Perjantaifiilis

Mahassa pyörii taas miljoona perhosta. Kävin äsken syksyn tulevalla työssäoppimispaikalla puhumassa tulevasta työssäoppimisjaksosta. Kesän työssäoppimiset saatiin lyötyä lukkoon jo aiemmin. Nyt kun ei tarvitse enää stressata sitä mihin pääsee, sitä voi keskittyä siihen positiivisempaan jännittämiseen siitä, mitä kaikkea tulevat työssäoppimisjaksot tulevat tuomaan mukanaan. Osaksi kesää palaan samaan työssäoppimispaikkaan missä olin ensimmäisen työssäoppimisjakson. Se tuntuu ajatuksena ihanan kotoisalta, sillä viihdyin paikassa hyvin. Kaksi muuta paikkaa ovat selvästi isompia, ja etenkin toisessa on sellaisia kuvantamis- ja hoitovälineitä mihin en ole törmännyt koskaan aiemmin. Se yhtä aikaa paitsi vähän jännittää, etenkin kun toisessa moneen kertaa korostettiin kuinka työtahti on välillä aika hektinen, kuin tuntuu mahdollisuudelta haastaa itseään ja oppia uutta. Uskon oppivani niissä erittäin paljon, ja haluan ehdottomasti nähdä myös sitä puolta, nyt kun opiskelujen puitteissa on hyvä mahdollisuus tutustua erilaisiin klinikoihin. 

Donatella <3

Työssäoppimispaikkojen varmistuminen rentouttaa myös sillä, että loppuosa suoritettavasta tutkinnosta tulee nojautumaan hyvin paljon työssäoppimiseen. Vaikka suunniteltu valmistuminen on vasta joulukuussa, meillä on jäljellä enää neljä lähiviikkoa koululla, kaksi nyt keväällä ja kaksi syksyllä. Muuten aika tulee menemään kesä- ja syyslomaa lukuunottamatta klinikoilla. Livialla ollaan myös siirtymässä siihen, että jatkossa sielä aloittaa kaksi klinikkaeläinhoitajaryhmää vuodessa, joten kun palaamme syksyn lähijaksolle koululle, seuraava ryhmäkin on jo aloittanut opintonsa. Koska tämä on ensimmäinen vuosi, kun ryhmiä on kaksi päällekkäin, kukaan tuskin tietää vielä varmasti miten tämä vaikuttaa syksyn kotiluokkaan tai klinikkapäiviin. 

Kotimatkalla klinikalta kävin myös moikkaamassa meille muuttavaa sinikirjoahventa. Hän ei ollut ihan vielä muuttovalmis, joten hänet haetaan kotiin ensiviikolla. Nyt loppupäivä onkin sitten vapaa suunnitelmista sitä lukuunottamatta, että yksi koiraharrastaja tulee iltapäivällä nappaamaan hajunäytteet Rafaellasta ja Donatellesta koiransa hajutyöstelykoulutusta varten. Hän kun haluaa opettaa koiransa jäljittämään karanneita kilpikonnia, sillä valitettavasti Suomessakin karkaa useita kilpikonnia joka kesä. Vaikka toivonkin, että emme ikinä tulisi tarvitsemaan etsijäkoiran palveluita, sitä toki enemmän kuin mielellään edistää sellaisen kouluttamista antamalla hajunäytteitä. Nyt kun koira saa rauhassa ajan kanssa opetella eksoottisempiakin jäljitettäviä hajuja, pystyy se sitten tositilanteessa paremmin keskittymään itse etsintään oudon hajunäytteen sijaan.