Kuluseuranta 2024: lokakuu

Matelijamessuista ja Lemmikki Tampere messuista huolimatta lokakuun isoin kuluerä oli Maunon gastrointestional-märkäruoka, jota Mauno syö kroonisen suolistotulehduksensa takia, ja jota täydettiin taas kaappiin muutaman kuukauden erä. Löllön Solensian seuraava pistoskerta osuu marraskuun puolelle, joten lääkekuluissa on lokakuussa mukana vain Rutun verenpainelääke.  

Messuostoksia kertyi muutaman uuden lemmikkilajin (torakoita ja siiroja), parin lisäravinteen, yhden käytetyn terraarion sekä muutamienn terraariosisustusten verran. 

Vaikka olen tiedostanut, että iso eläinlauma tulee erittäin kalliiksi, kyllähän se vetää vähän hiljaiseksi, että vuoden tähän mennessä halvin kuukausi on sekin yli 200€. Ja että se oikeasti tuntuu menneisiin kuukausiin nähden oikeasti tosi halvalta. 

Ruokinta:

raakaruoka: -

kissanmärkäruoka: 102,50€

kissojen kuivaruoka: -

kokonaiset ruokaeläimet: -

hevi-osasto: -

heinä ja kuivatut kasvit: -

namit: -

lisäravinteet (monivitamiini ja a-vitamiini matelijoille): 30,00€

rottien kuivaruoka: -

kalanruoka: -

 

Tarpeelliset tarvikkeet: -

kissanhiekka: -

akvaariotarvikkeet: -

kuivikkeet: -

rottatarvikkeet: -

matelijatarvikkeet (virikkeitä): 23,00€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä: -

terveydenhoito: -

sairaanhoito (Rutun lääke): 30,61€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra: -

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt: -

yhdistysten jäsenmaksut: -

yhdistysten tapahtumat: -

 

Lemmikkien hankinta (smaragditorakat ja siirat): 40,00€

Byrokratia: -

Lokakuun eläinkulut yhteensä: 226,11€

Eksolasta rottalaksi

Sokrut muuttivat perjantaina illalla, ja sen jälkeen loppuviikonloppu on mennyt muokattaessa eksolasta rottalaa. Lukuunottamatta sokruhäkin purkamista ja toimittamista Euraan huoneen mylläyksellä ei olisi periaatteessa ollut kiire. Mutta asiaa mietittyäni totesin, että omalle päälleni olisi kuitenkin todennäköisesti helpompaa viedä muutos kerralla loppuun, sen sijaan että huoneeseen vain jäisi sokruhäkin jättämä iso aukko. Näin kaksi päivää myöhemmin voin todeta, että muutos on ollut helpompi nimenomaan päälle - kroppa ei sen sijaan ole yhtään niin vakuuttunut, kuinka hyvää kaikenlainen kurottelu, nostaminen ja kantaminen on tehnyt. Pääkopan huolto mielessä huoneen järkkäilyn soundtrackiksi valikoitui äänikirja Aivoblues - Miksi voimme huonosti, vaikka kaikki on hyvin.  

Rottala tänään

 

Huoneen mylläyksen yhteydessä rottahäkki muutti sille seinustalle, missä sokrujen häkki oli aiemmin, ja samalla häkkiä kasvatettiin kolmanneksella lisäämällä siihen vielä yksi CritterNation double lisää. Nyt häkin kokonaismitat ovat 270*60*160cm, joskin osa häkin korkeudesta menee jalustaosaan. Jussin etätyöpiste siirtyi samalla sille paikalle, millä rottahäkki oli aiemmin, ja sille vaihdettiin samalla pidempi pöytä, että tulostinkin saatiin samalla pois lattianrajasta. Samalla aloin harkita rottalan sohvan korvaamista pienellä ja kevyellä vuodesohvalla, nyt kun huoneessa periaatteessa olisi mahdollista taas yöpyäkin. Rotatkin kun kyllä rapistelevat öisin jonkin verran, mutta ne eivät kuitenkaan hauku öisin. 

Kääpiörottamustenn TriplaCritterNationDoublen sisustusta

 

Ainakin tässä vaiheessa rottala on nimensä mukaisesti tarkoitus rauhoittaa pelkästään rotille. Toivon tämän tuovan jonkin verran lisää rentoutta kääpiörottien kanssa harrastamiseen, kun sitten ei tarvitse enää stressata esimerkiksi sokrujen lääkitsemistä, mikäli rottien mukana tulisi jotain. Rottalassa kun meillä on sijoitustyyppien myötä väkisin jonkin verran eläinliikennettä, ja ensivuonna olisi tavoitteena aktivoitua vähän näyttelyissäkin. Toki tautiriski on edelleen hyvin pieni, mutta kesäinen sienialtistus osoitti, ettei pääni käsittele tällä hetkellä kauhean hyvin pieniäkään riskejä. Niin pään rauhoittumista odotellessa sitä pyrkii tekemään eläintiloissa arkea helpottavia ratkaisuja. 

Neidit boksissa odottamassa homman valmistumista. Kuva ei ole kovin tarkka, mutta yläreunassa näkyy hyvin, kuinka eri värisiä kolme meidän mustista on.

 

Tunnetasolla perjantai oli raskain, sillä päätös sokruista luopumisesta ei ollut todellakaan helppo, vaikka niiden hoitoon on liittynyt jo jonkin aikaa enemmän ahdistusta kuin iloa. Mutta rauhoittumisessa auttoi jonkin verran, kun antoi aivotutkijan vääntää siinä samalla rautalangasta, mikä evolutiivinen tausta ahdistuksella on, ja millä tavalla sen olisi tarkoitus edistää minun selviytymistäni. Ehkä tämän ahdistuksen ja masennuksen kun ei pohjimmiltaan ole tarkoitus viedä kykyäni toimia, vaan pakottaa minut hidastamaan, lepäämään ja arvioimaan uudelleen mihin minun kannattaa käyttää resurssejani. Lepääminen ja hidastaminen eivät vain ole ikinä olleet isoimpia vahvuuksiani, miksi oppitunti voi olla vähän pitkä ja raskas. 

 

Sokrujen häkki ja loput kamat pakattuna matkalla kohti tyyppien väliaikaista osoitetta

Sokrujen lähtö lukittu

Meidän liitäjänelikosta ei ole tullut juurikaan kyselyitä, joten sovimme nyt tyyppien kasvattajan kanssa että tyypit muuttavat hänen luokseen jatkamaan kodinetsintää. Itse liitäjien muutto tapahtuu huomenna illalla, kun kasvattaja on käymässä meidän suunnalla. Sitten poikkeamme vielä lauantaina kasvattajan luona viemässä lauman häkin, kun olen ehtinyt purkaa ja pestä sen. Olo on tällä hetkellä aika ristiriitainen. Yhtä aikaa sekä hyvin helpottunut, että epävarma sen suhteen, olisiko minun kuitenkin vain pitänyt yrittää vähän enemmän ja pidempään. En ole tottunut luovuttamaan eläinten suhteen, joten se kirpaisee, vaikka en ole kohta kolmen vuoden aikana onnistunut muodostamaan juuri minkäänlaista suhdetta tyyppeihin.

Sitä kun ei ole kuitenkaan nyt viime viikkoina aktiivisesti stressannut sokruista. Tosin olin toissaviikon niin kipeänä, että en stressannut mistään muustakaan, ja eläinten suhteen on vedetty hyvin minimilinjalla. Ja kyllähän minä minimilinjalla jaksaisin varmasti sokrujen kanssa pidempäänkin, kun heittäisi vain ruuat ja vedet ja välillä vähän siivoilisi häkkiä, ja koittaisi olla ottamatta paineita mistään muusta. Mutta vaikka aikuiset eläimet kestävät jonkin aikaa hyvin sitä, että vedetään minimillä, haluaisin päästä siitä taas pikkuhiljaa kohti normaalimpaa tasoa. Ja sokrujen kanssa minulla ei olisi jaksamista muuhun kuin minimiin. Ja se minimikin vaatisi taas hiljalleen enemmän panostusta, kun sokrujen ruokakuutiot pääsivät taas loppumaan pakastimesta, eikä niitä saa hankittua valmiina mistään. 

Sokrujen kannalta olisi toki ollut ideaalimpaa, jos uusi koti olisi löytynyt suoraan ilman välilaskua kasvattajan luokse. Mutta itselleni tämä vaihtoehto on henkisesti helpompi. En nimittäin olisi muutenkaan halunnut luovuttaa tyyppejä uuteen kotiin ilman että kasvattaja olisi ollut paikalla, koska en tosiaan edes varmuudella erota tyyppejä toisistaan. Niin siinä olisi sitten ollut todella mukava heittää uudelle omistajalle alkuperätodistukset käteen ja todeta perään, että toi saattaa olla Bianca, jolloin toi on varmaan Dumble ja loput on EvangelineEsmeralda. Että näiden vanhemmat, syntymäajat ja muut ovat kaikki tiedossa, jos vain osaa arpoa oikeat tiedot oikeaan tyyppiin. Odotan myös mielenkiinnolla, millaiseksi tyyppien rytmi muotoutuu kasvattajan luona. Että alkavatko ne heräillä ja olla aktiivisia yhtä aikaa kasvattajan muiden liitäjien kanssa, vai jatkavatko ne täällä harjoittamaansa hyvin myöhäistä rytmiä.

Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

Lokakuun eläintapahtumista 3/3 selvitty. Tällä kertaa lähtökuntoa ei tarvinnut enää nielutulehduksen osalta arpoa samalla tavalla kuin messujen osalta, mutta eikö minulle sitten perjantaina käynytkin pieni työtapaturma, johon liittyi kissan kynnet ja oma kämmenselkäni. Kissa pääsi vielä ponnistamaan vauhtia sen verran hyvin, että syvin naarmuista vuosi pidempään kuin yksikään aiemmin saamani kynsäisy. Toki hommaan saattoi vaikuttaa, että käsi tuli laitettua heti kunnon puhdistamisen jälkeen aika visusti pakettiin, sillä vaikka kynsimäjäljissä itsessään haavaan ei yleensä päädy kissan kynsistä tai omalta iholta niin paljoa bakteereja eikä bakteereja päädy niin syvälle kuin puremahaavoissa, mutta työskennellessä kaikki kädessä olevat haavat ovat riskivyöhykkeellä likaantua ja siten tulehtua. Samasta syystä käsi tuli paketoitua vielä lauantaina kunnolla, että pystyi näyttelyssä ottamaan sen suhteen vähän rennommin. Toki haavat tarvitsevat parantuakseen hyvin myös ilmaa, joten samalla sitten sunnuntai vahvistui lepopäiväksi, että saa pidettyä käden puhtaana ilman että haava-alue on peitettynä. Toki lauantai-iltaan mennessä käsi alkoi muutenkin olla niin hyvin rupeutunut, että ei tarvitse enää jännittää, että vaikka käteen osuisi jotain, se olisi riskissä päätyä syvemmälle haavaan. Alanvaihdon myötä sitä on alkanut ottaa omienkin haavojen haavanhoidon aiempaa vakavammin, sillä sitä näkee välillä esimerkkejä siitä, kuinka ikäviä pienistäkin haavoista voi tulla, jos ne pääsevät tulehtumaan. Niin mieluummin sitten panostaa ennaltaehkäisyyn haavanpuhdistuksessa ja hoidossa, kuin jättää sen oman onnensa nojaan, ja miettii asiaa vasta, jos haava tulehtuu. 

Näyttelytukikohdat pystytetty. Mummo sai itselleen kissojen näyttelyhäkin.

Mutta päästiin lähtemään näyttelyyn ja näyttelyssä vointi oli ihan hyvä. Ainoina isompina ärsytyksinä olivat nämä jo kohta viikon jatkuneet, eli aina jos puhun, minun pitää juoda. Ja jos puhun paljon, minun pitää juoda paljon ja sitten ramppaan vessassa. Plus se, että vatsa ei ole arvostanut viimeisen parin viikon aikana nautittuja lääkemääriä, ja Jussi tuli vasta eilen sanoneeksi, että meillä olisi kyllä ollut kaapissa maitohappobakteereitakin. Eli vessassa tuli vietettyä suhteettoman iso osa näyttelypäivästä katsoen miten ikkunan tarroitukset hajoittivat auringonvalon kuvioiksi seinille. Mutta vaikka kropasta oli aika veto pois, niin pää oli jo täysillä ideoimassa ensivuotta. Freteillä näyttely- ja muu toiminta kun ei ole vieläkään täysin elpynyt pandemiasta, sillä samaan aikaan pandemian kanssa osui myös huonoja pentuvuosia ja paljon freteillä esiintyneitä terveysongelmia. Niin kun siihen yhdistää vielä kahden näyttelyitä järjestäneen frettiyhdistyksen kaatumisen, niin freteillä harrastuskenttä hakee vielä uutta muotoaan. Niistä terveysongelmistakin tuli eilen puhuttua aika paljon useamman henkilön kanssa. Sillä en valitettavasti ole todellakaan ainoa, joka on viimeisen parin vuoden aikana menettänyt useamman fretin aivan liian nuorena, vaan jopa reilusti alle 5-vuotiaiden kasvainsairauksia ja muita vakavia terveysongelmia on ollut nyt todella monella sellaisellakin, jolla aiemmat fretit ovat eläneet 7-9 vuotiaiksi. 

Notte & Sera <3

Mutta mahtui päivään toki myös paljon positiivisempia fiiliksiä ja lukuisia suloisia frettejä. Olkootkin ettei meidän jengi ollut todellakaan ainut, jolla talviturkki oli vielä työn alla, samaan aikaan kun osalla oli jo ihan täydet ja ihanan pehmeät ja pörheät talvilookit. Paikalla oli myös paljon tuttuja, vaikka tänä syksynä tuntuu myös olevan liikkeellä ennätysmäärä kaikenlaisia pöpöjä, mikä näkyi myös poissaoloissa. Pääsin näkemään muunmuassa Mymskin siskoa ja veljeä, ja niitä Hannan tämän vuoden pentuja, mitä kävimme katsomassa kesällä niiden ollessa alle luovutusikäisiä. Se on jotenkin ihan uskomatonta nähdä, kuinka mineiltä omat tyypit näyttävät etenkin tuollaisen "pienen" pikapennun rinnalla. 

Jussi antoi vähän noottia, että aitauksessa pitäisi torkkua keskemmällä, ettei Hattara karkaa

Riikka eteni arvosteluissa todella ripeää tahtia, ja vaikka näyttelyn infokirjeessä oli taas kehoitettu varautumaan että näyttely voi kestää iltaseitsemään asti, re-callit alkoivat jo kolmelta. Meiltä uudelleen katsottavaksi pyydettiin Notte, Sera ja Hattara. Notte ja Sera olivat käyneet jo kerran uudelleen arvioitavina luokkansa jälkeen, joten tässä vaiheessa olin jo kohtalaisen varma, että ainakin toiselle heistä saattaisi olla tiedossa luokkasijoitus. Palkintojen jako alkoi lähes heti re-callien perään neljältä. Meidän jengistä Hattara ja Sera voittivat luokkansa, ja Notte tuli luokassaan toiseksi häviten vain siskolleen eli Seralle. Nutella-mummo voitti tuomarin suosikin. Frettinäyttelyissä on tapana, että palkintoja jaettaessa omistaja hakee palkinnon yhdessä voittaneen eläimen kanssa. Luokkavoittojen kohdalla oli sanomattakin selvää, että Jussi haki Hattaran palkinnon yhdessä Hattaran kanssa, ja minä Noten ja Seran palkinnot. Tuomarin suosikkia minä meinasin jo lähteä hakemaan, mutta siinä vaiheessa Jussi ilmoitti, että Nutella on kyllä jo enemmän hänen frettinsä, ja hän haluaa mennä Nutskun kanssa hakemaan palkintoa. Koska Jussi on ollut omimassa mummoa jo jonkin aikaa ennen näyttelyäkin, astuin sitten sivuun, ja annoin heidän hakea. Paperillahan Nutsku on ollut aina yhteinen, sillä Sariannalla on ollut alusta asti periaatteena, että etenkin sijoitussoppareihin hän haluaa molempien nimet, että Jussikin on varmasti tietoinen mitä mie oon mennyt sopimaan. Nutsku oli kuitenkin nuorempana sen verran menevä tapaus, että sain pitää hänet ensimmäiset vuodet hyvin vahvasti omanani. Mutta nyt mummona hänestä on tullut Jussin tyttö ja silmäterä.   

Mymski <3

Näyttely olikin sitten paketissa jo viiden aikaan, ja hetken sitä leikki ajatuksella, mitä kaikkea sitä ehtisi illalla vielä kotona tehdä. Todellisuus iski kuitenkin hyvin pian kotiin saavuttua, sillä purettuani käsisiteen ja puhdistettua käden haavat, menin ihan hetkeksi sänkyyn lepäilemään - ja havahduin sieltä seuraavan kerran kunnolla puolen yön kieppeillä. Että lepoa sitten vain. Siinä välissä Jussi oli sitten käynyt jo kaupassa ja hoitanut lauman iltatoimia. 

