Frettien värit meidän lauman mukaan
Vaikka yhdessä vaiheessa vitsailinkin aina uuden fretin tullessa kasaavani värisuoraa, tosiasia on, että emme ole tämän kohta kymmenen vuoden aikana ehtineet vielä käydä koko värisuoraa läpi edes kaikki nykyiset ja edesmenneet yhteenlaskettuina. Meidän värisuorasta uupuu vielä musta, soopeli (olen kyllä jo nimennyt meidän soopelipojan Eemeliksi, eli tämä on jollain tasolla jo työn alla. Eemelin tarvisi enää vain syntyä johonkin sopivaan saumaan), kaneli ja valkoinen (dew + marked white, eli muu kuin albiino). Freteillä lähes kaikista väreistä esiintyy myös neljä värikylläisyyttä: solidi, standardi, pointti ja rouni, ja näistä meillä ei ole ikinä ollut pointtia (Vapun ja Huiskun kasvattajalla Saksassa on kyllä syntynyt niin nättejä pointti-lapsia, että pari kertaa sortuminen on kyllä ollut lähellä). Kuviollisista meillä ei ole ikinä ollut mäyrää eikä pandaa. Näihin kuvioihin liittyy kyllä sen verran mahdollisia terveysongelmia, että niitä meille tuskin tuleekaan, ellei kyseessä ole kodinvaihtaja.
Myönnän että uutena frettiharrastana frettien värit ovat jotain, joita opetellessa menasin vähän seota. Niissä ei vain alkuun tuntunut olevan mitään tolkkua, kun osien värien kuvaukset tuntuivat hieman päällekkäisiltä, johon tuli sitten vielä lisäksi nuo eri värikylläisyydet. Juuri kun koin saaneeni niihin edes vähän tolkkua ja ymmärtäneeni niistä edes jotain, Pickpocket's frettilään syntyi pastellivoittoinen pentue, ja kuviin pentujen oli merkitty olevan pinkki pastelli, sininen pastelli, keltainen pastelli... Ja vaikka kuinka koitin katsoa pentujen kuvia ja vertailla niitä toisiinsa, ne kaikki näyttivät näytölläni ihan täsmälleen saman sävyisiltä - ja minulla kesti turhankin kauan tajuta, että niinhän ne nimenomaan olivat, ja sen takia kasvattaja oli laittanut jokaiselle pennulle eri värisen värimerkin turkkiin, jotta hän pystyi erottamaan pennut toisistaan.
Tähän postaukseen olen kaapannut otteet frettistandardista Suomen Frettiliiton sivuilta.
Musta
- Päällyskarva – musta.
- Aluskarva – ruskeasta tai harmaasta mustaan.
Aluskarva ei saa olla keltainen eikä niin vaalea että se vaikuttaa
muuhun väritykseen. Mitä tummempi, sen parempi.
Puhdas valkoinen kuvio hyväksytään nenän ja suun ympärillä. Korvien
kärjissä saa olla valkoista. Ei erottuvaa maskia tai muita kuvioita.
Mitä vähemmän valkoista, sen parempi. - Silmät – mustat tai lähes mustat.
- Nenä – musta tai lähes musta.
Musta Soopeli
- Päällyskarva – musta.
- Aluskarva – ruskeasta, harmaasta tai valkoisesta kermanvalkoiseen tai kullansävyinen. Ei keltainen.
- Silmät – tumman ruskeat tai mustat.
- Nenä – toivottava olisi mustanruskea tai musta myös
mustanruskea täplikäs hyväksytään, mikäli täpläkuvio on hyvin tiheä
(min. 75 % nenän pinta-alasta).
|
Lysti, mustasoopeli standardi
|
|
Justiina, mustasoopeli rouni mitti. Tässä rouni-geeni on jo käytännössä hävittänyt peruvärin muualta kuin silmistä ja nenästä
|
|
Itsy, mustasoopeli solidi |
|
|
|
Notte, mustasoopeli solidi
|
|
Sera, mustasoopeli standardi
|
|
Tekla, mustasoopeli standardi
|
Soopeli
- Päällyskarva – tumma ruskea tai musta.
- Aluskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen tai kullansävyinen. Ei keltainen.
- Silmät – ruskea tai lähes musta.
- Nenä – vaaleanruskea, täplikäs tai ”T” – kuviolla,
musta. Tärkeää on, että nenän väri sopii muuhun väritykseen,
vaaleammalla soopelilla vaaleampi nenä kuin tummalla soopelilla.
Pastelli (shampanja)
- Päällyskarva – vaaleanruskea, maitokahvin värinen.
- Aluskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen. Mitä valkoisempi, sen parempi.
- Silmät – vaaleasta tummaan burgundiin ja tummaan ruskeaan.
- Nenä – toivottava olisi beige, vaaleanpunainen tai vaaleanpunainen beigellä tai vaaleanruskealla ”T” – kuviolla.
|
Mallu, pastelli standardi
|
Kaneli
- Päällyskarva – Selkeästi punertava sävy.
