Sienitulos: negatiivinen

Tämä päivitys jäi sen verran iltaan, ja aivot alkavat olla tämän päivän jäljiltä jo vähän seis, niin meinasin alkuun kirjoittaa, että sienitulos oli positiivinen. Sillä sitähän se oli: sieniviljelystä tuli positiivisin mahdollinen tulos, eli negatiivinen. Viljely ei lähtenyt kasvamaan sientä. Viljely kattoi yleisimmät silsan aiheuttajat mukaanlukien Microsporum canis, Microsporum gypseum, Trichophyton mentagrophytes ja Trichophyton verrucosum. Olin töissä, kun sähköposti saapui, ja kun aloin melkein itkeä helpotuksesta luettuani tuloksen, työkaverit arvasivat heti, mikä sähköposti oli kyseessä. Olen tainnut olla viime viikkoina töissäkin aika pingottunut asian suhteen, vaikka olen parhaani mukaan koittanut olla ajattelematta koko asiaa. 

Mutta nyt voi hengittää taas vähän vapaammin. Pikkupojat pääsevät koteihinsa. Sokrut uskaltaisi luovuttaa eteenpäin, jos niille löytyisi koti. 

Naavan kasvattajan osalta odotetaan vielä tuloksia, mutta koska hänellekään ei ole tullut vielä positiivista, toivotaan että tulos on nega, ja Naavakin pääsisi pian uuteen kotiinsa tänne.

Odotus jatkuu

Minusta olisi ihan kauhean kiva päästä kirjoittamaan negatiivisesta sienitestituloksesta. Sitä luksusta meillä ei kuitenkaan vielä ole, vaan odotus jatkuu. Hyvällä tuurilla saamme tuloksia jo tällä viikolla, mutta ensi viikkokaan ei ole mitenkään poissuljettu. Mutta joka tapauksessa odotuksen pitäisi olla jo loppusuoralla. 

Sokrujen siivottu häkki

 

Olin lykännyt eksolan siivousta jo muutamalla viikolla, ja ajatellut, että siivotaan sitten, kun tiedän pitääkö se tehdä biohasard-statuksella, vai uskaltaako likaisia kuivikesäkkejä kuljettaa sisäkautta ja rottatavaroita pestä asunnon sisällä kylpyhuoneessa. Olin jo miettinyt, miten saadaan huone tarvittaessa tyhjennettyä ikkunan kautta, jotta minimoidaan riski kissojen ja frettien altistumisesta. Mutta koska tuloksia ei ole kuulunut (eli negatiivinen tulos on koko ajan todennäköisempi) ja häkit alkoivat olla jo aika likaiset, päätin vain siivota huoneen. Kadun päätöstä todennäköisesti, jos näyte tuleekin vastoin tämän hetkisiä odotuksia posina takaisin. Mutta ainakin nyt huone on huomattavasti freesimpi ja sielä on kivempi olla. 

Pikkupoikien siivottu kämppä

Olen nyt myös sieniahdistuksissani pitänyt rottien käsittelyn tavallista vähäisempänä, että pienentäisin riskiä, että kuljetan mahdollisia itiöitä vaatteissani eksolan ulkopuolelle. Eilen tuli huomattua, että se näkyy etenkin Suppiksen kohdalla, jolla esiintyi taas pientä piippailua nostettaessa. Se oli jo välissä jäänyt sillä kokonaan pois. Eli elämää pitää nyt alkaa normalisoimaan rottien ympärillä, vaikka meillä on yhä pieni riski, että kaikki menee vielä pahemmin uusiksi, jos testitulos tulisikin posina. 

Likkojen linna

Sokrujen osalta sovittiin, että laitetaan tyypeistä ilmoitusta toriin, ja koitetaan etsiä kotia vielä sitä kautta. Mikäli sitäkään kautta ei tärppää ensikuun aikana, neidit jatkavat kodin etsintää kasvattajansa luota käsin. Päätös ei ole ollut helppo, sillä tiedän, että kasvattajan luona on jo valmiiksi aika monta liituria. Mutta huomaan että omaa päätäni keventää, kun hommalla on nyt jokin selkeä deadline. 

Pahkiksen väri on lähtenyt jo selvästi vaalenemaan husky-geenin myötä

Eilen alkoi somekoulutus, ja eilen ja tänään on käyty läpi lähinnä koulutuksen käytännön asioita sekä markkinoinnin hyvää tapaa, ja siihen liittyviä lakeja ja säädöksiä. Ensikuun tunneilla mennään sitten käytännöläheisempiin juttuihin. Koulupäiviä kun on nyt tosiaan kaksi kuukaudessa loppuvuoden ajan. 

Flunssankin suhteen aletaan toivottavasti olla jo voiton puolella, ja Jussi on pysynyt toistaiseksi kokonaan oireettomana. En uskalla vielä koputtaa puuta minkään suhteen, mutta ehkä tämä vielä tästä. 

