Tampereella

Tänään saavuttiin Tampereelle siskon luo tapaamaan siskon perhettä. Siskolla on ylihuomenna häät ja siskon pikkumiehellä kastajaiset. Siskon vanhempi muksu on Miikkiksestä pelottava, mutta pikkumies menettelee rauhoituttuaan, vaikka vähän päähän potkikin. Poika ei kuitenkaan edes huomannut, kun Jussi poistui samaan suuntaan namipussin kanssa. Miikkiskin on mukavasti rentoutunut siskon tytön nukahdettua.

Puhelinpäivitystä

Pari päivää sitten tuli vastaan se piste, että minun oli ilmoitettava Jussille että jommankumman meistä on hankittava uusi puhelin. Silläkin uhalla että ostolakko uhkaa hajota käsiin, nyt oli saavutettu se piste, että vanha puhelimeni oli käynyt käytössä hankalaksi. Vanha puhelimeni oli Jussin vanha ja poistunut häneltä käytössä nykymittapuulla olemattoman pienen sisäisen muistin takia. En kokenut tätä kuitenkaan itse alkuun ongelmaksi, sillä enhän minä tarvinnut kuin muutamia ohjelmia: neljää useammin ja paria silloin tällöin. Ja ne kaikki mahtuivat puhelimeen melko hyvin ja tilaa jäi vielä parille pelillekin. Pari isointa ohjelmaa piti kyllä sijoittaa tabletille ja käyttää niitä sen kautta, koska ne olisivat jo yksinään täyttäneet puhelimen muistin. Mutta sen ei ollut väliä, kun puhelin sopi hyvin käteen ja ne tärkeimmät kuitenkin mahtuivat.

Kunnes tuli se päivä, kun mobiilipankin piti antaa päivittyä uusimpaan versioon tietoturvasyistä. Tämä onnistui, mutta edellytti pelien karsimista yhteen ja yhden isomman ohjelman poistoa. Se ohjelma ei kuitenkaan ollut se tärkein, joten puhelin toimi edelleen ihan hyvin. Itseä hieman harmitti, kun nykyisissä sovellutuspäivityksissä ei enää huomioida vanhojen puhelimien kapasiteettia, mutta sillehän minä en mitään mahtanut. Jussi kertoili ajoista kun kaikki ohjelmat olivat niin pieniä että mahtuivat puhelimeeni.

Sitten What's Up alkoi ilmoitella päivitystarpeestaan. Sivuutin ne ilmoitukset siihen päivään asti, kun tuli se lopullinen uhkaus: mikäli ohjelmaa ei päivitä nyt, se lakkaa kokonaan toimimasta. Tarvitsin ohjelmaa pyöräilykaverin kanssa kommunikointiin, joten annoin päivittää sen tehtyäni sille ensin tilaa poistamalla viimeisen peleistä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan puhelin oli päivityksen jälkeen yhä jumissa, kunnes Jussi löysi lisätilaa poistamalla kaikki What's Up -kuvat. Sen jälkeen onkin eletty nuoralla tanssia neljän viimeisen ohjelman kanssa: mikäli mihinkään niistä ei tule kriittisiä päivityksiä, puhelin toimii kun poistaa kaikki ylimääräiset kuvat ja muun sälän heti. Ja samaan aikaan tabletin käyttö on jäänyt älypuhelimen myötä niin vähälle, että en tarvitsisi sitä ollenkaan mikäli saisin sielä olevat ohjelmat mahtumaan puhelimeen.

Yksi päivä putsattuani taas puhelinta tulin siihen tulokseen ettei homma enää toimi. Kun ei voi luottaa enää edes siihen, että ilmoitukset sähköposteista tulevat perille, jos ei ole muistanut siivota puhelimen muistista tilaa niiden vastaanotolle. Niinpä Jussi sai kaksi vaihtoehtoa: joko hän ostaa uuden puhelimen koska haluaa sellaisen tai minä ostan uuden puhelimen koska tarvitsen sellaisen. Jussi kun on jo pitkään etsinyt toimivaa tekosyytä puhelinsa päivittämiseen ja minä taas tulisin hyvin toimeen Jussin puhelimella.

Tai uskon tulevani. Jussi mietti asiaa yön yli ja sain hänen vanhan puhelimensa käyttööni eilen. Vielä se tuntuu oudolta sillä outohan se itselle onkin. Myös tutut ohjelmat näyttävät vähän vieraalta, kun ne pystyi viimein päivittämään viimeisimpään asuunsa. Mobiilipankissakin näkyvät nykyään myös verkkopankkiin tulevat postit. Hieman outoa, mutta erittäin kätevää. Tavallaan myös hyvin vapauttavaa, kun yhtäkkiä ohjelmia pystyy käyttämään niinkuin ne on suunniteltukin. 

Jussin hehkuttaessa uuden puhelimensa veden- ja pölyn kestävyyttä, lasista takakantta ja muita ominaisuuksia minä en voi muuta kuin hymyillä. Minun uudessa puhelimessani kun on jotain paljon parempaa: ihan uskomaton käyttötuki - ja vielä hyvin monella tavalla uskomaton ♡ Puhelimen oltua Jussilla monta vuotta käytössä tiedän, mistä löydän avun kaikkiin mahdollisiin kännykkäpulmiini. Tai ainakin niihin jotka on mahdollista ratkaista ;-)

Ihan ostolakkoa rikkomatta en kuitenkaan selvinnyt; puhelimen kuoret menivät vaihtoon. Kirjaimellisesti hyvin pinnallista, mutta halusin päivittäin käyttämäni esineen myös näyttävän omalta sen lisäksi että se toimii käytössäni.

Miikkis nyt myös facebookissa

Itse tein nyt kuukausien tauon jälkeen paluun facebookiin. Tauon aikana huomasin facebookissa olevan paljon sisältöä mitä en kaipaa, mutta samalla joitain juttuja joiden käyttämistä jatkoin vielä facebookistakin poistuttuakin Jussin tilin kautta. Tälläkertaa omasta tilistä tuli kuitenkin suljetumpi ja rajatumpi niin kaverilistaltaan kuin sen suhteen keille kaikille kirjoitukseni näkyvät. Ajattelin tämän ehkäisevän niiden syiden uusiutumista, mikä alunperin johti koko palveluun väsähtämiseen.

Vastapainoksi tälle loin kuitenkin Mihailille oman julkisen sivunsa. Näin pojan kuvat ja kuulumiset ovat nähtävissä kaverilistan ulkopuolisillekin, ja muillakin on mahdollisuus pojasta kysellä.

Tervetuloa tutustumaan! :)

Pientä piristystä vaatekaappiin

Siskon naapurissa Lielahtikeskuksessa oli kauppakeskuksen 1-vuotissyntymäpäivät. Syntymäpäivien kunniaksi oli järjestetty paljon ohjelmaa, muun muassa synttäriruletti. Ruletti oli kaikille avoin ja ilmainen ja niinpä minäkin päätin osallistua. Sisko vinkkasi vitsillä tähtäämään neljääntoista, sillä siitä siskon tyttö oli edellisenä päivänä saanut kahvilalahjakortin. Eihän ruletissa oikein tähtäämään pysty, etenkään ilman treeniä, mutta neljääntoistahan se osui. Ja lahjakortti siitä tuli: omani oli tosin H&M:ään ja voimassa vain synttäriviikonlopun.

Olin aika innoissani. Minulla oli periaatteessa riittävästi vaatetta (mikäli pyykkiväli ei pääse missään vaiheessa venymään), mutta kevään tullen olin alkanut kaivata jotain jota kaapissa ei ollut: väriä. Alkuun ajattelin kuitenkin käyttää lahjakortin johonkin, jota tarvitsee aina: sukkiin ja sukkahousuihin. Yön yli asiaa ajateltuani sovituskoppiin kanssani eksyi kuitenkin kaksi erilaista värikästä yläosaa ja kahdet neutraalin väriset shortsit. Ainoa lyhyempi vaatekappaleeni (kahta kesämekkoa lukuunottamatta) kun karsiutui kaapistani viime kesänä, kun totesin etten ole kyllin ladylike käyttämään lyhyttä hametta. Shortsit voisivat siis olla sopiva hellekesän pelastus, jos toiveeni sään suhteen toteutuvat.

Kaksi sovitetuista vaatteista oli helppo karsia vaihtoehdoista heti sovittamisen jälkeen. Toiset shortseista olivat liian tummat ja tunkkaisen väriset toimiakseen vaatekaapin pikku piristeenä, vaikka ne muuten sopisivat väreiltään yhteen yläosieni kanssa. Toinen yläosista taas oli vain ihan kiva, ja vaikka en osannut täysin sanoa mistä en siinä pitänyt, se ei vain tuntunut omalta. Jäljelle jäi siis toinen yläosista ja toiset shortsit, jotka sopivat paitsi täydellisesti toisiinsa, joille pystyin molemmille keksimään paljon sopivia yhdistelmiä vaatekaapissa jo olevista vaatteista. Lahjakortti ei kuitenkaan riittänyt molempiin, joten jouduin turvautumaan makutuomareihin. Valitettavasti kaikki muutkin olivat sitä mieltä, että molemmat vaatteet sekä istuivat hyvin ja että olivat minunnäköisiäni.

Aloin kallistumaan lyhythihaisen paidan puoleen: se paitsi toisi kaappiin kaipaamaani väriä, lisäisi se myös hieman joustoa pyykkihuoltoon. Nyt ilmojen lämmettyjä lyhythihaiset kun ovat se ensimmäinen mitkä kaapistani loppuvat, kun käytän niitä pyöräillessä hupparin alla. Vaikka en ajatellut uutta paitaa ensisijaisesti työkäyttöön, pystyisi se todennäköisesti pelastamaan useamman sellaisen aamun, kun pyykkien pesu- ja ripustus ovat jääneet liian viime tinkaan. Se ei silti poistanut shortsien etuja, kuten sitä että ne saivat peppuni näyttämään hyvältä. Poikaystäväni ei ikinä muotoilisi asiaa näin julkisesti (hän taisi käyttää ilmaisua 'istuvat hyvin'), mutta näin hänen olevan asiasta samaa mieltä. Ja hän päätyikin ostamaan shortsit minulle lahjaksi käyttäessäni lahjakortin paitaan.

Ostolakon sääntöjä siis venyttettiin reilusti ja jopa kierrettiin vaikuttamalla poikaystävän ostopäätökseen. Silti olen iloinen uusista vaatteistani ja uskon niiden tulevan aktiiviseen käyttöön. Kokonaisvaatemääräkin on yhä pienempi mitä tavaroita laskettaessa poistettuani aiemmin vielä muutamia harvemmin käytettäviä vaatteita kirppiskassin jatkoksi. Ja kauppakin onnistui tavoitteessaan houkutella lahjakorttilahjoituksella uusia maksavia asiakkaita liikkeeseen - vaikka halpavaatteiden kohdalla valitettava tosiasia onkin, että mikäli tämä kauppa oli kaupalle kannattava, se ei voi olla sitä kestävällä tavalla koko tuotantoketjulle joka toi vaatteet kaupan rekkiin. Niinpä omat vaateostot pyrkii jatkossakin keskittämään jonnekin, jossa ketju on lyhyempi ja läpinäkyvämpi tai käytettyihin vaatteisiin. Siitäkin huolimatta, että tämä käynti vaatekaupassa muistitti minulle paremmin kuin hyvin, mihin halpavaatteiden houkutus perustuu. Enhän pystynyt itsekään vastustamaan houkutusta ja kieltämään sitä, että uudet vaatteet piristivät, vaikka sen tekevät myös käytössä hyvin toimivat vaatteet joka päivä.

Pieni suuri haisufani

Siskontyttöni on aika mainio tapaus. Neidillä on nyt ikää 1,5-vuotta ja hän on kovin tykästynyt Miikkikseen joka on saanut neidiltä kutsumanimen haisu. Aina kun siskoni kertoo miun ja Jussin olevan tulossa Tampereelle, sitä seuraa neidin taholta kysymys haisusta: tuleeko haisu. Mikäli vastaus on myönteinen, neiti innostuu; sitten pitää hoitaa ja laittaa vettä. Siskontyttö ei kaipaa suurta vastavuoroisuutta: ei haittaa vaikka Miikkis vieraassa paikassa lähinnä piilottelee eikä halua tulla silitettäväksi. Silti on hyvin tärkeää varmistaa, että haisunäätä saa heti eteensä kupillisen vettä, ja sen jälkeen käydä välillä tarkistamassa että kupissa on varmasti vettä ja haisulla ruokaa. Mikäli näyttää että jompikumpi on loppu, tulee neiti nykimään hihasta, että nyt pitää hoitaa.

Nyt olimme taas viikonloppua Tampereella, mutta Miikkis oli tälläkertaa kotona Turussa. Poika kun ei viihdy Tampereella, kun vilinää ja melskettä kun riittää sielä selvästi yli pojan mukavuusrajan. Saimmekin siis viikonlopun aikana vastata moneen kertaan kysymyksiin siitä missä haisu on ja näyttää tytölle haisunäätävideoita YouTubesta. Sisko kyllä vähän huolestui siinä kohtaa, kun tyttö pyysi lisää haisuvideoita videon toisensa jälkeen, vaikkei yleensä jaksa keskittyä YouTubeen pitkiä aikoja kerrallaan. Se on kuulemma sitten miun vastuullani, jos tyttö isompana ilmoittaa haluavansa oman haisun ;) Niin mie saan sitten selittää miksei heille sellaista tule.

Se sentään vähän siskontyttöä lohdutti, kun lupasimme tulla heti ensiviikolla uudestaan ja ottaa sitten haisun mukaan. Ensiviikolla kun on siskon häät ja silloin viivymme Tampereella useamman yön. Ensiviikko on kuitenkin vielä sen verran hämärä käsite samoin kuin neljän yön päästä, piti pikkuneidin vielä moneen kertaan varmistaa, että tuleehan haisu varmasti ja saahan sitä hoitaa. Ja siitä vasta riemu repesi, kun lupasimme että haisu tulee yökylään. Tähän asti neiti kun on nähnyt haisua vain mummulassa, kun siskon koiran takia Miikkistä ei ole uskaltanut siskon luo ottaa. Nyt Lukalle on kuitenkin jouduttu etsimään uusi koti, ja sen lähdön jäljiltä on jäljellä koiraton koti ja aidattu piha. Pääsee Mihailkin sitten ilmaa hihnaa ulos touhuilemaan, josko se jo ensiviikolla pihalla vähän pidempään tarkenisi.

Haisuasia on pikkuneidille niinkin tärkeä, että se otettiin esille vielä kymmeneen kertaan kun aloimme tehdä lähtöä siskon luota. Neiti varmisti sekä minulta että Jussilta erikseen, että tuleehan haisu ja juoksi vielä perään eteiseen muistuttamaan asiasta. Viimeinen näky siskon pihasta lähtiessä olikin eteisen lasiseen ulko-oveen liimautunut pikkutyttö joka huusi vielä oven läpi että haisu. Ettei vain täti mokaa ja unohda, kun nytkin tuli ilman poikaa. Ei sillä että minä yhtään epäilisin etteikö likka miustakin pitäisi; minä en vain ehkä ole ihan tärkeysjärjestyksen kärjessä silloin jos asiaan on mahdollista liittää lemmikkijuttujakin.

Ja lupasi tyttö kyllä Jussin käärmeetkin hoitaa, kun tulee kesällä Turkuun. Ei neiti ehkä ihan tiedä, mitä käärmeet ovat, mutta homma oli sovittu siinä kohtaa kun neiti kuuli että niille laitetaan vettä. Sen kun hän kyllä osaa.  

Blogipolulla

Tämä on niin minun tuuriani. Juuri kun löysin uudestaan blogilistan ja sain päivitettyäni käyttäjätietojani sielä, tuli ilmoitus että blogilista lakkautetaan 1.6.2015. Yhdestä blogikeskustelusta löytyi sitten linkki blogipolkuun, johon itsellä on nyt tutustuminen käynnissä. Vielä se on selvästi blogilistaa hiljaisemman oloinen, mutta katsotaan josko porukkaa sinne pikkuhiljaa löytäisi. Muussa tapauksessa uutta lukemista etsitään jatkossakin googlen kautta ja blogista toiseen hyppelemällä :) ...tai kirjastosta. Tietokoneen lähdettyä blogien ja keskustelupalstojen lukeminen on kuitenkin onneksi pysynyt paljon kohtuullisemmissa määrissä kuin aiemmin. Kännykän hidas netti kun on omanlaisensa testeri sille, onko kukin hitaasti latautuva sivu oikeasti kaiken odottelun arvoinen ;)

Täällä tänään

Huomasin että siitä on aikaa kun olen koonnut koko talouden elolliset samaan postaukseen - itseasiassa niin kauan, ettei kaikkia altaan asukkeja ole blogiin edes listattu. Niinpä uusille lukijoille tiedoksi ja muille kertaukseksi kerrottakoon mitä otuksia täältä kaiken kaikkiaan löytyykään - ja nyt kun vauhtiin päästään, niin ehkä myös poikaystävän otukset voi listata samaan syssyyn, vaikkeivat ne saman katon alla asukaan.

Oman talouteni ehdoton päähenkilö on oikeutetusti haisunäätäpoika Mihail, joka jakaa yhdessä kanssani talouden kaikki neliöt. Tästä pian kaksivuotiaasta pojasta löytyy tarkemmin tietoa Mihailin omalta sivulta blogin yläreunasta.

Uusin tulokas ja talouden toinen karvakaveri on hiiripoika Savu, joka on syntynyt 24.2.2015 ja ehtinyt siten majailla meillä vasta pari viikkoa. Tähän uteliaaseen poikaan onkin vasta tutustuminen käynnissä, ja ruokaa laittaessa sitä unohtuukin usein höpöttelemään pojalle, että se miuun paremmin tottuisi.

Huoneen nurkassa on ollut vajaan vuoden verran myös 77-litrainen kulma-akvaario, johon muutti alkajaisiksi 12 intiaanisulkaa, 1 taistelukala ja 6 piikkisilmää. Alun jälkeen asujaimisto on kasvanut kolmella nuolimonnilla (jotka ehtivät kerran jo kuteakin) sekä kolmella leväsukaravulla, jotka ovat oikeastaan Jussin. Ensiksi hankitusta taistelukalastakin ehti aika jo jättää, mutta sen seuraajaksi vaihtui toinen taistoukko.

Jussin eläintarha on ehtinyt tässä vuoden aikana kasvaa siitä yhdestä käärmeestä jonka hankintaa hän suunnitteli kolmeen viljakäärmeeseen (jotka olen nimennyt Haniksi, Miniksi ja Putiksi), kahteen sininuolimyrkkysammakkoon (jotka eivät tunnista nimiä Ukko ja Akka yhtä hyvin kuin muut niiden nimet tietävät) ja viiteen hämähäkkiin, joista kolme viimeisintä kotiutui tänään. Hämähäkin ovat saaneet risteikseen nimet LottaPäivi (Brachypelma Smithi), Höppänä (Lasiodora Parahybana), Sinikka (Chromatopelma Cyaneopubescens), Punahilkka (Brachypelma Boehmei) ja Lukki (Cyclosternum Fasciatum) pitkälti miun myötävaikutuksellani. Hämähäkkien lajit löytyvät sulkeista, joskin miun on myönnettävä hämähäkkien olevan miulle niin vieras lajiryhmä ettei miulla ole toivoakaan lajien muistamisesta lunttaamatta niitä Jussilta. Nykyisellään näyttää tosin uhkaavasti siltä, että en voi täysin välttää tuttavuutta niiden kanssa jatkossa - hämähäkit kun voivat elää parhaimmillaan jopa yli 30 vuotta.

Itse olen nelivuotiaasta asti lemmikkiharrastusta katsellut 27-vuotias naisihminen, joka on tähän ikään mennessä ehtinyt niin mennä naimisiin ja erota, valmistua filosofian maisteriksi pääaineenaan kulttuurihistoria, hankkia toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen varastotyöntekijänä kuin matkustaa junalla Venäjän ja mongolian halki Kiinaan - ja oppia siinä matkan varrella ettei elämä ole niin vakavaa eikä sitä ole edes tarpeen saada valmiiksi. Tavaran vähennysprojektit itsellä ovat pyörineet nyt nelisen vuotta otettuani jo opiskeluaikoina kunnon varaslähdön asunnon täyttämiseen tavaroilla - ja tämä on nyt jo toinen blogi jossa väitän projektin olevan hyvällä mallilla ;)

Tervetuloa blogin pariin kaikille vanhoille ja uusille lukijoille!

Joku vaihtaa öisin lähikauppojemme nimiä

...ja hyllyjärjestyksiä. Ostolakon myötä on ollut häkellyttävää huomata kuinka eksyssissä sitä on välillä kaupoissa käydessään. Nekin kaupat joissa on pystynyt liikkumaan aiemmin vaikka silmät kiinni, tuntuvat nykyään vierailta. Minun piti yhtenä päivänä näyttää Jussille eräs paistinpannu; kauniin punainen elinikäisellä takuulla oleva Le Creuset, joka oli tullut mieleeni keskusteltuamme pinnoitettujen pannujen elinkaarista (lue: miun angstattuani Jussille kuinka Hackmanin pannustani on alkanut mennä pinnoite, vaikkei se ole ollut käytössä montaakaan vuotta). Olimme jo valmiiksi Sokoksen kohdalla, joten ajattelin sen käyvän nopeasti. Marssin suorinta tietä liikkeeseen, suoraan oikeaan kerrokseen ja koitin paikallistaa sen hyllyn jossa Le Creusetit ovat aina olleet. Olin hetken hämilläni siitä kuinka en saanut hyllyä silmiini ennenkuin tajusin että sitä hyllyä ei enää ollut. Eikä itseasiassa koko tuttua osastokaan sen muutettua kerrosta alemmaksi myymälän uudelleenjärjestelyjen myötä. 

Oikean osaston löytyminenkään ei lopulta auttanut. Valikoimaa oli päätetty supistaa ja Le Creusetit olivat tippuneet siitä pois. Teflonpinnoitettuja pannuja olisi kyllä ollut monessakin eri merkissä. Onneksi en kuitenkaan tarvitse uutta pannua vielä; minun on vain käytettevä enemmän öljyä. Silti minusta olisi ollut lohdullista tietää, että kun pannuni sanoo sopimuksensa lopullisesti irti, tiedän täsmälleen mistä saan sille sopivan seuraajan. Nyt en tiedä. Kivijalkaliikkeiden kannattajastakin alkaa pikkuhiljaa kuoritua nettikauppojen ystävä, kun niistä tarvitsemansa tuotteet löytää helpommin kun tietää mitä haluaa. Silti tuntuu koko ajan enemmän siltä, että toivon nykyisten tavaroideni kestävän mahdollisimman pitkälle. Etenkin niiden, joiden korvaaminen tulee aikanaan olemaan välttämätöntä.

Haisunäätä talviajassa

Kuten on tullut jo ilmi, Miikkis on hyvin ahne tapaus. Aamuisin pojan unia ei katkaise mikään, paitsi aamun pyhä rituaali: aamupala. Ja siitä poika on hyvin tarkka. Monta kuukautta systeemi oli selvä; rapina alkoi sohvan alta heti herätyskellon hälytettyä (mikäli poika ei ollut nukkunut koko yötä sängyssä), ja mikäli aamupala ei ollut kupissa viimeistään ensimmäisen torkun jälkeen, sängynlaidalla roikkui pieni tyytymätön skunkki. Tämän diilin olin valmis hyväksymään ja tämä toimi mielestäni hyvin. Sitten poika oppi kellon ja alkoi ennakoimaan.

Uudessa diilissä rapina alkoi viisi minuuttia ennen kellonsoittoa. Ei ihan minuutilleen, mutta joka tapauksessa aina hetki ennen ensimmäistä pirinää. Mihailin mielestä uusi diilikin oli selvä: aamupalan tulisi olla kupissa viisi minuuttia rapinasta, eli silloin kun kelloni soi ensimmäisen kerran. Mikäli näin ei ollut, sängyn laidalla roikkui tyytymätön skunkki. Omistajan oikeuksia oli tässä diilissä jo leikattu; pojan sisäinen kello ei erotellut arkipäiviä viikonlopuista, joten viiden minuutin aikaistuksen lisäksi aamiaispalvelua odotettiin totuttuun aikaan myös viikonloppuisin. Onneksi nukun yleensä niin sikeästi, että iso osa näistä pyynnöistä esitettiin Jussille, mutta silti uusi systeemi aiheutti jo pientä tyytymättömyyttä palvelusväen keskuudessa. Miikkistä tämä ei luonnollisesti kiinnostanut yhtään niin paljon kuin se, miksi aamupala oli pojan mielestä myöhässä.

Tätä muutosta seurasi siirtyminen kesäaikaan. Minulla ei ole aavistustakaan mistä skunkki kellonaikansa poimii, mutta se on käynyt jo selväksi että se kello ei siirtynyt muiden mukana. Miikkiksen mielestä aamiaisaika on siis siinä viiden pintaan ja siitä poika pitää itsepintaisesti kiinni aamusta toiseen. Aamupalan kuuluu olla skunkilla viideltä siitä huolimatta ettei se ikinä ole. Sängyn reunalla vain roikkuu puolisen tuntia tuhiseva ja harmistunut skunkki (ellen nappaa sitä kaikkuun peiton alle), kunnes se siirtyy sohvan alle odottamaan kellon soittoa.

Koitin googlettaa pojan mallinumerolla suomen- tai edes englanninkielistä käyttöohjetta sisäisen kellon säätöön. En löytänyt. Mutta onneksi peiton saa vedettyä aina korville asti. Aamupalan saatuaan poika tekee saman omassa makuupussissaan. Ei ole helppoa pojallakaan, kun yhden pienen aamupalan saadakseen pitää herätä useampi kerta ja käydä monta kertaa pyytämässä.

Työpaikkaskunkki ja Feris-otus (mitäpä sitä muutakaan töissä tauoilla kuin blogia... ;)

Tunnistefiksailua tulossa

Päivitin tänään blogia pitkästä aikaa tietokoneelta ja huomioni kiinnittyi samalla tunnisteisiin, joiden käytöstä olen taas mobiilisti päivitettäessä lipsunut. Lisäilin tunnisteita jo joihinkin postauksiin joista ne uupuivat, mutta ajattelin käydä kaikki postaukset tunnisteineen läpi perjantaina paremmalla ajalla.

Koska pyrin tunnisteilla ennenkaikkia siihen, että teidän lukijoiden olisi mahdollisimman helppoa löytää hakemanne sisältö mikäli kaikki blogin teemat eivät tunnu omilta, on sana vapaa perjantaihin asti: puuttuuko blogista jokin tunniste, mikä auttaisi juuri sinua? Mitkä tunnisteet olet kokenut käytännöllisiksi? Osa vanhoistakin tunnisteista kun saattaa päivitettäessä kadota ellei niiden perään huudella ;)

Joulukoristelaatikon läpikäyminen

Tiedän; minun ei pitänyt koskea kausikoristeisiin ennen loppuvuotta. Sain kuitenkin uuden joulukoristelaatikon päällystyksen valmiiksi, joten koristeiden siirtäminen siihen tuntui järkevältä. Järkevältä silläkin uhalla, että nyt nurkassa odottava karsittujen koristeiden kassi tuntuu lähes ongelmajätteeltä: mihin kassillinen joulukoristeita olisi tervetullut näin kesän kynnyksellä. Kirppiksellä niitä kun ei ainakaan saisi kaupaksi ja Kontissakin on toivottu ettei sinne kauheasti väärän sesongin tuotteita vietäisi. Ehkä vien ne sitten Ekotorille ja annan heidän päättää ongelmajätteen loppusijoituspaikan. Seassa kun on vanhoja valosarjojakin, joista kaikki eivät ole myyntikuntoisia.

Uusi joulukoristelaatikko on hieman aiempaa pienempi. Se ei kuitenkaan tuottanut vaikeuksia, sillä kaikkein tärkeimmät koristeet mahtuisivat vieläkin pienempään laatikkoon. Kaikkein tärkeimmät koristeista kun ovat ne jotka sain mummulta pienessä saippualaatikossa kaksikymmentävuotta sitten. Tuota laatikkoa ei ole enää tallella, mutta muistan täsmälleen miltä se näytti. Ja vielä paremmin muistan ne koristeet jotka siihen kuuluivat: neulotut kulkuset, kultaiset kävyt ja puuomenat. Nykyään nuo koristeet ovat omassa pienessä pahvilaatikossaan joulukoristelaatikon sisällä. Ne ovat ensimmäiset joulukoristeeni eivätkä mitkään myöhemmin hankkimani tai saamani koristeet ole onnistuneet pääsemään samalle tasolle niiden kanssa, vaikka osa myöhemmin hankituista onkin onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa joulukoristeiden joukossa.

Isoimpana lähtijänä laatikkoa läpikäydessä olivat sähköiset jouluvalot, joista poistin melkein kaikki. Jätin vain kuusenkynttilät ja yhden kynttelikön, ja kynttelikkökin saattaa olla vielä lähdössä. Olen jotenkin kyllästynyt valosarjojen tasaisen hämärään valoon, vaikka omalla tavalla rakastankin hämyisää valoa talven pimeässä. Kynttilöiden valo on kuitenkin paljon elävämpää, vaikkei niitä voikaan pitää samalla tavalla koko ajan päällä. Ihan jatkuvaa koko ajan vieressä tapahtuvaa valvontaa kynttilätkään eivät onneksi tarvitse, kun ne on sijoitettu pääosin seinille, kattoon ja korkeimmille hyllyille. Niinpä ei ole pelkoa siitä että Miikkis voisi ne mitenkään kaataa tai päästä niihin käsiksi muuten.

Joulukoristeet ovat asunnossani sikäli turhake, että en ole viettänyt yhtään joulua omassa asunnossani. Matkustan aina aatoksi äitini luo ja usein sielä menevät myös joulupäivät. Joulun koristelut eivät siis ole omasta joulukoristelaatikostani kiinni. Silti omaankin kotiin haluaa tehdä aina joulun. Jos ei muuten, hankkimalla yhden joulukukan ja nostamalla esille pari kaikkein tärkeintä koristetta - sekä syömällä pari piparia. Joinakin vuosina on kuitenkin mukava panostaa koristeluun enemmän; hankkia oma kuusi, laittaa jouluruokia ja kutsua ystäviä pelailemaan. Niitä vuosia varten joulukoristelaatikolla on vakaa paikkansa asunnossa.

Savun uusi sisustus

Terraeläimissä on kieltämättä eroa terran hoidon suhteen. Hiiriboksi on siivouskunnossa jo viikon jälkeen, kun terrasta alkaa kantautua hiiren haju ja vessanurkan lastut ovat värjäytyneet keltaisiksi. Sammakkoterralla taas menee kuukausia kypsyä kunnolla toimivaksi ekosysteemiksi jossa sammal peittää maan ja pieneliöstä on lisääntynyt niin että terraario pitää itsensä kunnolla puhtaana.

Hiirelle tarvitsee usein uusia kuivikkeita, oksia ja pahvimökkejä. Terra putsautuu ja sisustus vaihtuu useita kertoja kuussa. Sammakkoterra taas kunnolla toimiessaan vaatii ennemmin karsimista kuin lisäämistä; hyvin viihtyviä kasveja pitää välillä karsia ja jakaa etteivät ne täytä koko terraariota. Muuten systeemi toimii pitkälti omillaan.

Niinpä minä hamstraan töistä erilaisia pieniä pahvibokseja ja Jussi taas tilailee Saksasta aloituskasveja ja sammaleenitiöitä. Ja käynnistelee vuosia tauolla ollutta blogiaan sammakkoterraprojektillaan miun katsellessa kun Savu tutkii uutta sisustustaan.

Kesää kohti

Lauantaina bongasin ensimmäisen voikukan. Tänään tien sivu oli sinisenään sinivuokkoja. Kai se on uskottava; kesä on tulossa halki sateen ja tuulen.

Haisunäätä pähkinänkuoressa

Muutama on miulta taas kysellyt haisunäädän hoidon perusasioita, joten ajattelin laittaa nyt blogiinkin haisunäätäpäiville laaditun esitetekstin hiukan muokattuna. Siinä kun on koettanut lyhyesti vastailla niihin yleisempiin kysymyksiin, mitä ihmiset tuosta pojasta esittävät :)

Haisunäätä eli juovaskunkki on varsin uusi tulokas suomalaisessa lemmikkiharrastuksessa. Sen sijaan lajin alkuperämaassa Yhdysvalloissa niitä on pidetty lemmikkinä jo pitkään, ja Euroopassa ne ovat lemmikkinä yleisempiä Saksassa ja Englannissa. Suomessa olevissa skunkeissa on sekä Saksasta tuotuja että Suomessa syntyneitä yksilöitä.

Elintavat:
Haisunäätä elää lemmikkinä yleensä noin 7-10 vuotta. Se ei tarvitse seurakseen lajitoveria, eivätkä aikuiset urokset välttämättä tule edes toimeen keskenään. Sen sijaan uros-naarasparit ovat tavanomaisempia harrastajilla jotka haluavat kotiinsa useamman karvapäärynän. Haisunäätä on lajina hämäräaktiivinen, ja se nukkuukin yleensä sen ajan kun omistaja on poissa koulun tai työn takia. Omistajaansa kohtaan haisunäätä on kuitenkin seurallinen, ja oppii monesti tulemaan tuttua ihmistä ovelle vastaan – usein kuitenkin namit taka-ajatuksena. Moni haisunäätä nauttii kuitenkin myös sylittelystä, ja käpertyy mielellään kainaloon nukkumaan kunhan ihminen on tuttu. Vieraita kohtaan haisunäädät voivat olla varautuneita ja hakeutua mieluummin omiin oloihinsa huomion keskipisteeksi pyrkimisen sijaan. Mikäli kotona asuu useampia henkilöitä, haisunäätä voi valita omat suosikkinsa myös perheen sisällä ja hakeutua ensisijaisesti aina suosikkinsa seuraan.

Ravinto:
Haisunäädät ovat kaikkiruokaisia, ja niille kelpaavatkin niin erilaiset koirien ja kissojen raakaruuat kuin tavallisesta kotikeittiöstä löytyvät marjat, vihannekset, hedelmät, sienet ja munat, joita voi vielä täydentää muun muassa kuivatuilla hyönteisillä, hedelmäsoseilla ja kissojen ja koirien valmisruuilla. Haisunäädät tarvitsevat ravinnostaan myös tauriinia, jota ne saavat esimerkiksi sisäelimistä ja kissoille suunnatuista ravintolisistä. Haisunäädät ovat usein hyvin ahneita, ja lihovat helposti. Tätä voi ehkäistä jakamalla ruuan pienempiin annoksiin, ja tarjoamalla niitä esimerkiksi aktivointipeleistä tai piilottamalla ympäri asuntoa. Tällöin haisunäätä pääsee myös toteuttamaan luontaista tarvettaan ruuanetsintään, jossa haisunäädät ovatkin erittäin taitavia. Haisunäädät ovat varsin ketteriä käyttämään pitkiä etukynsiään ja voivat oppia avaamaan niiden avulla niin keittiön alakaapit kuin jääkaapin/pakastimenkin. Niinpä ruokatavarat kannattaa asunnossa sijoittaa aina haisunäädän ulottumattomiin. Pakastimen oven voi varmistaa esimerkiksi lapsilukolla. Haisunäädät voivat myös jemmata osan ruuista esimerkiksi sohvan alle myöhempää syömistä varten - tai toivoessaan kuppiin ilmestyvän jotain parempaa inhokkien kadottua. Jemmapaikatkin kannattaa siis välillä varuiksi tarkistaa, ettei mitään jää nurkkiin pilaantumaan.

Aktivointi:
Ruuan ohella haisunäätää voi aktivoida esimerkiksi ulkoiluttamalla silloin kun ulkona on riittävän lämmin, sekä erilaisilla kissanleluilla. Ulkona haisunäätää voi kuljettaa valjaissa, tai sille voi tehdä tukevan ulkoaitauksen. Valjaissa skunkki oppii parhaimmillaan koiranveroiseksi lenkkeilijäksi, joka osaa kiertää tolpat samalta puolelta omistajansa kanssa ja kävellä tien reunassa. Joinain päivinä lenkit ovat kuitenkin kissamaisempia, ja saattavat sisältää myös paljon yhden ja saman kohdan tutkailua, jos skunkki niin päättää. Tällaisia huippumielenkiintoisia paikkoja voivat olla esimerkiksi lehtikompostorit, joista löytyy paljon erilaisia hyönteisiä ruokavalion täydennykseksi. Haisunäädällä aktiivisin aika sijoittuu keväästä syksyyn ja illasta aamuyöhön. Talvisin haisunäädät nukkuvat selvästi enemmän kuin muina vuodenaikoina, eivätkä ne kylmänarkoina kaipaa silloin myöskään ulos. Kissanleluista suurimman suosion ovat saavuttaneet meillä erilaiset huiskut ja pojan ollessa pentu se piti myös erilaisista vinkuvista leluhiiristä ja palloista.

