Toivepostaus: Mihail

Mihailista ja Ainosta kysyttiin omia postauksiaan, ja nykyisen porukan ensimmäisenä Mihail saa omansa ensimmäisenä. Mihail on meidän vanhapoika haisunäätä. Ei missään nimessä mikään vanhus vielä, mutta päälle kuusivuotiaana jo tukevasti keski-ikäinen. Mihail eli Miikkis ei ollut nuorenakaan mikään frettien kaltainen hömppäilijä, ja tämä on iän myötä vain korostunut. Miikkiksellä on omat lempijuttunsa, joihin poika keskittyy, ja muuten se arvostaa sitä että muut eivät liikaa häiritse sen omaa rauhaa. Niihin lempijuttuihin kuuluvat ehdottomana ykkösenä ruoka ja toisena syli. Näistä ruoka on kategoriana hyvin iso ja laaja, ja kattaa suunnilleen kaiken mitä poika hereillä ollessaan tekee asunnon tutkimisesta ja aktivointipeleistä tyttöjen jemmojen raidaamiseen ja ulkoiluun. Mikäli johonkin asiaan ei ole mitenkään liitettävissä edes mahdollisuutta ruuan löytymisestä, ei se ole yleensä Mihailin mittapuulla tekemisen väärti. Syli taas on kategoriana huomattavasti suppeampi. Minun sylini on yhä se paras ja nyt yli viiden vuoden harkinnan jälkeen Jussi on melkein samalla viivalla. Kun ollaan kotona omalla porukalla Miikkis voi kavuta itse syliin ja viihtyä pitkiäkin pätkiä paijailtavana. Minun ja Jussin jälkeen jaetulla toisella sijalla ovat Sarianna ja äitini, joita ei enää väistetä, ja joilta käydään jopa kerjäämässä ruokaa ja otetaan paijauksia vastaan. Sitten tulevat kaikki muut, joita poika ei yleensä vaivaudu noteeraamaan kuin korkeintaan vetäytymällä omiin oloihinsa, mikäli vieraista lähtee liikaa ääntä, tai ne ovat muuten epäilyttäviä. Lähes kaikki jotka eivät ole käyneet meillä kuukausittain vuosien ajan ovat yleensä niin epäilyttäviä tai samantekeviä, ettei Miikkis oma-aloitteisesti välttämättä edes näyttäydy.

Miikkis on meidän sylihalipampula

Muissa eläimissä Miikkis pitää lähinnä siitä, että fretit jemmaavat ruokaa. Mikäli tyttöjen jäljiltä asunnosta ei löytyisi kanansiipeä sieltä, ja palalihan kappaletta tuolta, Miikkis todennäköisesti viihtyisi aivan yhtä hyvin ellei paremminkin ainoana lemmikkinä. Mallun tuloon asti Miikkiksestä tyttöjen toistuvasti sabotoimat dieettiyritykset todennäköisesti nostivat seuran tuomat plussat miinusten edelle. Mallu taas on Miikkiksestä ihan liikaa riehumisineen. Viimeistään siinä kohtaa kun Mallun omanlajiset kaverit sammuvat ja se koittaa haastaa Miikkistä mukaan haisunäätärodeoon, Miikkis pyytää päästä samaan evakkopaikkaan Justiinan kanssa. Silloin kun fretit eivät sählää, ne enimmäkseen menettelevät. Jos ja kun ne haluavat tulla viereen nukkumaan, ne saavat sen tehdä. Paitsi jos kyseessä on Huisku, jolloin Miikkis saattaa vähän jupista, mutta jatkaa yleensä uniaan ja antaa senkin jäädä nukkumaan, jos se ei jupinoista huolimatta tajua poistua. Huisku ei ole ikinä härkkinyt Miikkistä, mutta jokin sen hajussa tai olemuksessa ei vain miellytä poikaa, ja sama tuntuu olevan myös Vapun kohdalla. Oma-aloitteisesti Miikkis harvemmin hakeutuu tyttöjen viereen, elleivät ne ole jossain pojan lempipedeistä, ja jättävät poistumatta kuin poika pyytää. Silloin Miikkis oman harkintansa mukaan joko valitsee jonkin toisen pedin, tai kömpii vähän jupisten tyttöjen päälle pinoon.

Viime jouluna leikittiin mustavalkoteemalla

Ainon Miikkis noteerasi ensimmäisen kerran kunnolla kun Aino Mallua väistäessään juoksi suoraan päin Miikkiksen kylkeä. Silloin Miikkis katsoi hetken Ainoa ja jatkoi sitten matkaa. Ainon ruuat ovat sen verran ylhäällä että Miikkis ei yllä niihin, ja Aino nukkuu yleensä ylempänä mihin Miikkis pääsee. Suurimman osan aikaa Aino on siis Mihailin mittapuulla täysin epäkiinnostava olento, jonka kanssa sillä ei ole mitään tarvetta vuorovaikuttaa. Koska Miikkis ei sählää eikä härki, Aino koitti alkuun saada pojasta vähän leikkiseuraa, mutta luovutti aika nopeasti kun Miikkiksen taholta ei tullut mitään vastakaikua. Nykyään Miikkis ja Aino kohtaavatkin lähinnä lohitahnatuubilla, jos saatuvat yhtäaikaa keittiöön namijonoon.

Kaikenkaikkiaan Miikkis on siis hyvin rauhaa rakastava tyyppi, jonka mielestä asiat ovat parhaimmillaan silloin kun ollaan kotona tai lähimetsässä, paikalla ei ole vieraita ja muu lauma on nukkumassa. Silloin voi köllötellä seuroissa, etsiä ruokaa lähimättäiltä tai pulmapelistä tai vain köllötellä jossain pedissä. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sen enemmän Miikkiksen toiminta vähenee, ja uniaika lisääntyy. Kaikkein pimeimpään ja kylmimpää aikaan Miikkis lähinnä nukkuu ja käy välissä vain syömässä ja tarpeillaan pissa-alustalla. Silloin kun luonnossakin ruoka olisi kaivettava huurteisesta maasta, ei energiaa kannata käyttää yhtään mihinkään ylimääräiseen. Keväästä syksyyn voidaan kyllä köpötellä välillä pidempiäkin lenkkejä, ellei vastaan tule jotain todella pysäyttävää, kuten muurahaispesää toukkineen, tai tryffelisientä, joka on aivan pakko kaivaa esille välisnackiksi.  

Kaikessa seurassa Miikkis arvostaa ennenkaikkea rauhallisuutta

Minulta on monesti kysytty, miksi minulla on freteissä vain tyttöjä, vaikka pojat olisivat niin paljon muhkumpia ja ne ovat yleensä paljon syliteltävämpiä. Mutta kun kaipaan oikein muhkua ja syliteltävää tyyppiä, en mie tarvitse siihen muita kuin Mihailin, josta riittää kyllä täytettä koko syliin ja on mitä halata. Eikä Miikkiskään siihen silloin välttämättä muita edes huoli, kun ne on niitä meidän hetkiä. Fretit täyttävät kotona sitten toista paikkaa menevyydellään ja tekemällä omat stunttinsa elämänmittaisessa toimintaleffassa. Vaikka on meillä kyllä freteissäkin pari aika syliteltävää tyyppiä (ja nyt tietty myös Aino), kun Jussi kävi välillä mustasukkaiseksi siitä, kun minulla oli kunnon sylikaveri, mutta hänellä ei.

Miikkis on pysynyt enimmäkseen terveenä, mutta pari pitkäaikaisempaa terveysongelmaa meillä on kyllä ollut mukana tällä taipaleella: ylipaino ja silmäongelmat. Ylipainoon on koitettu vaikuttaa laihduttamalla, mutta mitä enemmän sitä yrittää, sen sinnikkäämmin se tekee kaikkensa päästääkseen käsiksi muiden eväisiin. Silmissä ongelmana on silmän pintaan kasvava solukko, jota koitettiin hoitaa useamman kuukauden ajan parilla erilaisella silmätipalla. Koepalan otosta ja leikkausvaihtoehdon selvittämisestäkin alkuun puhuttiin, mutta koska heikentynyt näkö ei tunnu vaikuttavan pojan menoon juuri mitenkään, ei niihin olla lähdetty. Nyt syksyllä pitäisi kyllä taas varata herralle senioritarkkia verikokeineen, sillä pojan virtsaamistahti tuntuu vähän lisääntyneen. Onneksi Raulio ei ole ikinä säikkynyt näitä eksoottisempiakaan potilaita, ja on onnistunut aina löytämään tahot joilta sitten tarkistella lääkkeiden sopivuuksia pojalle.

Kesäpoika Mihail

Kun pojan ollessa nuorempi kierreltiin aktiivisesti messuilla ja muissa tapahtumissa sen kanssa ja nähtiin enemmän myös muita haisunäätiä, sitä tietysti välillä haaveili myös pojan lajitoveria kotiin (ennenkuin vieraslajilainsäädäntö sitten muuttui, ja haisunäätien myynti, maahantuonti ja kasvatus kiellettiin Suomessa). Miikkis teki kuitenkin varsin pian selväksi, että siinä missä kissat ovat aika neutraaleja ja fretit jokseenkin siedettäviä, muut haisunäädät voisivat sen puolesta hyvin kadota rapakon taakse. Toinen haisunäätä on koiran ohella ainoa eläin jonka Miikkis on ikinä spreijannut. Sikäli tämä ei kyllä ole ihme, sillä vaikka osa lemmikkihaisunäädistä kyllä sopeutuu ja tuntuu jopa viihtyvän uros-naaras pareissa tai perheryhmissä, urokset ovat kuitenkin pohjimmiltaan usein enempi erakkoja. Niinpä Miikkis jäi ja tulee todennäköisesti lopullisesti jäämään meillä lajinsa ainoaksi edustajaksi. Mutta herra on kyllä paras haisunäätä mikä oltaisiin ikinä voitu meille saada.  

Kysyttävää? Kysy&vastaa postaus tulille

Teknisten ongelmien, menojen ja laumassa tapahtuneiden muutosten myötä tuntuu että todella monesta asiasta on jäänyt bloggaamatta. Tuntuuko teistä samalta? Jos niin, nyt on hyvä hetki kysellä oman lempparin kuulumisten perään, kysyä miten joku itseä askarruttava juttu laumassa on mennyt tai menee tai vain kertoa, kenen kuvat ovat olleet aliedustettuina.

Miikkiksen metsähetki

Mikäli kysymyksiä tulee, kokoan vastauksista oman postauksen, jotta saadaan blogia taas paremmin ajan tasalle itse kutakin kiinnostavien näätämäisyyksien tai muiden eläimellisyyksien osalta. En aseta tähän sen kummempaa aikarajaa, sillä kaikkiin kysymyksiin tulivat ne nyt tähän tai myöhemmin muualle vastataan varmasti tavalla tai toisella.

Meidän pieni tuulitukka Huisku

Kuvankaunis Justiina

Nämä ulkokuvaukset ovat vähän epäilyttävät -Aino

Tulevia tapahtumia

Kesä on kääntymässä syksyksi, ja syksyn mittaan meidän laumaa pääsee bongailemaan välillä muutenkin kuin kutsumalla itseään kylään. Jo sovittujen tapahtumien lisäksi koitetaan saada aikaiseksi lisäksi ainakin yksi frettipäivä ihan Turkuunkin. Toki mikäli vakavammin miettii fretin hankintaa, kotivisiitit ovat edelleen se ihan paras tapa tutustua lajiin. Isommissa tapahtumissa fretit kun tahtovat väsyä äkkiä, ja antavat itsestään usein ensimmäisen tunnin jälkeen epärealistisen rauhallisen kuvan.

