Anteeksi kaikille, joita teema ahdistaa, että se on ollut viime kuukausina paljon esillä blogissa. Kyseessä on kuitenkin aihe, jonka kanssa itsekin kipuilen paljon. Dewin somessa oli jokin aika sitten postaus kuolemasta, ja siitä kuinka he haluavat nostaa jokaisen kuolleen kissan esille postauksissaan. Että kaikkein sairaimpien populaatioidenkaan kohdalla, joissa kaikki eivät ehdi tulla elävinä tutuiksi, he haluavat että kaikki saavat nimensä ja tarinansa näkyviin edes kuollessaan. Että kyse on kuitenkin kerran eläneistä yksilöistä, ei mistään nimettömästä massasta, joka on mahdollista tiivistää lukuihin ja tilastoihin. Itse olen pyrkinyt vähän samaan omilla sosiaalisen median kanavilla. Että vaikka kaikkia meidän tyyppejä ei olekaan esitelty ehkä nimen kanssa millään niistä, kaikista tulee edes muistokirjoitus. Parina viime kuukautena en ole ihan päässyt siihen. Kaksi viimeisintä mennyttä on jäänyt ilman muistokirjoituksia.
Menetimme 21.2. afrikkalaisen kääpiösiilimme Sonicin ja 5.3. sri lankan kuoppakyymme Trigon. Sonicin kohdalla en pystynyt tekemään muistokirjoitusta, koska Sonic oli kuollessaan vasta alle vuotias, enkä tiedä mihin hän kuoli. Tiesin, että moni olisi kysynyt, mitä tapahtui, mutta minulla ei ollut vastauksia. Sonic oli kyllä edellisenä iltana aivastellut muutaman kerran, mutta koska se ei ollut poikkeuksellisen väsyneen tai räkäisen oloinen ja ruoka oli maistunut, en ollut vielä isommin huolestunut asiasta. Tarkistin kyllä, että pojan aitauksen lämmöt toimivat kuten pitääkin ja tarkistin eksolan tuuletusikkunan tiivisteet, koska Sonicin asumus oli eksolassa lähimpänä ikkunaa. Mutta mielestäni tilanteessa ei ollut mitään, etteikö sitä olisi voinut tarkkailla päivän tai pari kotonakin. Seuraavana iltana havahduin siihen, että Sonic näytti nukkuvan näkyvällä paikalla, mitä se ei tehnyt koskaan. Lähempi tarkastelu paljasti, että Sonic oli kuollut. Sonicinkin kohdalla mietittiin sen avauttamista, mutta koska lähettäminen muulla kuin kuriirifirmalla ei enää onnistu, ja avaus kuitenkin maksaa jonkin verran, tällä kertaa päädyimme siihen, että Sonicia ei avattu. Sonic oli kuitenkin meidän ainoa siilimme, hän ei ollut luovutuksensa jälkeen missään tekemisissä muiden siilien kanssa ja Sonicilla ei ollut jälkeläisiä. Vastaukset olisivat siis voineet selvittää omaa päätäni, mutta ne eivät olisi palvelleet samalla tavalla muita, kuin Mallun kuoleman syyn selvittäminen. Niin tällä kertaa päädyimme siihen, että käytimme sen summan mikä avaukseen olisi mennyt mieluummin eläviin tyyppeihin.
Trigolla oli puolestaan ikää jo kahdeksan vuotta, joten vaikka hän ei ollut puukyyksi mikään supervanha, kuitenkin jo sen verran iäkäs, että kuolema on voinut johtua siitä. Trigon kohdalla ei siis ollut mitään varsinaista syytä, miksi kuolinilmoitusta ei olisi voinut tehdä. Paitsi se, ettei Sonickaan ollut saanut omaa kuolinilmoitusta, ja Rafaellankin kuolinilmoituksesta oli vasta alle kuukausi. Tuntui että en vain pysty julkaisemaan kuolinilmoituksia joka kuukausi. Suurimmalta osin siksi, että jo minulle itselleni tuli se olo, että mikä helvetti meillä on vikana, kun tuntuu että kaikki vain kuolevat, vaikka minä olen kuitenkin kaikkein parhaiten perillä siitä, millaiset olot eläimillä täällä ovat ja kuinka paljon meillä on eläimiä. Mutta kun siitä ajatuksesta ei päässyt eroon edes omassa päässä, niin en halunnut edes kuvitella, miltä jatkuvat kuolinilmoitukset näyttävät siltä muutaman lemmikin omistajasta, joka on ihan rikki jo siitä, jos useampi kuolema sattuu parin vuoden sisälle. Joten ajattelin että sitä on vain helpompi poistaa tyypit vähin äänin lajilistasta ja jatkaa elämää, mutta sekään ei tuntunut oikealta. Se että meillä on kuollut nyt useampia tyyppejä ei tee kuolemista samantekeviä tai merkitsemättömiä. Ei niitä kuulu vain lakaista maton alle ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Muutamana pahimpana päivänä olo on tosiaan ollut se, että nämä kaikki kuolevat nyt käsiin, ja kohta meillä ei ole täällä enää yhtään eläimiä. Että minä missaan nyt jotain perustavanlaatuista, minkä kuka tahansa muu näkisi varmasti heti. Kunnes sitten oikeasti yhden ystävän kanssa keskustellessa laskin, että jos me joutuisimme joka kuukausi hautaamaan kaikki yhteen lajiin kuuluvat eläimet, meillä menisi silti reilu viisi vuotta, että olisimme oikeasti tilanteessa, ettei meillä olisi täällä ketään. Meillä vain on täällä ihan valtava jengi, joten ei odottaakaan, että kaikki olisi koko ajan vain päivän paistetta. Toki tuohon reiluun viiteen vuoteen on laskettu ihan kaikki meidän lajilistan tyypit, ja vaikka pyrinkin pitämään niistä kaikista hyvää huolta, voin tunnustaa, että esimerkiksi jauhomatoihin minulla ei ole yhtä vahvaa tunnesidettä kuin vaikkapa kissoihin. Olkootkin että noista kaikkein pienimmistäkin löytyy myös hyvin tärkeitä tyyppejä, kuten rubber ducky -siirani, ja myös esimerkiksi kaloissa meillä on useampia nimettyjä persoonia.
Huomaan että olen myös selvästi tavannut hoitaa pääkoppaani osin sillä, että menetysten vastapainoksi meille on myös tullut usein uusia tyyppejä. Että kun isossa laumassa kuoleman joutuu kohtaamaan usein, niin siihen liittyviä ajatuksia on päässyt osin pakoon kun samaan aikaan on myös odottanut uusia perheenjäseniä saapuviksi ja keskittynyt laittamaan niille kämppiä kuntoon. En oikeasti tiedä, miten olisin ikinä kestänyt sen, että meiltä on vuoden sisään mennyt kuusi frettiä, ellei täällä olisi noita kolmea viime vuoden kakaraa tuomassa elämää taloon. Mutta tänä vuonna tämä kortti on jätetty käyttämättä. Meidän talous veti viime vuonna niin tiukille, että minusta ei vain tunnu oikealta ottaa tänne lisää jengiä, ennenkuin tilannetta on saatu korjattua. Siinä päätöksessä pysyminen ei ole helppoa, ja meillä on muutamia lemmikin paikkoja jotka tullaan varmasti täyttämään jossain vaiheessa. Olemme esimerkiksi molemmat Jussin kanssa sitä mieltä, että Jester teki meihin niin lähtemättömän vaikutuksen, että haluamme meille vielä joskus parta-agaman. Mutta se hetki ei vain ole nyt. Nyt sitten joutuukin tekemään enemmän töitä sen kanssa, että löytää muita tapoja elää kuoleman kanssa.
