Valentine frettinäyttely

Kahden hoitofretin tulo vain sattui ajoittumaan näyttelyä edeltäneelle päivälle, mutta kolmas meille yökylään tullut tyyppi pakattiin aamulla omien kera autoon ja otettiin mukaan näyttelyyn. Frettiporukoissa kun valmistaudutaan taas pentukauden alkuun frettien aloitellessa kiimojaan, ja Kirpun kiima alkoi olla siinä vaiheessa, että hän matkusti näyttelystä valitun sulhasensa luo treffailemaan. Koukkasimme aamulla myös Sariannan kautta, ja haimme sieltä vielä Teslan ja Brutuksen mukaan kisaamaan. Tesla on kanssa aloittelemassa kiimaansa, joten autossa oli ajomatkan ajan varsin näätämäinen haju. Meillä oli lähtiessä auto ihan täpötäynnä tavaraa, kun mukana oli luonnollisesti omat näädät ja niiden näyttelyaitaus tarvikkeineen. Sariannan näädät aitauksineen ja tarvikkeineen. Kirppu bokseineen ja sitten kaikki myymäni/lahjoittamani tavarat. Sitä oli kuitenkin optimistinen sen suhteen, että auto myös tyhjenisi hyvin päivän aikana, vaikka pääsisin vihdoin kotiuttamaan jo ennen Capitalia ostamani käytetyt frettivirikkeet. 

Näyttelysali

Näyttelypaikalle saavuttua päivä alkoi tuttuun tapaan numerolappujen hakemisella ja aitausten pystyttämisellä, että sai näädille vessat, vesikupit ja aamiaiset tarjolle. Me olimme ystävänpäivänäyttelyn myötä valinneet omaan aitaukseen mukaan pinkin pohjamaton, Hello Kitty -pedit ja vaaleanpunaiset viltit. Tosin aamusta meidän viisikko oli jonkin aikaa vakaasti sitä mieltä, että vilteissä ja pedeissä oli vain yksi hyvä, eikä Nutsku olisi halunnut jakaa sitä muiden kanssa. Myöhemmin päivällä, kun jengi alkoi vähän väsähtää, kaikki viisi löytyivätkin sitten siitä nukkumasta. 

Näyttelyt aloitetaan aina veteraaniluokista, ja koska meidän vanhinkaan ei ole mikään supervanha, vaan täyttää vasta kuusi, meillä ei ollut ketään ykkösluokassa. Saimme siis vähän enemmän aikaa tarkistaa ovatko tyypit pysyneet puhtaina ja järjestellä leiriämme. Etenkin kun meillä 4/5 oli tosiaan loppupään luokissa, jotka arvosteltiin päivällä vasta tuomarin ruokatauon jälkeen. Freteillä tämä arvostelujärjestys on vakiintunut näin, sillä päivät ovat monesti pitkiä, ja veteraanit väsynyt nopeammin. Niin ne saavat sitten vetäytyä heti arvostelujen jälkeen loppupäiväksi unille. Junnuilla sen sijaan riittää virtaa monesti moninkertaisesti, joten ne voi olla helpompikin arvostella vähän myöhemmin, kun pahin virtapiikki on ehtinyt vähän väistyä. Sillä vaikka näyttelyissä ollaan lähinnä omissa aitauksissa, niin paikalla on kuitenkin sen verran uusia hajuja, ääniä ja muita, että ipanatkin väsyvät monesti ihan eri tavalla kuin kotona. 