Flunssan kourissa

Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta, kun löydän itseni pidemmän stressaavan jakson jälkeen sängynpohjalta kipeänä miettimästä, että minun pitäisi oppia priorisoimaan lepoa jo huomattavasti aiemmin kuin kroppani pakottaa siihen. Mutta tässä sitä taas ollaan. Ei niin kipeänä, ettei töissä olisi pystynyt käymään. Mutta niin jäätävän väsyneenä, että töiden lisäksi ei ole kyllä jaksanut sitten yhtään mitään muuta. Jussi on hoitanut lauman ja minä olen koittanut parhaani mukaan levätä.  

Rupi on jo hävinnyt kokonaan Löllön korvan takaa

Oireet alkoivat viime perjantaina, ja lauantai oli ensimmäinen pahempi päivä. Silloinkin kävi kyllä sen verran ulkona, että kävin vahvasti doupattuna katsomassa Bonnien ja Clyden Samppalinnan kesäteatterissa, kun olimme ehtineet hankkia liput ja kyseessä oli viimeinen näytös. Sen jälkeen loppupäivä menikin visusti sängyn pohjalla, mikä sitten osaltaan johti siihen, että tilanne akvaariossa pääsi kehittymään siksi katastrofiksi, mistä viime postaus kertoi. 

Kaloja on tullut laskettua tällä viikolla ahkerasti, eikä uusia kalakuolemia ole ollut sunnuntain jälkeen

Samalla pään stressimylly on kuitenkin alkanut rauhoittua. En ole kyllä vielä täysin varma, johtuuko se enemmän siitä, että stressi alkaa hellittää, vai siitä, ettei aivokapasiteettiä ja jaksamista tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä sen pyörittämiseen. Tosiasioita kuitenkin on, että Löllön korva on lähtenyt paranemaan hyvin, ja että emme ole vieläkään saaneet sienitulosta. Koska positiivinen ilmoitetaan heti, kun viljely selkeästi kasvaa sientä, ja negatiivinen ilmoitetaan vasta jos näyte ei viimeistään kuukauden kuluessa ala kasvaa, hiljaisuus on tässä vaiheessa hyvä merkki. 

Tämän kaiken keskellä kämppä on päässyt taas vähän räjähtämään. Se ärsyttää, mutta juuri nyt ärsytys on ainoa, mihin energia sen osalta riittää.

Kun teknologia pettää ja kaikki menee päin p

Tiedän että jo lain mukaan jokaisen ihmisen hoidossa olevan eläimen vointi tulee tarkistaa päivittäin. Tiedän, ettei teknologiaan voi ikinä luottaa 100 prosenttisesti. En voi silti rehellisesti sanoa, tulinko katsoneeksi akvaarioon eilen, vai luotinko vain, että ajastimet ja ruokinta-automaatti pitävät homman pyörimässä kuten aina ennenkin. Nyt on ollut niin paljon kaikkea, että väkisinkään kaikkeen ei ole jaksanut eikä pystynyt panostamaan täysillä. 

Yhtä kaikki lopputulos oli täysi katastrofi. Makeavesialtaassa oli pamahtanut sekä lämmittimen termostaatti, että ruokinta-automaatti. Äkillinen lämpösokki oli saanut osan kasveista tiputtamaan lehtensä, jotka olivat sitten tukkineet molemmat suodattimet. Lopputuloksena hapeton ja ylikuuma allas, jonka pohjalla velloi massana pilaantuvaa ruokaa. Kaloista kaksi isointa, eli Behemoth-pleko ja toinen viimeisistä haarniskamonneista olivat kuolleet, ja loput kaloista haukkoivat paniikissa ilmaa.

Lepää rauhassa Behemoth <3

Tehtiin se mikä oli vielä tehtävissä. Välitön 80 prosentin vedenvaihto ja suodattimien puhdistus. Viereisestä sammakkoaltaasta nopeasti uudet kasvit kuolleiden tilalle tuottamaan lisää happea. Vedenparannusaine isommalla annoksella suojaamaan limakalvoja. Nyt voimme silti vain odottaa, moniko kaloista jää henkiin, ja moniko ei kykene toipumaan happivajeesta ja myrkytyksestä. 

Laitettiin myös heti tilaukseen uusi lämppäri ja uusi wifi-yhteydellä varustettu suodatin, joka pystyy hälyttämään kännykkään, jos menee tukkoon. Jussi alkaa myös perehtyä merivesialtaan mukana tulleeseen vanhaan allastietokoneeseen, että saisimme jatkossa hälytykset myös lämpötilan nousuista ja ph:n heittelyistä. Behemothia ja haarniskaa ne eivät kuitenkaan enää tuo takaisin, eivätkä välttämättä pysty pelastamaan muitakaan nykyisiä asukkeja.

Ahdistaa. Vituttaa. Näemmä meillä voi yhä mennä pieleen asioita, joita en kaiken ahdistuksen keskellä ole osannut edes pelätä. Onneksi Heidi on tulossa ensiviikon viikonloppuna katsomaan läpi meidän lauman hoitorutiineja, ja sen viikon jälkeisenä viikonloppuna hoitamaan meidän jengiä, kun tällä hetkellä alkaa olla jo semivainoharhainen sen suhteen, onko täällä menossa nyt muutakin mitä en vain näe.  

Tänään meidän piti tehdä Mustin aikuisterraa. Voin sanoa suoraan, että se ei ole edennyt. 

Vähän koulujuttujakin

Kesällä tuli vastaan Livian järjestämä eläinalan ihmisille suunnattu Pienyrityksen someosaaja -koulutus. Heitin sitten heti meidän toimitusjohtajalle viestiä, että mitä hän olisi koulutuksesta mieltä, ja saataisiinkohan minun työvuorot sumplittua koulutuksen lähipäivien osalta, jos hakisin koulutukseen ja minut valittaisiin mukaan. Sillä vaikka itsekin olen jo pidempään somea rustaillut, myönnän, että en ole ikinä tehnyt sitä mitenkään tavoitteellisesti, tai isommin seuraillut, miten millaisetkin postaukset keräävät katsomiskertoja tai sitouttavat kävijöitä. Saati sitten juurikaan muokkaillut kuvia tai videoita. Ei sillä, että omien somealustojen suhteen kokisin siihen edelleenkään tarvetta, mutta nyt kun ottaa työpaikan somea ja kotisivuja haltuun, olisi kiva oppia asiasta lisää. 

Nuoriherra Mauno viime kodin parvekkeella

Viime viikolla oli koulutuksen info ja haastattelu, ja maanantaina tuli tieto opiskelupaikasta. Kun tieto opiskelupaikasta tuli, olo oli yhtäaikaa innostunut ja hieman jännittynyt. Tämä koulutus kun kestää elokuulta marraskuulle, ja päättyy marraskuussa järjestettävään näyttöön. Koulutukseen kuuluu kaksi lähipäivää kuukaudessa, eli koulutusta ei voi tehdä puhtaasti omaan tahtiin silloin kuin itselle sattuu sopimaan. Jos meillä kosahtaisi sienitestistä posi, koulutus olisi käynnissä yhtäaikaa lääkitysrumban kanssa. Eli siinä sai taas hetken miettiä, onko tämä tervetullutta vaihtelua, vai mahdollinen ylimääräinen kuormitustekijä syksyyn. 

Päätin kallistua tervetulleen vaihtelun suuntaan, ja otin opiskelupaikan vastaan. Sen verran päätin teemasta innostuneena tehdä omienkin somejen seurantaa jo tässä vaiheessa, että kirjasin ylös instaseuraajieni määrän ennen instan kielenvaihtoa englannista suomeen (ja samalla sisällön muuttuessa lähes pelkistä söpöistä eläinkuvista myös monieläintalouden stressitekijöiden tarkempaan avaamiseen). Tähän mennessä seuraajien määrä on laskenut vasta kahdella, eli muutos ei aiheuttanut ainakaan välitöntä joukkopakoa.  

Löllön korvatulehdus

Tämä on taas niitä päiviä, kun ei enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Juuri kun pääsin toteamasta, että nyt ei sitten hetkeen hoideta mitään ei-akuutteja, ei ennenkuin sienitilanne selkiytyy ja oma pääkoppakin toivottavasti vähän, niin eikö joku vaiva sitten akutisoidu heti seuraavana aamuna. Siinä joutui kieltämättä hetken ihan vain hengittelemään ja miettimään minkä jumalan, karman, maailmakkaikkeuden tai muun kosmisen olennon olen onnistunut suututtamaan, kun tää käänne on taas niin kuin niistä pullonhenki saduista, että jos muotoilet toiveesi vähänkään väärin, se ampuu itseäsi välittömästi jalkaan.

Mutta siinä sitä sitten oltiin, että Löllö raapi taas korvaansa niin, että ihokin meni jo korvan takaa rikki. Eli töihinhän se oli mukaan otettava, että kutinan syy saataisiin vahvistettua. Hetken hengiteltyäni sain tarkistettua koska Löllöllä oli viimeksi vastaavaa vaivaa ja mitkä silloin olivat löydökset, sillä vaiva näytti nyt ihan samalta kuin mitä Löllöllä on ollut aiemminkin. Edelliskerta oli viime vuoden maaliskuussa, ja silloin korvasta löytyi hiivaa, bakteereja ja tulehdussoluja.

Tältä se korvantaus aamulla näytti

Vaikka mikään Löllön oireilussa ei viitannut sieneen, sovittiin että vien sen kuitenkin varuiksi heräämön sijaan uuden puolen takahuoneeseen omassa boksissa. Että pidetään hänet sielä, kunnes hänet on tutkittu. Oltiin myös sovittu Jussin kanssa, että Jussi käy hakemassa pojan sitten kun pääsee töistä, ettei Löllö joudu olemaan koko iltaa klinikalla, kun itselläni oli iltavuoro.   