Yksi tämmöinen tapa on ollut uudelleenjärjestely, joka on näkynyt blogissakin. Eli se että pyritään valjastamaan kaikki vapautuneet resurssit mahdollisimman tehokkaasti elävien käyttöön. Eksolaan tuli Jussin työpiste, että etenkin kääpiörotille tulee enemmän ihmiskontaktia ja lisää seurusteluaikaa (mahlapussikiitäjistä Jussi tulee tuskin näkemään työpäiviensä aikana vilaustakaan). Bunkkerissa pyritään siihen, että terrojen vapautuessa tyyppejä muutetaan mahdollisuuksien mukaan isompiin ja ylimääräisistä terraarioista luovutaan aiempaa herkemmin, että muita saa siirrettyä hyllyjen ylä- ja alaosista paremmille katselu- ja hoitokorkeuksille.
Kaikkein eniten töitä tulee olemaan oman pään kanssa.
Levätkää rauhassa
 |
| Sonic 12.4.2023 - 21.2.2024 |
 |
| Trigo 2016 - 5.3.2024 |
Kukaan ei syytä sinua tai epäile että syy olisi jossain sinusta tai olosuhteista johtuvassa. Noin suuren jengin kanssa vaan sattuu ja tapahtuu. Ja tiedän että teette kaikille mahdollisimman hyvät olot ja huomaatte jopa siilen aivastuksen. Se jos jotain on jo asialle omistautumista <3
VastaaPoistaMinusta tuntuu että ne syytökset ovat eniten oman pään sisällä, vaikka kuinka järjellä tietää tehneen parhaansa. Sitä kuitenkin törmää kuolinilmoituksiin samaa tahtia vain eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla, joissa lukuisten kuolinilmoitusten taustalla ovat sairaat populaatiot ja eläinten hoidon pitkäaikainen totaalinen laiminlyönti. Vaikka kyllähän minä tiedän, että näitä kuolintapauksia tulee paljon myös niillä tutuilla, joilla on samaan tapaan isot laumat. Mutta valtaosa ei vain päivitä niitä kaikkia someen, vaan asia tulee esille sitten jutellessa. Mutta toki ne omalle kohdalle osuvat kuolemat tuntuvat aina eniten, ja saavat eniten kyseenalaistamaan omien valintojensa mielekkyyden.
PoistaSamaistun. Faktahan se on että mitä enemmän lemmikkejä on niin sitä useammin niitä ikäviäkin juttuja tulee väistämättä eteen, mutta kyllähän se silti syö naista kun tulee takaiskuja oikein ryppäänä. Ja sen viidennen parin kuukauden sisään sattuneen kuolemantapauksen jälkeen (jotka etenkin pienillä linnuilla tulee usein hyvin nopeasti ja yllättäen) välillä tuumaa jotta onko oikeasti näin surkea omistaja ja pitäiskö vaihtaa harrastus vaikka pitsinnypläykseen. Tunnistan myös tuon että riittävän monen tiheän menetyksen jälkeen tulee halu hakea täydennykseksi joku uusi "laastarieläin" paikkaamaan aukkoja, jos vaan on tilaa ja resursseja niin ei se mikään huono asia ole.
VastaaPoistaMeillä nämä "laastarit" ovat nyt toistaiseksi jäissä juuri rerurssipulasta johtuen. Eli tilaa olisi, mutta koska etenkin viime syksynä sairasteluita oli todella paljon, taloudelliset puskurit ovat alhaalla ja jaksaminen on ollut normaalia tiukemmassa. Eli nyt pyritään välttämään uusia eläinhankintoja ennenkuin saadaan velkoja vähän pienemmiksi, jonkinlaista taloudellista puskuria taas kasaan ja tuntuu taas siltä, että pääkoppa alkaa olla valmis uusiin mahdollisiin vastoinkäymisiin, joita eläinten kanssa tulee eteen väistämättä. Siihen asti tämä nykyinen jengi pitää meidät varmasti tarpeeksi kiireisenä :)
Poista