Kissabloggaajamiitti Hämeenlinnassa

Tassulinna ja Kiskatit löivät käpälänsä yhteen ja laittoivat pystyyn kissabloggaajien kesän kokoontumisajot. Ja kun näihin kissakinkereihin on kovasti pyritty (ja päästy) jo kissatta, niin toki mukaan lähdettiin nyt myös kissallisina bloggaajina. Ainosta olisi kyllä ollut vielä kivempi, jos oltaisiin lähdetty kissan kera, sillä neiti oli varmasti enemmän kuin mieluusti paistatellut kahdentoista kissabloggaajan huomion keskipisteenä. Lupasin sitten aamusta Ainolle, että laitetaan harkintaan omat kissabloggaajasynttärit neidille sitten kun neiti täyttää vuoden, kun niihinkin on tullut blogeissa törmättyä. Että jos neiti sitten saisi päivänsä prinsessana ja valloittaa vierailevana tähtenä useamman kissablogin. Mutta tänään suunta kohti Hämeenlinnaa otettiin pelkästään palveluskunnan voimin.

Kankaiset näyttelyhäkit alkavat olla kissapuolella aika suosittuja

Omistajat kissoineen odottavat oman kissansa arvosteluvuoroa

Päivän ensimmäinen vierailukohde oli SUROKin kansainvälinen kissanäyttely. Viime vuosina olen käynyt enimmäkseen messunäyttelyissä, mutta silti suunnitelma oli alusta asti selvä: tänne mennään myös shoppailemaan. Kissanäyttelyt ovat paljon isompia tapahtumia kuin frettinäyttelyt, ja sen myötä niissä on myös enemmän myyjiä. Nyt Ainon tulon myötä näyttelyä kiertäessä tapahtumaa myös katsoi hyvin eri tavalla. Meillä kun on ollut Jussin kanssa vähän puhe, että lähdettäisiin jossain kohtaa Ainonkin kanssa kokeilemaan, niin katse kiersi etenkin näyttelyhäkkien sisustuksissa, hiekkalaatikoissa ja petivalinnoissa, kun mietti, mitä kaikkea Ainolle pitäisi sitten pakata mukaan. Kissojen näyttelyhäkkihän meiltä jo löytyy, ja mukana tuli myös samaa sarjaa oleva taitettava matkavessa. Samalla tuli myös tarkkailtua kissojen arvostelua, ja sitä miten omistajat veivät itse kissansa tuomarille. Tältä osin kissa- ja frettinäyttelyt kun erovat toisistaan, vaikka kummassakin eläimen arvostelu tapahtuu tuomarinpöydällä. Freteillä eläin kun luovutetaan bokseineen kantajalle, joka huolehtii sen tuomarille ja takaisin. Jotain samaakin kyllä löytyy: Kiskattien mami kun totesi kissanäyttelypäivän olevan pitkälti oman vuoron odottelua, sillä eläimen arvostelulle ei ole annettu mitään tiettyä aikaa, vaan omistajan pitää itse seurata, mitä tahtia eläimen arvosteleva tuomari etenee, että tietää olla ajoissa valmiina omansa kanssa.

Kirsin työpajan pöydällä oli taas uusia houkutuksia

Kissanäyttelyissä myyntikojuja on muutenkin paljon ja ne ovat isoja

Omalle laumalle lähti lopulta tuomisiksi leppäkertunmallinen leikkimatto, näyttelypesä Ainolle, toinen riippumatto tyttöjen näyttelyhäkkiin sekä erilaisia ruokia. Näissä saatiin omien ostojen lisäksi ihana kassillinen tuotenäytteitä Prima Catin ständiltä, niin Ainokin pääsi sitten illalla opettelemaan kunnolla blogikissan elämää tuotetestaajana. Ainolle tämä rooli selvästi sopii, sillä sitä ei haitannut yhtään, että kuppiin tuli tarjolle ihan uutta ruokaa hassussa paikkaa ja omistaja räpsi vielä koko ajan kuvia vieressä - niin kauan kuin Aino on huomion keskipisteenä, kaikki on juuri niinkuin pitää. Näyttelypaikalla oli myös Kirsin pajan myyntiständi. Kirsiltä olemme aiemmin hankkineet yhden kudotun kissantunnelin ja villasta huovutetun kissanpesän, ja vaikka tällä kertaa ei sortumisia Kirsin ständillä tullut, Kirsin tulevia mallisuunnitelmia kuunnellessa tuli kyllä tunne, että taidamme tarvita toisen villapesän vähän myöhemmin. Pitäähän Maunonkin saada sitten omia juttuja.

