Helena Tengvall: Ymmärrä Lemmikkiäsi

Helena Telkänrannan uusimpien kirjojen jälkeen päätin lähteä pienelle aikamatkalle Telkänrannan tuotannon alkupäähän, jolloin hän vielä julkaisi nimellä Helena Tengvall. Ymmärrä Lemmikkiäsi on julkaistu vuonna 1995, ja olen lukenut sen ensimmäistä kertaa alakouluikäisenä eläinharrastajan alkuna. Näin vuosien jälkeen aikuisena kirjaa lukiessa kirja oli joiltain osin yhä hämmästyttävän ajanmukainen - ja jopa osittain yhä edellä aikaa, siinä missä toisissa kohdin se heijasteli hyvin aikaansa. 

Asumusten koko suositukset ovat kirjassa monien lajien kohdalla moninkertaiset nykysuosituksiinkin nähden, vaikka 90-luvulla sellaisia jättiasumuksia ei edes voinut ostaa mistään valmiina. Niinpä Telkänranta jakaa rakennusvinkkejä niin rottahäkkiin kuin käärmeterraarioonkin. Osille lajeille hän suosittelee suoraan ennemmin kokonaista huonetta häkin tai terraarion sijaan. Kissojen kohdalla Telkänranta puhuu jo positiivisen kouluttamisen ja turvallisen valjaissa- tai ulkotarhassa tapahtuvan ulkoilun puolesta, vaikka tekeekin näiden ohjeiden kohdalla vielä myönnytyksiä vanhempien käytäntöjen suuntaan, esimerkiksi kehoittamalla välttämään kissan kouluttamista suihkepullolla etenkin näyttelykissojen kohdalla, ja antamalla vinkkejä miten opettaa vapaana ulkoileva kissa varomaan autoja. Telkänranta myös nostaa pohdittavaksi lemmikkien pidon etiikkaa, ja lihansyöjälemmikkien syömän lihan alkuperää, ja miten lihansyöjälemmikkejä voisi ruokkia ettisemmin valitsemalla niiden kuppiin muuta kuin tehotuotettua lihaa. Useimpien lemmikkinä pidettävien lajien kohdalla korostettiin myös lajitoverien merkitystä niiden henkiselle hyvinvoinnille. Kirjassa jopa suositellaan selvittämään lemmikkinä pidettävien lajien päivän pituuden muutokset niiden luonnollisilla elinalueilla, ja jäljittelemään tätä kotiolosuhteissa esimerkiksi ajastinta hyväksi käyttäen.

Sekin tuntuu omalla tavallaan ajankohtaiselta, että kirjassa eletään viimeisiä hetkiä ennen edellistä uutta eläinsuojelulakia, ja odotellaan tuleeko esimerkiksi koirien typistäminen kielletyksi uudessa eläinsuojelulaissa. Joissain muissakin kohdissa tulee esille kirjan kirjoittamisen jälkeen muuttunut lainsäädäntö joidenkin eläinten osalta. Kirjassa esimerkiksi suokilpikonnia, kuten puna- ja keltakorvakilpikonnia pidetään eettisimpinä vaihtoehtoina kilpikonnia haaveileville, sillä ne ovat ainoita, joita Suomeen saa tuoda laillisesti. Tämä on nykyään kääntynyt täysin päinvastaiseksi, kun maakilpikonnien tuonti on vapatunut, mutta punakorvakilpikonna on kielletty koko Euroopan unionin alueella sen aiheuttaman vieraslajiuhan takia. 

Kirjassa myös monien lajien kohdalla korostettiin asumusten koon merkitystä virikkeellisyyden ja luonnonmukaisuuden kustannuksella. Esimerkiksi maakilpikonnalle nähtiin parhaana vaihtoehtona kokonaan oma huone, tai sen pitäminen vapaana koko asunnossa, vaikka nykytietämyksen mukaan liukkaalla lattialla kulkeminen on erittäin haitallista niiden nivelille, ja ne suositellaan majoitettavaksi useamman neliön maapohjaiseen terraarioon tai aitaukseen, jossa on maa-aineksen tuomia pinnanmuodon vaihteluita ja mahdollisuus kaivautumiseen. Käärmeillekin pohjaksi suositeltiin esimerkiksi helposti vaihdettavia papereita, siinä missä nykyään moni harrastaja suosii eläviä biopohjia, jotka tuovat paitsi mahdollisuuden kaivautua, auttavat myös pitämään kosteutta yllä terraarioissa. Ulkoilutusta kesäisin ulkona sylissä suositeltiin jopa hämäräaktiivisille käärmeille, joiden kohdalla nykyään katsotaan että käsittelyn ja ulkoilun aiheuttama stressi on miinuksena isompi kuin ulkoilusta saatavat hyödyt, toisin kuin osien paljon uv:tä tarvitsevien kilpikonnien ja liskojen kohdalla, joita niitäkin suositellaan ulkoilutettavan vain ulkotarhassa. Kanien kohdalla ohjeissa näkyvät yhä siemensekoitukset, pähkinät ja leivänmurut, mitä ei enää nykyisellään suositella annettavaksi kaneille ollenkaan siselinten rasvoittumisen välttämiseksi.  

Mitä sitten haluaisin yhä, näin kohta kolmenkymmenen vuoden jälkeen poimia kirjasta omaan lemmikin pitooni? Isoimpana ehkä talouden matelijatyyppien asumusten koot, etenkin meidän isoimpien käärmeiden kohdalla. Ne ovat kaikki harrastajamittapuilla ihan ookoot, mutta erittäin kaukana siitä, mitä kyseisiltä lajeilta edellytettäisiin vaikka eläintarhoissa. Myönnän että meilläkin asumuskoot ovat kasvaneet suhteessa eniten aktiivisemmilla nisäkkäillä, joten tässä olisi edelleen kyllä petrattavaa. Pyrin myös jatkuvasti kiinnittämään enemmän huomiota siihen, mistä meidän lihansyöjälemmikkien syömä liha tulee. Haaveilen myös yhä isommasta ulkotarhasta kaneille, mutta en kyllä uskaltaisi majoittaa kaneja kirjassa kuvatunlaiseen kanaverkosta tehtyyn, vain reunoiltaan hieman maaham upotettuun tarhaan etenkään sen jälkeen kun kettu repi meillä rikki huomattavasti tukevammankin tarhan. Eli vaikka sillä tavalla saisi nopeasti ja edullisesti lisää tilaa, toistaiseksi mennään mieluummin pienemmillä neliöillä ja mietitään miten lisätila olisi turvallisin toteuttaa.