Notte ja Sera kunniakirjoineen (en selvinnyt palkinnot ja näädät yhtäaikaa käsissä -haasteesta)

 

Loppuvuodelle olisi tiedossa vielä ainakin yksi frettinäyttely ja yksi rottanäyttely. Rottanäyttely menee valitettavasti päällekkäin yksien pikkujoulujen kanssa, joihin olen jo ehtinyt ilmoittautumaan, joten sinne emme valitettavasti pääse. Frettinäyttelyn osalta päivää ei ole vielä ihan täysin lukittu, eli sen osalta katsotaan sitten, kun päivämäärä- ja paikkatieto vahvistuu. Rottien kanssa koitetaan sitten vähän aktivoitua ensivuonna, kun jatkossa kääpiötkin pääsevät Lemmikki- ja Showkesyrottien näyttelyissä myös viralliseen luokkaan. 

Jussi & Hattara

Jussi palkintojen kanssa ja Nutella Riikan sylissä.

Kunnon nollaus

Eilen yhtä mesekeskustelua käydessä tajusin, että olin viime viikolla niin kipeä, että en jaksanut stressata oikeastaan mistään. Että vaikka alkuviikon makasin lähinnä sängyssä peiton alla, kun keskittyminen ei oikein riittänyt edes televisioon tai äänikirjoihin, ei se riittänyt stressaamiseenkaan. Toki sitä joutui miettimään, miten saan hengityksen kulkemaan ja pakollisimmat eläinhommat hoidettua, mutta ne olivat kaikki juuri siinä hetkessä olevia asioita. Mikäli sinä päivinä ei ollut joku Löllön ei-päivittäisistä lääkityksistä, sitä lääkitystä ei ollut olemassa. Koska meillä ei alkanut sienilääkitysrumba, koko sientä ei ollut olemassa. 

Töissä uusittiin vähän sisustusta ja sain napata sieltä yhden tuolin. Kissat omivat sen kuitenkin heti.

Ei se toki tarkoita, että se olisi onnistunut sulattamaan eläinstressin lopullisesti koko kropasta. Mutta teki hyvää huomata, että se stressi pystyy väistymään tärkeämpien asioiden tieltä. Samoin kun kuulin messuilla meidän frettien sukulaisen kuolemasta, niin vaikka tunsin liiankin elävästi sen omistajan katseessa olevan surun, tajusin myös, että meillä kaikki viimeisen vuoden aikana olleet kuolemat alkavat olla siinä pisteessä, että pystyn jo puhumaan niistä. Vaikka minun on yhä vaikea hyväksyä osaa niistä, pystyn jo puhumaan niistä. En välttämättä itkemättä tai jossittelematta, mutta kuitenkin.

Kumpikaan näistä ei muuta sitä, että tämä on vielä hetkittäin lauman kanssa aika suorittamista. Sitä tekee mitä täytyy tehdä, ja välillä pelkää suhteettoman paljon mitä tapahtuu seuraavaksi. Monessa asiassa on vedetty jo ennen sairastumista vähän säästöliekillä, ja tehty minimi, kun jaksaminen ei ole revennyt mihinkään uusiin projekteihin. Jatkuva stressi ja huoli ovat näivertäneet iloa ja innostusta eläinharrastuksesta.   

Mutta ehkä tämä sairastumisen tuoma pakkopysähdys tuli tarpeeseen, sillä kuume oli näemmä ainoa asia, joka pystyi pysäyttämään myös aivoni hetkeksi. Tästä sitten jatketaan sellaisen arjen etsimistä, että siinä alkaisi löytyä taas enemmän tilaa myös innostukselle, ilolle ja inspiraatiolle. Sille palolle, miksi meille on alunperin rakentunut ympärillemme tällainen eläintarha.

Lemmikki Tampere

Lemmikki Tampere -messujenkin osalta meidän lähtöä tuli jännitettyä ihan viimeisille hetkille asti. Vaikka oma olo parani loppuviikkoa kohden, ääneni sen kuin pysyi poissa. Lauman hoitajan kanssa oli sovittu, että voisimme lähteä jo perjantaina illalla, mutta vielä perjantaina aamulla ääni tahtoi vielä hävitä. Lähtöpäätöstä arpoessa vaakakupissa painoi myös se, että samalla reissuilla oli tarkoitus nähdä myös äitiäni, veljeäni ja sisarusteni lapsia, jota odotin myös kovin. Vaikka ei päätös ollut pelkkien messujenkaan osalta helppo. Sillä vaikka en yhtään epäillyt sitä, etteivätkö muut mukaan lupautuneet harrastajat olisivat tarvittaessa pystyneet ottamaan koppia ständistä ja vastailemaan kaikkiin yleisön kysymyksiin. Niin kuitenkin ständin yhteyshenkilönä koin tärkeäksi olla paikalla siltä varalta, jos tapahtuu jotain odottamatonta. Useimmiten kaikki menee onneksi hyvin, mutta olen ollut myös messuilla, missä lapsi pääsi yllättämään nukkuvan fretin ja sai sen seurauksena aika pahan pureman eläimen säikähdettyä. Kyseisen lapsen äiti nosti asiasta aika metakan, ja asiaa selviteltiin silloin useamman henkilön voimin. Niin siitä jäänyt itselläni takaraivoon se, että silloinkin jos en ole koko ajan ständillä, pyrin olemaan jossain lähellä, jos jotain sattuu.  

Tästä lähdettiin. Lauantain vahvistuksista Jennifer ei ehtinyt ihan kympiksi.

Mutta me sitten lähdettiin perjantaina Tampereelle. Majoituttiin viikonloppu äitini luona, ettei tällä kertaa tarvinnut lähteä sitten lauantaina ihan niin tolkuttoman aikaisin matkaan, kun ei tarvinnut varata paria tuntia ajamiseen ja siihen päälle vielä lauman aamurutiineja omien lisäksi. Olin vielä perjantain sairaslomalla, joten olin ajatellut, että olisin saanut kaiken hyvin valmiiksi ennen kuin Jussi pääsee töistä, niin että olisimme päässeet lähtemään sitten melko heti Jussin päästyä. Olin kuitenkin vielä perjantaina kaikkea muuta kuin tehokas, joten esimerkiksi bunkkerin kastelu jäi siihen, kun Jussi tuli töistä. Se vähän turhautti, vaikka kuinka tiesin, että juuri sen takia olin vielä kotona enkä töissä, koska kroppa selvästi kaipasi lepoa. 

Hosuli

 

Messujenkin osalta vähän pienennettiin meidän alkuperäisiä suunnitelmia. Meillä on ollut nyt muutamana vuonna mukana messuilla meidän iso pleksiataus täysin sisustettuna hieman havainnollistamassa, mikä olisi sellainen hyvä minimitila, jossa näitä voisi kotonakin majoittaa, ja millaisia virikkeitä ja tarvikkeita sieltä olisi hyvä löytyä. Sen kasaamiseen ja purkamiseen menee kuitenkin aikaa, jonka lisäksi siinä on aika roudaaminen. Joten päätimme että se saa jäädä kotiin, ja freteille lähti mukaan kissojen tuplanäyttelyhäkki. Siinä kun oli lisäksi kahvat päällä, eli se on meidän aitauksista kaikkein helpoin siirtää. Sillä en vielä tässäkään vaiheessa yhtään luottanut siihen, miten ääneni kestäisi, niin ajattelin että jos se häviää täysin, niin siirrytään sitten omien kanssa ständillä sivumpaan, niin muiden on helpompi pyörittää showta. Lauantaille olin merkinnyt minulle ja Jussille ständivuoron, ja sunnuntain olin varannut meillä enempi kiertelyyn. Lauantaina Jussi olikin ständillä lähes koko ajan, ja itse osallistuin aina sen minkä ääni kantoi, ja vetäytydyin sitten ständin takaosaan räpläämään puhelinta, kun puhuminen alkoi hankaloitua. Vaikka ääni oli kaukana normaalista, niin se kesti kuitenkin paremmin kuin olin pelännyt, tosin sillä edellytyksellä, että minulla oli koko ajan vesipullo hollilla. Lopputuloksena join ensimmäisen messupäivän aikana varmaan neljä litraa vettä ja ramppasin sitä tahtia sitten myös vessassa.  

Ihmisiä riitti ständillä koko päivän, ja tahti hiljeni selvästi vasta ihan viimeisen tunnin aikana

Yhdellä äänenlataustauolla huomasin myös että ensivuonna Hyvinkään matelijamessut muuttavat Turkuun. Siinä kohtaa pää kulki taas ääntä nopeammin, ja minulle tuli kauhea tarve etsiä heti Susku ja heittää ilmaan vähän ideoita. Koska Turun matelijamessuihin on vain vuosi, oli erittäin kriittistä päästä kertomaan idea heti. Suskullakin oli kuitenkin taas toimintaa niin monella ständillä, että en löytänyt häntä, niin piti odottaa, että hän löysi minut. Ja nyt ideat ensivuotta varten on laitettu jo hautumaan. 

Messuväsymys alkaa iskeä

Kieli ulkona suusta <3

Sunnuntain osalta vähän jännitin, miten lauantainen puhuminen kostautuisi sunnuntaina. Ääni ei kuitenkaan ollut onneksi ottanut takapakkia. Sunnuntaille ständille tuli kuitenkin uudet esittelijät ja virkeämmät näädät, joten päätimme suunnitellusti keskittyä enempi kiertelyyn ja antaa omien frettien enempi nukkua aitauksessaan. Esimerkiksi kissapuoleen tutustumisen olimme jättäneet kokonaan sunnuntaille, ja siinä menikin ihan hyvin aikaa, kun Jussi halusi nähdä kaikki kissat. Samalla teimme jonkin verran tuliaisostoksia eri eläinsuojeluyhdistysten ständeiltä. Koitin välttää ylimääräistä small talkkia Jussin kanssakin, ja keskittyä lähinnä katselemaan. Isoin messuostos päädyttiin tekemään Sector Alarmin ständiltä. Olin aiemmin ajatellut, että tuommoiset turvafirmat ovat lähinnä suojaamassa kotia murroilta, ja että minulla ei tule ikinä olemaan mitään niin arvokasta, että näkisin tarvetta panostaa moiseen. Mutta viime aikaisten tapahtumien ja stressien myötä Jussin ei ollut vaikea puhua minua siihen, miksi voisi olla hyvä idea, että esimerkiksi akvaarioiden luona olisi kosteusanturit ja mahdollisesta tulipalosta lähtisi tarvittaessa hälytys, vaikka emme olisi itse kotona toteamassa sitä. Meillä kuitenkin on kotona jotain erittäin tunnearvokasta, ja paljon sen ylläpidosta vastaavaa teknologiaa, joka on päällä jatkuvasti myös ollessamme poissa kotoa. Samalla kertaa on sitten mahdollista saada edullisemmin myös se haaveilemani älylukko, joka on mahdollista avata etänä ja johon pystyy tekemään esimerkiksi tilapäisiä tai pysyviä sisäänpääsykoodeja esimerkiksi eläintenhoitajille. Eli jos meille esimerkiksi kävisi jotain jossain päiväreissuissa, ja reissu venähtäisi, hoitajan saaminen paikalle ei jäisi kiinni ainakaan avaimista. Myyjän ei tarvinnut kauheasti maalailla uhkakuvia siitä, mitä kaikkea eläintaloudessa voi sattua, sillä siitäkään ei ole hirveästi aikaa, kun meillä esimerkiksi joku kissoista oli oksentanut jatkojohtoon ja oikosulku oli pamauttanut sulakkeen. Kun koitimme painaa sulakkeen takaisin käyttöön, jatkojohdosta lensi sen verran komeat kipinät, ettei tarvinnut miettiä kahdesti, mikä sulakkeen poksahtamisen oli aiheuttanut. Siinä kipinöitä katsellessa olin myös hyvin iloinen, ettei kyseisen jatkojohdon kohdalla ollut ikkunaverhoja, jos kipinäshow oli ollut yhtään samaa luokkaa vahingon sattuessa ja sulakkeen poksahtaessa.   

Sunnuntaina päästtiin näkemään vähän leikkeja ja hepuleitakin

 

Sunnuntaina illasta selvittiin sitten takaisin Turkuun ja eilen minäkin palasin töihin. Sieläkin olen vielä hyvin kiinni vesipullossa, että saan äänen kulkemaan, mutta muuten sitä alkaa olla oma itsensä. 

Kissapuolella onnistuimme kääntämään monia päitä

Keskityin Kissankulman ständillä liikaa kissojen paijailuun ja jutteluun, niin onnistunein kuva tuli näistä tyypeistä

Bongattiin paikalta myös lykoi, joka ihmettelee tässä Jussin partaa ja hajua

Ihan messujen lopuksi Jussi pääsi sylittelemään paria birmaa, mikä kuulemma kruunasi messut. Toi tyyppi taitaa olla kissaihminen.

Jossain pisteessä

Suomalainen siivoaa ennen siivoojan saapumista, sillä eihän sitä nyt ketään kehtaa likaiseen kotiin päästää. Itsekin koen paineita, että pitäisi saada kotia siivotuksi, kun Heidi on tulossa ottamaan kopin laumasta, eikä täällä ole pariin viikkoon tehty kuin minimi, eikä kaikkina päivinä ihan edes sitä. Tiedän että energiatasoni olivat alhaalla ja eläinahdistus päällä jo ennen sitä, kun tarvitsin 95 prosenttia keskittymiskyvystäni puhtaasti hengittämiseen ja sillä lopulla viidellä olen katsonut repeatilla jotain parinkymmenen sekunnin barbiekakkuvideota. Järjellä tiedän, ettei siitä ihan heti pompata takaisin kotitalousihmeeksi, vaikka eilen pääsin ensimmäistä kertaa ulos ovesta autotallille asti, ja pystyin puhumaan jo kymmenen minuuttia yskimättä sen jälkeen keuhkojani pihalle.

Silti minun on vaikea käsitellä ristiriitaa sen välillä, miltä haluaisin kotini näyttävän ja miltä se näyttää. Vaikka olen avoimesti päivittänyt Facebookissa myös eläinharrastukseen tällä hetkellä liittyvistä negatiivisista tuntemuksista, kuten kroonistuneesta stressistä ja ahdistus- ja paniikkikohtauksista, minun on helpompi käsitellä niitä tekstimuodossa. Tekstiä minä koen hallitsevani. Samaan aikaan haluaisin, että koti kuitenkin hymyilisi sielä taustalla siististi prässätyssä esiliinassa kertoen täysin eri tarinaa. Haluaisin kodin kertovan, kuinka kaikki on hallinnassa, langat käsissä ja elämä seesteistä. Että vaikka päällä menee kovaa, niin ei ole oikeasti mitään hätää. Haluaisin jättää kodin ja laumaan hoitoon niin viimeisen päälle organisoidusti, ettei itselleni jäisi pienintäkään epäilyn varaa siitä, etteikö homma ole hallinnassa. 

Hommassa on vain se pieni haaste, ettei se ole. Homma oli hädin tuskin hallinnassa ennen minun ja Jussin sairastumista ja nyt se ei todellakaan ole. Saan kyllä raivattua kulkuväylät kaikille terraarioille ja heitettyä kakkaisimmat pissa-alustat pesuun, mutta en saa tästä nyt kiiltokuvaa. Siihen ei riitä sen enempää aika kuin jaksaminenkaan. Sillä tosiasia on, että vaikka kuinka haluaisin, en voi siivota koko tätä päivää. Jos en halua edetä tämän taudin kanssa koko syksyä kaksi askelta eteen, yksi taakse tahdilla, minun on levättävä. Toki minun on myös käytävä läpi ne kaikkein kriittisimmät kohteet, kuten siivottava kissanvessat, ettei itseni tai Heidin tarvitse tehdä minusta eläinsuojeluilmoitusta. Vietävä roskat. Mutta minun on myös hyväksyttävä, että täällä on matot täynnä kissanhiekkaa ja lattioilla havuja. Kodinhoitohuone on täynnä pestyä mutta tasoille jämähtynyttä pyykkiä ja takkahuone tukossa pesuun menevistä ja pesusta tulleista eläintarvikkeista. 

Jaksamisongelmien keskellä jatkaa sen arpomista mikä on tähän tilanteeseen tervetullutta inspiraatiota ja vertaistukea harrastukseen, mikä taas tämän hetkiseen jaksamistilanteeseen nähden liikaa ja ylimääräistä. Kun yhtä aikaa haluaisi käpertyä kotiin ja itseensä odottamaan kevättä toivoen, että jos siihen vilttiin vain kietoutuu tarpeeksi tiiviisti, se muodostaa kotelon, josta sitten kuoriutuu aikanaan aiempaa vahvempana ja ehjempänä. Että kaipaa jotain oman pään ulkopuolista auttamaan kohdistamaan huomiota niihin asioihin, mitkä ovat hyvin, ja missä on onnistunut. Kuten ne ihmiset, joiden kanssa tuli pyöriteltyä sitä pientä ankkanaamulirasiaa Hyvinkään messuilla katsoen kuinka pieni siirapallo aukeaa ja toinen ihminenkin näkee kuinka kaunis ja ihmeellinen se on. Ja kuinka ne ovat syntyneet täällä kaiken tämän kaaoksen keskellä. Että vaikka tämä kämppä on nyt oman pään tapaan kaaoksessa, tämä silti myös kykenee ylläpitämään ja jopa luomaan elämää - muutakin kuin leviä. 

Sunnuntaihin mennessä pitäisi päättää, lähdetäänkö loppukuusta Suomen Lemmikki- ja Showkesyrottien halloweennäyttelyyn. Jaksaminen sanoo että ei. Samaan aikaan jossain määrin haluaisin ja ehkä tarvitsisin sitä, että joku ajan kanssa pyörittelisi nuo rottamuksetkin yksitellen läpi siinä kunnossa kuin ne näyttelypäivänä ovat, vertailisi niitä päivän muihin rottiin ja toivottavasti kertoisi niiden olevan ihan hyvässä kunnossa. Järjellä tiedän, ettei niilläkään ole nyt mitään hätää, mutta haluaisin silti mustaa valkoisella, että joku on katsonut ne. Haluaisin myös siinä tapauksessa, että lopputulos olisi se, että löytyisi jokin patti tai pahkura, jota olen ollut liian väsynyt huomaamaan. Fretit ovat menossa omaan näyttelyynsä ensiviikolla.

Hyvinkään matelijamessut

Varasimme myyntipöydän Hyvinkään matelijamessuille jo kesällä, eli messuille lähtöpäätös lukittiin jo silloin. Messuille pääsemistä jännitettiin kuitenkin viimeiseen asti, kun Jussi sairastui messuviikolla flunssaan, ja oma olokin oli vähän vetämätön. Jussin vointi kuitenkin parani loppuviikkoa kohden, eikä oma olo lähtenyt huononemaan, joten perjantaina alkoi kunnon loppurutisten siirojen ja ruokahyönteisten pakkaamisessa sekä tavaroiden hinnoittelussa. Aika moni asia kun oli jäänyt viime tippaan Jussin sairastaessa ja minun koittaessa levätä ettei tauti tulisi päälle. Lisäjännitystä lähtökunnon arviointiin toi myös se, että iso osa rubber ducky -siiroista oli myyty jo etukäteen, joten jos oma lähtömme olisi peruuntunut, olisi tullut kiire selvitellä tyypeille kyytiä messuille, ettei olisi tarvinnut tuottaa pettymystä uusien perheenjäsenten odottajille. 

Meidän myyntipöytä messuilla

 

Myyntipöydän laitto jäi meillä messupäivän aamuun, joten herätyskello soi messuaamuna jo 5.30, jotta ehdimme ennen lähtöä lääkitä ja ruokkia kissat. Autoakaan kun ei voinut ihan täysin pakata jo edellisenä iltana, sillä siirojen lisäksi mukaan lähti elävistä myös banaanikärpäsiä sekä pääkallotorakoita. Samalla koitti käydä mielessään läpi vielä viimeisen kerran pakkauslistaa sekä näytteilleasettajille laitettuja ohjeita, joiden myötä muisti napata sitten harmaan lakanankin mukaan pöytäliinaksi. Edellisenä iltana oli tullut tehtyä vielä viimeinen karsinta mukaan lähteviin tavaroihin, sillä olimme varanneet vain yhden pöydän, joten tavaraa ei saisi kuitenkaan kerralla näytille määräänsä enempää. 

Ehdittiinkin paikalle sen verran hyvissä ajoin, että oman pöydän kasaamisen jälkeen ehti tehdä myös pienen yleissilmäyksen siihen, mitä kaikkea messuilta löytyi, sekä tehdä yhden tärkeimmistä messuostoksista, eli tuoreet purkit Repashyn calsium plussaa ja a-vitamiinia. Samalla sitä alkoi nähdä, kuinka ulko-oven taakse alkoi hiljalleen muodostoa ihan kunnon jono. Sen myötä kellon lähestyessä kymmentä ja sitä seuraavaa ovien avautumista sitä valuikin Jussin kanssa asemiin myyntipöydän taakse valmiina ottamaan vastaan ensimmäisen aallon.

Messuilta mukaan lähteneet tarvikeostokset

Olin etukäteen varannut messuille itselleni viisi smaradgitorakkaa. Niiden lisäksi aamun kierrokselta mielen perukoille jäi kutkuttelemaan niin hyppyhämähäkit kuin jättiläistuhatjalkaiset, ja yläkerran kääpiöparta-agamavauvat olivat myös vähintään yhtä vaikeita vastustaa. Päädyin kuitenkin niiden kaikkien osalta siihen, ettei nyt ole oikea ajankohta. Hyppyhämäkillekin hankin kyllä terraarion jo viime vuoden Hyvinkään matelijamessuilta, mutta muihin hämähäkkeihin nähden hyppyhämähäkit syövät selvästi useammin, ja ne tarvitsevat hyvin pientä ruokaa. Erittäin pienikokoisina ne ovat myös monia muita hämähäkkejä herkempiä. Joten totesin, että tässä vaiheessa pieni hämisvauva voisi muuttua herkästi yhdeksi stressinaiheeksi lisää. Samaten muut poikaseläimet, kuten kääpiöparta-agama vauvat, vaativat paljon tarkempaa ruokintaa ja kasvun seuraamista kuin aikuiset eläimet. Eli päätin jatkaa aikuisen kodinvaihtajan odottelua tai ihan vähintään sitä, että saadaan namunuolimyrkyt ja Musti ensin aikuisiksi. Messujen viime minuuteilla sorruin kuitenkin nappaamaan naapuripöydästä meille yhden uuden siiralajin lisää.

Kotiin lähteneet elolliset <3

Meidän myyntipöytä lähtikin heti hyvin tyhjenemään, ja esimerkiksi Exoterran luolat oli kaikki myyty jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Eli sen puoleen tapahtuma meni hyvin. Huonona puolena taas Jussin vointi lähti messupäivän aikana selvästi heikkenemään. Eli hänen kohdallaan paluu töihin ja lähtö messuille tuli liian aikaisin. Oma vointi oli muuten edelleen hyvä, mutta ääni alkoi jo vähän temppuilla. Siihen kuitenkin auttoi, kun kävi välillä vähän juomassa vettä. Jussilla voinnin huononeminen teki sen, ettei hän jaksanut kauheasti innostua kiertelystä tai edes ajatuksesta mistään uusista tyypeistä. Pöydästämme kaikki elävät viimeistä talkkarirasiaa ja yhtä banaanikärpäsviljelmää lukuunottamatta oli myyty jo ennen messujen viimeisen tunnin alkua, joten heitimme pöytään vielä viimeiseksi tunniksi kaikki puoleen hintaan alennuksen, jotta kotiin kannettavaa jäisi mahdollisimman vähän. Eikä kotiin tarvinnutkaan viedä juuri mitään muuta kuin messuostokset. Messut loppuivat jo klo 16, joten vaikka kotoa oli täytynyt lähteä ihan hirveän aikaisin, takaisin kotona oltiin kuitenkin ihan ihmisten aikoihin. 

