Millaista on olla kissa?

Esittelin tammikuussa ensimmäiseksi lukemani Helena Telkänrannan uuden teoksen, Millaista on olla lemmikki? Reilu viikko sitten sain luetuksi tämän toisen, pelkästään kissoihin keskittyvän opuksen. Millaista on olla kissa? -valottaa hyvin paitsi mitä yhteistä lemmikkikissoilla on villikissojen kanssa, myös missä kohdin se on lähtenyt kehittymään erilaiseksi eläimeksi sopeutuessaan elämään yhdessä ihmisen kanssa. 

Meillä on ollut viimeisen parin vuoden aikana oman lauman kanssa pieniä haasteita Mintun erilaisen oireilun kanssa, samaten kuin sen, kuinka meidän nuoremmat kissat eivät aina halua antaa senioreille niiden tarvitsemaa tilaa. Vaikka kissat voivat toimia hyvinkin sopuisasti isoinakin laumoina esimerkiksi populaatiokohteissa, kirja osaltaan valotti useammassa kohdassa, miten meidän lauma ei ole millään tavalla täysin optimi. Meillä kun on paitsi yhdistetty toisilleen täysin vieraita, keskenään ei-sukua olevia aikuisia kissoja samaan asuntoon, meidän laumasta myös löytyy yli neljä tyyppiä. Mikään näistä ei itsestään tee sitä, etteikö homma voisi toimia, mutta mikään tekijöistä ei ole omiaan edistämään harmonista yhteiseloa kissojen välillä. 

Uusimpien tutkimusten mukaan kissat ovat varsinaisia nepotisteja, eli suosivat hyvin vahvasti omaa sukuaan. Nyt kun asiaa kirjan luettuaan miettii, kaikkein harmonisimmat kissakaverukset mitä tiedän, täyttävät tämän sukulaisuusehdon. Siskoni kaksikko on sisarpuolia, ja Kiskattien jengissäkin sama sukupuu yhdistää koko jengiä. Koska kissat tunnistavat sukulaisuuden hajun perusteella, tässä ei valittetavasti auta minkäänlainen asiakirjaväärennös, jotta saisin omien sukupuut vartettua samaan runkoon. Pennut taas lähtökohtaisesti bondaavat aikuisia helpommin sekä oman että muunlajisten kanssa, mutta kissoilla sosiaalistumisen herkkyyskausi on jopa yllättävän lyhyt, ja se kestää vain noin kaksiviikkoisesta seitsemänviikkoiseksi. Eli kissanpennun tullessa luovutusikään tämä herkkyyskausi on mennyt jo hyvän aikaa sitten, joten pennun esittelyn muihin kissoihin, ihmisiin ja eläimiin tulee tapahtua jo kasvattajan toimesta kasvattajan luona, tai se tulee olemaan jatkossa vaikeampaa riippumatta siitä tuleeko pentu nelikuisena tai nelivuotiaana. Kirjassa käytiin muutenkin läpi, missä kehitysvaiheessa kissa omaksuu erilaisia sen elämää myöhemmin helpottavia tai haittaavia tapoja. Kaikkein eniten kirjaa lukiessani mieleni päällä pyöri Minttu, kuten siinä vaiheessa, jossa puhuttiin siitä, kuinka kissalle voi kehittyä tapa nuolla itseään liiallisesti rauhoittaakseen itseään. Minttu kun on kahdesti nuollut itseensä kaluja länttejä.

Nyt Mintun oireilu on ollut taas vähäisempää sen jälkeen kun sillä aloitettiin Solensia röntgenissä todettujen nivelrikkomuutosten jälkeen. Silti en voi olla miettimättä, onko osa sen oireilusta ollut myös sosiaalista stressiä, tai onko sosiaalinen stressi osaltaan pahentanut muusta johtuvaa oireilua. Koska tässä kohtaa lauman pienentäminen ei ole kuitenkaan vaihtoehto, on keskityttyjä siihen, mitä on tehty jo entuudestaan, eli lisäämään resursseja ja hajauttamaan niitä eri puolille asuntoa. Kissojen keskinäistä myötämielisyyttä kun yleensä lisää, mitä enemmän kissoilla on vessalaatikoita, vesikuppeja ja ruokintapisteitä. Kun resursseja on tarjolla ylenmäärin, kissoille ei iske yhtä isoa tarvetta taistella niistä. Sen takia kissojen vessojakin suositellaan yleensä laitettavaksi vähintään kissojen määrä + yksi. Kissojen maailmassa enemmän on enemmän - paitsi seuran suhteen. Sen takia minun on harvinaisen helppoa tehdä se järkipäätös, että meille ei tule enempää kissoja nykyisten senioreiden elinaikana, eli toivottavasti vuosiin.  Jussi on kyllä tähän vedoten vihjaissut, että sitten jos meidän kissamäärä uhkaa joskus laskea, hän voisi etsiä meille pari Ainon sukulaista lisää, sillä Ainolla on kattavin sukupuu ja Jussi tykkää pörrökissoista. Vaikka kuinka haluaisin puhua kodittomien maatiaisten puolesta, Jussilla on tässä kieltämättä tutkimustulokset puolellaan. 

Samoin kuin edellisen kirjan kohdalla, tämänkin lukemista seurasi pieni morkkis. Tuntuu että tunnistan taas aiempaa vahvemmin ja selkeämmin, missä meillä on ongelmakohtia ja mistä ne juontavat juurensa, mutta että vastauksia siihen, mitä asialle voitaisiin tehokkaasti tehdä ei ole yhtään niin paljoa. Toki monessa kohtaa on myös onnistuttu, mutta näissä asioissa haluaisi aina pyrkiä täydellisyyteen. Näiden ristiriitaisten fiilisten herättämän uteliaisuuden tiimoilta päädyin palaamaan välillä asioiden juurelle, ja lainasin kirjastosta Helena Telkänrannan ensimmäisen teoksen Ymmärrä lemmikkiäsi, jonka luin viimeksi teininä. Katsotaampa siis seuraavaksi, kunka pitkälle olen päässyt niiden asioiden kanssa, joita minulla on ollut aikaa prosessoida koko aikuisikä, tai löytyykö kirjasta ylläreitä, jotka ovat menneet nuoremmelta minulta ohi.