Flunssan tahdissa

Viikko sitten se tuli koputtelemaan varovasti olalle, ja kyselemään josko tehtäisiin lähempää tuttavuutta. Pari päivää onnistuin torjumaan lähentymisyritykset, mutta sitten se iski. Ja tämä viikko on mennyt aika flunssantahtisesti. Töihin olen selvinnyt kolmena päivänä viidestä, ja loppuaika on sitten keikkunut välillä sängyn pohja ja "ei tää nyt paha ollutkaan". Etenkin Berocan, useamman Buranan ja kofeiinitablettien jälkeen olo on ollut välistä jopa melkein normaali, kunnes doping on alkanut pettää tai on koittanut siirtyä makuuasentoon. Yöt ovat menneet yskiessä keuhkoja pihalle, tai aivojen panikoidessa varmaa limasta seuraavaa tukehtumiskuolemaa. Siinä kohtaa kun kolmatta yötä nukkuu vain muutamaa tuntia ja sitäkin pätkissä olo on aika zombie. Kuluneella viikolla kaikki paitsi eläinten perushoito on siis ollut aika seis.

Parhaita puolia omistajan saikussa on se, että se avaa enemmän petivaihtoehtoja tyttöjen päikkäreille.

Isoimmat perusminimin yli menevät projektit joihin olen saanut tartuttua ovat olleet pyykkivuori ja häkin maalaus. Kummatkin niistä ovat kyllä yhä vaiheessa, mutta ne ovat olleet siitä kiitollisia, että ne pitääkin tehdä pienissä paloissa. Antaa maalin välillä kuivua. Antaa koneen pyörittää pyykit koneen täytön ja pyykkien kuivumaan nostamisen välillä. Sitten voi vaikka notkua selkä parvekkeen kaidetta vasten, haukata raitista maalinkäryistä ilmaa ja katsella kun maali kuivuu, kun ei heti jaksa vaihtaa takaisin sohvallekaan. Tai istua pesukoneen vieressä kylppärin lattialla suunnitellen seuraavaa koneellista.

Kuten Miikkiksen pedit.

Tiistaina sai sentään seurattavaksi kunnon shown, kun Turussa ukkosti kunnolla heti aamusta. Ja ulkona vuoroon jyrisi ja välkkyi. Sitä olisi jaksanut katsella vaikka kuinka pitkään, mikä oli sikäli positiivista, että se oli toinen niistä päivistä, kun päivän kunnianhimoisimmat etapit olivat kylpyamme ja näätähuone. Näädät ovat puolestaan olleet vähän ihmeissään siitä, mitä minä olen päivälläkin kotona notkunut. Niillä kun on omat rutiininsa, ja ne ovat rakentuneet osin sen varaan, että päivisin asunto on hiljainen ja näädillä kauneusunet. Tästä päiväohjelmasta tytöt eivät olekaan olleet kauhean valmiita joustamaan, vaikka sitä on sopeutettu tilanteeseen sen verran, että osa neideistä on nukkunut päivällä muualla kuin näätähuoneessa ja saattanut ottaa jonkun pätkän jopa sylissä.

Ja ne omat mitkä ovat makkarissa

Suurimman osan omasta hereillä ja kotonaoloajasta olen nyt pitänyt kaikkia näätiä vapaana koko asunnossa. Pentua jahdataan yhä jonkin verran, mutta viime päivät kyse on ollut enimmäkseen juoksuttamisesta ja huudattamisesta, siinä missä alkuun Lysti nappasi hampailla niskaan kiinni ja alkoi heitellä, jonka takia Lysti ja pentu pidettiin jonkin aikaa kokonaan erossa, ja pentua tutustutettiin ensin muihin. Nyt se enemmän ahdistaa pennun jonnekin, ja kun pentu alkaa huutaa, kääntää sille peppuaan ettei pentu pääse huutamaan suoraan korvaan. Ihan täysin uusilta vekeiltä ei ole kuitenkaan vältytty, sillä Mitella kävi eilen mustasukkaiseksi, kun näki minun silittävän pentua, ja kävi sitten puremasta pentua niskasta ja ajamassa sen pois minua lähellä olevasta pedistä. Nyt en kuitenkaan ole kiirehtinyt koko lauman saamista kokoaikaisesti samaan tilaan, etenkin kun Rosvokoplassa tutustumiset taukosivat siihen, kun heille tulleelta pennulta murtui jalka. Vaikka meillä kaikki ovat tyttöjä ja Nutellakin on jo nelikuinen, eli kokoerot eivät ole valtavia, on minulla varmempi olo kun pystyy vahtimaan kuinka pahoja vääntöjä tytöillä on. Viime päivinä olen välillä myös poikkeuksellisesti sulkenut tyttöjä välillä häkkiinkin, jotta koko lauma on voinut viettää aikaa samassa huoneessa kunnon näkö- ja hajuyhteydellä, mutta kuitenkin ilman mahdollisuutta päästä vääntämään. Meillä tätä kun ei uskalla toteuttaa playpenillä, sillä Lysti pääsee siitä halutessaan yli, ja se on ollut nyt se pahin pukari. Yöt laumat ovat olleet erotettuna pleksiportilla. Vaikka alkuun taas tuntui siltä, että hommasta ei tule muuta kuin verta, huutoa ja puffia, parina viime päivänä sitä on alkanut olla jo optimistisempi sen suhteen, että laumakemiat saattavat lopulta ratketa aika kivuttomastikin. Nutella on kuitenkin ollut täällä vasta kolme viikkoa.

Vaikka voi sitä silti välillä nukkua näätähuoneessakin, kuten Nutsku tässä.

Nyt viikonlopun osalta ainoat suunnitelmat ovat levätä ja koettaa hankkiutua lopullisesti eroon tästä flunssasta. Ensiviikolla kun olisi edessä taas seuraava näyttelykin, enkä todellakaan halua viettää viikonloppua Jyväskylässä flunssassa. Tänä viikonloppuna olisi ollut myös Eksoottisten eläinten esittelypäivä Salossa, mutta tällä hetkellä olen iloinen siitä, että tänä vuonna emme päässeet osallistumaan. Niin ei tarvitse nyt sitten arpoa, peruako flunssan vuoksi, vai koettaako sinnitellä lääkkeillä ja toivoa ettei tauti ota takapakkia. Mutta ensivuonna meidät toivottavasti bongaa myös sieltä, jos viikonloppuun ei osu päällekkäisyyksiä.