7.-8.9. Lemmikki Tampere -messut Tampereen Messu- ja urheilukeskus

Tänne ollaan menossa frettien kanssa molempina messujen aukiolopäivinä. Lopullinen kokoonpano meiltä on vielä auki, mutta mukana on mitä todennäköisemmin 4-6 tyyppiä lauman nuoremmasta päästä. Lisäksi paikalla on molempina päivinä myös paljon muita frettejä.

Messuilta löytyy lisäksi paljon muita eläimiä siileistä papukaijoihin, ja ainakin koira-, kissa- ja rottanäyttelyt, sekä erilaisia eläinaiheisia luentoja ja myyntikojuja.


15.9. Eksoottiset eläimet esittelyssä -päivä Salon Kauppakeskus Plaza klo 12-15

Salon 4H-yhdistyksen järjestämään eksotapahtumaan meiltä lähtee frettien lisäksi myös herppihuoneen asukkeja. Mukana on todennäköisesti ainakin samppi tai pari, hämähäkkejä ja vietnamilainen nokkakäärme. Frettipuolelta mukaan lähtee todennäköisesti konkariedustajia, eli Justiina seuraneiteineen.

Paikanpäällä tulee olemaan myös muita eksoottisten eläinten omistajia lemmikeineen.

26.10. Finnish Ferret Festival -frettinäyttely Lempäälän Manttaalitalo

Tänne meillä on ilmoitettuna neljä neideistä, jonka lisäksi paikalla on kymmeniä muita frettejä näyttelyn frettikapasiteetin ollessa kokonaiset sata näätää. Frettinäyttelyt ovat avoimia yleisölle, eli jos haluaa nähdä kerralla paljon frettejä, jutella omistajien kanssa ja tavata kasvattajia, kannattaa ehdottomasti poiketa paikalle.

30.11. Capital! -frettinäyttely (Pk-seudulla, paikka tarkentuu myöhemmin)

Tänne ilmoittautumiset eivät ole vielä auenneet, mutta mukaan koitetaan päästä kuuden neidin voimin. Kaikkiaan paikalle on tulossa jopa 180 frettiä Capitalin ollessa isoin Suomessa vuosittain järjestettävistä frettinäyttelyistä. Tämäkin tapahtuma on auki yleisölle, ja mitä loistavin paikka nähdä paljon frettejä, frettiharrastajia ja kasvattajia yhdessä paikassa.

Reissuhommia tiedossa!

Kuivaavan pesukoneen lakko vol2

Moni varmaan muistaa postauksen siitä kuinka meidän kuivaava pyykinpesukone sanoi kuusi viikkoa sitten kuivaussopimuksensa irti karvojen takia. Kun kone oli huollon jäljiltä taas toimintakunnossa, päätimme jatkaa koneen käyttöä normaalisti. Toki odotettavissa oli, että ongelma toistuisi, mutta koska ensimmäisellä kerralla ongelman ilmenemiseen oli mennyt yli puolivuotta, olimme optimistisia sen suhteen, että saisimme koneen pelittämään edes putkiremonttiin asti ennenkuin koneisto olisi taas puhdistuksen tarpeessa. Mahdollisesti selvästi pidempäänkin kuin ensimmäisellä kerralla, kun vahingosta viisastuneena pyykit toki pyrittiin ravistelemaan aiempaa paremmin ennen koneeseen laittoa. Siitä on nyt tosiaan kuusi viikkoa ja pari päivää päälle, ja koneen kuivausominaisuus pamahti eilen uudelleen.

Ensin tuli vain vikailmoitus E20, joka antoi ymmärtää lämpöreleessä olevan jotain vikaa. Ohje kehoitti käynnistämään koneen uudelleen ja ottamaan yhteyttä huoltoon mikäli vikailmoitus toistuu. Se ei toistunut, mutta seuraava kuivausyritys toi mukanaan vikailmoituksen E11, joka kehoitti tarkistamaan nukkasihdin. Tässä kohtaa ensimmäisen ilmoituksen aiheuttama ärsytys vaihtui helpotukseen: edelliskerta ei ollutkaan toistumassa, vaan ongelma olisi oikeasti helposti hoidettavissa kotikonstein. Jussin avattua nukkasihdin ja lähdettyä hakemaan siivoushanskoja Mallu kävi kaivamassa propellin ympäriltä ison tukon haisunäädän jouhia. Olimme kummatkin iloisia, kun ongelma oli paikallistettu, ja vielä iloisempia kun koneen uudelleen käynnistymisen myötä siinä ollut sivuääni oli poissa, eikä vikailmoitus toistunut. Mallu fiksasi koneen, eikä huoltoa tarvinnut vaivata. Asia hoitui paremmin kuin olisimme osanneet edes toivoa.

Mallu teki parhaansa, mutta tälläkertaa se ei riittänyt

Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun kuivausohjelman loputtua koneessa oli kasa märkää ja kylmää pyykkiä. Vikailmoitukset olivatkin olleet toisistaan riippumattomia, ja koneessa oli sekä nukkasihti täynnä että lämpörele pamahtanut. Ensimmäinen saatiin fiksattua, mutta sen toisen tiimoilta on taas tarve ottaa yhteyttä huoltoon. Koneen takuu on yhä voimassa, eikä käyttöohjeessa ole mitään mainintaa siitä, että konetta ei tulisi käyttää eläintaloudessa. Sen suhteen tuskin on siis ongelmaa. Mutta ongelma on siinä, että tämän jälkeen on viimeistään uskottava, ettei tuo kone todellakaan toimi meillä. Nyt sitten mietitäänkin, mikä huonoista vaihtoehdoista olisi paras valinta: pitää kuivaava kone, mutta kuivattaa pyykki siitä huolimatta entiseen tapaan telineellä, hankkia kuivaavan pesukoneen lisäksi erillinen kuivuri, ja koittaa keksiä sille paikka jostain muualta asunnosta putkiremonttiin asti vai myydä/lahjoittaa kuivaava pyykinpesukone heti huollon jälkeen ja hankkia kokonaan uusi pesutorni jo nyt (ja jos/kun se ei mahdu kylppäriin ennen remonttia, koittaa keksiä erilliselle kuivurille väliaikaisesti jokin muu paikka). Tietysti ensin voidaan vielä valmistajalta ja koneen myyneeltä liikkeeltä kysellä, onko heillä parempia ideoita, kun kone on huollon tarpeessa jo toisen kerran takuuaikana, vaikka sitä ei ole missään vaiheessa käytetty vastoin käyttöohjeita.

Mutta juu. Mikäli omistat lemmikkieläimiä ja harkitset kuivaavan pyykinpesukoneen hankintaa en edelleenkään voi suositella. En etenkään monieläintalouteen.

Vappu on kotona

Tekniset ongelmat jatkuvat, mutta se on sentään viikossa selvinnyt että huollon siirtyminen Saksaan koskee vain läppäreitä, ja pöytäkoneen tarvitsee matkustaa vain Vantaalle asti. Sinne se tosin matkaa Suomen Postin kyydissä, joten en aio pidätellä henkeä sen paluuta odotellessa. Mutta koska pöytäkoneeton aika tulee jatkumaan vielä ajan X, Jussi elvytti kaapissa pyörineen kannettavan ajantasalle niin käyttöjärjestelmän, virusturvan kuin tekstinkäsittelyohjelmienkin suhteen, joten odotteluaika ei tule menemään enää ihan täysin mobiililaitteiden varassa.

Vapun ja Jussin ensikohtaaminen

Eipä sillä, että kuluneella viikolla tietokonetta olisi kauheasti ehtinyt kaivata. Tämä viikko kun alkoi Berliinissä, josta matkasimme maanantaina Spreewaldiin hakemaan Vapun. Määränpää oli sama kuin melko tarkkaan kaksi vuotta aiemmin Huiskua hakiessa, mutta matka taittui tälläkertaa eri tavalla. Jussi kun on ihastunut autoihin, niin nyt suunnattiin junan sijaan autovuokraamolle. Berliinistä Spreewaldiin on reilu satakilometriä, mutta koska kesä on tietöiden luvattua aikaa myös Saksassa, matkaan meni noin puolitoistatuntia. Olimme koittaneet varata autoa jo ennen Suomesta lähtöä, mutta koska ensin valitulla firmalla ei ollutkaan toimittaa meille autoa, vaihtui firma vielä paikanpäällä. Toinenkaan firma ei pystynyt antamaan meille sellaista autoa, jonka olimme varanneet, mutta Jussi oli asiasta vain yhtä hymyä, kun myyjä tiedusteli sopisiko meille jos varattu auto päivitettäisiin parin kympin lisämaksusta avomersuun. Etenkin kun maanantaina sadekin oli hellittänyt, ja aurinko taas paistoi. Siinä oli sitten aika onnellinen mies autobaanalla.

Edessä isä Othello ja takana emo Akira

Mandyn luokse saavuttua pääsimme heti tapaamaan paitsi Vapun, myös Mandyn muut fretit mukaan lukien Vapun ja Huiskun vanhemmat Akiran ja Othellon, sekä Vapun ja Huiskun siskon Josinan. Josina ja Vappu olivat keskenään hyvinkin samannäköiset. Sydämemestäni meni pala myös Nayelille, jonka Mandy oli jättänyt tämän vuoden pentueistaan itselleen kasvatusnaaraaksi. Siinä sitten hetki juteltiin ja leikitettiin näätiä, ja sitten Mandy ja Jussi alkoivat käydä läpi papereita. Vappu kun on ensimmäinen meidän freteistä joka on virallisesti kokonaan Jussin, joten Jussi oli tälläkertaa se, joka vastasi sopimuspuolesta. Mandy myös esitteli Vapun kansiosta tytön muut paperit, kuten Suomen matkalle tarvittavan lemmikkipassin rokotusmerkintöineen, sekä eläinlääkärin kirjoittaman terveystodistuksen. Papereista valtaosa oli onneksi englanniksi, mutta saksankielisen terveystodistuksen eläinlääkäritodistuksen Mandy käänsi suullisesti englanniksi tärkeimmiltä osin. Sen jälkeen saatiin Mandyltä vielä Vapun pentupaketti ja evästä illaksi hotellille, ja lähdimme etsimään Mandyn suosittelemaa paikallista ravintolaa.

Vappu ja sisko Josina. Yhtä tärähtäneitä vuoroon kumpikin

Reissun kaksi ensimmäistä päivää olimme pyörineet vain Berliinissä, jossa oli tullut jo tutuksi että Saksassa rakastetaan käyttää käteistä, ja että korttiin ei voi luottaa etenkään pienemmissä paikoissa samoin kuin Suomessa. Spreewaldissa tuli sitten ensimmäistä kertaa vastaan se, että ravintolasta menu löytyi vain saksaksi, eikä tarjoilikaan puhunut englantia. Siinä kohtaa oli taas onnellinen ettei kummallakaan ole mitään ruoka-aineallergioita, niin saattoi arpoa listalta jotain nettisanakirjan avulla. Kielimuurista huolimatta tilaus saatiin kuitenkin tehtyä, ja Vapullekin saatiin oma vesikuppi. Ravintolaa valitessa kun oli toki valittu sellainen, ettei Vappu joudu odottelemaan autossa, vaan lemmikin sai ottaa terassille. Syömisen jälkeen otettiin sitten taas suunta kohti Berliiniä, jossa Jussi jätti minut Vapun kanssa hotellille ja lähti itse palauttamaan autoa.

