Tapaus luguterra

Aina välillä minulta kysytään, kuinka monta lemmikkiä meillä on. Tai kun en osaa vastata kysymykseen kuin jotain ympäripyöreää, minut haastetaan laskemaan kaikki meillä olevat lemmikit. Monen kysyjän on vaikea hahmottaa, miksi sekään ei oikein onnistu, vaan vastaan yleensä ennemmin lajimäärällä, tai muodossa nimetyt yksilöt + muut. Kun kyllähän sitä nyt luulisi, että jokainen tietää nyt vähintään sen, montako tyyppiä mistäkin terrasta pitäisi löytyä, että eihän se sen jälkeen vaadi muuta kuin lukujen summaamista yhteen. Tai jos jonkin terran pääluvusta on epäselvyyttä, niin sitten sitä, että ensin ynnää tyyppien määrän epäselvissä terraarioissa, ja sen jälkeen laskee kaikkien määrän yhteen. Siinä kohtaa kun selviää, että osa noista meidän ötökkäpuolen tyypeistä on myös lemmikkejä, ymmärrystä löytyy enemmän sen suhteen, että ehkä on ihan normaalia, että sitä on aika mahdoton pysyä koko ajan selvillä vaikkapa vapaasti lisääntyvien siirojen tai torakoiden lukumääristä. Mutta kun ne lukujen epämääräisyydet eivät lopu täysin siihenkään. Yksi semmoinen mysteeriboksi on nimittäin myös tuo surugekkojen eli lugubristen terraario.

Lugujen terraario tänään

Se mikä on varmaa, on se että Jussi hankki meille alunperin kolme surugekkoa. Kaikki surugekot ovat naaraita, mutta ne pystyvät lisääntymään partenogeneettisesti, eli jo yksi yksilö pystyy tuottamaan itsenäisesti hedelmöittyneitä munia, joista voi kuoriutua poikasia terraario-olosuhteissa. Meille tulleet kolme olivat aika pieniä ja nuoria yksilöitä, joten ne eivät alkaneet lisääntyä heti. Itseasiassa ensimmäiseen puoleen vuoteen terraariossa ei oikeastaan näkynyt liskoja, sillä pienessä porukassa surugekot olivat hyvin arkoja ja piiloutumisen mestareita. Kun liskojen oltua meillä lähes vuoden lomahoitajalta tuli viesti, että hän on bongannut terraariossa pienen, noin parisenttisen liskon, ilo oli ylimillään: meidän ihka ensimmäinen liskovauva!

Sen jälkeen niitä liskovauvoja alkoikin ilmestyä aika kiihtyvään tahtiin. Aikuinen naaras munii kerrallaan kaksi munaa, ja kun niitä aikuisia oli kolme, se teki jo kerralla kuusi. Kuoriutuneet poikaset olivat näkyvillä huomattavasti emojaan enemmän, ja pikkuhiljaa terraario täyttyi elämästä. Lugut kun ovat myös siitä hauskoja, että ne viihtyvät porukassa ja juttelevat keskenään myös ihmiskorvin kuultavasti naksuttelemalla toisilleen. Aika pian oltiinkin tilanteessa, että terraariossa oli x määrä eri-ikäisiä liskoja, joiden määrää koitettiin arvioida joidenkin kymmenien tarkkuudella.

Nuori lugubris kuvattuna viime vuonna

Toki terraarion rajallinen ympäristö ei tarjoa suotuisia puitteita kannan rajattomaan kasvuun, joten aina välillä osa poikasisista piti myydä uusiin koteihin. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut koittaa etsiä ja tuhota munia sitä tahtia kuin niitä ilmestyi, mutta munat ovat noin sentin halkaisijaltaan olevia ja usein hyvin piilossa kasvien lomassa, korkkitunneleissa ja muissa jemmoissa. Poikasisista on myös aina ollut kysyntää selvästi enemmän kuin tarjontaa, miksi myyminen on kanssa tuntunut ihan toimivalta ratkaisulta. Ainoa isompi vaiva siinä on ollut uusien kotien haastattelu siitä, ovatko he varmasti tietoisia siitä, mitä ovat hankkimassa. Sekä se pieni takaraivossa tykyttävä pelko siitä, että näistä voi vielä tulla uusia miljoonakaloja, kun jokainen lajia omistava on käytännössä kasvattaja, jolloin on iso riski sille, että tarjonta ylittää jossain vaiheessa kysynnän. Surugekkojen kanssa kun ei voi tehdä edes sitä, että pitäisi urokset ja naaraat pysyvästi erillään, kun lisääntyminen ei ole edes kumppanista kiinni.

