Pentukausi lähestyy

Monena vuonna olen postannut näin tammi-helmikuussa jotain frettien pentukauteen liittyvään. Esimerkiksi siitä, mihin on syytä varautua, jos on tuomassa oman naskalihampaan kotiin. Yleensä lähestyvään pentukauteen on liittynyt itsellä innostunutta odotusta, uteliaisuutta ja paljon sydänhymiöitä riippumatta siitä, olenko odottanut itselleni pentua vai en. Frettien kohdalla kiimat liittyvät hyvin voimakkaasti valon määrään, ja sen myötä lähes kaikki fretit tulevat kiimaan alkuvuodesta ja synnyttävät pentueensa kevät-kesällä. Meilläkin Vappu ehti tosiaan jo aloittaa oman kiimansa, ja mikäli se olisi jalostuskäytössä, täällä oltaisiin jo kohta valmiita astutuspuuhiin. Sen sijaan nyt odotellaan, että hormoni-implantti alkaa vaikuttaa, ja kiimaoireet hävivät.  

Mallu 8vk

Pari viime vuotta ovat olleet kuitenkin niin epäonnisia pentuvuosia, että iloisen odotuksen sijaan sitä odottaa tätäkin pentukautta enemmän huolella ja jännityksellä. Viimeisen parin vuoden aikana todella moni tuttu on menettänyt frettinsä, eikä ole hankkimassa enää uusia. Pari tuttua on päättänyt lopettaa kasvattamisen, ja muutama muukin arpoo lopettamisen kanssa, etenkin jos tänäkään vuonna pentueet eivät onnistu. Jalostuseläimillä alkaa olla liikaa ikää, eikä monen budjekti sen enempää taloudellisella kuin henkisellä puolella kestä jatkuvia keskenmenoja ja sektioita, mitä viime vuosina on riittänyt. Itsekin viime vuonna odotin ja jännitin niin montaa pentuetta ja sain niin monet huonot uutiset, että tällä hetkellä tuntuu enemmän helpottavalta, ettei sitä ole nyt jonossa missään.

Silti sitä toivoo, että tämä vuosi olisi se vuosi, kun frettiharrastus alkaisi taas elpyä ja nousta pandemiakuopastaan. Josko tänä vuonna astutukset onnistuisivat, ja syntyisi monia isoja ja terveitä pentueita, jotka suloisuudellaan saisivat monet pyörtämään päätöksensä olla hankkimatta enää uusia frettejä, ja toisivat harrastukseen paljon kaivattuja uusia kasvoja. 

Maailman söpöin pieni mittitassu, josta melki olisi saattanut tulla meidän eka poika

Kyllähän fretin pennut osaavat olla myös kamalia riiviöitä, jotka puremalla ja sotkemalla koettelevat uusien omistajiensa hermoja jopa kuukausi kaupalla. Pahimpien tapausten kohdalla monella voi ensimmäiseen vuoteen mahtua myös pienoinen pentublues, kun se haaveiden frettikaveri onkin pureva kiusanhenki. Silti jokainen syntyvä fretinpentu on pienoinen ihme, ja jokaisen joka sellaisen aarteen saa, kannattaa muistaa vaalia omaa spesiaalia timanttityyppiään huolella. Koska niin moni fretistä haaveillut on joutunut siirtämään haavettaa vuosi toisensa jälkeen sitä omaa naperoaan odottaessa. Maailmakin on onneksi alkanut nyt sen verran avautua, että vertaistukeakin on taas helpompi etsiä muualtakin kuin netistä, jos itselle osuu vähän haastavampi lapsi. Useimmat fretit kuitenkin tasaantuvat selvästi toisena elivuotenaan (tai viimeistään jossain 7+ vuoden kieppeillä).

Mallun minit <3

 

Pian alkavaa kasvatuskautta lähestyttäessä ajatukseni ovat kuitenkin nyt ennenkaikkea kasvattajien luona. Toivottavasti tämä vuosi on teille kaikille edellisiä helpompi. Toivottavasti suunnitelmanne toteutuvat, ja löydätte kasvatukseenne uutta verta ja kipinää, joka kantaa teitä seuraavatkin vuodet. Sillä vaikka omalla kohdallani frettiperheenlisäys ei ole tänä vuonna ajankohtainen, haluan että te olette olemassa vielä silloinkin, kun meillä taas aukeaa vauvan mentävä paikka. Ja sitä odotellessa haluan nähdä kuinka some täyttyy pentukuvista uusien omistajien esitellessä ylpeinä pentujaan.