Eläintenhoitajapäivät ja pentukuulumisia

Viimeiset pari päivää ovat sisältäneet paljon asiaa ja sekä pennunpörheyttä. Otimme perjantaina aamulla työkaverin kanssa suunnan kohti Helsinkiä ja sielä järjestettyjä eläintenhoitajapäiviä. Alkuun meitä piti olla lähdössä reissuun kolme, mutta viime hetkillä työvuorolistoissa tapahtui muutoksia niin että yksi joutui jättäytymään pois. Viime hetkille asti jännitystä piti yllä myös se, että meidän ilmoittautumisten kanssa oli ollut pientä sählinkiä ja väärinymmärryksiä, minkä takia vähän aikaa näytti siltä, että en pääsekään siihen workshoppiin, mitä olin odottanut kaikista eniten, ja minkä takia alunperin innostuin lähtemään koko päiville. Mysi kuitenkin suostui vaihtamaan paikkoja minun kanssani, niin että pääsin sekä Kissaystävälliset käsittelytavat -workshoppiin että Kissan anestesia -luennoille. Tämä oli itselleni silläkin aika iso juttu, että tällähetkellä itselläni on ammatillisesti kiinnostusta kehittyä etenkin kissa-asioissa. Meillä on kuitenkin jo niin monia, joille koirat ovat enemmän se juttu, ja vaikka olen toki kiinnostunut myös eksoottisista, ne ovat kuitenkin eläinlääkäriasemien potilaissa aika marginaalinen joukko. 

Virallinen luentodiojen tarkistaja perjantain työpajassa

Kissaystävälliset käsittelytavat -workshopissa oli toki paljon tuttuakin asiaa, sillä aihe on kiinnostanut minua jo ennestään, ja opinnoistanikin on vasta niin vähän aikaa, että asia on huomioitu jo koulullakin. Workshop oli myös ehkä vähän luentopainotteisempi kuin olin odottanut. Samaan aikaan se oli kuitenkin myös inspiroiva. Siinä kun on oikeasti jotain aika lataavaa, kun huomaa kuinka workshopin vetäjä on ihan henkeen ja vereen kissaihminen, ja ympärillä on paljon ihmisiä, joita aihe kiinnostaa, ja jotka esittävät kysymyksiä perustuen tilanteisiin, joita eri ihmisillä on työpaikoilla ollut. Ja tarttui workshopista mukaan ainakin yksi hyvin konkreettinen lisäidea siitä, miten vähän aremman kissan voi saada hyvin käärityksi vilttiin vahingoittamatta itseä ja stressaamatta liikaa kissaa. Sekä paljon ajatuksia siitä, miten voisi muokata omaakin kotia entistä kivemmaksi paikaksi omalle jengille. Toki sitä koittaa päässään pyörittää myös sitä, miten kissaystävällisiä käytäntöjä saisi vietyä aiempaa enemmän myös töihin, mutta pienissä tiloissa joissa on paljon myös koiria, monia juttuja on hankalampi toteuttaa ainakaan täysin. Onneksi se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö osiin juttuihin pystyisi vaikuttamaan jo ihan omalla käyttäytymiselle ilman mittavaa tilaremonttia. Se mitä ehkä vähän jäi kaipaamaan, oli taikasauva jolla saisi klinikkakäynnistä mahdollisimman kivan myös niille villiintyneille populaatiokissoille, joita meilläkin välillä töissä näkee. Valitettavasti niihin ei kuitenkaan ollut muuta vinkkiä kuin mikä on käytössä nytkin, eli pakkohäkin kautta mahdollisimman äkkiä unille. Mutta tämä on kyllä sellainen aihe, josta minun ehdottomasti täytyy jossain vaiheessa tentata nimenomaan tällaisten kissojen asiantuntijaa, eli tuntemaani dewiaktiivia (joka on sattumalta pian myös klinikkaeläinhoitaja).