Ennen kun siirryin vanhalle puolelle omiin työtehtäviini otin ja värjäsin Löllöstä korvanäytteet ja sovin uudella puolella tänään olleen eläinlääkärin kanssa, että hän tutkii Löllön sitten kun ehtii. Vähän sen jälkeen meillä alkoikin yksi vähän pidempi leikkaus, ja olin hyvän tovin kiinni leikkaussalissa. Iida kävi jossain välissä huikkaamassa, että korvanäytteessä näkyi hiivaa ja bakteereja, mutta hän katsoo Löllön vielä kohta läpi, kun on valmis seuraavan potilaansa kanssa. Jossain välissä myöhemmin joku huikkasi, että Löllöä tultiin hakemaan, ja kysyin ehtiikö joku muu luovuttaa poikaa, kun olin itse vielä kiinni. En ollut ehtinyt vielä jutella Iidan kanssa, oliko korvassa tai revityssä ihoalueessa muita löydöksiä, mutta toivoin että Iida olisi vielä töissä kun vapautuisin, ja oletin että jos hän pääsisi lähtemään sitä ennen, kyllä hän varmasti kirjoittaisi pojan kotiutusohjeisiin, jos jotain huomioitavaa olisi, ja millä lääkityksellä lähdetään liikkeelle.

Kunnes sitten muutamaa minuuttia myöhemmin Iida kysyi, että missä Löllö on, kun hän nyt vasta ehtisi katsoa sen läpi. Ou nou. Ei muuta kuin pikaiset pahoittelut omalle eläinlääkärille, että nyt minun on ihan pakko ottaa yksi hyvin pikainen puhelu, ja käskeä Jussi tekemään välitön u-käännös ja tuomaan Löllö takaisin. Että poikaa ei ollutkaan vielä tutkittu. Onneksi Jussi ei ollut ehtinyt parkkipaikkaa kauemmaksi ja saatiin itse kissakin vielä tutkittavaksi. 

Ja näillä sitä lähdetään hoitamaan

Jussi lähti sitten kissan kanssa ja Iida huikkasi että kirjoittaa lääkkeet ja ohjeet Löllön potilaskortille, että voin sitten itse sekoittaa sille kortisoniliuoksen ja kerätä tarvikkeet kun ehdin. Korvassa oli tulehdussoluja lukuunottamatta sama kombo kuin viimeksi, eli hiivaa ja bakteereja. Tässä vaiheessa hoitona on korvien puhdistaminen, paikallinen kortisonikuuri ja rikki revityn ihoalueen puhdistus Vetericynillä ja hoito hunajavoiteella. Sitten jos vaiva uusii vielä myöhemmin, aletaan miettiä mahdollisesti pitkäkestoisempaa hoitosuunnitelmaa ja mahdollisia altistavia tekijöitä. 

Jussi lupasi jo aamulla, että ottaa vetovastuun Löllön lääkityksistä. Varmaan pelkäsi että viimeaikaisten ahdistuskohtauksieni myötä haluaisin muuten työntää vain pääni visusti pensaaseen, ja kieltäytyä tutkituttamasta poikaa ennenkuin sienijutulle on saatu jonkinlainen piste. Enkä kyllä voi väittää, ettenkö olisi halunnut tehdä juuri niin. Mutta valitettavasti se ei luonnollisesti ollut vaihtoehto, kun korva selvästi poikaa vaivaa. 

Että joo. Eihän se sienialtistus millään tavalla estä, ettei jotain muuta voisi tulla samaan aikaan. Positiivisena puolena kääpiörottien sieniviljely on ollut nyt viljelyssä 12 päivää ilman että olemme saaneet tuloksia, joten positiivisen vastauksen todennäköisyys laskee kaiken aikaa.

Odottelua

Kääpiörottien sieninäyte otettiin viljelyyn viime viikon maanantaina. Positiivinen tulos voi valmistua nopeimmillaan viikossa. Viime päivät ovatkin menneet aika hermostuneen odotuksen vallassa, ja jokainen sähköposti on saanut sydämen nousemaan kurkkuun. Vaikka minulla on jo selkeä suunnitelma, miten etenemme, jos posi tulee, en silti oikeasti pysty vielä edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa. Omat stressitasot liittyen lauman sairasteluun olivat ihan liian koholla jo ennen tietoa sienialtistuksesta, joten en todellakaan tiedä, mistä sitä repisi sen enempää henkistä kuin fyysistäkään jaksamista siihen, jos täällä pitäisi lähteä tekemään suursiivousta ja lääkitsemään niin isoa joukkoa eläimiä.  

Nämä tyypit etsivät edelleen uutta osoitetta

Eilen paniikkikohtaus meinasi nostaa päätään jo vähän töissäkin, kun tuli liian hiljainen hetki. Onneksi sellaiset ovat töissä harvinaisia. Pää vain lähtee tällä hetkellä ihan liian helposti ylikierroksille, jos on hiljaista ja olen yksin. Päädyin sitten tekemään 1,5 työvuoroa putkeen, kun työkaverin piti päästä lähtemään vähän aiemmin, ja sain samalla varmistettua että Jussi ehti varmasti kotiin ennen minua.

Eläinten sairastelujen ja kuolemien aiheuttama stressi on jo pidempään tehnyt sen, että jos en näe jotain eläintä, pelkään välittömästi että se on sairastunut tai kuollut. Koska sokrujen kanssa meidän rytmit ovat menneet jo pidempään ristiin, en käytännössä näe niitä muuten, kuin laskiessani ovatko kaikki neljä hengissä, tai etsiessäni jotakuta niistä kuolleena häkistä, jos joku onkin nukkumassa jossain muualla kuin pöntössä, tai tyypit nukkuvat niin tiukassa pinossa, ettei joku nosta päätään yhtään. Joka kerta nostaa stressitasot kerralla tappiin, miksi sokruille onkin etsinnässä uusi koti. Valitettavasti kotiehdokkaita ei vain ole juuri löytynyt. 

Suppiksen meillä vielä olevat pojat kasvavat kovaa vauhtia <3

Rypsin kuoleman jälkeen sama stressikierre on alkanut valitettavasti myös Donatellan kohdalla. Asiaa ei yhtään auta se, että Donatellalla on näin kesäisin tapana kaivautua välillä syvällekin kasvihuoneen olkiin. Joka kerta kun tyyppi tekee sen, olen jo henkisesti valmistautunut kaivamaan sen esille kuolleena. Donatellan kohdalla harkitsenkin nyt ensimmäistä kertaa sen meille muuton jälkeen, uskallanko päästää sitä tänä vuonna talviunille. Tiedän, että talvilepo kuuluu hyvään kilpikonnan pitoon. Mutta tällä hetkellä se vain tuntuu itselle ajatuksena aivan liian stressaavalta, ja kuitenkin Donatella on nukkunut talviunet vasta parina talvena yli 30 vuotisen elämänsä aikana. 

Koen myös pientä morkkista siitä, että sitä on nyt päättänyt siirtää kaikki ei-akuutit eläinlääkärijutut siihen, kun sienitilanne ja oma pää vähän selviää. Käytännössä tämä tarkoittaa sellaisia juttuja, kuten Ainon ja Rutun hampaiden puhdistus sekä Maunon ja Hattaran kontrolliultrat, mitkä eivät tässä vaiheessa todennäköisesti vaikuta tyyppien hoitosuunnitelmiin tai lääkityksiin. Sillä vaikka järjellä tiedän anestesiat turvalliseksi ja en odota kenenkään kohdalla tilanteen muuttuneen merkittävästi ainakaan huonompaan suuntaan, niin oman pään takia on nyt vain pakko pelata vähän varman päälle. Seuraavat pakolliset kontrollit ovat marraskuussa, että pystyy jatkossakin hankkimaan Rutun ja Löllön reseptilääkkeet töiden kautta. 

Jotain hyvääkin sentään: meillä on taas lohitahnaa

Eli nyt mennään taas aika selviytymismoodissa koittaen selvitä hetkestä kerrallaan. Toivon todella, että edes sienen osalta stressitilanne pian hellittäisi, että pääsisi paremmin miettimään, miten työstää sitä stressitilannetta, mikä oli jo ennen altistusta. 

Stressikuorman purkua

Pidettiin eilen Jussin kanssa treffipäivä. Käytiin lounaalla Sepen grillin 40-vuotissynttäreillä, joilla sai makkaraperunat puoleen hintaan ja pääsi silittämään ponia. Käytiin sirkuksessa. Ajettiin Funikulaarilla. Mentiin päivälliselliselle Kakolan Ruusuun. Tultiin kotiin nukkumaan pitkät päikkärit, ja syötiin jälkkäriksi Mammuttimarkkinoilta hankittu Ben&Jerry's.Teki ihan hemmetin hyvää pääkopalle. Sirkuksessa sai haukkoa kunnolla henkeään katsellessa akrobaattien taidonnäytteitä kuolemanpöyrässä, liinoilla katonrajassa, trapetsilla ja tangolla. Myönnän että nykyään nautin sirkuksessa huomattavasti enemmän katsellessani ihmisiä, ja sitä miten äärimmilleen he ovat saaneet venytettyä sen, mihin ihmiskeho pystyy. Eläimiä katselee huomattavasti mieluummin ihan toisenlaisissa ympäristöissä, ja nytkin olin iloinen, kun eläinnumeroita oli vain yksi, joskin siinäkin oli vielä yksi liikaa. Etenkin kun se oli vielä hevosnumero, ja mielestäni hevonen lajina sopii ihan erityisen huonosti kiertue-elämään.

