Sivut

maanantai 1. marraskuuta 2021

Yli kymmenen vuotta bloggaamista

Tänään aloin miettiä, jokohan ensimmäisen blogini ensimmäisestä postauksesta pian mahtaa olla kymmenen vuotta. Asian pikaisen tarkistamisen jälkeen huomasin, että tuo kymmenen vuoden rajapyykki ylitettiin itseasiassa jo tämän vuoden maaliskuussa. Ensimmäinen blogini Rakasta, rotakasta keskittyi nimensä mukaisesti pääosin rottaharrastukseeni, joka blogin alkaessa käsitti yhden lemmikkilauman sekä satunnaisen joukon vierailevia tähtiä hoitorottien ja sijoitusrottien meillä syntyneiden poikueiden muodossa. 

Sera (kyllä sitä tuolloinkin kävi jo näitä, että joku tuli "vain hoitoon" eikä sit ikinä lähtenyt...)

Tuo pikainen tarkistus venähtikin sitten useampaan tuntiin, kun unohduin lukemaan vanhoja blogipostauksia blogin alusta alkaen. Vaikka sitä aina kuvittelee muistavansa omasta elämästään paljon, useamman kerran viikossa ilmestyneisiin postauksiin on taltioitunut paljon sellaisia tuokiota arjesta, jotka heräävät ihan eri tavalla eloon kun niistä lukee ja katselee kuvia. Ensimmäisen blogini alkaessa olin 23-vuotias yliopisto-opiskelija, asuin yhdessä silloisen avopuolisoni kanssa, valmistelin häitäni (joita juhlittiin pari kuukautta blogin aloittamisen jälkeen) ja mietin plussia ja miinuksia siinä, haluaisinko edetä rottaharrastuksessani oman kasvatustoiminnan aloittamiseen. Olin tuolloin ajokortiton ja autoton ja asuin vuokralla opiskelijasäätiön asunnossa. Olin myös jo silloin parantumaton tarvikehamsteri ja harrastin lautapelejä, joten ihan kaikki ei ole noista päivistä muuttunut. 

Kaikkein vahvimmin muistoista ovat heränneet henkiin tuoksut ja äänet. Miltä häntien rasvaukseen käytetty voide tai rotan turkki tuoksui. Miltä Linnea kuulosti ollessaan harmistunut tai Marika draamaillessaan. Miten innolla tytöt aina tutkivat häkkiään läpi, kun sinne tuli isompien siivouksien yhteydessä päivitettyä kokonaan uusi sisustus. Ja kuinka rakastin häkkisisustuksien suunnittelua ja uusien virikkeiden bongailua kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksilta olemattomalla budjetilla. Muisto siitä, miltä vastasyntyneiden rotanpoikasten ensipiippaukset kuulostivat saa yhä melkein kyynelet silmiin.

Likkojen linna

Blogia lukiessa olisi niin helppo haluta takaisin rotakkaaseen arkeen, ja alkaa haaveilla meille taas uutta likkalaumaa. Silti tiedän ettei sen aika ole nyt. Että en nyt pystyisi tarjoamaan rotille läheskään sitä samaa, mitä tuo blogin alussa ollut rakas lemmikkilaumani sai. Nyt kun ajassa on menty yli kymmenen vuotta eteenpäin, meillä olisi toki tarjota enemmän tilaa ja mahdollisuus isompaan virikebudjektiin, mutta koska meillä on nykyisin niin paljon muita eläimiä, en ikinä pystyisi tarjoamaan rotille yhtä paljon vapautta ja seurustelua mitä tuolloinen lauma sai. En pystyisi ottamaan niitä samalla tavalla mukaan kaikkeen, ja niille annettu aika olisi pois toisilta yhtä uteliailta ja seurallisilta eläimiltä, jotka yhtälailla rakastavat olla mukana kaikessa ja innostuvat uusista jutuista. Sen takia uskon, että tällähetkellä kaikki häviäisivät, jos lisäisin nykyiseen kokoonpanoon vielä rottia.

Toki jotkin isommista ja hullummista tempauksista on muistanut hyvin ilman blogiakin. Kuten kaikki ne häkit ja terraariot, mitä haki kävellen ja julkisilla ympäri Turkua. Tai sen kerran, kun kaveri kysyi voinko ottaa väliaikaisesti hoitoon 42 rottaa ja löytyisikö minulta niille hoitojakson ajaksi häkit - vastauksen oltua molempiin kysymyksiin myönteinen.  

Kiva neljän kilometrin kesäkävely häkin kanssa

Ehkä yksi isoin hämmennyksen aihe etenkin blogin alkua lukiessa on kuitenkin ollut, kuinka vahvasti erikseen meillä oli tuolloin omat ja miehen rotat. Olen heti ensimmäisessä postauksessa esitellyt oman laumani kaikki tyypit nimeltä, ja myöhemmissä postauksissa esittelen niiden lisäksi minulla olleita hoitorottia, mutta miehen työhuoneessa asuneet miehen poikarotat tulevat esille vain ohimennen joissain postauksissa, jos joku niistä on sattunut olemaan omien kanssa yhtä aikaa eläinlääkärissä tai näyttelyssä. Kyllähän meillä on Jussinkin kanssa minun ja hänen eläimiä, mutta eipä nuo omistussuhteet arjessa juuri erotu ja tyypit elävät sekaisin samoissa porukoissa ja tiloissa. Nykyään tuntuisi aika absurdilta, jos jompi kumpi ilmoittaisi ruokkivansa vain omat kissansa tai frettinsä, ja jättäisi toisen omat toisen hoidettavaksi - olkootkin että se omistajuus saatetaan kyllä muistaa hyvin esimerkiksi karvapallo-oksennusten tai kakkatakkujen kohdalla. 

8 kommenttia:

  1. Onnea pyöreistä blogivuosista! Olet sinnikäs sissi. Seuraan melkein yksinomaan kissablogeja, fretit ja rotat ovat poikkeuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin blogien seuraaminen painottuu nykyään paljon kissoihin. Jostain kumman syystä kun tuntuu, että kaikki seuraamani rotta- ja frettiblogit ovat hiljentyneet kokonaan, mutta kissablogit jatkavat eloaan. Mutta onneksi edes kissablogit <3

      Poista
  2. Ooh, taas opin jotain uutta. En tiennytkään aiemmin näistä rottivuosista. Saatikka, että rottien häntiä rasvataan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotat ovat ehdottomasti yksi isoimpia lajirakkauksiani. Mutta surukseni olen taas vanhaa blogia lukiessani muistanut, miksi päädyin ottamaan lajista eron. Rottien elämänkaari kun on noin kaksi vuotta, jos kaikki menee hyvin. Ja läheskään aina ei mene, vaan keski-ikää laskevat monenlaiset rohinat, kasvaimet ja muut. Nykyisen porukan kanssa meillä on edes periaatteessa mahdollista, että välillä voi mennä yli vuosikin ilman että menetetään ketään, ja usein on mennytkin. Vähänkään isomman rottalauman kanssa, jossa on eri-ikäisiä yksilöitä, se ei ole kovin todennäköistä.

      Ja etenkin talviaikaa rottien hännät saattavat tosiaan helposti kuivahtaa, samaten jos niitä joutuu pesemään tavallista useammin. Silloin niitä on hyvä rasvata että ne pysyvät kunnossa. Häntä kun on rotille erittäin tärkeä paitsi tasapainon, myös lämmönsäätelyn kannalta.

      Poista
  3. Hih, onnea ja lisää vuosia kaikille! Rottablodin kautta löysin Piärynäelläimen ja nääperöt ja vielä sen SusannaKondo-bloginkin. Kaikista olen tykännyt, kun sie olet niin viisas ja kirjoitat hyvin. Ja lauma on kasvanut ja monipuolistunut lajien suhteen. Jännityksellä odotan, mitä uutta te vielä keksitte ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Meidän eläintarha lähti kieltämättä laajenemaan aiempaa nopeammin siinä kohtaa, kun muutettiin Jussin kanssa saman katon alle. Ja vaikka sitä ei ole nyt vähään aikaan aktiivisesti pyrkinyt lisäämään jengiä, niin tuttujen ja hoitoon tulleiden myötä niin on kuitenkin puoli vahingossa käynyt. Eipä sillä että katuisin ketään noista <3

      Poista