Sivut

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Valmistautumista

Ennen lemmikin hankintaa: varmista mistä pihapuista sopii laskea mahlaa. Sokeriorava ei ole nimestään huolimatta orava tai edes jyrsijä, vaan osuvampi suomenkielinen nimi lajille olisi mahlapussikiitäjä. Laji on kotoisin Australiasta ja kuuluu pussieläimiin. Mutta kuten ehdotetussa uudessa suomenkielisessä nimessä korostuu, eri puiden maitiaisnesteet muodostavat osan luonnonvaraisten sokerioravien ruokavaliosta. Luonnossa pääasiallinen puulaji olisi eukalyptus, mutta koska eukalyptuksia kasvaa Suomessa niukanlaisesti, täällä on hyödynnetty esimerkiksi koivun ja vaahteran mahlaa. Meidän pihamme on kuitenkin hyvin havupuuvaltainen, ja vähänkään puunkokoisina pihassa kasvaa vain pari koivua ja kaksi vaahteraa. Kun aloin sitten selvitellä, miten mahlan lasku menikään, Jussi ilmoitti huolensa pihapuiden vahingoittumisesta mahlan laskun yhteydessä. Periaatteessa riski on hyvin pieni, sillä puun runkoon tarvitsee porata vain yksi sentin halkaijaltaan oleva 3-5 cm syvä kolo, jota pitkin mahlaa valutetaan. Toki pienikin kolo tekee puun aina alttiimmaksi esimerkiksi lahottajasienille, vaikka reiän sulkisi vahalla mahlakauden jälkeen. Onneksi kuitenkin mahlaa kerätään nykyään myös kaupallisesti ja sitä myydään esimerkiksi luontaistuoteliikkeissä, mikäli en saa Jussia vakuutettua siitä, että en ole tappamassa meidän pihapuita sokerioravien ruokkimiseksi.

Pampula valjastelemassa

Sokeroravien kotiutumista nopeammin eteen tulevana eläinasiana meillä on kuitenkin Petterin ja Pampulan yhdistäminen, joten mahlajuttujen lisäksi on tullut googletettua hyvin paljon juttuja kanien yhdistämisestä ja liityttyä yhteen pelkästään kyseistä aihetta käsittelevään Facebookryhmäänkin. Tässäkin tulee kuitenkin ongelmaksi tapojen moninaisuus: mahdollisia totutustapoja on lukuisia, ja eri ihmiset vannovat eri menetelmien nimeen. Kun lisätään yhtälöön vielä se, että jokainen kani on yksilö, ja kanien luonteet vaikuttavat hyvin paljon siihen, mikä kellekin toimii, on vaikea päättää minkä lähestymistavan valitsisi ensimmäiseksi. Tai no, hieman malttamattomana oli helppoa päättää, että en lähde ensimmäiseksi koittamaan RABBIT BONDING ADVICE! -ryhmän metodia, sillä siinä ensimmäinen ja tärkein periaate on että mitään kaneja ei ikinä, missään tilanteessa lähdetä yhdistämään ennenkuin kaikkien kanien kastroinnista/steriloinnista on vähintään kahdeksan viikkoa. Pampulakin aiotaan kyllä steriloida, mutta vasta kesällä kun sillä on riittävästi ikää, enkä halua odottaa yhdistämisen kanssa loppukesään/alkusyksyyn, kun kuitenkin tiedän, että Suomessa ja muualla monilla on hyviä kokemuksia leikatun uroksen ja leikkaamattoman naaraan yhdistämisestä. Suomessa moni vannoo kanien kanssa Stress bondingin nimeen, eli että kanit laitetaan ensin samaan boksiin, ja lähdetään mahdollisesti niiden kanssa jopa ajelulle. Sen jälkeen kanit vapautetaan yhdessä molemmille entuudestaan vieraaseen, hajumaailmaltaan täysin puolueettomaan tilaan. Tämä menetelmä perustuu siihen, että saaliseläiminä kanit hakevat stressaavassa tilanteessa helposti tukea toisistaan, mikä voi edistää tutustumista. Toisaalla taas varoitetaan käyttämästä Stress Bondingia ikinä koskaan, koska stressitilanteessa syntynyt side ei toisten lähteiden mukaan ole välttämättä ole yhtä kestävä, kuin pidemmän kaavan kautta tutustuttamalla. syntynyt.