Mihail ja pulmapeli

Mihail hihnalenkillä

Käyttäytyminen:
Haisunäätä on elekieleltään erittäin ilmeikäs, ja ilmaisee itseään muun muassa häntänsä asennoilla, tömisyttämällä tassujaan ja ominaishajullaan. Normaalioloissa haisunäädän ominaishaju ei ole kuitenkaan voimakkaampi kuin koiralla tai kissallakaan. Kokiessaan olonsa äärimmäisen uhatuksi, haisunäätä voi myös suihkauttaa. Lemmikkioloissa tämä on kuitenkin harvinaista, sillä haisunäädät ovat varsin sopeutuvaisia otuksia, eivätkä arkielämän harmistukset ole riittävä syy viimeisen puolustautumiskeinon käyttöönottoon. Joissain maissa haisunäädiltä poistetaan kuitenkin hajurauhaset rutiininomaisesti jo niiden ollessa pentuja. Suomessa tämä on kuitenkin laissa kiellettyä. Haisunäädät pitävät usein erilaisista koloista ja niille sopiva petivaihtoehto onkin esimerkiksi kissoille suunniteltu makuupussin mallinen peti. Hyviä koloja voi toki löytyä asunnosta jo valmiina, ja meillä poika löytyykin nukkumasta välillä myös peiton alta tai keittiön allaskaapista (jonka oven poika sulkee mennessään, ja pentuna poika jäikin pari kertaa kaappiin jumiin, kun ei jaksanutkaan enää avata kaappia sisältä päin. Nykyisin tätä ongelmaa ei onneksi enää ole, kun pojan voimat ovat kasvaneet eikä ovi enää edes hidasta).

Häntä leikkisästi pystyssä

Haasteet:
Eksoottisten lemmikkien pitoon liittyy toki myös omia haasteitaan, kuten sopivan eläinlääkärin löytäminen. Haisunäädät ovat Suomessa vielä niin uusi laji, ettei monellakaan eläinlääkärillä ole kokemusta niiden hoidosta. Tässä kohtaa onneksi auttaa lajin pitkä lemmikkihistoria muissa maissa, minkä myötä tietoa on kyllä saatavilla, kunhan löytää eksoottisia hoitavan eläinlääkärin jolla on kiinnostusta perehtyä uuteen lajiin. Tällöin esimerkiksi eri lääkeaineiden sopivuuden tarkistus hoituu eläinlääkärin toimesta, eikä omistajan tarvitse tuskailla lääkeaineiden eri kauppanimien kanssa ulkomaalaisia foorumeita lukiessaan. Vielä enemmän asiaa auttaa kuitenkin se fakta, että pohjimmiltaan haisunäätä on n. 3-5 kg painava nisäkäs, kuten kissat ja pienet koirat. Monessa tapauksessa haisunäätä on siis potilaana vähemmän eksottinen mitä esimerkiksi viljakäärme tai undulaatti, joilla fysiologia poikkeaa enemmän näistä yleisemmistä tapauksista. Yleisesti ottaen haisunäädät ovat kyllä varsin terveitä, mutta koirien, kissojen ja frettien tavoin nekin on hyvä esimerkiksi rokottaa ja madottaa säännöllisesti.

Hankkiminen:
Haisunäätien maahantuonti on luvanvaraista. Eli mikäli haisulin haluaa hankkia eikä löydä Suomessasyntynyttä pentua, on aina syytä paneutua ajankohtaiseen lainsäädäntöön tuontiasioita koskien.

Lisätietoa haisunäätien hoidosta löytyy esimerkiksi sivustolta http://www.skunkhaven.net/

Koulukuvausta ja matelijapäivää

Tässä postauksessa piti olla kuva jossa Miikkis on kuvattavana. Arvatenkin kuitenkin unohdin kuvaustilanteessa koko asian, kun itse tilanne vei kaiken huomion. Tänään oli siis Eläinten koulukuvaus Turussa ja olin ilmoittanut mukaan sekä Mihailin että Savun. Mihailille olin varannut ajan jo viime kuussa, Savun lisäsin mukaan tälläviikolla.

Miikkis oli kuvaajalle ensimmäinen kuvaukseen tullut haisunäätä, mutta frettejä hänellä on ollut kuvattavaan useampia. Niinpä hän oli varautunut hieman nopeampaan ja sinkoilevampaan otukseen, kun ajatteli että pojasta voisi löytyä samanlaista vauhtia. Miikkis otti tilanteen kuitenkin varsin lunkisti ja pysyi kuvauspöydällä hyvin lukuunottamatta niitä kertoja kun peppu eksyi liian lähelle reunaa ja meinasi vetää poikaa alas. Asiaan auttoivat tietenkin myös namit, joita oli varattu paikalle sekä omasta että kuvaajan toimesta. Taisivat kuvaajan namit silti viedä voiton, kun kotona poika ei saa ikinä lihapullia. On välillä vähän huvittavaa, että kun koettaa syöttää toiselle mahdollisimman laadukasta ja lisäaineetonta ruokaa, niin sitten toinen on ihan innoissaan aina kun saa jotain kissanpusseja, lihapullia tai muuta einesta (...vaikka toisaalta; mikä olikaan se oma suhde hampurilaisiin ;)).

Ensin Miikkistä kuvattiin kuviollisella taustalla ja sen jälkeen valkoisella. Kuvaajan valikoimiin kun ovat tulleet tekstikyltit, ja ajattelin että jos valkoisen taustan kuvista joku onnistuu todella hyvin, voisin rikkoa ostolakkoa tilaamalla pojasta kyltin. Sitä kun on jo pidempään kaavaillut välioveen kylttiä pojan kuvalla ja tekstillä "kodin kemiallinen turvajärjestelmä". Halusin vain odottaa että poika kasvaa ensin täyteen kokoonsa, edellisen kerran poika kun kuvautettiin ihan junnuna. Harmi vain ettei pojasta saatu tälläkertaa yhtään häntä pystyssä kuvaa, kun se otti kuvaustilanteen sen verran lunkisti ettei millekään tarvinnut näyttää koko komeutta, muttei toisaalta ollut niin rentona että olisi intoutunut haastamaan leikkiin. Sellainen kuva kun olisi ollut kylttiin aika täydellinen.

Savun iän kuultuaan kuvaaja oli hetken hieman huolissaan. Seitsemän viikkoinen hiiri kuulosti hänen korvaansa vielä nopeammalta ja arvaamattomammalta kuvauskohteelta. Savukin pysyi kuitenkin kuvatessa hyvin paikoillaan, eikä edes koittanut poistua sille viritetystä kuvausteltasta. Itselle asiassa ei ollut mitään ihmeellistä, kun itse on niin tottunut siihen, että yli kolmiviikkoinen hiiri on lähestulkoon samanlainen käsiteltävä kuin aikuinen. Hetkeä myöhemmin sain kuitenkin muistutuksen siitä, kuinka sekin on hyvin linjakohtaista. Kävimme kuvauksen jälkeen hakemassa Jussille tarvikkeita yhdestä matelijakaupasta ja sielä oli esillä myös kauniin kuviollisia hiiriä. Pyysin saada niitä käteen ja ne lähtivätkin sinkoilemaan kuin saippuat. Kilttejä ne kyllä olivat eivätkä edes koittaneet purra, mutta ei niiden kädessä pysymisestä kyllä mitään tullut. Taidan siis jatkossakin jatkaa hiirten hankkimista samoilta tutuilta kuin aiemmin ja luottaa siihen että he osaavat valita miulle sellaisia kivoja tapauksia :) Kun kyllähän tuollaisesta menevämmästäkin voi saada kivan käsittelemällä, mutta itse on tottuneempi näihin lähes käsittelemättä kesyihin (joista voi sitten käsittelemällä saada todella syliinhakeutuviakin tapauksia).

Matelijaliikkeestä matka jatkui Vaahteramäen tilan munataksin ja Subwayn kautta Länsikeskuksen Faunattaren matelijapäiville. Jussi kun oli odottanut jo useamman viikon että pääsee taas näkemään Blondi-nimisen tiikeripytonin, jonka näki jo kerran aiemmin toisen Faunattaren matelijapäivillä. Silloin hän kuitenkin unohti ottaa tuosta Tinon pikkutytöstä kuvan ja halusi korjata tilanteen nyt kun mahdollista oli. Nyt tuolla kasvuikäisellä kaunottarella oli kokoa jo päälle kolme metriä ja painoa 16,8 kiloa ...ja kasvu jatkuu vielä useamman vuoden. Jussi on ollut tuosta tytöstä niin innoissaan, että minäkin pyysin sen sitten lopulta syliini. Hyvähän se on vähän varautua siihen, mitä Jussin käärmeharrastus saattaa heittää eteen sitten kun hänellä on enemmän tilaa ja rahaa. Isot käärmeet itsessään kun eivät ole kovin kalliita, mutta niiden terraarioihin ja ruokintaan uppoaa helposti paljon enemmän rahaa kuin pienemmillä lajeilla. Jo ruokaeläinten koko kun tekisi sen, ettei niitä enää helposti säilytettäisi pienessä parilokeroisessa pakastimessa - puhumattakaan siitä, kuinka paljon enemmän isot ruokaeläimet maksavat ja kuinka paljon hankalampi niitä on saada.

Heti liikkeeseen saavuttua alkoi kuitenkin näyttää siltä, että sielä menisi aikaa. Esillä oli useampia matelijalajeja ja mikä tärkeämpää; useampia matelijaharrastajia joilta kysellä. Niinpä pyysin Jussia hakemaan Miikkiksen autosta miulle seuraksi, nyt kun poika kerran mukana oli, eikä Tinokaan ollut ehtinyt sitä skunkkipäiville katsomaan. Sen jälkeen en sitten ehtinytkään enää kiinnittää ajan kulkuun huomiota, tai siihen moniinko paikalla olevista matelijoista Jussi ehti kädestä pitäen tutustumaan. Miikkis kun keräsi ympärilleen myös paljon katselijoita ja kyselijöitä, jotka veivät oman huomioni. Yksi paikalla olleista herppeilijöistä ihastui poikaan jopa siinä määrin, että päätti lähteä heti selvittelemään, onko noiden tuonti Saksasta tällähetkellä oikeasti kuinka mahdotonta. Pyysin häntä raportoimaan sitten miullekin, miltä tämänhetkinen tilanne näyttää kun hän saa selvityksensä tehtyä. Matelijoita hän kun on tuonut ulkomailta useampia, ja lupa-asioiden selvittely on hänelle sitä myötä tuttua. Olisi kyllä oikeasti mahtavaa, jos näitä saataisiin Suomeen vielä lisää. Liikkeen henkilökuntakin kävi sitten pojasta kyselemässä, ja kysymässä myös sitä, olisiko heidänkin liikkeelleen mahdollista saada oma skunkkipäivä. Lupasin sen jo alustavasti ja annoin omat yhteystietoni. Sekin oli kyllä aika huvittavaa, kun yhdessä kohtaa päivää miulla oli sylissä tuo Blondi-käärme ja Tinolla Miikkis. Mie sitten vastailin parhaani mukaan miulle esitettyihin tiikeripythonkysymyksiin ja Tino teki saman haisunäätäkysymysten kanssa. Sitten vaihdettiin takaisin omiin lajeihimme ;)
 
Aika eläinmellinen lauantai siis taas ;)

Mie ja Blondi

Tuliaisia Savulle

Jussi on oppinut suhtautumaan jyrsijöihin hieman epäluuloisesti työskenneltyään aiemmin koe-eläinten kanssa. Siinä maailmassa hiiret sinkoavat ja purevat. Ero kesyihin on siis melkoinen, vaikka kyseessä onkin sama laji.

Savu on kuitenkin alkanut kietoa häntäänsä Jussin pikkurillin ympärille. Poika on saanut lempinimekseen Savujuustopekoni ja jo pari kertaa Jussin mukana on kulkeutunut tuliaisiakin pojalle. Ensin iso pussillinen hirssin tähkiä ja tänään pieni mökki, kun käytiin katselemassa terravarusteita sampeille. Jussin sylissäkin poika kävi jo useamman kerran piipahtamassa.

Mutta Savu kuulemma onkin enemmänkin pieni käärme kuin hiiri. Sekin on kehu.

Väliaikaisratkaisuja ja vähän pysyvämpiäkin

Messuilta kotiin palattua ensimmäinen missio oli saada uusille asukeille väliaikaisasumukset kuntoon. Kumpikaan kun ei ollut suunnitellut mitään tältä reissulta hankkivansa, ei kotona myöskään ollut odottamassa valmiita asumuksia joihin otukset majoittaa. Toki jo messuilla oli tullut mietittyä, mihin otukset saisi kotona siksi aikaa että terrat ovat kunnossa ja millaisella aikataululla pysyvämpiä kämppiä on mahdollista saada pystyyn.

Ensin oli vuorossa pistäytyminen Jussin luo ja sammakkoterran pystyynlaitto. Jussilla oli sammakoille muuten hyvin välineistöä valmiina, mutta kaikki vapaana olevat terraariot ovat liian pieniä. Niinpä 30 senttinen Exoterraario saa toimittaa väliaikaisasumuksen virkaa sen aikaa että Jussi ehtii hankkia isomman. Terraarion pohjalle löytyi valmiiksi kookosturvetta ja piiloiksi kultaköynnöstä, kookoksenkuorta ja kaarnaa. Pikkuboksin vesiastiaksi tuli ruukunaluslautanen ja terraarion seinään lämpö- ja kosteusmittarit. Terraarion katosta osa muovitettiin umpeen jotta kosteus pysyy terraariossa paremmin ja valaisimeksi viritettiin lediputki. Pikkuboksia kuntoon laittaessa alkoi tietenkin myös ison terraarion visioiminen, kun Jussi alkoi miettiä millaisen vesialtaan ja taustan sinne haluaa ja millaista kasvillisuutta. Tästä kun tulee hänen ensimmäinen sademetsäprojekti. Itsekin odottaa tulevaa asumusta mielenkiinnolla, sillä kasviterraariot ovat lähtökohtaisesti paljon enemmän makuuni mitä kuivemmat ja karummat mallit. Kasvit vain tuovat terraarioon sitä jotain, minkä huomaa hyvin jo siitä, että joku ehti tuota nopeasti pystyyn laitettua väliaikaisboksiakin jo kommentoida kysymällä, että mikä otus noin hienossa asuu (ja Jussi kun pelkäsi tulevansa lynkätyksi, kun uskaltui esittelemään facebookryhmissä heräteostoksiaan ;)).

Naaras kylpemässä

Ukko ja Akka

Yleiskuva väliaikaisterrasta ja Ukko kiipeämässä

 Jussin kämpiltä lähdettiin tänne ja napattiin mukaan majoitustarpeistoa Savulle. Savu sai väliaikaisterraariokseen Maxi-kokoisen faunaboksin ja sinne pohjalle Jussilta löytynyttä leppäkuiviketta. Täältä löytyi sitten erilaisia jyviä ja pilttipurkki vesikipoksi. Itselläni ollut hiiritauko on tehnyt kuitenkin sen, että Savu tuntuu joltain uskomattoman pieneltä ja hauraalta. Niinpä väsyneet aivoni saivat iltayöllä kehitettyä paniikin siitä, että poika hukkuu vesikuppiinsa, koska pilttipurkki on niin iso ja poika niin pieni. Siinä eivät yhtään auttaneet aivojen vakuuttelut hiirten ketteryydestä, vaan lopulta Jussi poikkesi hakemaan asunnoltaan vielä koristekiviä jotta minä saisin nukutuksi. Kivet sitten ladottiin pilttipurkkiin niin, ettei sinne ollut pienen pienen hiirenkään edes mahdollista enää tippua. Niinpä boksi sisustettiin wc-paperirullilla, kananmunakennolla ja paperisuikaleilla ja poika nostettiin koppaansa.

Savun väliaikaiskoti

 Eilen alkoi matovaarion muuttaminen hiiriterraarioksi.Tapsan luota haettiin Savulle vesipullo ja käytiin vilkaisemassa sinne jostain aiemmasta projektista jäänyttä verkon palaa. Se osoittautui kuitenkin liian pieneksi Savulle tulevaan terraarioon, joten suuntasimme kohti rautakauppaa (ja sovimme, että olen Tapsalle velkaa sekä ruuan että jälkkärin, kun ostin ensin hiiren ja sitten vielä verkkoa). Verkon haku ei kuitenkaan käynyt ihan niin sutjakkaasti kuin olin toivonut, kun kaikki verkot tuntuivat olevan taas joko liian isolla silmäkoolla tai punottuja niin että ne olisi hankala saada pysymään muodossaan terrarion päällä. Lopulta löysimme toisesta liikkeestä sopivan palan eräänlaista reikäpeltiä, josta syntyi sopiva kansi kun sen yhdisti silikonilla muovilistaan. Jussin askarrellessa kantta minä aloitin terraarion tyhjentämisen. Oli kyllä aika jännä huomata, kuinka sinne oli sen keittiönurkassa seisoessa alkanut muodostua omanlaisensa eliöstö; tunkiolierojen ohella sieltä löytyi hyppyhäntiäisiä, pieniä lentoötököitä ja joitain hieman sokeritoukan näköisiä otuksia. Tässäkohtaa hyppyhäntiäisten invaasio osoittautui kuitenkin hyväksi asiaksi, sillä juuri niitä Jussi oli ollut ostamassa tulevaan isoon sammakkoterraan talkkareiksi. Niinpä pakkasin niitä nyt purkillisen hänen mukaansa. Sammakkoterraariossa hyppyhäntiäisten rooli kun on yhdessä siirojen kanssa auttaa hajottamaan terraarioon muodostuvaa eloperäistä jätettä, kuten ulosteita, kasveille paremmin hyödynnettävään muotoon. Tätä pidemmälle emme kuitenkaan terraariota eilen saaneet, kun teipeillä tuettu kansi piti jättää yöksi kuivumaan.

Tänään oli vuorossa kannen testaaminen ja kun se onneksi istui terraan suorilta, terraarion sisustaminen. Eiliseltä kauppareissulta oli tarttunut mukaan kuivikkeita ja heinää, ja niiden lisäksi terraarioon päätyi taas kananmunakennoja ja wc-paperirullia (ja joku ehkä aavistuksen ikävöi kaikki niitä hiirikoon keraamisia omppupesiä, tikkaita yms. mitä olen joskus omistanut laatikkokaupalla). Onneksi sisustusta saa kuitenkin ostamatta muunmuassa ulkoa, ja nytkin ystävän kanssa pikkulenkillä käydessä mukaan tarttui yksi sopivanoloinen kiipeilyoksa. Saatuani ne sommiteltua terraarioon oli Savun ja pojan pesäpaperien vuoro muuttaa. Poika alkoikin heti tutkia uutta terraariotaan, joka tulee olemaan pojan asunto ainakin toistaiseksi. Terraariolle valittu paikka kun voi kyllä tulevaisuudessakin hieman rajoittaa päivitysintoani, ellei terraario nyt ala jossain vaiheessa tuntua auttamattoman pieneltä. Ensisijaisesti olisi kuitenkin tarkoitus olla hankkimatta Savulle hehtaariterraa, mutta sen sijaan pitää sitä enempi touhuissa mukana keittiössä touhuillessa ja juoksuttaa terraarion ulkopuolella sopivan rajatuilla alueilla (...mihin voidaan lukea muunmuassa ne keittiön tasot).

