Huomasin toissa päivänä bunkkeria läpikäydessäni, että meidän valkohuulikyy Alpolla ei ollut kaikki kunnossa. Sen peräaukosta oli tursunnut ulos jotain kudosta, jonka oletin alkuun kloaakiksi eli yhteissuoleksi. Laitoin käärmeestä heti kuvan Jussille, että tulee kotiin heti kun ehtii, että päästään tutkimaan tilanne tarkemmin. Koska Alpo on myrkyllinen, odotin sen tutkimisen kanssa mieluummin siihen, että meillä oli kaksi käsiparia käytössä. Jussia odotellessa sumuttelin Alpoa, niin että ulos luiskahtanut kudos pysyi kosteana. Samalla aloin valmistella sokeriliuosta, jonka avulla voitaisiin koittaa hillitä turvotusta prolapsoituneessa osassa, niin että se olisi toivottavasti mahdollista työntää takaisin, ja tarkistaa, vieläkö eniten käyttämämme eksolääkärit ovat kesälomalla. Monien meidän eksojen kanssa kun lähdetään tarvittaessa ei-eksolääkärillekin, jos jotain akuuttia ilmaantuu, mutta myrkyllisten kohdalla siihen on erittäin iso kynnys, koska riskit ovat isommat, jos käsittelijä ei tiedä mitä tekee.
Jussin saavuttua minä aloin kattaa tarvikkeita pöydälle, ja Jussi meni hakemaan Alpoa terrasta. Samalla hän huomasi, että sen peräpää oli pinnautunut kiinni yhteen oksan hankaan. Näin jälkikäteen on kuitenkin mahdotonta sanoa, onko prolapsi aiheutunut tästä puristuksesta, vai onko käärme jäänyt puristuksiin siksi, että sen peräpäässä on ollut jostain muusta syystä turvotusta. Jotta saimme Alpon irti, Jussi piti koukuilla huolen että Alpon pää pysyi terraarion toisessa nurkassa, sillä välin kun minä laitoin käteni terraarioon ja katkaisin pinnaavan oksan. Sen jälkeen Jussi sai nostettua Alpon koukuilla pöydälle, missä huomasimme prolapsin lisäksi sen peräpään olevan selvästi turvoksissa.
Kaadoimme sokeriliuoksen irtokarkkirasiaan, ja Jussi nosti koukuilla Alpon liuokseen niin, että proplapsoitunut osa oli sokerivedessä. Sokeri kun riittää osassa tapauksia laskemaan kudoksen turvotusta niin, että prolapsoitunut osa mahtuu vetäytymään takaisin sinne, mistä se on luiskahtanut. Prolapsi ei lähtenyt kuitenkaan vetäytymään itsestään sisälle, joten seuraavaksi sitä piti koittaa työntää takaisin paikoilleen. Jussi ohjasi Alpon pään kirkkaaseen muoviputkeen, jonka jälkeen minä tartuin kiinni Alposta, niin että Jussi pääsi tutkimaan tarkemmin sen prolapsia. Muoviputken ideana on pitää käärmeen pään kontrollissa, niin ettei se pääse kääntymään ja puremaan. Prolapsia tarkemmin tutkittuaan Jussi tuli siihen tulokseen, että kyseessä ei olekaan kloaakki, vaan toinen Alpon hemipeniksistä. Hyvänä uutisena tässä oli se, että kyseessä ei ole käärmeelle yhtä elintärkeä osa kuin yhteissuoli. Huonona puolena se, että hemipenikanava on huomattavasti pienempi kuin yhteissuolen kanava. Jussi sai kuitenkin ohjattua hemipeniksen paikoilleen pumpulipuikon avulla, mutta se pullahti heti uudestaan ulos. Arvelimme että tämä johtui todennäköisesti koko peräpään kattavasti turvotuksesta, joten päätimme laittaa Alpolle pienemmän sairasboksin, jossa oli pohjalla kosteaa talouspaperia, ja odottaa jonkin aikaa, jos turvotus lähtisi laskemaan.
Lähtötilanne kun prolapsi havaittiin |
Emme kuitenkaan saaneet prolapsoitunutta osaa illan aikana enää uudelleen sisälle, joten seuraavana aamuna tiesimme tilanteen olevan se, että joko Alpo on saatava eläinlääkärille, joka pystyy amputoimaan prolapsoituneen hemipeniksen, tai Alpo pitäisi lopettaa. Ulkona ollessaan kudos kun lähtee kuolioitumaan, jolloin se aiheuttaa verenmyrkytysriskin. Tästä syystä emme voineet jäädä myöskään odottamaan, että Sari Rytkönen tai Johanna Raulio palaisivat kesälomiltaan, eli lähdimme soittamaan Linnunmäkeen. kun sieltä ei vastattu, kävin kyllä mielessäni myös kaikkia muita tuntemiani eläinlääkäreitä, sekä kuinka paha olisi, jos oikeasti paukkaisimme Alpon kanssa päivytykseen. Mikäli kyseessä olisi ollut kuristajakäärme, olisi ollut paljon enemmän ihmisiä. keiltä olisin kehdannut kysyä hätäapua. Tarvittava toimenpide kun ei ollut iso tai monimutkainen. Isona haasteena vain oli se, että se olisi tehtävä myrkylliselle eläimelle.