Torstainen kuvausmiljöö

Saimme eilen myös kuvalinkin torstaina laumasta otettuihin kuviin. Kuvia on taas suunnilleen miljoona, joten emme saaneet eilen vielä millään päätetyiksi, mitkä 20 kuvista haluamme muokattuina. Tällä kertaa kuvauksiin osallistuivat junnufretit, Löllö, Musti-tegu ja kääpiörotat. Lisäksi otettiin bonuksena vähän valjasmallikuvia Maunon ja Rutun kanssa, ja kävimme ottamassa muutamia kuvia bunkkerissa. Tavoitteena olisi saada näistä paitsi uusi banneri blogiin, tuoreempia kuvia kehyksiin sekä mahdollisesti tauluja eksolaan. Mustikin kuvattiin kasvihuoneella, ja meidän teinimörkö ihastui kurkunkukkiin, joita herra metsästi kasvarin lattianrajasta suurella antaumuksella. 

Sera kasvihuoneella

Ja teinimöröstä puheenollen. Mustin käytös poikasterraariossa on alkanut mennä niin päättömäksi, että sekin on alkanut hieman stressata itseäni. Poika kun sinkoilee terraariota päästä päähän aina nähdessään liikettä, ja ovia avatessa välillä melkein sinkoaa terraariosta lattialle. Pojalle ollaan tekemässä omaa huonetta, mutta nyt kummallakin meistä on sen verran töitä, ettei se tule valmistumaan niin nopeaa tahtia, kuin kokisin että sille on tarve. Joten päätimme nyt kokeilla, pysyisikö Musti sen aikaa kilpikonnien talvikämpässä. Siinä kun tilaa olisi kuitenkin jo muutamia neliöitä enemmän, ja villiintyneen biopohjan myötä virikettä ruuan muodossa yllinkyllin. Lisäksi niin kauan kuin lämmöt sallivat, pitää ottaa poikaa välillä kasvihuoneelle kurkunkukkametsälle. 

Musti <3

Toteutin eilen myös pienen suuren päivityksen, joka minulla on ollut mielessäni pitkään. Päätin vaihtaa myös instagramini pääkieleksi suomen. Tähän asti kaikki päivitykset ovat olleet sielä aina ensin englanniksi. Tämä on vain alkanut tehdä sen, että etenkin väsyneenä tai stressaantuneena en ole jaksanut miettiä kuvatekstejä, vaan olen joko jättänyt kokonaan postaamatta, tai postannut kuvatekstiksi vain kuvassa olevan eläimen nimen. Joten kokeillaan josko siitä saisi tämän uudistuksen myötä rakennettua edes vähän informatiivisemman suomenkielisen eksokanavan hyvin keskinkertaisen englanninkielisen sijaan. 

Kohta pääsee katsomaan, miten pojan eka yö kilpparien talvikämpässä on mennyt

Kaasua vai jarrua

Toistaiseksi pahin mielialadroppi jäi onneksi maanantaille, vaikka se olikin sitten niin paha, että omat sykkeet tuntuivat olevan koholla vielä tiistainakin. Maanantai kuitenkin vahvisti, että oma jaksaminen eläimiin liittyvien vastoinkäymisten kanssa on ollut jo sen verran pitkään sen verran pahasti kortilla, että jotain on tehtävä ennen seuraavia huonoja uutisia, tulivat ne sitten sienidiagnoosin tai jonkin muun muodossa. Koska ainoa mikä on varmaa, on ettei tämän kokoisen lauman kanssa huonoilta uutisilta välty loputtomiin, joten pään palautumismekanismit on pakko saada takaisin kuntoon. 

Mietin mitkä olisivat sellaisia asioita, joista olisi helppo aloittaa juuri nyt, ja päätin kysyä laumalle lomahoitajaa nyt alkuun parille yön yli reissulle syksylle. Siitä lähtien kun Minttu, Jester ja Mitella sairastuivat viime syksynä meillä kun on ollut koko ajan vähintään kaksi tyyppiä lääkityksillä, joten lomahoitajan ohjeistaminen on tuntunut ihan liian vaikealta. Kun pelkkää lauman perushoitoa varten meillä on jo kokonainen kansio, niin sitten kun sen päälle pitää vielä käydä läpi lääkitykset ja Maunon erikoisruokavalio, on tuntunut yksinkertaisesti helpommalta pysyä kotona ja hoitaa ne Jussin kanssa. Tällä hetkellä menevät lääkitykset ovat kuitenkin suht simppelit, ja Ruttu ja Löllö ottavat lääkkeensä hyvin, joten eiköhän me niistäkin saada ihan hyvät ohjeistukset laadittua. Niin että kerrankin voisi olla poissa koko lauantain ja sunnuntain laskematta lähdön ja paluun väliin jääviä tunteja. 

