Viikonvaihteen kuulumisia

Kesken torstaisen terraarionkuljetusrumban sain vastauksen joitain päiviä aiemmin laittamaani viestiin. Viesti liittyi yhden tyhjenemässä olleen altaan kaloihin. Muut kalat olivat jo löytäneet kodin, mutta ripsimonni olisi vielä kotia vailla. Kala oli Paimiossa asti, ja se reissukin johon haku olisi ollut helpoin yhdistää oli jo takana, joten totesin että ehkä matka on nyt tähän saumaan vähän pitkä lähteä ajamaan yhden kalan takia, etenkin kun viikonloppuna oli edessä Tampere-reissukin. Kyselin kyllä vielä miehen seuraavan Salo-reissun ajankohtaa ja altaan tyhjentämisen deadlinea. Ensimmäiseen oli lähes pari viikkoa, jälkimmäiseen pari päivää, eli niitä ei saisi yhdistettyä. Koska altaan tyhjentämistä ei ollut mahdollista lykätä, kalalla olisi edessä lopetus, jos uutta kotia ei löytyisi ennen viikonloppua. Mietin asiaa hetken Google Mapsin kanssa ja totesin, että olisin perjantaina jo työmatkan verran oikealla suunnalla, joten siihen päälle koukkaus ei olisi ihan niin iso. Se vain tarkoittaisi, että minun pitäisi unohtaa Jussi kuskina ja ajaa itse. Joten sovittiin sitten nouto seuraavaksi päiväksi.

Poseidoniksi nimetty uusi tulokas

Vähän myöhemmin torstaina illalla tuli sitten viesti, että ripsimonni on selvästi stressannut sitä, kun allasta on myllätty ja sieltä on pyydystetty muut kalat, niin oman vakipiilonsa sijaan hän oli päättänyt jemmata itsensä lämmittimen ja takalasin väliin. Tämän seurauksena hänellä oli tullut kylkeen selkeä palovamma. Muutto on jo itsessään kaloille iso stressitekijä, joka voi altistaa sairastumisille. Siihen päälle vielä selkeä ihorikko lisäisi riskiä huomattavasti, kun ihoa suojaava limakalvo oli jo valmiiksi osittain poissa pelistä. Eli oli olemassa riski, ettei kala selviäisi muutosta. Mietin asiaa taas hetken, mutta koska toisena vaihtoehtona olisi kalan lopetus heti, päätin että katsotaan miten käy. Tehtäisiin vain altaaseen ennen tyypin sinne siirtämistä tavallista reilumpi vedenvaihto ja laitettaisiin limakalvosuojaa sisältävä vedenparannusaine tupla-annoksella.

Perjantainen hakukeikka sujui yllättävänkin nopeasti, eikä Kaarinasta Paimioon ollut lopulta paljoakaan matkaa. Etenkään nyt kun ei tarvinnut mennä ihan niin pitkälle Paimioon kuin olen tottunut. Saavuimmekin lopulta kotiin Jussin kanssa yhtäaikaa, joten Jussi ei ollut ehtinyt vaihtaa vettä valmiiksi, vaan laitoimme altaan tyhjenemään yhdessä ja jäimme bunkkeriin hääräämään. Hetken päästä Jussi pyysi minut katsomaan kiinankellojen allasta sillä äänensävyllä, että altaassa oli selvästi jokin vialla. Menin ja koitin katsoa, mutta en heti paikantanut ongelmaa. Sitten huomasin mitä Jussi osoitti. Meidän kuuden sisäsiitoisen sammakkojätkän lisäksi altaassa oli ihan pieni sentin mittainen pikkusammakko. Eli selvästikään meillä ei ollut kuutta jätkää, ja pikkutyyppi oli onnistunut kehittymään kasvipöheikössä kudusta nuijapääksi tullen näkyviin vasta noustuaan pinnalle. Jussia stressasi, mitä tälle tyypille pitäisi nyt tehdä, koska näin vahva sisäsiitos ei ole kannatettavaa. Minusta homma oli harvinaisen simppeli: nyt kun hän kerran jo oli siinä, eikä hänellä ollut näkyvissä mitään elämää haittaavia vikoja, hän jäisi elämään osana meidän jengiä. Nyt pitää vain katsoa porukan sukupuolitus uusiksi, ja miettiä sitten laitetaanko meille pystyyn toinen kiinankelloallas toiselle sukupuolelle, vai meneekö naaras/naaraat kaverin tyttöporukkaan. Nämä jätkät kun tulivat meille alunperin hyvin samanlaisesta syystä, eli sisarukset olivat päässeet lisääntymään keskenään, kun kaveri ei ollut huomannut kutua ajoissa. Ja siinä kohtaa kun tyypit olivat jo alkaneet kehittyä, hän ei enää raaskinut tuhota heitä, vaan he muuttivat meille. 

Yllätysvauva

Ensisäikähdyksen jälkeen Jussi on ollut hyvin iloinen tuosta pienestä sammakkolapsesta. Onhan se söpö kuin mikä. Yhtä aikaa monelta osin täysin aikuisten sammakkojen kaltainen. Silti niin uskomattoman pieni. 

Tampereen reissulla näin vanhempiani, sisaruksiani ja sisarusten lapsia. Samalla tiputimme sitten kaksi Naavan pojista uuteen kotiinsa Pirkanmaalle ja lastasimme isäni pihasta auton täyteen hedelmäpuiden oksia uusien terraarioiden sisustamista varten. Mukana oli myös muutamia kunnon runkoja, joista saamme sopivia kiipeilyoksia myös noille isommille käärmeille. Pelkistä isommistakaan terroista kun ei ole paljoa iloa ilman sopivaa sisustusta, jolla tilasta saadaan eläimelle paremmin hyödynnettävä. Nyt meillä alkaisi sitten olla pikkuhiljaa palikat kasassa projektien loppuun viemiseksi. Tai no kuiviketurvetta joudutaan hakemaan vielä lisää, samoin kuin maalit Mustin terraarion maalaamista varten ja pleksi Mustin terraarion oviaukkoon. Mutta pikkuhiljaa.  

Eilinen oksakuorma. Isoin runko päätyi katolle.