Toiveluukku 2

Viime toiveluukkuun tuli useampi toive seuraavista toiveluukuista. Avataan näistä seuraavaksi akvaarioelämää, jonka ajattelin tehdä vielä vähän edellisen luukun hengessä. Eli miten meidän nykyisen kalakeiton reseptiikka on hioutunut nykyisenlaisekseen. Se kun kuvastaa osaltaan aika hyvin miten meidän jengi tapaa muotoutua, vaikkakaan altaassa ei elä elä nyt yhtään suoranaista rescueta, kun Kapu-sinikirjoahvenesta on aika jättänyt.

Tällähetkellä altaassahan elelee:

0.1 Pterophyllum scalare lehtikala "Mary-Ann"

0.0.14 Puntius tetrazona tiikeribarbi

0.0.8 Crossocheilus oblongus leväbarbi

0.0.3 Megalechis thoracata haarniskamonni

0.0.3 Rasbora sp.

1.0 Ancistrus sp. partamonni "Väinämöinen"

0.0.1 Hypostomus plecostomus "Behemoth" 

Behemoth

Altaan tämänhetkiset pisimpään olleet asukit ovat kolme haarniskamonnia. Haarniskamonneja meille tuli puhtaasti siksi, että ne ovat niin rumankauniita kaloja, joita olin jo pitkään haaveillut hankkivani, jos meillä joskus olisi riittävän iso allas. Ja niitä meille sitten tulikin kolme meidän edelliseen 315-litraiseen altaaseen. Kyseinen kolmikko viihtyikin sitten varsin hyvin, ja oli keskenään hyvin yhteen sopiva joukko, joka aloitti varsin nopeasti kutupuuhat. Itselläni ei ollut kalojen suhteenkaan suuremmin kasvatushaaveita, joten annoin porukan kyllä häärätä, mutta en pyrkinyt isommin edistämään kudun onnistumista erillisellä poikasaltaalla tai muilla järjestelyillä. Kaikesta huolimatta joka kudusta aina muutama tyyppi onnistui jemmautumaan ulkosuodattimeen tai kasvillisuuden joukkoon niin, että pääsi kasvamaan isommaksi ja liittymään osaksi parvea. Siinä kohtaa kun haarniskoja alkoi olla parisenkymmentä, totesin että silloinen allas alkoi käydä niille vähän ahtaaksi. En kuitenkaan edelleenkään raaskinyt myydä niistä yhtään, joten allas päivittyi sitten Jaanin asuntoon muuton yhteydessä 540-litraiseksi, että saatiin haarniskojen klaanille lisää tilaa. Jossain vaiheessa kun klaanin vanhimmista aika jätti, kutupuuhatkin vähenivät, eikä porukka enää kasvanut. Eikä uusien isompien ja ahneempien allaskaverien kanssa niistä muutamista tuoreemmista kuduistakaan jäänyt enää seura-akvaariossa selviytyjiä. Niinpä jatkuvan kasvun sijaan jengi alkoi pikkuhiljaa harveta, ja nyt ollaan taas kolmessa tyypissä, joista näilläkin kaikilla alkaa olla ikää jo yli kuusi vuotta. Näiden suhteen nyt arvotaankin, lähdetäänkö taas kasvattamaan parvea, vai katotaanko ajan kanssa mikä näiden paikan lopulta täyttää.

Seuraavaksi pisimpään nykyisestä porukasta ovat olleet lehtikalat, tai nykyään lehtikala. Tämä on puolestaan semmoinen Jussin haavelaji, ja kun yhteenmuuton yhteydessä allas päivittyi isompaan, minäkään en nähnyt enää syytä, miksei Jussinkin haavetta olisi mahdollista toteuttaa. Altaaseen haettiin eläinkaupasta pieni parvi, joista sitten muodostui meidän ensimmäinen pariskunta, ja lopuille etsittiin uusi koti, kun parin kutuvalmistujen myötä allas kävi niille turhan ahtaaksi. Pariskunnan onni ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa, kun sulho löytyi jo parin kudun jälkeen kuolleena ilman näkyvää syytä. Haettiin sitten eläinkaupasta yksin jääneelle naaraalle vähän vanhempi varma koiras, ja toivottiin parasta, että naaras hyväksyisi tämän ainokaisen vaihtoehdon. Sulho onneksi kelpasi, ja pian oltiin taas kutuhommissa. Kunnes tämä uusikin sulho mystisesti kuoli, ja tässä kohtaa Murha-Anneliksi nimetty naaras oli taas leski (Annelin ei siis missään kohden nähty kiusaavan tai tekevän mitään sulhoilleen, joten sitä ei ikinä suoranaisesti syytetty niiden kuolemasta). Tässä kohtaa aloin jo itse olla sitä mieltä, että vaikka lehtikalatkin mieluiten elävät parina, niin en enää jaksaisi yrittää parittaa Annelia kenenkään kanssa. Etenkään kun en halunnut lähteä uudelleen siihen, että otettaisiin parvi, josta Anneli pääsisi valitsemaan kumppanin itse, mutta jota emme kuitenkaan voisi pitää kokonaisuudessaan, jos sieltä löytyisi sopiva pari. Joten Anneli sai pysyä vähän aikaa itsekseen, kunnes kaveri kysyi haluttaisiinko kokeilla sille kaveriksi lehtikalaa, joka ei tullut oikein juttuun kaverin äidin muiden lehtikalojen kanssa. Niinpä Anneli sai uudeksi kaverikseen punaniskaisen lehtikalan, joka nimettiin Punaniskaksi. Punaniska ei kelvannut kutupariksi, mutta muuten yhteiselo oli suhteellisen rauhallista, kunnes se olikin Anneli, joka kuoli. Ja Punaniskalle tuli uudeksi kaveriksi niin ikään aikuinen Mary-Ann.  Joka taas jäi yksi kun Punaniska kuoli... Tässä kohtaa ilmoitin Jussille, että tämä parinvaihtotanssi saa olla toistaiseksi tässä, ja Mary-Ann saa elellä loppuikänsä leskirouvana, ellei nyt sitten jostain ilmaannut joku sopiva kodinvaihtaja, joka saa minut taas pyörtämään päätökseni.

Tiikeribarbeja

Leväbarbi jengi tuli meille puolestaan enempi sattumalta. Koska leväbarbit ovat suhteellisen isoja ja vilkkaita parvikaloja, en ollut ikinä halunnut ottaa niitä vain paria talkkariksi, koska niitä nyt kuuluisi olla jotta levät pysyvät kurissa. Mutta sitten kaverini kysyi, voisinko ottaa heidän altaastaan muutamat viimeiset eläkeläiskalat, joihin kuului pari leväbarbia ja piikkisilmiä. Hän kun oli päättänyt jo useampi vuosi sitten luopuvansa akvaariostaan sitten kun viimeisistäkin kaloista aika olisi jättänyt, mutta ne senkuin porskuttivat, ja nyt heillä olisi tulossa muutto. Niin sitten tehtiin, ja koska altaassa nyt kuitenkin oli leväbarbeja, päätin täydentää porukkaa parilla, jotta niilläkin olisi parvi. Sen jälkeen parvea on täydennetty vielä useampaan otteeseen aina, kun jossain lähiseudulla on ollut kotia etsiviä leväbarbeja jonkun luopuessa altaastaan tai ostettuaan käytetyn altaan, jonka mukana on tullut liian pienessä tilassa eläviä leväbarbeja. Parvikalojen kohdalla kun more is more. Ja ovathan nuo ihan hauskoja touhottajia, kun niillä on ympärillään sopivasti jengiä. 

Mysteerirasborat muuttivat meille yhdessä parin leväbarbin kanssa. Silloin kun Turun Länsi-Keskuksessa oli vielä Faunatar, he hoisivat sen vieressä olleen kahvilan akvaariota. Kahvilan mennessä isompaan remonttiin, akvaariokin piti kuitenkin tyhjentää remontin tieltä, ja Facebookiin tuli listaa uutta kotia etsivistä kaloista. Oman huomioni kiinnittävät siinä ensin leväbarbit, jotka ajattelin hakea meille parven jatkoksi. Mutta ilmoitin voivani ottaa samalla myös rasborat, kun ne vesiarvojen ja seuran puolesta sopivat altaaseemme myös. Näiden tarkka laji oli liikkeellekin vähän arvoitus, kun tämä kahvilan parvi oli koottu kiilakylkien seassa välillä tulevista kaloista, joita ei ollut edes tukkurin listoilla listattuna. Mutta jotka oli sitten aina pyydystetty kiilakylkien seasta ja viety kahvilan puolelle omaksi porukakseen. Haettaessa näitä tyyppejä oli neljä, joista kolme on nyt vielä hengissä. Mutta koska en ole itsekään saanut aikaiseksi selvittää tyyppien tarkkaa lajia, eikä ainakaan Faunatar olisi pystynyt näitä tilaamaan edes silloin kun se oli vielä toiminnassa, nämä ovat saaneet elellä pienenä tynkäparvena. 

Behemoth

Partamonni Väinämöinen muutti meille koulun altaasta, kun sielä 1+1 olikin vähän enemmän kuin kaksi, ja yksi päivä opetusklinikan aulassa kaloja katsellessani koulun eläintenhoitaja sanoi että partamonneja saisi halutessaan viedä mukanaan. Niinpä sitten päätin käytännön tenttipäivänä varustautua myös kalankuljetuspussilla ja pienellä kylmälaukulla, ja palkita itseni tentin jälkeen yhdellä monnilla. Partamonnit kun ovat olleet mielestäni aina jotenkin sympaattisia. Ihan ensimmäinen lapsuuden partamonnini oli nimeltäänkin Symppis. Sen jälkeen meillä on asunut myös Sampo ja Suuri Muinainen, ja nyt sitten Väinämöinen.

Altaan uudempiin tulokkaisiin kuuluu puolestaan tänä kesänä kotiutunut Behemoth. Jussi on jo pidempään ihastellut isompia plekoja, ja olen alusta asti luvannut hänelle, että hän saa hankkia altaaseen ihan minkä vain plekon, mikä sinne vesiarvojen puolesta sopii - mutta että minä puolestani saan päivittää altaan valitsemaani isompaan, jos nykyinen alkaa näyttää minun silmiini ahtaalta Jussin valitsemalle plekolle. Lopputuloksena Jussi ei uskaltanut hankkia sinne mitään plekoa. Keväisessä kissabloggaajamiitissä yksi osallistujista alkoi kuitenkin jutella, että hänellä olisi kotonaan meidän allasta pienempi allas, ja sielä olisi yksi pleko, joka olisi kiva saada vähän väljemmille vesille. Että voisiko se mahdollisesti muuttaa meidän altaaseen. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se muutti. On se kyllä omaan silmään aika vonkale tuohon meidänkin altaaseen, joten voi olla, että etenkin jos sopiva käytetty allas tulee jossain välissä vastaan, voi itsellä olla pieni houkutus päivittää allasta johonkin 700-1000 litraiseen.

Haarniskamonni

Useamman vuoden ajan puhuimme Jussin kanssa myös käärmekaloista. Kun ensikerran mietimme asiaa, altaassa asui kuitenkin vielä intiaanisulkia ja kuparimonnisia, jotka olisivat olleet liian pieniä seuralaisia käärmekalalle. Joten päätimme katsoa asiaa uudestaan sitten, kun pienet parvikalat ovat kuolleet altaasta vanhuuteen. Se tapahtui jo jokin aika sitten, mutta tulimme kuitenkin käärmekalan osalta siihen tulokseen, että se vaatisi ehkä tässä vaiheessa turhan paljon verrattuna muihin kaloihin, koska osa käärmekaloista on erittäin taitavia karkaamaan akvaariosta pienimmästäkin aukosta, joten kaikki ruokinta-aukot ja muut pitäisi verkottaa. Osa käärmekaloista on myös hyvin nirsoja kuivaruuan suhteen, joten se voisi vaatia omat pakasteruuat, ja tuoda siten lisää työvaiheita akvaarion päivittäiseen hoitoon. Kun nykyisetkin kalat saavat kyllä välillä vaihteluksi myös pakasteruokia ja kasviksia, mutta tarvittaessa niiden ruokinnan saa hoidettua tilapäisesti vaikka kokonaan ruokinta-automaatilla. Niinpä käärmekalan sijaan päätimme ottaa taas pieniä parvikaloja, ja altaaseen muutti joukko tiikeribarbeja. Ne tulivat vaihteeksi ihan liikkeestä samalla reissuilla kun meidän piti käydä hakemassa vain kasveja. Meidän edellisestä ledivalaisimesta kun alkoi kuolla ledejä, ja altaan kasvisto ehti ottaa vähän takapakkia ennen uusien valaisimen hankintaa. 

Tällä hetkellä allas on omaan silmään sen verran kansoitettu, että uusia asukkaita lähdetään tuskin ainakaan hankkimalla hankkimaan, ellei sitten vähän täydennetä tiikeribarbien parvea. Joillekin kodinvaihtajille saattaisi olla vielä tilaa. Ja ehkä jos allas vaihtuu jossain vaiheessa isompaan, myös jotkin panssarimonnit voisivat olla taas hauskoja, nyt kun käärmekala-ajatus on jo muutenkin haudattu.