Noin muuten onkin ollut sitten vaikeampi arpoa, mitä tarvitsisi arkeen lisää ja mitä vähemmän. Pään kuormitustila kun puoltaisi kaiken vähentämistä, mutta toisaalta tiedostan, että tällä hetkellä ongelmaa herkästi ruokkii mitä enemmän olen kotona tekemättä mitään. Koska silloin alkaa herkästi ajatella, ja tällähetkellä ajatuksilla on taipumusta mennä solmuun ja kehälle. Niinpä en ole toistaiseksi lähtenyt kiireellä perumaan kaikkea syksyksi mietittyä, vaan minulla on huomenna haastattelu yhteen eläinalan osatutkintoon liittyen, ja sain tänään vihdoin aikaiseksi alkaa kysellä itselleni edustuskavereita Lemmikki Tampere -messuille. Ja varmaan sitä ottaa taas jotain eläinprojektia kotonakin, jos testitulos on negatiivinen, eikä tarvitse ohjata kaikkia jaksamisen rippeitä sienisotaan. 

Tänään töissä oli pentupöpin kannalta ihan loistava päivä, kun omalle eläinlääkärille sattui kaikkiaan kolme pentua. En tiedä miksi, mutta jotenkin olen aina kokenut pennun tuoksun ja pehmoisen pentuturkin ja pentumasujen paijaamisen äärimmäisen terapeuttisena, olkootkin että pennuilla olisi suussaan myös ne uteliaat naskalit. Yksi pennuista pääsikin sitten myös sylipäikkäreille, kun se ei halunnut rauhoittua heräämöhäkkiin, ja minä tarvitsin pentuterapiaa varmasti yhtä paljon kuin pentu halusi olla seuroissa.

Sieni päässä ja ihon alla

Eihän se tietenkään toiminut, että alan stressata sienestä vasta jos positiivinen tulee. Voinette arvata, mikä levy päässä on soinut torstaista asti jokaisena vähänkään hiljaisempana hetkenä. Onneksi niitä hiljaisia hetkiä ei ole ollut kovin paljoa, kun siskon perhe oli meillä sunnuntaiaamuun asti, ja sunnuntaina minulla oli tiekunnan- ja Demodexin mediatoimikunnan kokoukset.  

Ruttu ja Löllö eivät stressaa asiasta

Osa levyn kappaleista on rakentavampia, ja sisältää suunnittelua siitä, miten edetään, jos positiivinen tulee. Eli ketä hoidetaan ja missä, ja mitä koitetaan desinfioida. Koko kämpän desinfiointi ja kaikkien eläinten lääkitseminen kun ei ole meillä mitenkään realistinen vaihtoehto. Mutta on sillä levyllä myös ikävän monta puhdasta paniikkiraitaa, joissa toistuu se, että se on posi, me emme pääse tartunnasta ikinä eroon, juodumme luopumaan kaikesta harrastamisesta kaikkien eläinten kanssa emmekä uskalla enää ikinä edes nähdä ketään, etteivät sieni-itiöt leviä vaatteiden mukana. Pahimmissa kiepeissä olen jo lopettamassa työtänikin, sillä miten minä voin ikinä lähestyä edes asiakkaiden lemmikkejä, jos olen pysyvästi sientä kantava Lavantauti-Mary. 

Koska meillä on ollut viime syksystä asti koko ajan jotain, olen tietoisesti vähän vältellyt sienitartunnoista lukemista. Käytännössä se on kuitenkin tarkoittanut sitä, että olen jättänyt lukematta siihen liittyviä neutraaleja faktoja ja toimintaohjeita, ja lukenut vain kavereiden somepäivityksiä lääkityksistä, niiden vaikeudesta, rahanmenosta sekä desinfioinnin tuskasta. Rottapuolella sienitartunnat ovat muutenkin vielä niin uusi juttu, ettei sitä neutraalia keskustelua aiheesta juuri löydy, sillä joko sieni ei ole osunut kohdalle, tai tilanne on vielä liian akuutisti päällä tai liian tuoreessa muistissa. 

Mauno olisi varmaan jo hoitanut koko homman, ellei Maunolta olisi estetty rottien hoitamista

 

Parin viime päivän aikana olen onneksi onnistunut löytämään muutamia marsupuolen artikkeleja asiasta, ja päässyt viestimään yhden marsuihmisen kanssa tilanteesta. Marsuilla ongelmaa on tavattu jo pidempään, joten toimintaohjeetkin ovat kattavampia ja käytännönläheisempiä. Ne ovat ehkä vähän auttaneet rauhoittamaan päätä paniikkikohtausten välillä, ja laatimaan toimintasuunnitelmia eri skenaarioiden varalle. 

Edelleen tietenkin toivon, että tulos on negatiivinen. Mikäli tulos on kuitenkin positiivinen, eristetään rotat dunassa karanteenitilaan ja testataan seuraavaksi kissat/fretit ja mahdollisesti sokerioravat, että saadaan selvitettyä kuinka laajalle ongelma on levinnyt. Testituloksia odotellessa koitetaan kanavoida osa panikointiin käytettävästä energiasta pölyjen pyyhintään, imurointiin ja lattianpesuun, sillä mitä vähemmän pinnoilla on pölyä, sitä epätodennäköisempää on että niillä on myöskään sieni-itiöitä. Eli siltä varalta ettei ongelma ole vielä levinnyt, viedään siltä edellytyksiä levitä. 

Välillinen altistus

Kirjoittelin reilu vuosi sitten ensimmäistä kertaa rotilla levinneestä sienitaudista. Olemme sen takia pitäneet rottakontaktit yhä normaalia vähäisempinä, eikä meillä ole ollut ollenkaan esimerkiksi hoitorottia, vaikka hoitoeläimiä muuten välillä käykin. Kaikkia kontakteja sitä ei laumallisen sijoituseläimiä kanssa ole kuitenkaan voinut tai edes halunnut välttää. Eilen kävi sitten se, että yksi meillä vieraillut ihminen ilmoitti oman laumansa saaneen positiivisen sienitestituloksen. Ja koska sienen leviämiseen riittää pahimmassa tapauksessa muutama itiö, olimme tyttöjen kasvattajan kanssa yksimielisiä siitä, että nyt myös meidän lauma on syytä varmuuden vuoksi testata. Altistus on onneksi epäsuora, eli meidän rotat ovat olleet kontaktissa ihmiseen, jonka omilla rotilla on sieni, eikä suoraan tartunnan saaneisiin rottiin. Eli nyt toivotaan, että selvitään nytkin vain säikähdyksellä. 

Valmistautumista näytteen keruuseen

Suppiksen pojista kolme ehti lähteä sunnuntaina uusiin koteihinsa. Kaikkien viiden piti lähteä, mutta yhden pojan hakijan autosta hajosi rengas. Joten nyt varotoimenpiteenä myös ne kaksi poikaa, jotka eivät vielä lähteneet, jäävät kotiin siksi aikaa että testitulos valmistuu. Näistä pojista kumpikin kun on menossa erikseen valmiisiin laumoihin.  

Saamme näytteen tänään postiin, ja koitan olla ajattelematta asiaa liikaa ennen tuloksen valmistumista, vaikka se ei varmasti tulekaan olemaan helppoa. Osa lukijoista kun on varmasti jo Facebookin puolelta huomannut, että omat stressitasot ovat olleet eläinasioissa jo valmiiksi koholla kaikesta vuoden sisällä sattuneesta. Joten voin sanoa, että vaikka kymmenen rotan kuukauden kestävä päivittäinen lääkitseminen suursiivouksineen ei todellakaan olisi jotain, jota tähän kohtaan kaipaisin, ei se edes ajatustasolla stressaa yhtään niin paljon kuin ajatus siitä, että saattaisin joutua lääkitsemään myös sokerioravia ja desinfioimaan myös heidän asumuksensa. Etenkin kun edellisen totutushäkkiepisodin myötä en ole yhtään varma, saisiko sokruja edes siirrettyä pienempään häkkiin lääkitys ja desifiointirumban ajaksi. Bianca kun veti pienemmässä häkissä aika pahasti kierroksille. Sen olemme Jussin kanssa päättäneet jo valmiiksi, että emme lähde koko asunnon desinfiointiin, vaikka positiivinen testitulos tulisi, vaan koittaisimme alkuun hoitaa vain sen huoneen, missä rotat asuvat. Mikäli se ei riittäisi, miettisimme vasta sen jälkeen muita vaihtoehtoja.

Minimiehet <3

Näyte kerätään hammasharjalla harjaamalla koko lauma huolellisesti läpi. Sitten näytekeruuharja postitetaan Movetin laboratioon. Positiivinen tulos voi valmistua jopa viikossa, mutta negatiivisen tuloksen saamiseen voi mennä jopa kuukausi. Sillä mikäli näyte ei lähde kasvamaan heti, odotellaan vähän lisää. Onneksi elokuulle on tiedossa paljon työvuoroja ja muuta ohjelmaa, joka pitää toivottavasti ajatukset pois pelkästä odottamisesta. Koitan keskittyä siihen, että riski välilliseen tartuntaan on kuitenkin pieni verrattuna suoraan kontaktiin, sillä puhtaat vaatteet ja käsien pesu kuitenkin vähentävät entisestään ihmisen mukana kulkevien itiöiden määrää. 

Pahkis-poika näyttää koko ajan enemmän huskyltä

Koitan myös mantrata itselleni sitä, että pahimmassakin tapauksessa sienitartunta on yleensä vain ärsyttävä ja työläs. Tartunnan saaneista eläimistäkin valtaosa kun on yleensä oireettomia tai oireilee hyvin lievästi. Joten siinä kaikkein pahimmassakin tapauksessa, eli että meillä olisi positiivinen, emmekä saisi hävitettyä sientä meiltä kotoa, nykyinen lauma voisi todennäköisesti elää ihan laadukkaan ja mahdollisesti jopa täysin oireettoman loppuelämän, ja ainoastaan oma rottaharrastus joutuisi määrittelemättömän mittaiselle tauolle, kun rottia ei voisi astuttaa tai näyttelyttää.