Taaemmasta purkista löytyi tällaisia jalokiviä <3

Sunnuntaina kävi sitten taas vähän se satasta päin seinää -ilmiö. Eli kun sitä ehti vihdoin kunnolla pysähtyä ja antaa kropan levätä, se tauti iski sitten täysillä päälle itsellekin. Siinä kohtaa sitä kuitenkin vielä ajatteli, että homma olisi lusittu yhdellä sairaslomapäivällä, sillä tiistaina minulla olisi ollut joka tapauksessa vapaata. Eli eiköhän vointi keskiviikkoiltaan mennessä asettuisi, kun nyt vain lepäisi. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kurkku kipeytyi kuitenkin ihan huolella, ja maanantaina puhuminen oli jo melkoista pihinää. Tiistaina kurkku tuntui olevan niin tukossa ja tulessa, että minun oli pakko avata ikkuna, että tunsin saavani riittävästi happea. Siinä vaiheessa Jussi laittoi minut sitten täysin puhekieltoon, ja oli pakko ilmoittaa töihinkin, että sairasloma jatkuu. Tänään kurkku ja nenä alkoivat olla jo niin täynnä sitkeää paksua limaa, että minullakin aloitettiin antibioottikuuri (Jussi aloitti omansa jo sunnuntaina). 

Ja jos ihan rehellisiä ollaan, tuli meille yksi agamakin. Tällainen vähän helppohoitoisempi.

 

Nyt eletään sitten päivä kerrallaan mitä tulee viikonlopun Lemmikki Tampere -messuihin. Jussin vointi on jo parempi, ja Jussi palasi tänään töihin. Itse olen sopinut, että olen loppuviikon vapaalla, sillä en usko, että ääneni kestäisi mitenkään vielä töissä. Ja yleisvointi on muutenkin ollut luokkaa, että olen jaksanut tänään ensimmäistä kertaa sunnuntai-illan jälkeen olla yli puoli tuntia istuma-asennossa. Koitan kovasti muistutella itselleni, että jos me pääsemme lähtemään messuille, en todellakaan pysty olemaan ständillä niin paljon kuin yleensä. Onneksi messuille on tulossa molemmille päiville myös muita esittelijöitä, eli ne eivät todellakaan ole vain minun puhekykyni varassa. Haluaisin silti todella pystyä lähtemään, sillä viikonloppuna olisivat myös veljeni pienimuotoiset 40-vuotisjuhlat. Mutta se riippuu nyt täysin siitä, miten omat oireet väistyvät.

Kuluseuranta 2024: syyskuu

Syyskuun kuluseuranta tulee nyt normaalia isommalla viiveellä, sillä kuun vaihde ei mennyt ihan nappiin. Ensin meillä sairastui Jussi, sitten olivat Hyvinkään matelijamessut ja nyt meillä on kumpikin kipeänä. Eli kotona on hoidettu messuvalmistelujen ohella vain kaikkein pakollisimmat eläinhommat ja kaikki muu on jäänyt vähän roikkumaan. Hyvinkään matelimessuissakin olisi aihetta omaksi postaukseksi asti, mutta se joutuu nyt odottamaan siihen, että jaksaa istua vähän pidemmäksi aikaa koneelle. Tähän oli sentään melkein valmis pohja koneella valmiina odottamassa viimeisiä loppukuun lukuja. Nyt pidetään kaikki peukut pystyssä, että saataisiin tämä flunssa lusittua loppuviikkoon mennessä, kun viikonloppuna olisi vuorossa seuraavat messut. Onneksi ständille on tulossa molempina päivinä muitakin esittelijöitä minun ja Jussin lisäksi, eli ääneni ei tarvitsisi kestää kahta päivää aamusta iltaan. Toki se pitäisi saada edes jossain määrin takaisin, jotta meidän olisi ylipäätään järkeä lähteä messuille. Plus muiden oireiden lakata, sillä tämänhetkisessä tilassa en koske edes omiin fretteihini.

 

Ruokinta:

raakaruoka:

kissanmärkäruoka: 266,91€

kissojen kuivaruoka: 38,86€

kokonaiset ruokaeläimet (eläviä hyönteisiä ja pakastetipuja): 33,60€

hevi-osasto: -

heinä ja kuivatut kasvit: 45,88€

namit (lohitahna): 26,36€

lisäravinteet (lohiöljy, hirssi): 20,89€

rottien kuivaruoka: 20,99€

kalanruoka:

 

Tarpeelliset tarvikkeet:

kissanhiekka: 36,99€

akvaariotarvikkeet:

kuivikkeet (turve): 12,04€

rottatarvikkeet:

matelijatarvikkeet (käytetty terraario, myyntikupit+kannet): 58.35€

Eläinlääkäri ja eläinlääkintä:

terveydenhoito (lauman sienitestaus): 68,77€

sairaanhoito (Rutun ja Löllön lääkkeet, Löllön korvatulehduksen hoitovalmisteet): 52,30€

eutanasiat + tuhkaus: -

 

Lelut, pedit & muu ekstra:

sähköinen hoito-opas 7,00€

 

Näyttely ja yhdistyskulut:

näyttelyt (FInnis Ferret Festival -frettinäyttely): 32,00€

yhdistysten jäsenmaksut:-

yhdistysten tapahtumat: -

 

Lemmikkien hankinta (uusia kaloja): 150€

Byrokratia: -

Syyskuun eläinkulut yhteensä: 870,94€