Härdelliviikon jälkimainingeissa

Hoidokit palasivat eilen kotiinsa, ja kämppä tuntuu yllättävän hiljaiselta. Ei meidän omakaan lauma pieni ole, mutta kun laumamäärä palasi taas viidestä kahteen, on ero työnmäärässä aika valtava. Sillä kuten on aiemminkin tullut huomattua, laumojen määrä vaikuttaa ajan käyttöön melkein enemmän kuin yksilömäärä. Toki yksilöiden määrä vaikuttaa siihen, kuinka helppo jokaiselle on tarjota yksilöllistä huomiota, mutta laumamäärä vaikuttaa ennenkaikkea perushoitoon: montako vessapaikkaa on siivottavana, moneenko kuppiin ruoka pitää jakaa, paljonko tulee tiskiä, montaako laumaa pitää ehtiä juoksuttamaan... Näistä etenkin jälkimmäisin vaati arjessa eniten ajankäytön suunnittelua, sillä hoitonäädistä huolimatta taustalla pyöri kokoajan normaali arki: työt, omat tyypit, autokoulu, inssi, peli-ilta. Tavallaan se kävi vähän voimille, mutta toisaalta niin on juuri hyväkin: rakastan isoa eläinlaumaa ja ihastun helposti uusiin tyyppeihin. Sen myötä onkin välillä todella tervetullutta saada kokemuksia siitä, kuinka tietyn pisteen jälkeen iso eläinmäärä alkaa käydä paikoitellen todella työstä, kun sen ohella pitää saada hoidettua se muukin elämä. Loma-aikaan kun pystyy keskittymään täysin eläimiin kaikki kun tuntuu aina paljon ruusuisemmalta.

Mallun pappaa Eetua kiinnosti kauheasti tämä kuvaus. Kuvassa myös Mallun veli Hauer ja Mougli

Vaikka välillä tunnit tuntuivatkin loppuvan vuorokaudesta kesken ja eläimiä hoidettiin yötä myöten (ja osin Jussin avustuksella), mahtui viikkoon myös paljon ihania hetkiä. Vaikka olen tehnyt sen linjauksen, että en halua frettiuoroksia omaan laumaani, on välillä mukava nähdä enemmän myös niitä, ja viettää aikaa myös niiden kanssa. Vaikka etenkin Mallun veljen kohdalla on todettava, että se on samanlainen käkättävä pomppupallo kuin siskonsa, eli sen kohdalla ero omiin tyttöihin ei ollut vielä niin iso kuin noiden vanhempien ja rauhallisempien. Sen sijaan porukan kiimailijat Otto ja Mougli toivat eniten eroa paitsi kodin hajumaailmaan myös oman lauman käytökseen. Meidän kaikki neidit kun eivät kauheasti poikia arvosta, niin tuommoiset miehekkäät miehet provosoivat käyntiin taas kunnon merkkaillut, ja lattian sai pestä päivittäin niin häkin ympäristöstä kuin parvekkeen edustalta, kun laumojen välillä käytiin omaa shitbook-viestittelyä.

Justiina ja Itsy olivat sitä mieltä, että allas toimii tyhjänäkin. Aino ei ollut yhtä vakuuttunut

Ja vaikka lopulta kaikista ryöstöilmoituksistani huolimatta palautin kaikki pennutkin, niin ne olisin ehkä kaikkein mieluiten pitänyt täällä pidempään. Pentulassa riitti kyllä siivottavaa, ja ensimmäisen päivän Mummi jaksoi pitää minua tavallista tarkemmin silmällä muksujen lähellä, mutta silti. Ensimmäisen illan jälkeen sain Mummin läsnäollessakin istua pentujen keskellä, sylitellä niitä ja leikittää painimaan opettelevia kakaroita. Viikon mittaan viimeinen muksuista, suklaamitti poika Sotatanssin Häräntappoase avasi silmänsä, ja vauhti tuntui koko ajan kasvavan kaikilla muillakin. Tuossa iässä kun ollaan välillä vielä niin pieniä, että könytään kilpaa nisälle, ja välillä niin isoja, että raahataan omaan kokoon nähden valtavaa broilerin siipeä jemmaan syömistä varten.

Mitä äiti edellä, sitä poika perässä

Lähtöpäivän tunnelmia

Nyt täällä on jäljellä enää hoitoviikon jälkisiivoilut. Häkki ja parveke siivotaan taas omien käyttöön, ja häkki siirretään takaisin paikalleen. Uima-allas palautetaan parvekkeelle. Jotain näistä aloitettiin jo eilen, ja osa saatetaan loppuun illemmalla. Kohta kun on edessä seuraava aika odotettu juttu, kun lähdemme katsomaan Maunoa ensimmäistä kertaa ihan livenä.