Sittenkin pentukuume

BREAKING NEWS: pentukuume yllätti bloggaajan. Tiedän itsekin naureskelleeni taas tänä keväänä, kun takatalvi yllätti autoilijat. Että miten oikeasti voi olla, että jokin niin joka vuotinen yllättää ihmiset jokaikinen kerta. Että kyllä sitä nyt luulisi, että ihmiset kykenisivät oppimaan edes tuon verran säännönmukaisuuksista. Nyt kaikki saavat sitten vuorostaan nauraa minulle, sillä minä oikeasti uskoin, että olen tänä vuonna täysin immuuni pentukuumeelle. Että viimeiseen reiluun puoleen vuoteen on mahtunut niin paljon puffailuja ja piippailuja, että mie en aio enää koskaan ikinä totuttaa yhteen yhtäkään frettiä, vaan vedän kylmän järkipäisenä tämän lauman loppuun ja mietin uusia frettejä vasta, kun kaikista nykyistä on aika jättänyt. Helppoa ja hajutonta. 

Katsoin alkukeväästä kylmän viileästi astutusilmoituksia, eikä mahan pohjassa värissyt yhtään. Ei ainakaan ennenkuin bongasin Biancan lähtevän tänäkin vuonna treffaamaan Onigiria, mutta sivuutin kuvan äkkiä. Katsoin Riikan sivuilla, kun vuoden ensimmäinen pentue syntyi, ja pää pysyi yhä viileänä ja tavoite selkeänä - ei yhtään lisää mahdollisia laumakemia haasteita tänne. Olo oli kuin täysin parantuneella ex-addiktilla, joka kykenisi siirtämään vaikka kallioita uudella tahdonvoimallaan. 

Ekat halkeamat ilmestyivät aprillipäivänä. Hattaran sisko Sitruuna synnytti yksitoista poikasta. Kivan turvallisen vaavueen kyllä, sillä kaikki ovat pastelleja, ja pastelli on minun vähiten lemppari frettiväreistä. Eli ei mitään houkutuksia. Paitsi että minua on alkanut hiertää vähän kiven lailla, ettei Hattaralla ole kakaraseuraa, ja Hattaran siskonmukeloista voisi eeehkä löytyä Hattaralle hyvä aisapari. Ja kun pentuja on yksitoista, Riikalla ei ehkä olisi ihan niin montaa nimeä kyseisen pentueen pentujonossa... Ja jos kyseessä olisi pastelli, sehän olisi ihan järkipäätös. Enhän minä olisi hankkimassa siinä itselleni sitä haaveideni tummaa, vaan Hattaralle Hattaran kaipaaman kaverin. Ihan eri asia siis. 

Kaivoin esille mentaalisen listani kaikista niistä järkisyistä, minkä myötä olen Jussille vakuuttanut ja vannonut että tänä vuonna ei ole todellakaan tulossa yhtään pentua, eikä varmasti vielä lähivuosinakaan. Että nyt hoidetaan vanhukset kunnialla loppuun, eikä sotketa laumakemioita enää millään.

Paitsi että ne ovat yhä vähän sotkussa, eikä lauma ole vieläkään ihan tasapainossa, kun Hattaralla on niin paljon enemmän energiaa kuin muilla...

Mutta se ei olisi reilua vanhuksia kohtaan...

Nutella ja Juutas eivät taatusti hyväksyisi...

Lopputuloksena itkin taas eilisillan, kuinka minun pää ei tule kestämään sitä, että joudun seuraavan parin vuoden aikana hautaamaan todennäköisesti 5-6 meidän frettijengistä, ja kuinka Hattara jää sitten ihan orvoksi ja yksin. Ottaen huomioon, että meidän frettilaumassa on tällähetkellä seitsemän frettiä, Jussi ei ymmärrettävästi näe Hattaran yksinjäämistä ihan yhtä akuuttina kriisinä. Ja ottaen huomioon, että meidän viidestä veteraanista kolme muutti meille viime vuonna, tämä on aika tietoisesti otettu surutaakka. 

Jostain sieltä kyynelien kastelemasta mielen maaperästä se sitten taas nousi: totaalisen täydellinen ja täysimittainen pentukuume. Pää tuntuu astetta pumpulimaisemmalta ja sydän tahtoo jättää välistä lyöntejä väliin. Katse lasittuu kaukaisuuteen ja kännykän näytölle ilmestyy vähän välillä haisuvinkuvideoita, mitä katson silmät sydämiä täynnä. Yhtään pentua ei ole varattu, ja silti kahdella on jo työnimi. Olkootkin että vastoin kaikkia lauantain vannomisia, jos tänä vuonna tulisi pentu, tulisi sittenkin varmaan vain yksi, sillä ikäeroa Hattaraan olisi nyt vain hiukan vajaa vuosi. 

Pää pöhnässä miinuslista tiivistyy koko ajan kompaktimmaksi ja plussalista kasvaa. Hankalin miinus kutistaa on se, että mie kyllä oikeasti lupasin Jussille, ettei tähän nykyiseen laumaan enää tule.  

Selaan läpi kalenteria ja Facebookin kuvia, ja lasken koska Sitruunan pennut olisivat luovutuksessa ja koska Biancalla olisi laskettu, ja koska ne olisivat sitten luovutuksessa. Kyselen Jussilta, että jos tapahtuisi se mitä ei tapahdu, äänestäisikö hän Sitruunamarenkia vain Nottea tai Lokia. Näin ihan teoreettisesti. 

Koska eihän siinä olisi mitään järkeä.

Ja koska olen luvannut.

Sitten taas katselen pöpinä pentukuvia ja aivoista sulaa pala pois.

Jos olisin järkevä ihminen, meillä ei ylipäätään olisi tämmöistä laumaa.

Mutta...