Virallinen tarkastaja pääsi toimimaan myös demokissana esimerkiksi näytettäessä vaihtoehtoisia verinäytteenottopaikkoja

Seuraavan päivän luennot vahvistivat osaltaan sellaista kivaa kissakuplaa ympärilläni. Etenkin kun toinen lauantain sponsoripuheenvuoroistakin käsitteli nimenomaan kissan ruokinnan erityispiirteitä. Kun luennoitsija havainnollisti toimintatapojaan muunmuassa kurnuttamala ja kehräämällä luennolla, aloin ehdottomasti kaivata myös konkreettista "ääntele kuin kissa" -työpajaa. Siinä voisi kyllä nuosta pieneksi haasteeksi se yksi asia, jonka kanssa edelleen välillä kipuilen, eli ärrä-vikani. Kun kieli ei tahdo tärrätä ja päristä, niin en tiedä kuinka se taipuisi hyrräävään kehräykseenkään. Onneksi kuitenkin perjantain worshopissa vinkattiin kyllä myös mistä netistä löytää parhaita kehräysvideoita, jos tarvitsee rauhoittavia ääniä taustalle, ja sekä luennolla että workshopissa käytiin läpi myös esimerkkejä, millainen musiikki rauhoittaa kissoja. Toki luennolla käytiin läpi paljon myös lääkeaineita ja niiden vaikutuksia, mutta niihin itse pystyy vaikuttamaan rajallisemmin, koska lääkäri määrää kuitenkin aina lääkkeet. Kuitenkin hoitajanakin on hyvä tietää, miten eri lääkeaineet vaikuttavat, ja millaista käytöstä kissalta on odotettavissa minkäkin lääkkeen jälkeen niin rauhoittumisvaiheessa, anestesian aika, heräämisvaiheessa kuin kissan kotiutuessa. Näihin joudun kuitenkin palaamaan aineiston kautta varmasti vielä monesti, sillä en osaa yhdistää vielä kaikkia lääkkeiden vaikuttavia aineita kauppanimiin, ja näihin liittyvää asiaa tuli paljon tiiviissä paketissa etenkin näin urapolkunsa alussa olevalle. Luentopäivän aikana käytiin hyvin myös läpi, miten kissojen eri sairaudet vaikuttavat anestesiaan. Luennolla oli erittäin mielenkiintoista myös kuulla, miten luennoitsija huomioi esimerkiksi kissan iän valitessaan sopisia rauhoitusaineita. Ja pakko sanoa, että omalla tavallaan se myös rauhoitti mieltä paljon, että luennoitsija puhui alle alle 8-vuotiaista kissoista nuorina, ja vasta yli 15-vuotiaista geriatrisina. Eli sen jaon perusteella meillä on vielä muutama vuosi siihen, kun ensimmäinenkään meidän kissoista alkaa olla vanha. Luennolla puhuttiin paljon myös jo kotona annettavien esirauhoitteiden puolesta myös muiden kuin niiden ihan kaikkein arimpien kissojen kanssa. Ne kun voivat tehdä eläinlääkärikäynnistä monille kissoille paljon stressittömämmän kokemuksen, ja myös nopeuttaa käyntiä, kun kissa on jo tullessaan rentoutunut, jolloin positiivinen mielikuva voi entisestään vahvistua. Mikäli oman kissan kanssa on ollut haasteita boksissa olon, automatkojen tai klinikkakäyntien kanssa, näistä kannattaa ehdottomasti keskustella oman eläinlääkärin kanssa. 

Kirsikkana kakussa mielenkiintoiseen viikonloppuun huomasin että Noten kasvattaja asuu alle kymmenen minuutin automatkan päässä kurssipaikalta. Niinpä minun piti toki heti tiedustella, miten hän olisi kotona perjantaina iltapäivällä/illalla tai lauantaina iltapäivällä. Onnekseni hän oli, ja hänelle sopi että tullaan työkaverin kanssa käymään. Siinä aikatauluja sevitellessäni menin kysymään myös yhden vaarallisen kysymyksen, eli onko Noten siskoa vielä luvattu kellekään. Tiesin että pennusta on varmasti tullut jo paljon tiedusteluja, mutta onnekseni Milla ei ollut ottanut vielä työn alle purkaa niitä kaikkia. Niinpä sanoin jo aiemmin viikolla varovasti ääneen sekä Millalle että Jussille, että olen vähän miettinyt, voisiko kaksi pentua samasta pentueesta sittenkin olla se paras. En kuitenkaan vielä varannut Seraa (jonka olin tässä kohtaa kyllä jo nimennyt päässäni), koska ainahan on olemassa riski, ettei pentu olekaan niin söpö kun sen näkee livenä (ainakin hyyviin teoreettinen riski... en tiedä onko kenellekään oikeasti käynyt näin), tai että järjen ääneni saa minut vielä kiinni (mikä saattaa olla vielä teoreettisempi riski). Toivoin kuitenkin, että asian mainitseminen ääneen tekisi sen, että kun perjantaina päästiin paikalle, Sera olisi edelleen vapaa, ja saatoin siinä kaksi pentua sylissäni sopia, että molemmat tulisivat meille. Laitoin samalla myös heti Jussille kuvan meidän tytöistä, ja soitin videopuhelun. Jussi oli puhelun aikana juuri kaverin luona hakemassa kaveria meille pelaamaan, ja taustalta kuului hyvät naurut, kun vahvistin Jussille, että näitä tosiaan tulisikin nyt se kaksi. Taustalla nauranut kaveri on tuntenut minut yli 15 vuotta, eikä kuulostanut kauhean yllättyneeltä. 

Mie ite ja meidän tulevat tytyt Notte (tummempi) ja Sera (vaaleampi)

Eli ensikuussa meidän laumaan liittyy paitsi Monochrome's Rai eli Notte, myös meidän ikioma Easter egg, eli Monochrome's Mignon eli Sera. Notte eli yö sai nimensä pienestä pikinokastaan ja tummasta turkistaan, joten kun aloin miettiä nimeä neidin siskolle (veljästä olisi tullut Loki, jos poikia olisi syntynyt useampia), Sera eli ilta tuntui heti oikealta vaihtoehdolta. Sera kun on pentueensa vaalein kuviollisine nenineen ja selvempine maskeineen. Mutta pentueensa vaaleimpanakin kuitenkin kunnon tummiainen.  

Pieni suuri peto <3

Täydellinen donitsi

Eivätkä pienet eläimellisyydet loppuneet kotimatkaankaan, sillä Mysi oli spontaanisti bongannut minulle lintuhäkin häntä lähellä olevassta Roskalava-ryhmästä, ja sopinut häkistä kiinnostuttuani lahjoittajan kanssa, että haetaan häkki kotimatkalla meille. Mikä oli aika osuva sattuma, sillä en ollut edes maininnut Mysille, että olen koittanut etsiä jotain pientä isoa häkkiä sokerioravien bondausta varten, kun niidenkin laumaan on tulossa uusia asukkaita, ja ensikohtaaminen olisi paras hoitaa jossain muualla kuin suoraan kotona jo olevien reviirillä. Jussi taas melkein uskoi, että aloite tähän tuli oikeasti kaverilta, enkä minä ollut taas puhunut reissuun miljoonaa stoppia, että jos ihan pikaisesti vaan tämmöinen yksi eläinjuttu, ja tommoinen toinen... Ei sillä, että minulla olisi tämmöiseen taipumusta. Nytkin se reissun ihan viimeinen eläinstoppi tuli nimittäin vasta, kun Mysi oli jo pudottanut itsensä kyydistä, ja minä kävin vielä ennen kotiutumista hakemassa Lupiinin miehelästä. Nyt sitten pidetään kaikki peukalot pystyssä, että reilun kahden viikon päästä pesässä piippaisi. Sain tämän homman seurantaan ihan uuden lelunkin, kun onnistuin voittamaan Royal Caninin ständiltä kauan himoitsemani vaakakupin. Kyseisiä kuppeja on aina välillä näkynyt klinikoilla, mutta ne ovat olleet kaupanpäällisiä, jos ostaa jonkun vähän isommista koiranruokasäkeistä. Ja kun meillä ei edelläänkään ole koiraa, niin vaikka osalle meidän tyypeistä voi syöttää koiranruokia pienessä määrin muun ruuan ohessa (esimerkiksi kääpiörottamukset ja torakat), ei menekki ole sitä luokkaa, että siihen kannattaisi hommata iso kallis ruokasäkki.  

Tämän päivän projektina on katsoa, mitä saadaan tästä kehitettyä.