Jotta myynti-ilmoituksiin tuleviin tiedusteluihin ei tarvinnut olla vastailemassa jatkuvasti, sitä yleensä laittoi ilmoitusta kerta vuoteen, ja myi sitten kerralla kantaa selvästi pienemmäksi, sen sijaan että olisi ollut koko ajan myymässä muutamia ylimääräisiä. Viimeisimmän kerran jälkeen kanta ei sitten enää räjähtänytkään uudelleen käsiin, vaan liskot ikäänkuin katosivat. Vaikka terraarioon varmuudella jäi vielä aikuisia liskoja, uusia poikasia ei enää näkynyt, ja aikuisiakin näkyi hyvin harvakseltaan. Vaikka tuo terraario ei ole mitenkään jättimäinen, vain 45*45*60cm, surugekot onnistuvat maastoutumaan sinne ihan uskomattoman lahjakkaasti. Kun viimeisimmästä havainnosta alkoi olla jo muutama kuukausi, sitä alkoi kuitenkin hyvin vahvasti miettiä, olisiko jo aika korjata luku lajilistaan nollaksi. Tunne vain vahvistui entisestään lauantaina, kun karsin terraariosta vähintään kymmenen litran ämpärillisen kasveja, enkä edes siinä kasveja terraariosta tyhjentäessäni törmännyt yhteenkään liskoon, tai nähnyt terraariossa minkäänlaista liikettä, jos ei lasketa pohjan talkkareita (jotka toimivat myös liskojen ruokana, miksi on hankala myöskään seurata, häviääkö terraariosta ruokaa).

2022 bongattu munajemma ja kuoriutumassa oleva poikanen

Sitten Jussi postasi minulle viime yönä kuvan terraariossa bongaamastaan aikuisesta lugubriksesta. Ja tänään näin itsekin vilaukselta yhden aikuisen syömässä gekkomössöä. Eli selvästi meillä kuitenkin vielä on luguja. Mutta määrästä minulla ei ole taas aavistustakaan: onko niitä vain pari vanhaa rouvaa, jotka ovat päättäneet jostain syystä lopettaa munimisen kokonaan. Vai onko kanta lähtenyt taas nousuun, ja nämä pari havaintoa ovat vasta ensimakua uudesta noususta, ja terraariossa on ehkä taas jo kymmenen tai kymmeniä liskoja. Koitin tänään taas istua puolisen tuntia liikkumatta terraarion edessä, jotta saisin lisää näköhavaintoja. Lopputulos oli yhä pyöreä nolla, sen ensimmäisen livahdettua piiloonsa. 

Bioaktiivisia terraarioita kuin ei tarvitse samalla tavalla tyhjentää ja purkaa pesua vartenkaan, kuin moni on perinteisempien lemmikkien kanssa tottunut. Terraarion kasvisto ja sammaleet ovat kasvaneet terraariossa vuosia, ja sen pohjalla elää erilaisia hyppyhäntäisiä ja siiroja, jotka huolehtivat terraarioon päätyvät jätteet kasveille sopivaan muotoon. Terraariota ei edes voi tyhjentää ilman että sen samalla tuhoaisi. 

Jussin yöllinen bongaus

Useamman vuoden surugekot olivat yksiä suosikkiliskojani, mutta nyt kun niitä ei ole taas näkynyt, en oikein tiedä. Vaikka surugekot ovat monella tapaa kiehtovia, jotenkin nuo tyypit, jotka on mahdollista yksilöidä ja joiden vointia on helpompi seurata ovat jotenkin mutkattomampia.