Älä hanki lemmikkiä, jonka suuhun et uskalla tunkea sormiasi

Sitä aina välillä lemmikkiä hankkiessa unohtaa, että se lemmikki olisi pystyttävä hoitamaan joka tilanteessa. Ei vain silloin, kun selviää pelkällä päivittäisellä perushoidolla, ja lemmikki tekee asiassa yhteistyötä, vaan myös silloin kun se on sairas, kipeä, ärsyyntynyt tai muuten huonolla päällä, ja se on sen lisäksi eri mieltä hoitotoimenpiteestä. Näihin tilanteisiin päätymiseen kun ei oikeasti tarvita aina edes mitään isompaa ja vakavampaa juttua, kuten esimerkiksi eilen.

Lähes koko lauma pyöri taas illalla mukana keittiössä kerjäten nameja ja huomiota, joten tiputtelin niille kuivalihanameja Miikkiksen ahmimisenestokuppiin. Kaikki kävivätkin vuorotellen ja yhtäaikaa toistensa kanssa nappailemassa pelistä herkkujaan, ja kaikki meni varsin tavallisesti. Tai kaikki meni kuten tavallisesti siihen asti, kun huomasin jotain poikkeavaa. Vähän ajan päästä nimittäin huomasin, että Miikkis oli alkanut kuolata voimakkaasti ja se haroi koko ajan suutaan etutassuillaan. Pienen hetken hommaa katsottuani diagnoosi oli aika selvä: sillä oli selvästi jäänyt jotain jumiin suuhun. Oletin sen saaneen jonkin lihansäikeen hampaidensa väliin, joten pyrin ensin tarkistamaan sen hampaat. Miikkis oli koko tilanteesta selvästi ahdistunut, ja se oli normaalia haluttomampi päästämään minua suuhunsa, ja koitti vetää päätään pois ja tömistää. Hampaiden väleissä ei kuitenkaan näkynyt mitään pelkkiä suupieliä nostelemalla, joten minun oli saatava parempi näkymä suuhun.

Lauma hetki ennen nami tarttumista

Jussi oli pikkujouluissa toisella paikkakunnalla, ja Miikkis ärsyyntynyt, mutta homma oli silti hoidettava. Hetken aikaa sitä mietti kaikkia niitä kuvia, mitä on nähnyt haisunäädän puremista, ja sitä huomattavasti todennäköisempää skenaariota, minkä Miikkis voi tehdä, jos se kokee olevansa liian ahtaalla: spreijaamista. Sitten hain kaapista pienen hammasharjan, vesiruiskun ja vanupuikkoja ja siirryin pojan kanssa kylppäriin jatkamaan suun tutkimista (kokemuksesta kun on jo oppinut, kuinka paljon kivempi kylppäriä on tarvittaessa putsata - etenkin kun se ollaan muutenkin purkamassa kokonaan, kun putkiremontti tulee). Ammeessa istuen väänsin pojan suun auki, ja sieltä se sitten löytyi: kitalakeen kiilautunut kuivattu kivipiira. Saatuani paikannettua ongelman, se oli onneksi suhteellisen helppo kiilata irti vanupuikon avulla.

Eikä ne pahimmat skenaariotkaan lopulta toteutuneet. Miikkis ei purrut, eikä edes spreijannut. Sen sijaan se alkoi puskea minun kättäni, kun sain palan irti sen suusta. Eli kaikista uhitteluistaan huolimatta se on kuitenkin pohjimmiltaan aika halinalle. Kuolaaminenkin loppui heti kun pala oli irti, eikä suusta löytynyt sen lisäksi muuta häikkää.

Miikkis <3

Tällaisia tilanteita helpottaa paljon, jos eläintä totuttaa alusta asti myös hampaiden katsomiseen. Sinne suuhun kun on useimmissa tapauksissa muutenkin hyvä välillä kurkkia, että pysyy kärryillä myös siitä, missä mennään hammaskiven kanssa ja ovatko ikenet ja hampaat terveen näköiset. Ja kun se hampaiden katsominen on osa normirutiinia, on se vähän pienempi mörkö silloinkin, jos sieltä suusta pitää oikeasti poistaa jotain. Meilläkin tosin ollaan Nutskun kanssa yhä siinä vaiheessa, että hampaiden näyttäminen on normaalitilanteessakin tyhmintä ikinä, ja odotan jo kauhulla. millaisen shown se nostaa taas asiasta näyttelyssä.

Jussillakin kaikkein kuumottavin tilanne kyiden kanssa on toistaiseksi ollut se, kun Nacho sai suutulehduksen, ja suuta piti putsata päivittäin Betadinella. Kyiden kanssa tosin asian harjoittelu jokaisen yksilön kanssa erikseen ei ole samalla tavalla järkevää kuin näädillä, vaan normaalioloissa niiden käsittely on hyvä pitää minimissä.