Pakkostoppi

Olo on taas kun olisi vetänyt sataakahtakymppiä täysillä seinään. Kyllähän sitä tiesi, että hässäkän jälkeen olisi hyvä taas rauhoittaa arkea, mutta asiaa ei ehtinyt sen kummemmin edes miettiä, kun syysflunssa iski täysillä päälle. Aamulla onnistuin vielä vakuuttamaan itseni siitä, että ei tämä nyt niin paha ole. Koulukuntoisuutta arvioitaessa Jussi kuitenkin ilmoitti suoraan, että ihan sama kuinka paljon mie olen tropannut, niin en kyllä menisi kenellekään läpi terveestä. Jäin sitten kotiin, vaikka heti herättyä olo oli vielä sen verran hyvä, että kotiin jääminen tuntui vähän lusmulta, vaikka ope lupasi laittaa Teams-linkkiä päivän luentoihin. Sitä ei tarvinnut kuitenkaan kauaa tuntea lusmuilevansa, kun kuume lähti aika nopeaan nousuun, ja siinä kohtaa kun olisi pitänyt tehdä ryhmätöitä totesin ettei edes koneella istumisesta tullut enää mitään. Onneksi pääsin team etään toisen saman lenssun kourissa olevan kanssa, eikä työtä tarvitse palauttaa vielä tänään. Sai vedettyä sitten päiväkoomat ennen iltapäivän luentoa. Iltapäivällä vähän harmitti, kun meillä oli vieraileva luennoitsija luennoimassa välineistä ja välinehuollosta, ja vaikka sitä toki kuuli kaiken, sitä ei päässyt hypistelemään luennoitsijalla mukana ollutta välineistöä tai tekemään mukana välinehuollon harjoituksia (myönnän, että olen alkanut vähän lämmetä välinehuollolle). Toisaalta en saanut siinä kohtaa edes lääkittynä päätä ylös tyynystä, eli ei tarvinnut paljoa miettiä, olinko oikeasssa paikassa ollessani sängyn pohjalla. 

Voi kun voisikin liittyä seuraksi kasaan <3

Nenäliinapino yöpöydällä alkaa olla jo aika kiitettävän korkea ja huomisen menot on jo peruttu. Lauantaina olisi ohjelmassa ensimmäinen frettiesittely yli 2,5-vuoteen, joten tänään pitää ottaa Jussin kanssa keskustelu, pystyykö/haluaako hän hoitaa sen yksin, mikäli en saa itseni huomisen aikana jaloilleni. Näin pahasti oireisena sitä kun ei edes kotona koske fretteihin tai niiden ruokiin enempää kuin pakko. Kissat eivät ole yhtä herkkiä samoille virustartunnoille kuin fretit, mutta jopa Ruttu on hylännyt minut heti päiväkooman jälkeen, kun se kyllästyi siihen, että joudun nousemaan vähän väliä vähän pystympään niistämään ja yskimään, mikä häiritsi sen päiväunia. Onneksi äänikirja pitää sentään seuraa.