Mustikkapiirakka

Elämä monieläintaloudessa on jatkuvaa sopeutumista siihen, että käsiä on aina vähemmän kuin innokkaita avustajia. Niinpä sitä pääsee harjoittelemaan niin joukkojenhallintaa, harhautuksia kuin lahjontaakin jopa kaikkein yksinkertaisimmissa kotitöissä, sillä innokkaiden assistenttien on välillä vaikeaa hahmottaa, miksi frettejä tai kissoja ei voi esimerkiksi pestä astianpesukoneessa, pakastaa tai tunkea uuniin. Näistä jälkimmäisin on etenkin talviaikaan haaste erityisesti Rutun kanssa, sillä arvon nakupellestä uuni olisi mitä täydellisin lämpökaappi ja hikimaja pienelle sfinksille, eikä kaksisataa astetta kuulosta yhtään kohtuuttomalta, jos vaihtoehtona on jäätyä hengiltä kahdessakymmenessä (plus) asteessa. Ja koska tätä jengiä riittää, useinkaan se että sulkisi kaikki pois keittiöstä ei ole vaihtoehto, etenkin kun meidän keittö ei ole erillinen ovella suljettava tila.

Tummien hoitolaisten harhautus käynnissä (tyypit pienimmästä isoimpaan Mana, Nero & Tulppa <3)

Niinpä sitä on oppinut tiettyjä niksejä, joista ammentaa tarpeen mukaan. Yksi yksinkertaisimpia on piirtää lohitahnalla pitkä viiva keittiön nurkkaan mahdollisimman kauas uunista (Jussi ei kyllä erityisemmin arvosta sitä, että en useinkaan jaksa ottaa alle lautasta, jolle sen viivan piirtäisin). Tämä niksi toimii erityisesti fretteihin ja Maunoon. Niin kovasti kuin ne rakastavatkin osallistumista, ja niin kiehtova kuin kielletty uuni onkin, lohitahna vie yleensä voiton kaikesta muusta. Niinpä jos minun tarvitsee avata kuuma uuni laittaakseni sinne jotain tai ottaakseni sieltä jotain pois, aloitan yleensä piirtämällä harhautusviivan. Muussa tapauksessa voi olla melkein satavarma, että sitä saa koittaa yhdellä kädellä avata uunia ja kannatella sitä mikä sinne onkaan ikinä menossa, ja toisella kädellä torjua pop cornina hyppiviä näätiä, joista touhu muuttuu vain koko ajan hauskemmaksi, mitä useammin ja nopeammin ne työntää kauemmaksi. Paras puoli tässä niksissä on, että se toimii meilä omien lisäksi myös nykyisiin hoitonäätiin.

Piirakkaa pois otettaessa Effiekin oli jo huomannut, että keittiössä tapahtuu jotain

Toinen iso haaste mustikkarahkapiiraan leivonassa meillä liittyy sanaan rahka. Mauno on ihan pöpinä kaikkiin maitotuotteisiin, joten mitään maitovalmisteita ei voi jättää hetkeksikään keittiöntasoille ilman, että Mauno on heti haukkana paikalla vaatimassa (ja ottamassa) maistiaisia. Ruttu yrittää esittää vähän hillitympää, ja se ei koskaan hae tasoilta mitään itse, ellei ole kuolemassa nälkään. Valitettavasti nälkäkuolema on hyvin subjektiivinen kokemus, ja Ruttu on noin 24/7 sitä mieltä, että nälkäkuolema on ihan nurkan takana ilman pientä välipalaa. Niinpä meillä ei voi käytännössä jättää tasoille edes pussissa olevaa vehnäpaahtoleipää ilman että pussiin ilmestyy maistelureikiä. Niinpä jos mitään on pakko jättää tasoille hetkeksikään vahtimatta, kansi tai pääliritilä on välttämättömyys. Ritilänkin toimimista auttaa, että täyttää aktivointipelit nappuloilla jäähtymisen ajaksi, niin Rutulla ei tule yhtä isoa kiusausta koittaa tunkea kieltään ritilän raoista. 

Ritilä turvaamassa piirakan jäähtymistä

Mutta tässä se nyt on. Vuoden ensimmäinen mustikkarahkapiirakka oman pihan mustikoista.