Näyttelypaikalla kiertelyn jälkeen kokoonnuttiin porukalla näyttelyn infopisteelle, josta jatkoimme päivän odotetuimpaan kohteeseen Kissakoti Kattilaan. Kissakoti Kattila on toiminut Hämeenlinnassa yli 20 vuotta, ja siitä kertoviin juttuihin on tullut törmättyä vuosien saatossa useasti. Tämä oli kuitenkin itselleni ensimmäinen kerta kun vierailin itse paikanpäällä. Lämmin tunnelma välittyi heti saavuttua pihaan, jossa oli aurinkoiseen kesäpäivään levittäytynyt vapaaehtoisten voimin hyväntekeväisyyskirppari ja pieni kahvio makkaragrilleineen. Tässä kohtaa itse kukin bloggaajaseurueen jäsen oli kaivanut autoistaan kuka minkäkinlaista laatikkoa ja pussukkaa täynnä erilaisia tuomisia Kissakoti Kattilan asukkaille. Tuomiset pääsivätkin heti alaspäästyä kunnon syyniin, kun yksi kissaherra alkoi tehdä niille perusteellista huumeratsiaa kissanmintun varalta.

Kissakoti Kattilan pihalla oli kirppistä ja pientä kahviota

Sisällä Kissakoti Kattilassa oli monelaisia kissoja ja vaikka mitä virikettä kissoille

Kissakoti Kattilan tilat oli hyödynnetty hyvin lattiasta kattoon

En tiedä mitä olin tarkalleen ottaen odottanut kun astuimme sisälle Kattilaan, mutta en ainakaan sitä että heti kynnyksen yli tultua tuntui kuin olisi tullut kotiin. Olen aiemmin vieraillut Tesyllä, jossa on nykyään erittäin hienot, käytännölliset ja helposti puhtaanapidettävät tilat, mutta Kattilaan verrattuna samalla kovin kliiniset. Kattilassa tuli ensimmäisenä vastaan aulatila joka oli täynnä kiipeilypuita, kerrossänkyjä, petejä, mattoja ja kissanleluja - ja tietenkin kissoja. Kattilan asukkaista noin puolet eli kaikkiaan nelisenkymmentä kissaa asuvat yhteistiloissa vapaana keskenään. Vaikka ymmärrän pelkistetympien ja lokeroidumpien tilojen helppouden desifioinnin, eläinten tarkkailun, laumakemioiden ja puhtaanapidon kannalta erittäin hyvin, en voi väittää etten olisi ollut haltioissani kun pääsin astumaan isoon huoneeseen joka oli sisustettu täysin kissojen ehdoilla ja täynnä kissoja. Kun saattoi vain istahtaa keskelle lattiaa ja alkaa bongailla mitä erilaisempia tyyppejä ympäriltään. Siinä olisi melkein voinut itkeä yhtäaikaa sekä ilosta että mielipahasta. Ilosta kaikista niistä kissoista ja niistä mielettömistä kiipeily- ja petipaikoista mitä kissoille oli paikkaan rakennettu, joka yhdistyi mielipahaan siitä, että ihmisten ajattelemattomuuden, itsekkyyden ja typeryyden takia meillä on Suomessa yhä jatkuvasti monessa paikkaa näin paljon kissoja, joilla ei ole omaa ihmistä pitämässä niistä huolta.

Tassukansan lounasvahtina toimi Furby

Tämä tyyppi suostui poseeraamaan hetken, vaikka ei halunnutkaan tälläkertaa tehdä sen lähempää tuttavuutta

Tila oli kirjaimellisesti hyödynnetty kattoa myöten, sillä katonkin rajassa oli petejä ja kulkusiltoja

Ison yhteistilan lisäksi toki Kattilastakin löytyy muutamia huoneita ja suljetumpi karanteenipuoli pienempine häkkeineen. Mitä isompi eläinmäärä jossain on, sen varmempaa kun on myös se, että joskus tyyppejä joutuu myös eristämään. Karanteenipuolella on tilaa niin uusille tulokkaille, joiden terveydentilasta ei ole vielä tietoa, pennuille,  kuin erityistarkkailua ja -hoitoa vaativille sairaille kissoille. Nytkin sielä oli muunmuassa pari pentuetta, sterilointileikkauksesta toipuva emo kuin yhteispuolelta munuaistulehdusta potemaan siirtynyt kissaneiti. Oli myös aika uskomatonta kuulla, että sen lisäksi että Kissakoti Kattilassa pyöritetään jatkuvasti yli kahdeksankymmenen kissan yhteistaloutta, sielä vapaaehtoiset olivat silti valmiita ottamaan karanteenipuolelle myös sellaisia entisiä asukkaita, joiden omistaja kaipasi vain väliaikaista apua esimerkiksi aran kissan lääkinnän suhteen. Eli se tuki lähteneillekin ylsi erittäin konkreettiselle tasolle, vaikka vapaaehtoisia ei ikinä ole liiaksi asti. Viimeistään siinä kohtaa ei voinut olla harmittelematta Turun ja Hämeenlinnan välistä välimatkaa, sillä siinä kohtaa paikka kävi sen verran sydämeen, että olisin halunnut ilmoittautua tekemään jotain konkreettisempaakin kuin tuomaan vähän ruokaa ja tarvikkeita. Mutta jos jollain Hämeenlinnassa tai sen lähellä asuvalla on sydämessään ja kalenterissaan tilaa lainalapsillekin, Kattilassa olisi taatusti käyttöä eläinrakkaille apukäsille.

Karanteenitiloissa on paikkoja erityishuomiota vaativille kissoille

Mummuskoilla oli omat vakiopaikkansa omassa huoneessaan

Ellei järki olisi laittanut stoppia, tunne olisi napannut tämän tyypin mukaan

Kissakoti Kattilasta meille ei lähtenyt konkreettisesti mukaan muuta kuin pari limpparia ja sipsipusseja (sekä aika kasa kuvia), mutta jo sielä ollessa tiesin, ettei meidän kissamäärä tule jäämään kahteen. Juuri nyt tässä vaiheessa kaksi tulee olemaan hyvä, eikä siitä olla kiirehtimässä ylöspäin. Mutta kun näin Jussinkin sielä kissojen keskellä, ja miten hänen katseensa osuivat toistuvasti samaan harmaaseen kolliin kuin itsellänikin, se vahvisti tunnetta siitä, että meillä tulee varmasti tulemaan vielä vastaan kissoja, jotka tarvitsevat kodin, ja joille kumpikin on valmis avaamaan meidän kodin ovet.

Kattilassa ollessa meillä oli myös mahdollisuus kysellä paikasta, sen historiasta, nykyisistä asukkaista ja muista mieleen tulevista jutuista. Minun piti sitten kysyä Seynkin kampanjoinnissa esillä olleesta asiasta, eli kissojen tunnistusmerkinnästä, ja millä tasolla se nykyään on ulkoa loukutettujen kissojen osalta. Siinä on kuulemma tapahtunut jo selvää edistystä viimeisen viiden vuoden aikana, mutta monelle kissojen siruttaminen on yhä vierasta, eikä sirujakaan osata aina käyttää oikein. Moni esimerkiksi unohtaa rekisteröidä sirun johonkin sirurekisteriin, jota ilman siru ei ole mitään muuta kuin rivi numeroita. Rekisteröityjen sirujen kanssa moni taas unohtaa päivittää sirurekisteriin muuttuneet yhteystietonsa, ja sitten he ihmettelevät, miksi yhteydenottoa ei kuulu. Sirurekisterit kun eivät saa uusia yhteystietoja automaattisesti maistraatin kautta, vaan omistajan on itse kirjauduttava omilla tunnuksillaan palveluun ja päivitettävä tiedot. Osa myös käyttää sirua turvaverkkona johon kissa toistuvasti tippuu omistajan välinpitämättömyyden vuoksi: osa omistajista kun antaa siruten kissansa kulkea vapaasti ulkona, sillä kyllä joku sen aina lopulta sirun perusteella palauttaa, kun se on otettu jostain talteen. Näistä etenkin jälkimmäisin oli aika surullista kuultavaa, sillä tietämättömyyteen on aina helpompi vaikuttaa kuin välinpitämättömyyteen.

Kunnon kissablogissa ostoksia on aina tutkimassa kissa. Aino hallitsee tämän homman

Saatettiin vähän innostua sielä kissanäyttelyn puolella

Ainosta kuvaajan pitäisi vähän petrata, kun ei se ainakaan mallista johdu, jos kuva ei täysin tarkennu

Kissakoti Kattilasta jatkettiin yhdessä vielä päivän viimeiseen kohteeseen, eli syömään porukalla ravintola Popinoon. Ravintola itsessään ei ollut kovin kissamainen, mutta mistä tahansa saa kissamaista, kun yhteen kabinettiin suljetaan kaksitoista kissaihmistä. Ruokia odotellessa ja ruokalajien välissä tulikin sitten kertoiltua omista, kyseltyä muiden ja kaiveltua kuvia puolin ja toisin. Syöminkien lopuksi Kiskattien mami kävi vielä ilmoittamassa, että sitten jos Eddie saa vihdoin niitä pentuja, niin niitä sitten kuulemma mennään katsomaan, ja se oli käsky. Kiskattien suuntaan kun on jo aiemmin saatu kutsua mennä, mutta se on sitten aina jäänyt, kun viikot menevät niin nopeaan ja etenkin vapaapäivät silmänräpäyksessä. Mutta suoraa käskyä ei toki sovi enää uhmata, joten pidetään nyt peukut pystyssä, että toivottu kiima tulisi ja tuottaisi tulosta.

PrimaCatin ständiltä tarttui mukaan paitsi omia ostoja (höyrytetyt fileet), myös blogimaistiaisia

Ainosta blogimaistiaiset ovat kivoja, ja ensimmäinen musta kanapussi hävisi yhdeltä istumalta minun kuvatessa vieressä

Ravintolasta lähtiessä olikin sitten enää heippojen ja kiitosten vuorot seuraavaa kertaa odotellessa. Ja täälläkin kovasti toivotaan, että seuraava kerta taas tulee.