Meillä oli ollut alunperin vähän toisia suunnitelmia, kun Jussille oli tullut yllättävä arkivapaa, ja olimme ehtineet ostaa liput elokuviin. Joten kun asiaan ei saatu heti aamulla ratkaisua, ajattelimme ottaa parin tunnin tauon asian pohdinnasta, ja käyttää jo hankitut liput. Koitimme kuitenkin vielä autosta soittaa Linnunmäkeen. Olimme juuri ehtineet sisälle näytösaliin, kun Linnunmäestä soitettiin takaisin, että jos ehtisimme Porvooseen kuudeksi, Gisle pystyisi operoimaan Alpon. Laskimme pikaisesti, että jos jätämme leffan välistä, ehdimme ajoissa. Eli eikun suunta kohti kotia, ja käärme kyytiin.
Tässä koitettiin vielä kotihoitoa. Tuupauksesta ei ole kuvaa, kun siihen ei riittänyt käsiparit |
Klinikalta oli toivottu, että auttaisimme itse käärmeen käsittelyssä, ja jos mahdollista, ottaisimme mukaan omat koukut ja tuubin, jotta välineet olisivat varmasti oikean kokoiset. Niinpä kun meidän vuoromme tuli, Jussi ohjasi taas Alpon tuubiin, jonka jälkeen minä otin käärmeen haltuuni. Gisle tarkisti ensin, että oli samaa mieltä prolapsoituneesta osasta. Hemipenis kun olisi helppo amputoida pois ilman että siitä olisi isompaa vahinkoa käärmeelle. Mutta palan nappaisu yhteissuolesta tietäisi varmoja ongelmia, ellei suolen toimintaa saataisi jotenkin varmistettua poistetusta kohdasta huolimatta. Onneksi kyse oli hemipeniksestä, kuten olimme olettaneetkin, ja Gisle sai puudutuksen jälkeen ligatoitua proplapsoituneen osan sulavalla langalla, ja amputoitua sen osan, joka oli alkanut mennä kuolioon. Manipuloitaessa ligatoitua hemipeniksen tynkää takaisin paikoilleen, Alpo työnsi ulos toisenkin hemipeniksensä, mutta koska Alpo oli vilautellut sitä jo aiemmin koitettaessa palauttaa prolapsoitunutta hemipenistä, emme huolestuneet tästä yhtään. Alpo kun sai aina vedettyä toimivan hemipeniksensä takaisin sisälle. Enemmän olimme huolissamme siitä, kuinka Alpo oli jotenkin flegmaattisen oloinen, eikä se hangoitellut juurikaan vastaan.
Alpo on ollut nyt yön yli sairasboksissaan, ja jännittäminen sen kohdalla jatkuu yhä. Se kun on yhä pitänyt toista hemipenistään normaalista poiketen ulkona, ja ollut vähän vaisu. Se kuitenkin sai eilen pitkävaikutteisen antibiootin, ja peräpään turvotus on laskenut selvästi toissapäiväisestä. Eikä ainakaan toiseksi toisessa hemipeniksessä ole samanlaisia kudosmuutoksia kuin prolapsoituneessa oli. Eli nyt saa pitää kaikki peukut pystyssä pojan toipumisen puolesta.
Tässä amputaatio on jo ohi, ja Gisle on laittamassa antibioottipistosta |
Viime päivinä on tullut myös mietittyä näitä otuksia, mitä meillä täällä kotona on. Arjessa kun on niin helppo jakaa, mitkä tyypeistä ovat minun ja mitkä Jussin, ja tuudittautua siihen, kuinka osa on vain katselulemmikeitä, joita ei ole tarkoituskaan koskea. Mutta sitten kun tulee jotain tällaista, niin silloin pakko pystyä luopumaan siitä välissä olevasta lasista ja koukkujen tuomasta turvaetäisyydestä. Ja koska kyseessä on kuitenkin meidän yhteinen harrastuksemme, ja meillä kotona olevat eläimet, niin toki minä olen siinä tilanteessa valmis auttamaan sen minkä pystyn. Mutta samaan aikaan en voi pyytää samaa kaikilta eläintenhoidon ammattilaisilta. Jos ihan totta puhutaan, niin vaikka itselläni on jonkin verran kokemusta myrkyllisten eläinten käsittelystä, en silti itsekään tiedä mitä tekisin, jos minua pyydettäisiin töissä tekemään se mitä tein Alpolle jonkun toisen ihmisen kobralle tai mamballe. Toki meidänkin kohdalla hoitaja oli vapautettu hommasta, ja minun ja Jussin lisäksi Alpoon koski vain Gisle. Nyt toki kävi se tuuri, että saimme kesken kesäloma-ajankin näin nopeasti ajan eläinlääkärille, joka on hoitanut myös myrkkyjä jo aiemminkin, ja selvisimme kahden ja puolen tunnin ajolla per suunta, mikä on monelle pienemmissä paikoissa asuvalle vakioaika ihan kaikissa eksokäynneissä ympäri vuoden. Meillä on kuitenkin yleensä kaksi lähempääkin vaihtoehtoa. Ei-eksoottisten kohdalla monessa asiassa pääsee kuitenkin pienemmällä jännityksellä, vaikka toki niidenkään diagnostiikka ei aina onnistu kerrasta ja voi vaatia useampia käyntejä ja erikoiseläinlääkäreitä. Mutta ainakin ensiapuun pääsee yleensä helpommin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti