Arkirutiinit hukassa

Arkirutiinit ovat olleet viime viikkoina hukassa, ja sen myötä kämpän on taas vallannut kaaos. Omien uusien kuvioiden lisäksi Jussille iski tavallista pahempi syysflunssa, joten eläinten hoidossa on tehty suunnilleen se mitä on ollut pakko, ja muuten koitettu enemmän lepäillä. Tämän kokoisen eläinlauman se alkaa kuitenkin näkyä aika äkkiä, joten tämä viikko on itselläni pyhitetty taas enemmän kaaoksen raivaamiseen. 

Siitä huolimatta olin mennyt optimistisesti ennen pahimman kaaoksen syntymistä sopimaan että meille saa taas tulla tutustumaan fretteihin eilen, joten aloitin pommin purkamisen yläkerrasta. Yleensä kysyn kaikilta kävijöiltä, haluavatko he nähdä muutkin eläimet, mutta koska matelijabunkkerin oven ympäristö koostuu tällä hetkellä pesusta tulleiden tavaroiden kasoista, kaikki hoitotarvikkeet ja ötökkäboksit lojuvat pitkin lattioita ja keskellä huonetta on ainakin kolme keskeneräistä terraprojektia materiaaleineen levällään, päätin että tällä kertaa en edes kysy, koska huoneessa liikkumismahdollisuudet muistuttavat paikoin ruutuhyppelyä. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen fretteihin tutustuja seuraa meitä somessa ja oli itsekin matelijaharrastaja, joten hän osasi kysyä, olisiko muutkin eläimet mahdollista nähdä. Mietin asiaa hetken, ja totesin että olkoot. Ei tässä kuitenkaan oltu tulossa kuvaamaan tilaa Suomen kaunein koti -kisan finaaliin, ja kyllä ne eläinten asumukset olivat suht kondiksessa sielä kaiken kaaoksen keskellä. Mutta kyllä sitä suklaapatukkakääreitä ja muita katsellessa taas mietti, että tilanne saa kyllä olla sitten oikeasti aika sos, jos alan systemaattisesti evätä pyynnöt päästä katsomaan eläimiä vedotan siihen, että nyt on vähän kaaos päällä. 

Mymski löysi hyvän turvamontun

Henkisellä puolella on kyllä taas kytemässä pieni sos. Sen Mintun patin tulokset kun tulivat viime viikolla, ja vaikka niitä on nyt ehtinyt sulatella useamman päivän, niin sulamisen sijaan ne tuntuvat käpertyvän taas pieneksi möykyksi rintaan. Kyse ei ollut sinällään mistään vakavasta: kyseessä ei ole aggressiivinen syöpäkasvain tai muukaan iso mörkö. Mutta löydökset viittaisivat itse aiheutettuun ihomuutokseen, jonka todennäköisin alkusyy on stressi. Eli taas on ollut jotain, mihin Minttu reagoi itsensä liiallisella nuolemisella. Minttu on aina ollut herkkä, mutta kun viime joulukuun nivelrikkolöydösten ja Solensian aloituksen jälkeen on ollut taas pitempi hyvä jakso, niin uuden stressireaktion bongaaminen ahdistaa. Toki nyt kyseessä on pieni paikallinen muutos sen sijaan että Minttu olisi taas nuollut vatsansa, häntänsä ja jalkansa kaljuiksi, minkä hän on tehnyt pariin kertaan. Silti aina näiden jälkeen tulee se olo, voimmeko oikeasti tarjota Mintulle tarpeeksi hyvän elämän täällä. Että olenko minä vain itsekäs, kun en tee asialle mitään. Mintun kohdalla olen kuitenkin ehdottomasti luvannut sen edelliselle omistajalle, että olemme Mintun viimeinen koti, eikä se lähde täältä kiertoon minnekään. Eli vaikka välillä miettii, voisiko Minttu olla onnellisempi jonkun eläkeläinpariskunnan ainoana lemmikkinä, missä muuttujat olisivat minimissä, sen kokeilu ei ole nyt vaihtoehto. Olen myös puhunut tilanteesta avoimesti Mintun hoitavan eläinlääkärin kanssa, mutta sen perusteella mitä Roosa on nähnyt Minttua töissä ja meillä kotioloissa, hän kuitenkin suositteli tässä kohtaa ennemmin mielialalääkityksen testaamista, kuin mitään lopullisempaa. Ja kyllähän me olemme Mintun kanssa valmiita kokeilemaan vaikka mitä, niin kauan kuin homma tuntuu olevan vielä Mintun edun mukaista. Minttu on kuitenkin maailman paras rakkausleipuri, ja kotioloissa omilla ehdoilla ollessaan aivan ihana tyyppi. Mintulla vain aktivoituvat erittäin herkästi kaikki ne tyypilliset oireet, mitä nykytutkimus liittää esimerkiksi liian harvaiseen vieroitukseen ja puutteelliseen sosiaalistumiseen sen herkkyyskautena: stressaantuessaan Minttu pyrkii rauhoittamaan itseään liialliselle nuolemiselle, se alkaa herkästi pissailla vääriin paikkoihin ja sille tulee ummetusta. Viimeisimmän pahemman parturoinnin yhteydessä Mintulta löytyi alkava nivelrikko, ja tilanne korjautui jatkuvalla kipulääkityksellä. Sitä edeltänyt parturointi oli seurausta korvapunkeista. Silloinkin Minttu kuvattiin päästä varpaisiin ja otettiin laajat verikokeet, kun olimme aivan varmoja, että kyse on jostain vakavammasta.

Uusimmilla rottamuksilla aukesi viime viikolla silmät

Samaan aikaan meillä on varattu ensiviikolle eläinlääkäriaika myös Mitellalle. Mitella on alkanut yskiä, ja valitettavasti se miten se yskii, viittaa enemmän sydän- tai keuhkoperäiseen ongelmaan, kuin siihen, että se olisi vain onnistunut nappaamaan Jussilta flunssan (mikä toki sekin olisi riskitekijä Mitellan ikäiselle eläimelle). Näistä kahdesta sydänperäinen tuntuu tällä hetkellä todennäköisemmältä, ja olisi vaihtoehdoista se pienempi paha, koska tiedä muutamia frettejä, jotka ovat hyötyneet selvästi sydän- ja nesteenpoistolääkityksistä, ja saaneet niiden kanssa lisäaikaa. Keuhkoihin levinneet kasvaimet taas olivat aika selvä kuolemantuomio. Mutta maanantaina saa taas pitää kaikki peukalot pystyssä, että lähdetään klinikalta kotiin Mitellan kanssa.   

Kaikki kilpparit tuli punnittua ennen jääkaappiin siirtämistä

Normaalimpien arkikuvioiden puolella kävin tänään kaivamassa kilpikonnat niiden kasvihuoneelta, ja siirsin ne talvehtimaan autotallin jääkaappiin. Konnien uusin tulokas Rypsi löytyi kaikkein syvimmälle kaivautuneena, eli eiköhän sekin ole jo täysin valmis unille. Vähän kyllä harmittaa, kun konnien kasvihuonetta ei ole mahdollista eristää ja sen lämpötilaa säädellä niin, että konnat olivat voineet jäädä koko talveksi nukkumaan itse kaivamiinsa poteroihin. Nuo jääkaapissa olevat laatikot tuntuvat kuitenkin niin luonnottomilta toisten itse kaivamiin unipesiin nähden, mutta ne kuitenkin mahdollistavat tarkemman seurannan ja olosuhteiden kontrolloinnin. 

Eilen myös koitettiin tauon jälkeen uudelleen Hattaran ja Mymskin yhdistämistä pihalla. Hattara nappasi pentua edelleen niskasta ja ravisteli sitä, mutta ei enää niin pahasti kuin ensimmäisillä kerroilla. Mymski ei myöskään mennyt tilanteesta enää yhtä paniikkiin, ja rentoutui selvästi nopeammin Hattaran päästettyä siitä irti. Tällä kertaa ei kuitenkaan jatkettu yrittämistä heti perään sisällä, vaan jatketaan nyt alkuun pihakohtaamisia ja pidetään tapaamiset sen verran lyhyinä, ettei Mymskiä ala jännittää liikaa. Mutta vaikka yleensä nuoremmat pennut menevät selvästi helpommin laumaan, Mymskin kohdalla oli selvästi oikea päätös odottaa, että se ehtii saada lisää kokoa ja itseluottamusta ennen yhdistämisyritysten jatkamista.