Savu <3

Savu uusi koti

Yleiskuva uudesta hiiriterraariosta

Ooops... Eli vahinko lemmikkimessuilla

Pet Expo -lemmikkimessut meinasivat jäädä meiltä tänä vuonna väliin, sillä kummankin rahatilanne on aika huono. Jussi jo päättikin ettei lähdetä, mutta oli sitten niin pettyneen oloinen päätökseensä, kun kaikki hehkuttivat messuja, että puhuin hänet ympäri. Minähän olin lupautunut enempi seuraksi, kun omia intressejä messuille lähtöön ei tälläkertaa niin ollut, kun ei ole enää rottiakaan joita näyttelyttää.

Unohdin olevani riskiryhmää. Minulla on messuilla paljon tuttuja ja jyrsijäkuume on viime aikoina nostanut taas päätään. Pari viikkoa sitten näin jopa unta jossa minulla oli Lumi niminen valkoinen hiiri. Sen jälkeen sitä onkin taas eksynyt lukemaan hiirijuttuja. Vilkuillut ohimennen myynti-ilmoituksiakin, vaikka enhän minä mitään hankkimassa ollut. Eli ei sen olisi pitänyt olla yllätys, sen mitä kävi...

Herppiständin yhteydessä oli myös hiiriä ja tuttu harrastaja. Anitalla oli kädessään oikein sievä harmaa hiiri ja ilmeeni nähtyään antoi sen miulle käteen ja kysyi vienkö sen kotiin heti vai hetkenpäästä. Kerroin hänelle kaikki syyt miksi en voi. Pienen keskustelun jälkeen hän pakkasi hiiren rei'itettyyn karkkirasiaan ja miulla oli taas hiiri. Syyni eivät menneet läpi. Ei edes se ettei eläintä voi hankkia heräteostoksena. Se ei kuulemma päde kun on yli parinkymmenen vuoden harrastustausta ja kokemusta useammasta sadasta yksilöstä. Kyllä silloin kuulemma aina yhdestä hiirestä selviää.
Matokompostorista saan Savulle terraarion ja sisustukseksi käyvät pahvilaatikot, kananmunakennot, oksat ja pahviputket. Juomapullon saan Tapsalta. Kattoverkko pitää enää kehittää jostain. Eli sikäli paluu jyrsijäharrastukseen käy helposti. Matokompostin tyhjentäminen kun on ollut mielessä muutenkin, kun jotkin pienet lentoötökät ovat innostuneet lisääntymään sen pinnalla.
Eli ei kai siinä sitten muu auta kuin toivottaa Savu tervetulleeksi. Siitä kun taisi tulla pojan nimi. Jotenkin miusta kuitenkin tuntuu, että tämä oli taas itselleni isoin yllätys. Muut ovat varmaan jo odotelleet, koska näin käy.

Piristystä pelihyllyyn

Pelihyllyssäni on niitä pelejä, joita pelataan jatkuvasti ja paljon ja niitä, jotka ovat jääneet turhan vähälle pelaamiselle. Jälkimmäisiin kuuluvat myös joitain omia suosikkejani, jotka joko vaativat enemmän ennakkovalmisteluja, voivat venyä yli työpäivän mittaisiksi tai joissa pelaajamäärä on rajattu maksimissaan neljään. Nyt itsellä olisi kuitenkin tavoitteissa löytää lisää sopivan kevyitä ja riittävän nopeita (= mieluiten alle kolmetuntia kestäviä) pelejä peli-iltojen ratoksi - ja vielä sellaisina, joihin sopisi mieluiten yli viisi pelaajaa. Tämä ei ole mikään helpoin homma edes silloin, kun voi vain marssia pelikauppaan ja ostaa mitä haluaa, mutta ostolakko asettaa siihen tietysti vielä omat rajoitteensa. Liian usein ostetuistakin peleistä löytyy kuitenkin jokin vika tai ominaisuus, miksi ne eivät koskaan pääse pelatuimpien pelien listalle, joten ostamiselle hakee mielellään vaihtoehtoja jo ihan sillä, että välttäisi käyttämässä rahaa ja säilytystilaa hutiostoihin.

Tämän vuoden teeman mukaan vaihtoehtoja onkin lähdetty etsimään muunmuassa lainaamisesta ja vaihtamisesta. Ensimmäiseksi lähestyin asian tiimoilta kaveriani jolla on paljon omaani laajempi pelikokoelma ja kyselin, olisiko joitain potentiaalisia pelejä mahdollista saada pidempiaikaiseen lainaan. Asiaa mietittyään kaveri suostui ja niinpä pelihyllyyn saapui pari peliä, jotka innostavat itseäni. Nyt voi sitten seurata miten peliporukka ottaa pelit vastaan, että kannattaako niitä tämän vuoden jälkeen miettiä omiin kokoelmiin vai kokeilla jotain muita. Lautapelit kun toimivat ehdottomasti parhaiten porukalla, niin sellaiset pelit, jotka eivät kiinnosta kuin itseä jäävät helposti turhan panteiksi, vaikka peli olisi itsestä kuinka hyvä tahansa. Näistä lainatuista King of New York tuli esiteltyä porukalle viime peli-illassa ja se jo herätti varovaista kiinnostusta, joskin osa porukasta yhä miettii ovatko pelin kortit tasapainossa keskenään. Haastoin silti vielä Tapsan tyttöystävineen uusintaotteluun toisena päivänä, kun tulivat hakemaan pikkuleipiä ja miulla oli polttava halu ottaa yksi erä King of New Yorkia. Ja toinen. Ja kolmas. ...vaikka hävisinkin ne kaikki. Sekin kertoo jo paljon omasta innostuksestani peliin, että olen pari kertaa harkinnut jo haastavani siihen Jussinkin, kun ollaan kahdestaan kotona, vaikka emme yleensä pelaa kahdenkesken mitään. Tällähetkellä todella toivon, että saisin muutkin rakastumaan tähän peliin ellei oma ensihuumani tästä laannu. ;)

Lainapelit olisivat varmasti olleet jo yksinään riittävä piristysruiske hyväksi aikaa, mutta pelihyllyyn tuli silti uutta verta toistakin kautta. Minulla on ollut hyllyssä vuodesta 2011 hyvin kehuttu ja arvostettu peli, jota en ole kuitenkaan saanut koskaan otetuksi käyttöön. Pelissä vain on liikaa komponentteja ja niihin liittyviä ohjeita, että niihin olisi koskaan jaksanut kunnolla perehtyä. Nyt päätin lopulta luovuttaa kyseisen pelin suhteen ja päättää ettei sillä ole väliä kuinka hyvä jokin peli teoriassa on, jos sitä ei käytännössä pelaa. Niinpä pelistä lähti myynti-ilmoitus nettiin, kun se ei pelikavereitani kiinnostanut. Myyntihinnan lisäksi laitoin ilmoitukseen maininnan, että myös pelin vaihtaminen toiseen peliin voisi tulla kyseeseen, jos sopiva vaihturi löytyisi. Pian minulle tarjottiinkin vaihdossa Power Gridin kevennettyä ja nopeutettua kivikausiversiota Power Grid: First Sparksia. Jussi on kovasti kehunut Power Gridiä miulle ja miettinyt sen hankintaa, joten hyväksyin vaihtokauppaehdotuksen. Kauppakumppanin asuessa Lappeenrannassa vaihto päädyttiin suorittamaan pakettiautomaattien välityksellä. Hän sai itselleen Agricolan juuri sopivasti Agricolan päiväksi ja meillä päästään kokeilemaan jotain uutta seuraavassa peli-illassa. Vaihtokumppanin mielessä kyseisen Power Grid version isoin ongelma on, ettei se toimi kunnolla alle neljällä pelaajalla, mutta meillä tuo ei tule taatusti olemaan ongelma, kun palaajia tahtoo aina olla yli sen.

Vastavuoroisesti myös meiltä lähti yksi peli pitkäaikaislainaan toiselle kaverille, kun omassa hyllyssä se on ollut nyt lähes käyttämättä ja häntä se kiinnosti. Niin voi nyt sitten ajan kanssa kokeilla, mitä on pelistä mieltä. Ehkä sitä pitäisi myös jatkossa etsiä aktiivisemmin vaihtoehtoja pelien haalimiseen omaan omistukseen itselle hyllyyn. Itselleni se omistuselementti kun ei ole peleissä tärkeä, vaan se että hyllystä löytyy pelejä, joita kaivaa esille silloin kun seura on oikea. Mieluiten useampia, etteivät ne pari eniten pelattua mene heti puhki. ;)

Kirjashoppailua

Eilen oltiin Skanssissa ja miun oli pakko päästä kirjakauppaan. Uutuudet tulevat sinne aina ensin ja täydessä mainoslakossa se on se paikka josta ne on helpointa bongata. Kustantajien ja kirjailijoiden omia sivujakaan kun en yleensä juuri seuraa, enkä kirjallisuusblogeja. Joitain kirjavinkkejä saa tietenkin muistakin blogeista.

Viime käynnistä oli taas aikaa ja saalis oli sen mukainen. Onnellisuusprojektin kirjoittajalta oli tullut uusi kirja, samoin Mary Higgins Clarkilta. Löysin myös kolme muuta kutkuttavan oloista kirjaa joiden lukemista en malta odottaa. Ja otin kaikista valokuvat.

Tänään näpytin kirjojen tiedot kirjaston varausjärjestelmään ja alan odottaa vuoroni. Osa kirjoista on vasta hankinnassa, eli siihen voi mennä aikaa että ne ovat lainauskunnossa. Onneksi odottaminen ja varaustilanteen seuraaminen on yhtä jännittävää kuin löytöjen tekeminen kirpparilta. Kun saa jännätä, tuleeko se oikea koska kohdalle. Ainoa miinus on että tällämenolla minulla ei ole varaa valittaa että monissa kaupoissa kirjavalikoimat supistuvat tai niiden myynti lopetetaan kokonaan. Enhän minäkään osta.

Pääsiäisyllätyksiä

Pyhien lähestyessä minä aloin  elätellä toiveita siitä, että saisin minimalismi- ja raivausblogeissa paljon keskustelua herättäneen Marie Kondon kirjan KonMari: siivouksen elämänmullistava taika pyhiksi haltuuni. Kuullessani kirjasta ensikerran siinä oli kirjastossa jo pitkä jono ja pääsiäisen lähestyessä jonotukseni oli kestänyt jo useamman viikon. Jono oli kyllä edennyt tasaisesti, mutta silti vielä tiistaina olin vasta varaussijalla viisi ja tilanne näytti toivottomalta. Ilmeisesti ihmiset kuitenkin intoutuivat palauttelemaan lainakirjoja ennen pyhiä, sillä jo seuraavana päivänä sain viestin että kirja olisi noudettavissa. Innostuin asiasta niin että tekstasin siitä heti Jussillekin. Jussin oli hyvin vaikea käsittää, miten joku voi olla niin innostunut jostain kirjasta - etenkin sellaisesta jossa jo kirjan nimessä mainitaan sana siivous. Minä kuitenkin olin ja hetken jo mietin että olisin polkenut kirjastoon heti töiden jälkeen, mutta päädyin lopulta odottamaan seuraavaan päivään. Töistä päästyä kun satoi vettä ja seuraavana päivänä minulla oli joka tapauksessa asiaa kirjastoon kun olimme menossa digitoimaan muistolaatikon VHS-kasetit dvd:lle.

Torstaina poljinkin suoraan töistä kirjastolle, palautin repullisen kirjoja ja äänikirjoja ja kävin sitten hakemassa hyllyistä pari äänikirjaa lisää, samoin kuin varaukseni: KonMarin ja Anna-Leena Härköläisen kokoelmateoksen Ihana nähä! Etenkin KonMari tuntui polttelevan laukussani ja olisin halunnut alkaa lukea sitä heti. Digitointihuoneeseen päästyä ja saatuamme laitteet käyntiin lyhyen opastuksen jälkeen huomasimme kuitenkin, että video paitsi näkyy myös kuuluu kokonaan digitointia tehtäessä. Niinpä aika digitointihuoneessa menikin paitsi yhtä piirroselokuvaa katsellen, selostaen Jussille leirikouluvideoni tapahtumia. Kun sitten pääsimme Jussin asunnolle käytyämme vielä syömässä ja hoitamassa muutamia kauppa-asioita, uppouduin hetkeksi sohvan nurkkaan pitämään omaa lukutuokiota. Jussi kiusoitteli sohvan toisesta päästä, että hän ei tiedä onko alkuunkaan hyvä idea antaa miun lukea raivauskirjaa omalla asunnollaan, koska miulla on paha tapa alkaa kokeilla niiden vinkkejä nopeasti myös käytännössä.

En saanut kirjaa loppuun ihan yhdeltä istumalta, vaan seuraavalle aamulle jäi vielä viitisenkymmentä sivua jotka luin kotona sängyssä ennenkuin maltoin edes nousta. Viihdyttävissä kirjoissa on se ehdottoman huono puoli, että ensin niitä saa odottaa viikkokaupalla ja sen jälkeen ne on usein luettu reilusti alle vuorokaudessa. Raivauskirjan kohdalla lukemista onneksi seuraa vielä vinkkien käytännöntestaus, toisin kuin hyvien romaanin kohdalla. Pitkäperjantai menikin nopeasti käydessäni vaatekaappini ja kirjahyllyni vielä kerran läpi - ja löydettyäni niistä jopa omaksi yllätykseni vielä hiukan kirppiskassin täytettä. Eilen oli vuorossa paperien läpikäynti, millä ei ole valitettavasti samaa vaikutusta. Vaikka kodin kansiosta löytyikin turhiksi käyneitä papereita, vanhoilla luottokorttilaskuilla ja liittymähinnastoilla on tuskin kovin kummoista jälleenmyyntiarvoa. Loppupyhille jäi vielä läpikäytäviksi komono eli sekalaiset sekä muistot. Näistä ainakin ensimmäiseen ajattelin perehtyä tämän ja huomisen aikana.

Pääsiäisen ainoa yllätys ei kuitenkaan ollut sopiva hyppäys varausjonossa. Muut yllätykset liittyivät jopa enemmän pääsiäiseen. Ensimmäinen kävi torstaina töissä, kun kaksi työkavereista oli kumpikin päättänyt tuoda pääsiäisen kunniaksi yllätysmunat koko palautustiimille. Olin jo varautunut että tänä pääsiäisenä ainoat herkut tulisivat itse ostamalla, kun olin jäämässä pääsiäiseksi Turkuun, mutta siinä sitten istuttiin porukalla pöydän ympärillä availemassa folioita, kooten yllätyksiä ja syöden suklaata. Munista paljastuneet figuurit ja koottavat lelut koottiin sitten lopuksi hienoksi näyttelyksi taukohuoneen hyllyn reunalle - kunhan niitä oli ensin vähän testailtu. Oli jotenkin oudon piristävää pitää pieni leikkihetki kesken työpäivän ja siinä hetkessä pääsiäismunien suklaakin maistui paljon paremmalta mitä sitä oli muistanutkaan. 

Pääsiäisen herkut eivät jääneet kuitenkaan edes siihen, sillä eilen tullessaan Jussi komensi miut ensitöikseen pienelle happihyppelylle. En ollut ollut koko päivänä ulkona, joten noudatin kehoitusta sen suurempia kyselemättä. Palatessani takaisin sisälle Jussi ilmoitti kätkeneensä asuntooni pieniä suklaamunia, jotka sain sitten etsiä. Olen aina rakastanut pääsiässuklaiden etsintää ja kotona äiti onkin jatkanut niiden jemmaamista joka vuosi siitä huolimatta että sisarussarjasta nuorimmainenkin on jo 24-vuotias. Nyt sitä sitten viipottikin pitkin asuntoa Miikkiksen kanssa. Miikkiksellä ei ollut selvästi mitään kuvaa siitä, mitä siinä etsittiin, mutta koska osa etsinnöistä sijoittui keittiöön, pyöri se avuliaasti jaloissa ja nousi välillä kuono pitkällä kahdelle jalalle tähystelemään. Poika huomioon ottaen kaikki suklaajemmat olivat kuitenkin selvästi korkeammalla kuin mihin poika yltää. Löydettyäni kaikki munat palkitsin kuitenkin uskollisen avustajani jemmaamalla vuorostani sille kissannappuloita pitkin asuntoa, mistä poika innostuikin todenteolla. On miulla aika ihanat rakkaat <3

Ja ehkä pientä yllätystä oli myös siinä, kun juuri ennen pääsiäistä varasin itselleni paikan hevosleiriltä kesälomani loppupuolelle. Kyseessä on kaikkiaan toinen kerta kun olen lähdössä sellaiselle, ja edellisestä on aikaa kutakuinkin 18-vuotta.Realistina sitä valitsikin sitten leirin, joka on suunnattu aikuisille aloittelijoille ja ensikertalaisille ;) Sisäinen heppatyttöni on kuitenkin jo selvästi nousemassa odotellessa pintaan, kun eilen kirjahyllyssä sattui luettavaksi Kastanjan ratsumajatalo -sarjan kolmas osa. Senkin edellisestä lukukerrasta saattaa olla hyvinkin suunnilleen samanmittainen aika kuin edellisestä heppaleiristä.   

Hauskaa ja yllätysrikasta pääsiäistä myös kaikille muille!

Haisunäätäpäivä Tampereella 30.5.

Päivämäärä lyötiin nyt Suskun kanssa lukkoon, eli saavumme Mihailin kanssa esittäytymään Pet Kingdomiin Tampereen Lielahteen lauantaina 30.5. Nyt täytyy vain toivoa, että porukkaa kävisi eikä hiljaisia hetkiä pääsisi syntymään. Samalle päivälle kun on buukattu frettipentue emoineen, ja miusta tuntuu että miun frettikuume pysyy sitä paremmin aisoissa mitä vähemmän ehdin niitä katsella. Tosin onneksi pennuilla on mukavat naskalit ja turbovaihe puuteriturkkien ja pentutassujen vastapainona ;)