- Aluskarva – toivottavaa kultainen sävy, mutta puhdas valkoinen hyväksyttävä.
- Silmät – vaaleasta tummaan burgundiin.
- Nenä – toivottava olisi tiilenpunainen, beige tai
vaaleanpunainen beigellä tai vaaleanruskealla ”T” – kuviolla.
Vaaleanpunainen hyväksyttävä, mutta ei toivottava.
Suklaa
- Päällyskarva – lämmin maitosuklaan ruskea.
- Aluskarva – toivottava valkoinen, vähäinen kullan tai ruskean sävy hyväksyttävä.
- Silmät – toivottava olisi ruskea, mutta tumma burgundi on hyväksyttävä.
- Nenä – toivottava olisi beige tai vaaleanpunainen vaaleanruskealla ”T” – kuviolla.
|
Huisku, suklaa solidi
|
|
Nutella, suklaa solidi
|
|
Vappu, suklaa standardi
|
|
Sofia, suklaa standardi
|
|
Snurre, suklaa standardi
|
|
Juutas, suklaa rouni
|
Albiino
- Päällyskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen. Mitä valkoisempi, sen parempi.
- Aluskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen. Mitä valkoisempi, sen parempi.
- Silmät – punaiset.
- Nenä – vaaleanpunainen.
|
Esteri |
|
Nava |
|
Mymski & Hattara
|
Valkoinen (dew + marked white)
- Päällyskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen. Mitä
valkoisempi, sen parempi. Päällyskarvassa hyväksytään nuorella fretillä
tummia karvoja keskellä selkää sekä hännässä (alle 10 % koko
karvoituksesta ).
- Aluskarva – valkoisesta kermanvalkoiseen. Mitä valkoisempi, sen parempi.
- Silmät – tumma burgundi, ruskea, musta.
- Nenä – vaaleanpunainen.
Kuviot
Mitti
Mitti –kuvio voi esiintyä kaikissa muissa yllämainituissa väreissä
paitsi albiinossa, mustassa ja tummasilmäisessä valkoisessa. Mitti
–kuviossa fretin jalat ovat valkoiset ja usein kuvioon liittyy myös
valkoinen leukalappu ja valkoiset polvipaikat. Valkoisten kuvioiden
tulee olla selkeitä, tasareunaisia ja symmetrisiä.
|
Mitella, pastelli standardi mitti
|
Mäyrä
Tämä kuvio voi esiintyä kaikissa muissa yllämainituissa väreissä
paitsi albiinossa, mustassa ja valkoisessa. Kuviossa pitää olla pitkä
valkoinen raita (1½ – 2 cm pitkä) päälaelta (silmien yläpuolelta
keskilinjassa korvien välistä) niskaan, vähintään 2/3 niskan mitasta
alaspäin. Silmien tulee olla rubiininpunaisesta ruskeaan. Nenän tulee
olla vaaleanpunainen tai vaaleanpunainen vaalealla reunakuviolla.
Valkoiset polvipaikat ovat sallitut kuten myös valkoiset varpaat ja
mitti – kuvio. Valkoinen hännänpää, valkoinen tai läikikäs vatsa ovat
sallittuja. Maskin väritys pitää sopia muuhun väriin. Silmien ympärillä
saa olla fretin perusväriset rinkulat. Pieni maski on sallittu, mutta ei
täyttä maskia. Rouni –värikylläisyys on sallittu.
Panda
Tämä kuvio voi esiintyä kaikissa muissa yllämainituissa väreissä
paitsi albiinossa, mustassa ja valkoisessa. Kuviossa pitää olla täysin
valkoinen pää. Muuta väritystä tummempi sävy on hyväksyttävä
hartiaseudulla ja lantiolla. Silmien tulee olla burgundin sävyiset.
Nenän tulee olla vaaleanpunainen tai vaaleanpunainen vaalealla
reunakuviolla. Valkoiset polvipaikat ovat sallitut kuten myös valkoiset
varpaat ja mitti – kuvio. Valkoinen hännänpää, valkoinen tai läikikäs
vatsa ovat sallittuja. Silmien ympärillä saa olla fretin perusväriset
rinkulat tai läikät. Värillistä karvaa saa olla myös korvien välissä.
Rouni –värikylläisyys on sallittu.
Mistä sitten varmuudella erottaa esimerkiksi tumman pastellin vaaleasta suklaasta tai tumman soopelin mustasoopelista? Jos ihan rehellisiä ollaan, itse en ainakaan mitenkään, ja kyllä frettejä vaihdetaan välillä näyttelyissäkin väristä toiseen. Esimerkiksi Justiinastakin tiedän vain nuoruuskuvista sen olleen varmuudella mustasoopeli rouni mitti eikä valkoinen, sillä viisivuotiaana se olisi mennyt ulkoasultaan jo ihan täysin valkoisesta.
|
Yläkuvassa Justiina 1-vuotiaana, alakuvassa Justiina 5-vuotiaana
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti