Sivut

torstai 12. kesäkuuta 2025

Viimeisimmän viikon projektipikapäivitys

 Edellisestä päivityksestä on nyt viikko. Sen jälkeen on tapahtunut seuraavaa:

- Nutulle päivitettiin isompi aitaus rottalan vaatehuoneeseen

- sininuolimyrkkysammakoiden ja namunuolimyrkkysammakoiden terraarioon tehtiin kasvipäivitykset

- Mustin terraarion rappaus saatettiin loppuun

- kiinankellosammakot saatiin sukupuoletettua ja jengin ainoa poika muutti isänsä ja veljiensä luo

- pikkusiilitanrekki Simo pääsi takaisin isompaan terraarioon, joka on nyt muokattu vastaamaan paremmin hänen tarpeitaan

- Lucin uusi terraario saatiin kannettua sisälle ja Luci saatiin muutettua siihen

- sain kaksi mylläyksessä tyhjentynyttä terraariota eteenpäin 

- Rutulla aloitetaan lääkekokeilu nivelrikkoepäilyyn 

Näiden lisäksi olen käynyt auttamassa yhtä ystävää kissan leikkauksessa ja minulle tuli tälle viikolle kaksi työpäivää. Kiirettä on siis riittänyt ja deadline mylläyksen loppuunsaattamiselle lähestyy kovaa vauhtia. Jussin kanssa kun on sovittuna, että tämän viikon viikonloppu käytetään vielä projekteihin, mutta maanantaina hänellä alkaa sitten loma töistä ja projekteista. Eli seuraavan neljän päivän aikana pitäisi saada vielä Mustin asumus muuttokuntoon ja kunnostaa Donatellan kesäkoti. Ja hoitaa muu arki siinä sivussa, huomenna meillä kun on molemmilla työpäivä, ja Jussin pitäisi saada huomenna töissä asiat sille mallille, että loma voi alkaa. 

Tämän viikon jälkeen koitetaan sitten keskittyä taas enemmän (loma)arkeen ja olemiseen. Valjasteluun, eläinten rapsuttamiseen ja sohvalla loikoiluun. Ja vaikka myös näistä projekteista kirjoitteluun, jos jokin näistä kiinnostaa niin, että haluatte kuulla niistä tarkemmin. Mahdollisesti myös siinä tapauksessa, ettei mikään niistä herätä lisäkysymyksiä.  

Lucin uusi terraario

Simon uusi terraario

Nutun uusi aitaus

Namujen uusi sisustus (pari kasvia vaihtoi kyllä vielä paikkaa tämän kuvan jälkeen)

Bluen ja Betan uusi sisustus

Mustin kämpän viimeiset rappaukset


 

1 kommentti:

  1. Ainakin tuo Mustin lukaali kiinnostaa minkälainen sisustus siihen on lopulta tulossa. Tanrekistakin olis kiva joskus saada tarkempaa kuvausta ja kuulumista, ne on niin hassuja otuksia, kerran olen niitä elävänä nähnyt, tarhassa tosin. Ja tietty kaikki karvaotukset. Ja kilpparit, ja oikeastaan kaikki muutkin.. :D

    VastaaPoista