Jo hotellia varatessa oli varmistettu että lemmikit ovat tervetulleita, ja olivathan ne. Saksa tosin taitaakin olla listattuna listattu yhdeksi lemmikkiystävällisimmäksi maaksi mitä tulee matkailuun lemmikin kanssa. Mutta tuntien hotellien mieltymyksen kokolattiamattoihin ja frettien mieltymyksen kakkia nurkkiin, oli meillä pakattuna mukaan myös pieni kevytaitaus sen varmistamiseksi, että ainakaan meidän visiitti ei koettelisi hotellin lemmikkiystävällisyyttä. Toki Vappu pääsi leikkimään myös vapaana huoneeseen, ja vähän valjastelemaan viereiseen puistoon, mutta yksinollessa ja silloin kun se näytti etsivän vessapaikkaa se nostettiin aitaukseen. Zooplussan keskikokoinen nylonaitaus on osoittautunut hyväksi reissukumppaniksi parillakin tavalla: se on paitsi kevyt, se sopii paketissa ollessaan hyvin lentokoneen käsimatkatavaroihin mittojensa puolesta. 

Vapun tukikohta hotellilla

Tiistaina oli edessä lento Suomeen. Koska useimmiten matkustamoon hyväksytään vain koirat ja kissat, Vapulle oli varattu jo etukäteen paikka ruumasta. Kovasti kyllä henkilökunta ihmetteli check-innissä eikö noin pientä, söpöä ja pörröistä vaavia muka oikeasti saisi matkustamoon, mutta sitä ei lähdetty siinä kohtaa enää selvittelemään, sillä matkustamossa matkustavalla eläimelle tarvitsee olla pehmeä kantokassi tai hyvin matala boksi, joka mahtuu penkin alle, ja Vapulla oli mukana ruumaan tarvittava kova muoviboksi. Mieluusti sen olisi kyllä pitänytkin koko ajan lähellä, sen sijaan että se käytiin check-innin jälkeen viemässä erikoismatkatavaratiskille, jossa boksi läpivalaistiin Vapun ollessa sylissä, ja sen jälkeen henkilökunta otti neidin bokseineen huolehdittavakseen meidän jatkaessa turvatarkastukseen. Sikäli meillä oli kyllä koko ajan hyvä luotto siihen, että neiti oli hyvissä käsissä, sillä henkilökunta oli todella mukavaa, ja siinäkin kohtaa kun nousimme koneeseen, kuulimme kun meidät vastaanottanut kenttävirkalija vielä puhelimitse varmisti että onhan fretti varmasti lennolla mukana.

Vappu <3

Suomeen saavuttua suuntasimmekin suoraan matkatavarahalliin tuloselvitystiskille kysymään joko neiti on purettu koneesta. Vielä ei ollut, joten jouduimme odottelemaan pienen hetken ennenkuin hallin kattoon syttyi punainen valo merkiksi siitä, että erikoismatkatavarat ovat saapuneet hallin nurkassa olevaan huoneeseen. Sielä ovella meiltä sitten vielä tarkistettiin että lippu täsmäsi Vapun boksin viivakoodeihin, ja sitten saimme neidin takaisin haltuumme. Tyttö tulikin heti uteliaana luukulle nuuhkimaan ja katsomaan, ja boksikin oli täysin siisti, eli uskoisin lennon menneen kaikinpuolin ihan hyvin. Sitten oli edessä vielä viimeinen etappi autolla Helsinki-Vantaan kentältä takaisin Turkuun.

Vappu turvallisesti Suomessa

Muuten tämä viikko onkin mennyt tutustuttaessa Vappua laumaan. Huisku ja Mallu lämpesivät Vapulle heti, mutta Mitella ja Lysti pitävät tuota uutta nuorisolaista hyvin epäilyttävänä, jota pitää vielä välillä muiluttaa. Sitä onkin sitten koittanut muistuttaa itselleen vuodentakaisesta, kun Nutsku tuli, sillä se sai Lystiltä yhtä jäätävän vastaanoton. Siinä ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Nutsku pääsi osaksi Mitellan ja Lystin jengiä, joten eiköhän tämä vaihe taas mene ohi. Toivotaan että mieluummin nopeasti kuin ajan kanssa. Hetken ehdin jo ihastua ajatukseen, että jos onnistun pitämään kiinni siitä, että ensivuonna ei tule pentua, vältymme ensivuonna kokonaan tältä härdelliltä. Sitten muistin millainen Nutsku oli ensimmäiset viikot palattuaan mammailemasta, ja muistin että Mallun varalle on samanlaisia suunnitelmia ensivuodelle. Eli eiköhän sitä vilinää ja vilskettä ja harmaita hiuksia saada oma annoksensa ensivuoteenkin kävi mitä kävi. Mutta ensivuosi on onneksi vasta tulossa.

Uusi jengi kiinnostaa ja epäilyttää yhtä aikaa

Teknisiä ongelmia

Haasteet uusien laitteiden kanssa jatkuvat, ja tällä kertaa Jussin uudesta pöytäkoneesta (jota minäkin käytän) pamahti näytönohjain. Nykyään aika moni juttu tulee hoidettua mieluummin mobiililaitteilla pöytäkoneen sijaan, mutta pitempien tekstien kirjoittaminen ei ole yksi niistä, miksi blogin kanssa odottelen kovin koneen kuntoon saamista. Tällä hetkellä odotellaan vastausta siitä, onko uusi näytönohjain mahdollista saada ilman että koko kone lähetetään vielä tarkistettavaksi takuuhuoltoon Saksaan. Toivon todella että on, sillä kaverin samanmerkkinen kone vietti aikoinaan Saksan reissullaan useamman viikon.

Aino koittaa haastaa jo Huiskuakin leikkiin

Vastausta odotellessa lähdemme itsekin Saksaan. Ensin pariksi päiväksi ihmettelemään Berliinin nähtävyyksiä, ja sitten vuokra-autolla Spreewaldiin tapaamaan Mandyä ja hakemaan Vappu kotiin. Saksan reissulle onkin jo pakattu mukaan pieni kevytaitaus ja vähän tarvikkeita, jotta yksi yhteinen hotelliyö Vapun kanssa menisi mahdollisimman mukavasti. Vappu täytti tiistaina 15 viikkoa, ja on nyt jo lähes kilonpainoinen, eli kokonsa puolesta aika samaa sarjaa meidän muiden neitien kanssa. Täällä pidetään kovasti peukut pystyssä, että Vapun saaminen laumaan tulisi menemään suht kivuttomasti. Tässä suhteessa olisi aika lottovoitto, jos Vappu tulisi täyssiskoonsa Huiskuun, joka on meidän näädistä se, joka tulee toimeen niin kaikkien omien kuin hoidokkienkin kanssa.

Pakkailuja Saksan reissua varten. Zooplussan keskikokoinen kevytaitaus menee kokonsa puolesta käsimatkatavaroissa.

Viime viikonloppuna tavattiin puolestaan Mauno. Reissu oli kahdellakin tavalla hyvin jännä. Ensinnäkin se on aina ihan mielettömän upea fiilis, kun pääsee tapaamaan ensimmäistä kertaa uuden perheenjäsenensä. Toisekseen minä ajoin koko matkan Turusta Juupajoelle, ja lisäksi hyvän matkaa paluumatkastakin. Se inssi meni siis läpi viime perjantaina, ja olen nyt saanut opetella viikon verran itsenäistä ajamista. Ihan kommelluksitta ei perille päästy, mutta ehjin nahoin ja ehjällä autolla kuitenkin. Pennut olivat valinneet loistavan taktiikan tähän adoptiohaastatteluun, ja Mauno veti selälteen nukkumaan Jussin syliin, ja emokin kävi vähän hyrisemässä Jussin jalan vieressä. Sitä oltiin niin suloisia ja kilttejä eikä yhtään riiviöitä. Koville se kuitenkin selvästi otti, ja pennuilla alkoi kuulemma kunnon riehumatsit heti meidän lähdön jälkeen. Mutta se ei varmaan yllätä ketään, että livetapaaminen vain vahvisti sen, että Mauno on meidän poika ja haetaan kotiin syyskuun lopulla. 

Mauno oli näin menopäällä

Enää pari päivää niin nähdään Vappu. Kuva: Mandy Schuhmacher

Härdelliviikon jälkimainingeissa

Hoidokit palasivat eilen kotiinsa, ja kämppä tuntuu yllättävän hiljaiselta. Ei meidän omakaan lauma pieni ole, mutta kun laumamäärä palasi taas viidestä kahteen, on ero työnmäärässä aika valtava. Sillä kuten on aiemminkin tullut huomattua, laumojen määrä vaikuttaa ajan käyttöön melkein enemmän kuin yksilömäärä. Toki yksilöiden määrä vaikuttaa siihen, kuinka helppo jokaiselle on tarjota yksilöllistä huomiota, mutta laumamäärä vaikuttaa ennenkaikkea perushoitoon: montako vessapaikkaa on siivottavana, moneenko kuppiin ruoka pitää jakaa, paljonko tulee tiskiä, montaako laumaa pitää ehtiä juoksuttamaan... Näistä etenkin jälkimmäisin vaati arjessa eniten ajankäytön suunnittelua, sillä hoitonäädistä huolimatta taustalla pyöri kokoajan normaali arki: työt, omat tyypit, autokoulu, inssi, peli-ilta. Tavallaan se kävi vähän voimille, mutta toisaalta niin on juuri hyväkin: rakastan isoa eläinlaumaa ja ihastun helposti uusiin tyyppeihin. Sen myötä onkin välillä todella tervetullutta saada kokemuksia siitä, kuinka tietyn pisteen jälkeen iso eläinmäärä alkaa käydä paikoitellen todella työstä, kun sen ohella pitää saada hoidettua se muukin elämä. Loma-aikaan kun pystyy keskittymään täysin eläimiin kaikki kun tuntuu aina paljon ruusuisemmalta.

Mallun pappaa Eetua kiinnosti kauheasti tämä kuvaus. Kuvassa myös Mallun veli Hauer ja Mougli

Vaikka välillä tunnit tuntuivatkin loppuvan vuorokaudesta kesken ja eläimiä hoidettiin yötä myöten (ja osin Jussin avustuksella), mahtui viikkoon myös paljon ihania hetkiä. Vaikka olen tehnyt sen linjauksen, että en halua frettiuoroksia omaan laumaani, on välillä mukava nähdä enemmän myös niitä, ja viettää aikaa myös niiden kanssa. Vaikka etenkin Mallun veljen kohdalla on todettava, että se on samanlainen käkättävä pomppupallo kuin siskonsa, eli sen kohdalla ero omiin tyttöihin ei ollut vielä niin iso kuin noiden vanhempien ja rauhallisempien. Sen sijaan porukan kiimailijat Otto ja Mougli toivat eniten eroa paitsi kodin hajumaailmaan myös oman lauman käytökseen. Meidän kaikki neidit kun eivät kauheasti poikia arvosta, niin tuommoiset miehekkäät miehet provosoivat käyntiin taas kunnon merkkaillut, ja lattian sai pestä päivittäin niin häkin ympäristöstä kuin parvekkeen edustalta, kun laumojen välillä käytiin omaa shitbook-viestittelyä.

