Maailman mahtavin mummuska

Snurren kanssa on ohitettu taas kaksi etappia, jotka diagnoosin saamishetkellä tuntuivat kaukaisilta unelmilta: Snurre on ehtinyt nähdä niin tämän kesän tulokkaat, kuin tyhjentää kohta kaksi purkkia kortisonilääkkeitä. Kotoiluun rauhoittumisen myötä myös mummuskan paino on tullut taas ylöspäin noin kolmekymmentä grammaa - ja lisäpaino vaikuttaa oikeasti olevan massaa eikä nestettä tai kasvaimia. Snurrella on kehittynyt kesän aikana omat uuden kodin rutiinit, ja itsellä sydän läikähtelee ilosta aina kun näen mummuskan kämppäkierroksellaan ja lempparipedissään. Sen myötä miusta on tullut joissain asioissa entistä lepsumpi: esimerkiksi kauppareissut ovat välillä saaneet siirtyä, jos Snurrella on ollut menossa päikkärit meidän sängyssä, enkä ole raaskinut siirtää tytyä näätähuoneen puolelle.

Kesäkuun alussa Snurren kanssa siirryttiin terminaalivaiheen meininkiin: silloisten kohtausten myötä uskoin, että aikaa on jäljellä todennäköisesti vain päiviä tai maksimissaan joitain viikkoja. Nyt parin kuukauden rauhallisemman jakson myötä en kadu päätöstäni, jonka myötä järjestin kesäni ja lomani niin, että pystyin viettämään mahdollisimman paljon aikaa Snurren ja muun lauman kanssa. Vaikka muutaman kerran ehkä mieleen hiipikin ajatus, että lomalla pitäisi reissata tai tehdä jotain, uskon että pidemmän päälle ne pienet asiat mitä lomalla oli ovat arvokkaampia. Mie olen ehkä mökkihöperöitynyt täällä näätieni kanssa, mutta miulla on ollut maailman parhaat näädät, joiden kanssa se tehdä.


Alkukesästä Snurrea käärittiin ehkä vähän liikaakin pumpuliin, kun ei oltu varmoja, kuinka paljon stressiä ja rasitusta se kestäisi. Mutta kun kohtaukset pysyivät muuttosählinkien jälkeen poissa ja mummuska tuntui senkuin porskuttavan, on sitä alettu ottaa taas juttuihin enemmän mukaan. Ei se edelleenkään tule osallistumaan mihinkään näätätapahtumiin, mutta saattaa lähteä mukaan valjastelemaan tai jos piipahdetaan lähieläinkauppaan. Ettei seuraavaksi vain tapeta uteliasta mummuskaa tylsyyteen sulkemalla sitä ulos kaikesta elämästä.

Mutta kyllä mie yhä olen neidin suhteen varsin suojelevainen ja mietin aina pariin otteeseen, mihin sen kanssa uskaltaa lähteä. Tällähetkellä kriteerinä on ollut, että seikkailuilta pääsee helposti ja nopeasti kotiin, sitten kun mummuska väsyy. Eli esimerkiksi yökyläilyihin ei olla sen kanssa kevään jälkeen lähdetty, eikä minnekään, missä Snurre joutuisi olemaan pidempään suljettuna boksiin. Kaikkein eniten sitä kun toivoo, että saataisiin tarjottua mummuskalle paras mahdollinen loppuelämä: sellainen missä on sopivasti herkkuja ja lepoa, mutta myös riittävästi äksöniä mummuskan omilla ehdoilla.