Meidän nuoriso <3

Hajuja oli eilisessä näyttelyssä kyllä vielä tavallistakin enemmän, ja niillä käytiin myös vaihtokauppaa. Kuten postauksen alussa mainitsin, freteillä on alkamassa pentukausi. Valon määrän lisääntyminen käynnistää kiimat leikkaamattomilla/implantoimattomilla yksilöillä, mutta kiimojen alkamisen ajankohdissa on kuitenkin pieniä eroja, samoin siinä, kuinka nopeasti ne kehittyvät. Kuitenkin monesti vastakkaisen sukupuolen kiimatuoksut voivat nopeuttaa kiimamuutoksia. Niinpä nytkin näkyi muutamissa aitauksissa, kuinka käytiin vaihtamassa hajuja, ja sijoituskoteihin pakattiin taas mukaan "rakkauskirjeitä" eli kunnolla hajustuneita vilttejä, jotta pariskuntien kiimoja saataisiin ajoitettua paremmin yksiin. Freteillä uroksetkaan kun eivät ole valmiita lisääntymään ympäri vuoden, vaan niiden pitää yhtälailla olla kiimassa, jotta astuminen ylipäätään tapahtuu ja voi tuottaa tulosta. Lähestyvä pentukausi näkyi myös ihmisten puheissa, kun moni jutteli mistä odottaa pentua ja kyseli muilta, onko kukakin tänävuonna pentujonoissa. Me ei tosiaan tänä vuonna olla, ja meillä on jo nyt niin monta junnua pienillä ikäeroilla, että koitan oikeasti pitää vähän väliä seuraaviin. En nimittäin kovin palavasti haluaisi uudestaan tilanteeseen, jossa vajaassa vuodessa jouduimme hyvästelemään kuusi frettiä. Olkootkin että se on myös yksi syy sille, miksi koin niin isoa tarvetta toivottaa meille viime vuonna tervetulleiksi kunnon junnukoplan, vaikka en keväällä vielä tiennytkään ihan tarkasti kuinka monet hyvästit meillä olisi vielä edessä. Tiesin vain, että meidän lauman silloisella ikärakenteelle niitä olisi todennäköisesti useammat.

Ilmokuoressa oli ihan täydellisiä tarroja kalenteriin. Sain myös Sariannan tarrat.

Eilisessä näyttelyssä tuli myös itkettyä. Tanja osallistui pitkästä aikaa näyttelyyn, ja niin ihana kun häntä olikin nähdä, niin yhden hänen frettinsä näkeminen aiheutti monenlaisia tunteita. Mallulla kun on yksi erittäin samannäköinen sisko, Sotatanssin Suurin Tragedia eli Piipa. Nämä siskoset olivat vielä sellaiset, joiden välillä Sarianna arpoi monta viikkoa, kumman hän sijoittaa meille, ja kumpi lähtee sitten lemmikkikotiin Tanjalle. Eli pentukopassa minejä pyöritellessäkin hain aina ekana nämä molemmat tytöt käsiini, kun en vielä edes tiennyt, kummasta tulee sitten meidän Malluska. Niin nyt Piipan nähdessä tuli heti kyyneleet silmiin, kun olisin ihan hyvin voinut katsoa meidän Mallua, olkootkin että tytöistä kasvoi luonteiltaan aika erilaiset. Tanjalla on myös Hattaran emo ja sisko, ja siskoista vielä se ainoa toinen pitkäkarvainen albiino, joten siinäkin oli jotain hyvin tuttua. 

Päivä meni taas nopeasti jutellessa ihmisten kanssa ja huolehtiessa omat ja Sariannan näädät ajoissa arvosteluun. Sitä hommaa kyllä helpotti taas, kun tässä näyttelyssä oli vain yksi tuomari, eli eläimet menivät arvosteluun yksi kerrallaan ja numerojärjestyksessä. Useamman tuomarin näyttelyissä jokainen tuomari kun aloittaa eri luokasta, ja tuomarien arvostelutahdit voivat poiketa paljonkin, niin että numeroiden etenemistä pitää seurata paljon tiiviimmin, mitkä kaikki luokat ovat yhtä aikaa arvostelussa. 

Iltapäivästä koko meidän viisikko mahtui samaan vilttiin

Kun tuomarit olivat saaneet kaikki luokat arvosteltua, tuli re-callien aika, eli tuomari pyysi osan freteistä uudelleen katsottavaksi päättäessään sijoituksia. Meiltä uudelleen katsottaviksi pyydettiin Hattara ja Notte ja Sariannan freteistä Tesla. Hattara oli käynyt jo kerran aikaisemmin pyörähtämässä uudelleen edessä silloin, kun sen luokka oli saatu päätökseensä, joten olin jo aika varma, että sille saattaisi olla tulossa ainakin jotain sijoituksia. Uudelleen katsottavaksi kun pyydetään yleensä luokkiensa voittajat, joista valitaan ikäluokkien parhaat, sekä väriensä ja turkkimuunnostensa parhaita, joista valitaan värien parhaat ja paras pitkäkarvainen. Luokkavoiton takia uudelleen pyydetyt eivät välttämämättä sijoitu ikäluokissa, mutta niillä on joka tapauksessa jo se luokkavoitto pohjalla. Värin tai turkkimuunnoksen takia pyydetyt eivät välttämättä sijoitu näyttelyssä ollenkaan, koska ne eivät välttämättä ole kokonaispisteissä luokkansa parhaimmistoa, ja jokaisesta väristä valitaan vain yksi voittaja värisuoraan. Eli kutsu uudelleen katsottavaksi ei automaattisesti tarkoita, että eläin on voittamassa jotain, mutta se voi tarkoittaa että eläin on mukana kilpailemassa korkeistakin sijoista. 

Tuomarin käydessä läpi uudelleen kutsuttuja eläimiä näytteilleasettajille järjestettiin bingo. Tykkään kovasti bingosta, vaikkakaan en voi väittää, että minulla olisi siinä ikinä isommin tuuria. Tai taitoa. Sillä Jussi ilmoitti jo haluavansa seuraavan kerran kun bingo järjestetään lomakkeen itselleen, jos hän osaisi pelata sitä paremmin. Totesin kyllä, että siihen vaikuttaa enemmän se, saako hän hakkeroitua arvontaan käytetyn koneen, kuin se kumpi meistä vetää kuulakärkiympyrät paperilomakkeeseen. Pelkällä kuulakärkikynällä ja palavallakaan kilpailuvietillä kun on vähän hankala vaikuttaa tulokseen. 

Värien parhaat

Palkintojen jaossa Hattara voitti luokkansa, ja Notte oli luokkansa voittaja ja paras mustasoopeli. Lisäksi minä voitin oheiskisana olleen selfiekilpailun. Jussi kävi itse hakemassa Hattaran kanssa Hattaran palkinnot, sillä sanoi nimi papereissa mitä tahansa, Hattara on Jussin tyttö. Minä taas kävin hakemassa Noten kanssa Noten palkinnot, sillä Notte on minun muru. Sen lisäksi kävimme molemmat kerran edessä Piipan kanssa, sillä Tanja oli joutunut poistumaan näyttelypaikalta jo aiemmin. Minä hain Piipan kanssa Piipan luokkakakksosen, ja Jussi parhaan pastellin, koska minä olin silloin samassa rivissä Noten kanssa. Sariannan piti kuulemma hetki katsoa niitä palkintokuvia, sillä tokihan hän Piipan ja Mallun kasvattajana näki heti, että Jussin sylissä ollut pastelli näytti enemmän kuin tutulta. Mutta koska hän ihan yhtä hyvin tiesi, että Mallu on kuollut, eikä meillä ole edes ollut muita pastelleja, ei kuva käynyt heti järkeen. Tesla ei tällä kertaa sijoittunut, eli se oli todennäköisesti kisannut Noten kanssa parhaasta mustasoopelista. 

Kotiin lähdimme melko heti palkintojenjaon jälkeen, ja jos mahdollista, auto oli palatessa vielä täydempi kuin tullessa. Minun kirppiskasani lisäksi sinne kun tulivat ne neljä kassillista palkintoja. Freteillä kun ei todellakaan harrasteta pelkkiä ruusukkeita. Mahduttiinkin kuitenkin. Kotiin pääsimme lopulta yhdeksän jälkeen illalla, kun lähtö oli ollut vähän kuuden jälkeen aamulla. Väsymystila olikin kotiin päästyä taas aikamoinen, etenkin kun en osaa ikinä nukkua näyttelyitä ennen riittävästi. Mutta kyllä ne palkintokassit piti silti heti kotona tutkia vielä tarkemmin läpi. 

Palkintopöytä näyttelyssä

Palkintopöytä kotona

Mauno on palkinto <3