Kielon poikaset

Kielon poikaset ovat saaneet blogin puolella ihan suhteettoman vähän näkyvyyttä, vaikka nisäkkäiden kohdalla kasvun ihme on joka kerta yhtä uskomaton. Se kuinka nopeasti tasavärisistä persoonattomista nakeista kasvaa ensin ulkonäöllisesti koko ajan erottuvampia yksilöitä, ja samalla koko ajan suurempia persoonia. Ja sitten vain viikoissa itsenäisen elämän alkuun valmiina olevia yksilöitä.

Tällä kertaa kasvutahti on yllättänyt itsenikin useaan otteeseen, kun yhtä aikaa poikueen kanssa on tapahtunut niin paljon. Niin siinä missä yleensä alkaa jännäillä jo muutamaa päivää ennen, koska nähdään ensimmäisen simmut, tällä kertaa nähtiin ensin simmut, ja sitten piti oikein laskea, ihanko oikeasti minit ovat jo sen ikäiset, että on jo simmujen aika. Ja sama kävi tosiaan ensiviikolla häämöttävän luovutusiän suhteen, kun Saija alkoi jutella, koska voisi ottaa itselleen ja hänen kautta muualle jatkavat minit, ja minun piti oikeasti äkkiä kännykän kalenterista tarkistaa, ettei Saija ole laskenut minien ikää väärin. Mutta niin se tosiaan oli, että mineillä oli eilen ikää jo neljä viikkoa ja pari päivää päälle. Tosin ihan kaikista mineistä en joudu eroon vielä ensiviikolla, sillä kahden ystävälleni matkaavan minin luovutus on sovittu vähän myöhemmäksi, kun olemme kulkemassa hänen suuntaansa. 

Ekoissa kahdessa kuvassa ystävälleni menevät tytöt <3 Kaikki tämän postauksen kuvat: Saija Forsström

Tällä kertaa haikeutta luonnollisesti vähän lisää se, että Kielon poikasista yksikään ei ole jäämässä meille kotiin. Kielon tytöissä on kyllä yksi mielettömän sievä ja utelias vinolaukillinen sininen tyttö, jota olisin muuten saattanut harkita kotiin, mutta sitten ystävälleni ei olisi riittänyt tästä poikueesta kaksikkoa, ja meidän edellisilläkin teineillä on vielä matkaa kunnolla kesyiksi ja vähän rauhallisemmiksi aikuisiksi rottamuksiksi. Niin todettiin sitten Jussin kanssa, että meidän on tässä kohtaa parempi keskittyä Torvikseen ja Kantarelliin. Ja koska me olemme kuitenkin vain sijoituskoti, niin vaikka tästä poikueesta ei jää meille ketään, niin Saija on luonnollisesti valinnut siitä itselleen yhden tytön ja yhden pojan sukua jatkamaan, joten mikäli myöhemmin haluan itselleni Kielon lapsenlapsia, on se edelleen täysin mahdollista.   

Jalostukseen jäävä poika

Jalostukseen jäävä tyty

Saija kävikin eilen moikkaamassa minejä täällä paikan päällä, ja nappaamassa samalla tyypeistä järkkärikuvia, joista nappasin myös tämän postauksen kuvitukset. Kuvauksen kanssa tuli kyllä pieniä haasteita, kun tultiin ensin katsoneeksi minit läpi ja Saija teki samalla valintojaan sen suhteen, ketä mineistä jättää itselleen, ja minit sitten vähän väsähtivät. Tämä toki helpotti siinä, että yliuteliaat ja nopeat muksut saatiin hetken yrittämisen jälkeen pysymään paremmin paikoillaan kuvausteltassa, mutta kääntöpuolena isossa osassa kuvia muksuille tuli kunnon tihrusimmut, kun väsy alkoi painaa silmiä kiinni. Erityisesti tämä harmitti Saijaa kahden vaaleimman poikasen kanssa, koska niillä molemmilla on eripari simmut (toinen silmä rubiini, toinen punainen) ja Saija olisi kovasti halunnut kuvia, joissa simmut olisivat näkyneet ekstrahyvin. 

Lemmikkikotiin matkaava poju <3

 

Samalla sovittiin Saijan kanssa, että meidän seuraavana synnytysvuorossa oleva sijottityttö Pihlaja, jonka laskettu aika on parin viikon päästä, synnyttää Saijan luona. Kun Saija kysyi mielipidettäni asiaan, kun hän kovasti haluaisi seurata taas yhden kääpiöpoikueen kasvua kotonaankin, päätös oli yhtä aikaa todella helppo että vähän haikea. Helppo siksi, että koen että meillä on kotonakin nyt tyyppejä, joihin olisi hyvä panostaa vähän ektraa, ja joilta sosiaalistettava poikue olisi siten pois. Haikea sikäli, että se luonnollisesti tarkoittaa myös sitä, että Pihlaja viipyy reissussaan kauemmin.