Justiina ja Itsy olivat sitä mieltä, että allas toimii tyhjänäkin. Aino ei ollut yhtä vakuuttunut

Ja vaikka lopulta kaikista ryöstöilmoituksistani huolimatta palautin kaikki pennutkin, niin ne olisin ehkä kaikkein mieluiten pitänyt täällä pidempään. Pentulassa riitti kyllä siivottavaa, ja ensimmäisen päivän Mummi jaksoi pitää minua tavallista tarkemmin silmällä muksujen lähellä, mutta silti. Ensimmäisen illan jälkeen sain Mummin läsnäollessakin istua pentujen keskellä, sylitellä niitä ja leikittää painimaan opettelevia kakaroita. Viikon mittaan viimeinen muksuista, suklaamitti poika Sotatanssin Häräntappoase avasi silmänsä, ja vauhti tuntui koko ajan kasvavan kaikilla muillakin. Tuossa iässä kun ollaan välillä vielä niin pieniä, että könytään kilpaa nisälle, ja välillä niin isoja, että raahataan omaan kokoon nähden valtavaa broilerin siipeä jemmaan syömistä varten.

Mitä äiti edellä, sitä poika perässä

Lähtöpäivän tunnelmia

Nyt täällä on jäljellä enää hoitoviikon jälkisiivoilut. Häkki ja parveke siivotaan taas omien käyttöön, ja häkki siirretään takaisin paikalleen. Uima-allas palautetaan parvekkeelle. Jotain näistä aloitettiin jo eilen, ja osa saatetaan loppuun illemmalla. Kohta kun on edessä seuraava aika odotettu juttu, kun lähdemme katsomaan Maunoa ensimmäistä kertaa ihan livenä.

Lihasavottaa, hoitonäätiä ja muita kommelluksia

Viimeisin viikko on mennyt taas aika rytinällä. Keskiviikkona haimme yli 100 kilon lihakuorman, jota sitten jaoteltiin ja jaettiin Sariannan ja Mellun kanssa, torstaina samaa jatkettiin kunnon kuumeessa, lauantaina karattiin yöksi mökille, josta palattiin sunnuntaina siivoamaan ja laittamaan tiloja kymmenelle hoitofretille. Tilojen siivoamisen yhteydessä löydettiin ihana vihreäksi marinoitunut siipi, jonka seurauksena päästiin toteamaan, että jopa haisunäätä voi saada ruokamyrkytyksen. Tylsää ei ole siis taas ollut.

Aino tutustuu automatisoituun ruokahuoltoon

Mutta palataksemme alkuun, viimeiset pari kuukautta on mennyt taas pakastinta tyhjentäessä, että saatiin valtaosa vanhoista pussukoista ja pakkasen pohjista käytettyä. Sen jälkeen olikin sitten taas täytön vuoro, ja Koirien Liharingin ostoskoriin tuli klikkailtua luutonta jauhettua kalkkunaa, luullista broilerin jauhelihaa, broilerin koipireisilihaa, broilerin siipiä, possun sydämiä, lampaan leikkolihaa, lampaan sisäelimiä, kananrasvaa, lampaan sydämiä, hevosen leikkolihaa ja naudan kieliä. Koska Koirien liharingissä pakkauskoot ovat useimmissa tuotteissa 5-20 kiloa, isoimpiin laatikkoihin tuli otettua kavereita jakamaan, että pakastimessa pysyy kuitenkin jonkinlainen kierto, eikä mikään jää mielellään yli puoleksi vuodeksi pakastimeen pyörimään.

Viattoman näköinen löhöhetki

Toimituspäivää odotti pienellä jännityksellä, sillä Jussilla oli kyseisen päivän kohdalla varapäivystys, eli oli olemassa riski, että Jussi joutuu töihin. Se alkoi jännittää etenkin siinä kohdin, kun itsellä ei mennyt inssi läpi, eli tiesin etten pääse hakemaan lihoja yksin. Onneksi Melina oli kuitenkin vapaa, niin ei tarvinnut lähteä kikkailemaan taksin kanssa, tai koittaa sopia kotitoimitusta. Taksikuskin ilme olisi kyllä voinut olla varsin mielenkiintoinen siinä kohtaa kun autoon olisi lähdetty kuormaamaan lihalaatikko toisensa jälkeen. Niitä oli meinaan aika monta, vaikka kasa jäikin nyt kuvaamatta. Haettiin sitten Melinan kanssa Sariannakin mukaan lihafestareille katsomaan, kuka saa mitäkin ja kuinka paljon. Sariannakin kun jätti osan osuudestaan jo valmiiksi tänne odottamaan hoitolaisia.

Itse tykkään siitä, että mahdollisimman iso osa pakastimen sisällöstä on valmiiksi annospusseissa, ja kun oma osuus tilauksesta oli yli 60 kiloa, siinä riitti pilkottavaa ja pussitettavaa useammaksikin päiväksi. Etenkin kun kuume kaatoi sänkyyn seuraavana päivänä, ja jääkaappiin pilkkomista odottamaan laitetut leikkolihat eivät sulaneetkaan pilkkomiskuntoon ihan yhdessä vuorokaudessa. Torstain pilkkomiset tulikin hoidettua etänä, eli delegoimalla Jussille Ainon lempparit eli possunsydämet.

Sunnuntaina hoitonäätiä ilmestyi olkkariin

Portin taakse

Hoitonäätiä ilmestyi myös parvekkeelle

Lauantaihin mennessä olo oli onneksi sen verran asettunut, ettei tarvinnut lähteä perumaan sille sovittua mökkireissua. Koska olimme lähdössä vain yhdeksi yöksi, päätin hoitaa eläinten ruuat ja siivoukset kaikki valmiiksi, niin että illalla riittäisi että kaveri kävisi vain pitämässä vähän seuraa etenkin Ainolle. Ajattelin että homma ei voi mennä vikaan, koska kyseessä on vain yksi yö. Ainolle laitettiin omat märkäruuat ajastimella toimivaan kuppiin, ja fretit saivat yhtä aikaa aamupalan että jäistä jauhelihaa iltapalaksi ja seuraavaksi aamuksi. Tässä kohden kesä kuitenkin yllätti mökkeilijän, ja se haju mikä kämpässä oli palatessa oli aika uskomaton. Tiedän ettei jauheliha ole ikinä kuulunut meillä lemppareihin, mutta sitä oli jätetty happamoitumaan kuppiin ihan urakalla. Ja kirsikaksi kakun päällä näätähuoneessa oli onnistuttu kaivamaan jostain hienosta jemmasta kauniin vihertäväksi marinoitunutta kanaa vaihtoehdoksi jauhelihalle.

