Länkkärin näätäpäivä ja Snurren kuulumisia

Eilen olimme näätäpäiväilemässä Länsikeskuksen Faunattaressa Turussa. Näätäpäivä meni varsin leppoisissa merkeissä, vaikkakin samalla pienellä haikeudella. Eilinen näätäpäivä kun oli ensimmäinen näätäpäivä, missä olin frettien kanssa, mutta ilman Snurrea. Snurren kunto kun on ollut taas pari päivää huonompi.

Miikkis ja Otto

Vielä viikon puolivälissä arvoin Snurren mukaanottamista, mutta lauantaiaamuna oli kyllä ihan selvä, että tyttö jää kotiin lepäilemään. Niinpä meillä pakattiin mukaan Miikkis sekä Esteri, Mitella ja Itsy ja suunnattiin kohti länkkäriä. Autossa kyllä hetken tuntui ihan siltä, kuin Snurrekin olisi ollut mukana, sillä Snurre on mennyt opettamaan Mitellalle miten boksin ovea kuuluu raapia. Kantamuksia oli eilen mukana ihan olemattoman vähän, kun länkkärillä oli taas odottamassa valmiiksi sisustettu aitaus. Niinpä kassissa oli vain muutamia pissa-alustoja, pari lelua ja muutama lempparipeti. Matkalla käytiin poimimassa mukaan vielä Sarianna Ruutin ja Oton kanssa, siinä missä Kasperi oli mennyt jo vähän edeltä bussilla Hollon kanssa. Hollon mukana olo oli kyllä kiva, sillä nyt päästiin havainnollistamaan kahden alpparin kanssa frettien kokovaihtelua: Esteri kun on suht pieni naaras ja Hollo taas varsin iso uros. Aika monen ensimmäinen arvaus olikin taas että lauman mummuska oli ihan selvä pentu.

Unohdin kokonaan kuvata aitauksen, mutta Länsikeskuksen Faunattaren facebooksivuilta löytyi onneksi aitauskuva :) Sieltä kannattaa käydä katsomassa lisääkin kuvia.

Näätäpäivässä riitti taas kävijöitä tutummista ihan uusiin tuttavuuksiin. Osille fretit ja haisunäätä

olivat täysin uusia lajituttavuuksia, jonka lisäksi mukana oli niitä, joita jompikumpi lajeista on kiinnostanut jo pidempään, mutta elämäntilanne tai haisunäätien kohdalla nykyinen lainsäädäntö on esteenä haaveen toteuttamiselle. Aika monella kiinnostuneella oli myös kotonaan kaneja ja jyrsijöitä, jolloin joutui vähän toppuuttelemaan ja kehottamaan ainakin miettimään hyvin tarkasti asunnon eristämismahdollisuudet ja eläinten luonteet. Sillä vaikka monella yhdistelmä toimiikin, on se aina myös riski, ja osa herkemmistä saaliseläimistä voi reagoida hyvin vahvasti jo pelkästään fretin hajuun. Yksikin frettejä paijailemassa käynyt osasi jo edelliskerran jälkeen valita frettien sylittelyyn sellaiset vaatteet jotka voi kaikki pestä koneessa, sillä viime kerralla hänen kaninsa olivat alkaneet kiljua haistettuaan hänen vaatteissaan fretin. Ja kanit eivät yleensä kilju ihan pienestä säikähdyksestä.

Hollon valtaama peti

Hollo meni näätäpäivässä ihastumaan tyttöjen pinkkimustaan petiin, jonka se valtasikin useampaan otteeseen itselleen, vaikka sillä olikin lieviä vaikeuksia mahtua siihen kunnolla kiepille (ja meillä siinä on nukkunut parhaimmillaan kolme tyttöä yhtä aikaa...). Miikkis oli sen sijaan Hollosta vähän epäilyttävä, toisin kuin Otosta, joka nukkui jo tottuneesti useampaankin otteeseen Miikkiksen vieressä ja alla. Otto kun on tottunut Miikkiksen peppuun jo pienestä asti, sillä aina kun se meni pentuna härkkimään Miikkistä, Miikkis ratkaisi ongelman istumalla sen päälle. Muut näädät kasautuivat pitkälti unimajaan silloin kuin sylittelyiltä ja karkausyrityksiltä ehtivät. Faunattaren aitaus kun on playpeniä matalampi, innosti se etenkin Itsyä, Ottoa ja Holloa yrittämään laajentaa näätäpäivää liikkeen muihinkin osiin. 

Kotiin tultua Snurre olikin heti ovella vastassa ja kipitti suoraan tyttöjen boksille ottamaan laumansa vastaan. Selvästi tytöllä oli jo ehtinyt tulla vähän ikävä. Loppuillan se viettikin hyvin tiiviisti Mitellan kanssa, joka on alusta asti ollut ihan Snurren pentu. Mitellakin putsaili sitten huolellisesti Snurren korvia ja otti sitä leikkeihin ja touhuihin mukaan.

Snurre ja Snurren pentu

Tänään aamu veti taas hieman itkuiseksi ja vakavaksi. Tähän asti on ajateltu, että Snurrella on todennäköisesti ongelmaa vain alaselässä/lonkissa, ja sitä on ollut tarkoitus lähteä koittamaan hoitamaan hieronnan ohella kipulääkkeillä, jotta nähdään onko niillä vaikutusta tytön liikkumiseen. Tänään aamulla tytöllä oli kuitenkin selvästi myös uudenlaista oiretta, kun se alkoi vähän heräämisensä jälkeen tärrätä selvästi normaalia enemmän ja sillä oli näkyviä ongelmia kehonhallinnassa. Esimerkiksi lohitahnaa tarjottaessa se alkoi kyllä heti innolla nuolla sitä, mutta kieli jäi tekemään lipovaa liikettä vielä pitkään tuubin pois ottamisen jälkeen ja sillä oli selvästi hankaluuksia tarkentaa tuubiin. Jussi oli heti sitä mieltä, että tytölle tarvitaan nyt aika verikokeisiin, että nähdään onko veriarvoissa mitään viitettä siitä, mikä osa elimistöstä on pettämässä.

Kohtaus kesti vain vartin tai puolituntia, mutta valitettavasti se yhdessä aiempien oireiden kanssa viittaa siihen, että yhteinen aikamme on todennäköisesti käymässä vähiin. Voimme ehkä onnistua löytämään tavan hoitaa oireita jonkin aikaa, mutta jos kehitys jatkuu tähän tahtiin ja uusia oireita alkaa ilmetä, on pian luultavasti mietittävä lopetusvaihtoehtoakin. Vielä tyttö on suurimman osan aikaa oma menevä itsensä, ja se yhä viettää aikaa leikkien Mitellan kanssa ja jemmaten karkkipapereita, mutta en toisaalta tiedä, kuinka reilua se on myöskään odottaa lopullista romahdusta,  jos sen tila jatkaa huononemistaan ilman merkkejä paremmasta. Se on vain aina yhtä vaikea vetää rajaa siihen, paljonko hyviä päiviä tarvitaan, jotta elämä olisi vielä hyvää.