Elämää miinakentällä

Viimeksi kuluneiden kuukausien aikana meidän kaksi vanhinta frettiä Itsy ja Justiina tuntuvat unohtaneen sen vähänkin mitä ne ovat sisäsiisteydestä ikinä oppineet. Siinä missä ne ennen sentään useimmiten koittivat ehtiä pissa-alustalle asti, tuntuu että ne nykyään tekevät tarpeensa yhä useammin juuri sinne, missä ne sattuvat hädän iskiessä olemaan. Niiltä tuntuu kadonneen jopa freteille erittäin tyypillinen tapa tehdä asiansa nurkkiin, joten mummojen jäljiltä pieniä lammikoita ja minikakkoja saattaa nykyään löytyä jopa keskeltä lattiaa. Samalla vessatarpeita tunnutaan hoitavan aiempaa tiheämmin, jolloin lammikot ja kakatkin tulevat pienempinä. Justiinalla tässä taustalla on todennäköisesti takajalkojen heikkenemistä, niin että etenkään parketilla ei vaivauduta kaahailemaan vessahädän takia mihinkään soveliaampaan paikkaan. Itsyllä huteja tuli jo nuorempana enemmän, eikä se ole ikinä ollut niin tarkka siitä, mihin se tarpeensa tekee.

Kivan pirtsakat lempparimatot alkavat tulla tiensä päähän

 

Hudit eivät kyllä mitenkään rajaudu pelkästään vapaana oloon, jolloin lattia on paikoitellen liukas ja vessat välillä kauempana. Nykyään kakkoja päätyy myös aitauksessa pissa-alustan lisäksi myös kaikille muille matoille, jonka takia ne saa pestä koneessa vähintään 2-3 kertaa viikossa. Onneksi näin kesällä ne sentään kuivuvat hyvin nopeasti ulkona narulla. Osalle matoista tämä pesutahti vain tuntuu olevan liikaa, ja ne ovat alkaneet hajota, joten lähiaikoina pitää metsästää jostain yksi setti pikkumattoja lisää.

Itsy <3

Tämä tilanne lisää luonnollisesti talouspaperin ja siivoussuihkeiden menekkiä, ja ärsyttää välillä Jussia, jos hän huomaa lammikon vasta astuttuaan siihen. Eikä tästä toki kiitä parkettiakaan, etenkin jos huti onnistuu osumaan juuri kriittisellä tavalla saumakohtaan. Yläkerran lattiaremontti on kyllä suunnitteilla, mutta ihan tähän saumaan emme pysty vielä vaihtamaan yläkerran parkettia paremmin kosteutta kestävään vinyylilankkuun. Minut tämä vetää enemmän haikeaksi. Tokikaan hutikakkojen siivoaminen ei ole omaakaan lempihommaa, mutta mummojen kohdalla ne tuntuvat enemmän hiekalta joka valuu tiimalasiin. Jokainen uusi kremppa muistuttaa osaltaan siitä, että yhteinen aikamme on rajallista, ja että tämäkään ei kestä ikuisesti. Hudeista kuitenkin selviää vielä siivoamalla, mutta jonain päivänä liian pian tulee jotain isompaa (tai liian paljon näitä pieniä), joka pakottaa sanomaan hyvästit. Siihen asti siivoan ihan mielelläni, jos se on hinta, mikä pitää maksaa siitä, että saamme pitää mummut vielä täällä. 

Tämänpäiväisiä huteja

Hudeista huolimatta mummut (omat tai Sofia) saavat nykyään useimmiten yövuoron jaloitteluun. Kukaan mummoista kun ei ole enää kauhean innokas kiipelijä, niin ne eivät tule sänkyyn herättelemään, eikä niiden kanssa ole pelkoa, että ne taitelisivat itsensä keskellä yötä tiskipöydälle tiputtelemaan tavaroita (mikä on Nutellan bravuuri). Mummoilla ei ole myöskään tylsistyessään tapana provosoida kissoja, mitä osa junnuista myös välillä harrastaa (etenkin Mallu). Mummoista yövuorossa on kuitenkin kaikken parasta se, että yövuorossa on kaikkein helpoin juosta Jussin jalkoihin heti kun Jussi herää ja neuvotella kunnon aamutahnat, sillä Jussi ei vasta heränneenä pysty mitenkään vastustamaan kerjäävää mummonäätää tai paria.