Ei siinä sitten mitään, päivän ohjelmana oli joka tapauksessa intensiivistä siivoamista. Sariannalta kun oli tulossa hoitoon kolme laumaa oman kahden lauman lisäksi, niin perimmäinen näätähuone, parveke ja häkki piti kaikki putsata huolella. Etenkin perimmäinen näätähuone, joka saisi sariannan reissun aikana toimia Mummin pentulana. Eli eikun portit auki, että junnut pääsivät purkamaan energiaa, ja omien näätien käytössä olleet viltit suorinta tietä pesukoneeseen jotta alkoi löytyä lattiapintaa pestäväksi. Joku järkevä olisi tässä kohden ihan ensimmäisenä tarkistanut, ettei sitä vihreää kanaa ole enää missään jemmassa, mutta se tuli itselle mieleen vasta siinä kohtaa, kun Miikkis löysi sitä jostain palan ja alkoi syödä. Vielä siinäkään kohtaa en pitänyt kauheaa kiirettä sen pois ottamisessa, sillä Miikkis on vuosien saatossa hävittänyt meillä useampia frettien välillä varsin hurjannäköisiäkin jemmoja. Ja kun ennen kanan takavarikointia piti vähän paparazzeilla, kun Huisku oli kellahtanut söpösti Mihailin viereen.

Mougli & Hauer

Kun siivoukset oli saatu valmiiksi ja tilat kuntoon hoidokkeja varten, oli aika hakea Sarianna ja tyypit. Minä menin nostamaan Mummia ja muksuja perimmäiseen näätähuoneeseen sillä välin kun Sarianna vapautti Oton ja Ruutin olohuoneen häkkiin ja Hauerin jengin parvekkeelle. Siinä kohtaa Sarianna huikkasi Miikkiksen oksentavan matolle. Vielä siinäkään kohtaa en ollut kauhean huolissani, sillä poika oli ahminut sen kanan aika vauhdilla, kun pelkäsi taas (aiheesta) että se tullaan ottamaan pois. Niinpä tarkistin rauhassa pentulan vielä läpi, katsoin että sielä on vedet ja kaikki kunnossa ja tulin sitten siivoamaan Miikkiksen sotkut. Sen jälkeen lähdettiin porukalla syömään, ja jätettiin hoidokit ihmettelemään mihin sitä on tultu.

Sotatanssin Häräntappoase siiven kimpussa

Mutta se kana oli sit oikeasti enemmän kuin vähän marinoitunut. Seuraavana yönä Miikkis oksensi ja ripuloi useampaan otteeseen, ja Jussi herkkäunisempana heräsi pitämään sille seuraa, ja vaihtamaan pissa-alustoja puhtaisiin sitä mukaa kun niitä sotkustui. Itse heräsin tähän vasta viiden aikaan, jossa vaiheessa sitä oli jatkunut jo jonkin aikaa. Iski arki sitten huolella heti maanantaiaamuna, kun kuudelta ennen töihin lähtöä jakoi aamupalaa kuuteen eri kuppiin, sekoitteli Miikkiksen annokseen maitohappobakteereja ja Mummille ja pennuille kalkkilisää. Ei sitä toki ollut odottanut, että viikko 17 fretin, haisunäädän, kissan ja muun eläintarhan kanssa olisi pelkkää hattaraa, mutta pelkkä normimäärä eritteitä olisi kyllä riittänyt paremmin kuin hyvin.

Mutta vaikka alku lähti vähän lennokkaasti, niin kyllä tässä on sydän ehtinyt väpättää ihastuksestakin. Yhteinen vihollinen selvästi yhdistää, ja ensimmäistä kertaa yli viikkoon Itsy ja Nutella ovat mahtuneet samaan petiin nukkumaan. Selvästi sisäiset konfliktit saavat jäädä taka-alalle kun maailma ympärillä myllääntyy. Huisku on puolestaan parina viime viikkona onnistunut saamaan selvästi lisää massaa, ja alkaa olla kohta taas lähellä normikesäpainoaan välinotkahduksen jäljiltä.

Paavolla oli tänään hyvät poseeraukset

Tämä pikkuherra (Sotatanssin Sieppari Ruispellossa) on pöllinyt miun sydämen, mutta onneksi pikkuherra varattiin lauantaina

Ja tarvinneeko sitä edes sanoa, mutta ne pennut... Ne ovat oikeasti aika ihania. Kolme neljästä ovat avanneet jo kokonaan silmänsä, ja neljäskin kurkkii. Koko tämä hullunmylly on osaltaan vahvistanut sitä, että kasvatus ei istuisi yhteen nykyisen kokoisen lauman ja oman arjen kanssa, mutta sitäkin suuremmalla hartaudella aion nauttia näistä päivistä kun saan pitää pentuja kotona ja pyörittää pentula-arkea sotkuineen ja suloineen edes pienen hetken. Näiden lasten kanssa kun pääsee varmasti paljon helpommalla, kuin mitä kasvattajan arki voi pahimmillaan olla, kun tässä yhdistyy hyvä ja melko lunki emo, ja pienehkö pentueellinen vähän jo isompia pentuja.  

Aino ei ole ihan vakuuttunut Otosta & kumppaneista

Pentukasa <3