaikka alkuun näyttikin siltä, että mummuskat eivät enää niin kauheasti tämän vuotisten pentujen hoitoon ja tapakasvatukseen puutu. Mutta saatiin me sitten kuitenkin Esterillekin pentu.

Meidän suklaanäädät <3