Pampula löysi kuusen

Pikkuhiljaa olisi kuitenkin aika tehdä päätöksiä. Petterin kastraatiosta tulee ensiviikolla kuukausi, eli Suomessa yleisimmin suositeltu varoaika leikatun uroksen ja leikkaamattoman naaraan yhdistämiseksi on silloin ohi. Sovittiin nyt kuitenkin opettajan kanssa, että laitetaan ensiviikon tilaukseen myös kanien rokotteet, ja Petteri ja Pampula tulevat koululle rokotuksille parin viikon päästä. Jos siis päädyn yrittämään Stress bondingia, silloin olisi loistava tilaisuus yhdistää se rokotusreissuun, kun molemmat kanit ovat reissussa oudossa paikassa täysin vieraiden hajujen keskellä - mutta silloin minulla ei olisi useampaa kotipäivää peräkkäin heti yhdistämisen jälkeen, jotta olisi enemmän aikaa tarkkailla, miten yhteiselo lähtee käyntiin. Yhdistämispaikaksi olen joka tapauksessa valitsemassa kodinhoitohuoneen, jossa kumpikaan kaneista ei ole käynyt aiemmin, ja jonka oven saa kokonaan lukittua, niin että kissat eivät voi edes vahingossa keksiä juuri nyt, miten ovi avataan hyppäämällä kahvaan. Kodinhoitohuoneessa on myös laattalattia ja se on harvoja asunnon edelleen alkuperäiskunnossa olevia tiloja, joten sielä mahdolliset muutamat hampaanjäljet eivät olisi niin iso paha kuin hiljattain
remontoiduissa tiloissa.

Petteristä hetkeksi ulos viritetty juoksuaitaus oli vähän epäilyttävä

Kanien kuten frettienkin yhdistämisessä on yhtä mahdollista että kanit ovat viiden minuutin päästä parhaat kaverit, kuin se että yhteiseloa saa koittaa virittää tyyppien välille viikkoja tai kuukausia, eli etukäteen on vaikea tietää mihin varautua. Toki meillä on kanien suhteen nyt kohtuu hyvät edellytykset, kun kumpikin kaneista on nuoria ja ne ovat keskenään eri sukupuolta. Mutta silti päässä pyörii lukuiset keskenään ristiriitaiset ohjeet, joista koittaa nyt ammentaa ne meidän tilanteeseen parhaat. Koska ristiriitaisuus on ehkä paras sana kuvaamaan kanien yhdistämisohjeita, kun osa neuvoo, että paras tila ensikohtaamiseen on mahdollisimman pieni ja tyhjä, jotta kanien on oltava toistensa lähellä, eikä niillä ole tilaa tapella - osa taas kehoittaa aloittamaan ihan minimissään neljästä neliöstä ja jakamaan tilaa esimerkiksi kaadetuilla tuoleilla, että kaneilla on tilaa selvitellä välejään, mutta myös vetäytyä rauhoittumaan, eikä ketään pysty ahdistamaan nurkkaan. Osa vannoo kalterien läpi tutustumisen nimeen, osa taas pitää sitä viimeisimpänä pahana, koska silloin toisesta tulee se naapurireviirin pyrkyri, joka pitää pyrkiä pitämään mahdollisimman kaukana. Mutta eipä tässä muuta voi, kuin aloittaa jostain, ja jos homma ei toimi, kokeilla sitten jotain muuta. Sitten viikon-parin päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti