Vaikeita päätöksiä ja uusi perheenjäsen

Tämä viikko on ollut emotionaalisesti rankka. Alkuviikosta Sofia kaatui taas vessassa käydessä omiin ulosteisiinsa ja oksensi syötyään, ja tiesin, että minun oli pakko ottaa sen omistajan kanssa puheeksi eutanasia-ajan varaaminen. Sofian kohdalla ei mielestäni ollut kyseessä vielä mikään, mikä vaatisi hätäeutanasiaa, mutta koska kehitys on ollut niin nopeaa, minusta sen kohdalla oli parempi lyödä jo päivä lukkoon ja varata aika, varasi sen sitten tällä viikolle tai myöhemmäksi. Asiasta keskusteluamme päädyimme, että Soffe saisi lähteä joukkiksen yhteydessä, kun eläinlääkäri on tulossa meille kotiin. Tämä todettiin Soffen kannalta helpoimmaksi, vaikka sen päättäessään Soffen omistaja tiesi, että ei sen myötä ehtisi itse tulemaan hyvästelemään Soffea. 

Mummut ja Mauno tahnalla

Soffen eutanasiapäätös nosti samalla toisen virtahevon olohuoneeseen. Mikäli arvioisin Itsyn tilaa ja voinnin kehitystä sen hoitajana enkä perheenjäsenenä, minkä päätöksen tekisin sen suhteen. Siitä kun sen mahasta löytyi golfpallon kokoinen patti on nyt noin 1,5 kuukautta, ja vaikka Itsyn kunto ei ole romahtanut, en voi väittää ettenkö olisi nähnyt sen käyttäytymisessä muutoksia. Itsy on alkanut nukkua enemmän, eikä se juurikaan touhuile. Se on on alkanut välillä hakeutua piiloon nukkumaan, mitä se ei ole aiemmin tehnyt. Toki se on aiemminkin nukkunut kolopedeissä, mutta ei esimerkiksi aitauksen kauimmaisessa nurkassa häkin alla olevan pissa-alustan alla. Vaikka itse patti ei tunnu kasvaneen, tuntuu että Itsyn vatsaontelo on laajentunut, eli se saattaa kerätä sinne nestettä. Kun ne yhdistää siihen tosiasiaan, että patti ei tule häviämään mahasta mihinkään ilman leikkausta, ja päädyimme eläinlääkärin kanssa puhuttuamme siihen, ettei Itsyä leikata, on tästä kaikesta suunta ainoastaan huonompaan. Kaikkea tätä pohdittuani tulin siihen tulokseen, että myös Itsyn voisi olla armeliainta jo lähteä, ja Jussin kanssa keskusteltuani Jussi oli lopulta samaa mieltä. Niinpä myös Itsylle sovittiin lähtö huomiseksi. 

Soffen kanssa metsässä

Tällä viikolla onkin näiden päätösten myötä ehtinyt itkeä itselleen migreenin jo useampana päivänä. Kun päätöspäivän iltana tuli viesti, jossa kysyttiin voisiko Inna tulla meille jo keskiviikkona perjantain sijaan en kuitenkaan epäröinyt. Tiedän että osa haluaa keskittyä rauhassa suremiseen ilman mitään häiriötekijöitä, mutta minulle pieni valkoinen häiriötekijä oli hyvin tervetullut. Yksi uusi aloituskappale kahden loppuluvun keskelle. Kun samana päivänä Innan kanssa saapui vielä kaksi hoitofrettiä, päivät ovat olleet varsin täysiä. Soffen kanssa on koitettu käydä nyt mahdollisimman paljon metsässä, sillä siitä huolimatta että sen on hankala pysyä sielä pystyssä, Soffe selvästi viihtyy sielä. Itsy ei ole koskaan erityisemmin välittänyt ulkoilusta, joten se on saanut tehdä sitä mistä se pitää eniten: nukkua ja hoitaa Justiinaa. Itsy kun on aina ollut sellainen muumimamma, joka huolehtii että kaikilla laumakavereilla on puhtaat korvat. 

Uninen pieni lumipallo Inna

Innan saavuttua ensimmäisenä päivänä vietin paljon aikaa vain katsellen kun tyttö nukkui. Se kun päästettiin alkuun tutkimaan rauhassa koko yläkerta ilman muita frettejä, ja tutkimusretken jälkeen iski väsy. Yöksi neiti siirrettiin frettihuoneeseen pystytettyyn playpeniin, sillä tiedän, että nykyisessä laumassa kaikki eivät välttämättä toivottaisi vierasta aikuista suoraan tervetulleeksi laumaan. Niinpä ne saavat nyt alkuun tottua toistensa hajuihin ja näkemään toisiaan. Toisena päivänä nostin oman jengin frettihuoneesta jaloittelemaan, ja päästin Innan tutkimaan frettihuonetta. Jäin itse istumaan frettihuoneeseen Innan seuraksi. Siinä yhteydestä tuli sitten saatua pari kertaa kevyesti hampaista. Sen myötä poistuin hetkeksi huoneesta hakemaan lohitahnaa. Tässä on nyt niin paljon muutoksia pienelle fretille, että luottamusta on hyvä lähteä rakentamaan lahjusten ja leikin kautta. Mutta tiedän jo nyt, että jos kukaan junnuista ei käytä veto-oikeuttaan Innan kanssa, neiti tulee varastamaan sydämeni täysin. 

Mauno & Inna <3

Hoitonäätien kuulumisia

Tällähetkellä meillä on kotona kolme hoitofrettiä, joista kaikki ovat tulleet vähän pidemmälle hoitojaksolle. Sofia, joka saapui huhtikuun puolivälissä, ja Lilly ja Mysti, jotka tulivat kesäkuun alussa. Sofian kohdalla välillä jo keskusteltiin siitäkin vaihtoehdosta, että se jäisi meille pysyvästi eläkepäiviä viettämään. Mysti ja Lilly ovat mahdollisesti lähdössä ensiviikon lopulla. Sofian kohdalla saattaa edelleen toteutua se, että se on meillä loppuelämänsä, mutta valitettavasti vanhuuden vaivat ovat alkaneet näkyä viime viikkoina koko ajan selvemmin.

Soffe päikkäreillä

Sofia on ulkoisesti paljon vähemmän mummuska kuin Justiina ja Itsy, joten Soffen tullessa olin ihan varma, että se voisi olla niitä supertyyppejä, jotka porskuttavat kymmenenvuotiaiksi ja yli. Jos olisin nähnyt Sofian tietämättä sen ikää olisin arvioinut sen huomattavasti lähemmäs Mitellan viittä vuotta kuin Justiinan kahdeksaa, vaikka Sofialla ja Justiinalla on ikäeroa vain pari päivää. Sofian tullessa koitin saada sen osaksi mummojengiä, mutta ensimmäisten viikkojen jälkeen jälkeen Justiina ilmoitti, että Soffe on edelleen epäilyttävä, eikä hän halua hänen ja Itsyn duosta trioa. Niinpä Sofia sai oman aitauksensa mummoaitauksen viereen olohuoneeseen, että hän on tapahtumien keskipisteessä silloinkin kun ei ole hänen jaloitteluvuoronsa. Kolmen jengin kanssa vuorottelua kun tulee väkisinkin enemmän. Omilla vuoroillaan Soffe nauttii terdeilystä, ja se on oppinut hyvin tehokkaaksi kerjäämään lohitahnaa. 

Soffen kanssa ulkoilemassa

Vaikka ensimmäisenä parina kuukautena Sofian ikää ei juuri huomannut, sen jälkeen se alkoi näkyä. Koska muutos tuli aika rytinällä, se on tuntunut todella dramaattiselta. Siinä missä Justiinan takapään heikkeneminen alkoi hiljalleen eikä ole juurikaan pahentunut moneen kuukauteen, Sofialla alun liukastelu juostessa vaihtui äkkiä siihen, että se saattoi heti heräämisen jälkeen kaatuilla helposti ennenkuin sai itsensä jumpattua kunnolla liikkeelle. Kun tätä oli jatkunut pari viikkoa, Sofian vessakäytöksessä kävi sama muutos kuin omilla mummuilla aiemmin: siinä missä tarpeet löysivät aiemmin aina pissa-alustalle, nyt niitä on pitkin poikin aitausta. Siinä missä alkuun ajatteli haikeana, että voi olla, että Sofiankin kohdalla puhutaankin sittenkin enemmän kuukausista kuin vuosista, nyt muutoksen nopeus on saanut toivomaan, ettei sen kunto romahtaisi vielä ainakaan pariin viikkoon, jotta sen omistaja ehtisi nähdä sen vielä. Mutta ottaen huomioon kuinka nopea muutos on ollut, olemme kyllä puhuneet siitäkin vaihtoehdosta, että mikäli toivominen ei auta, mihin Soffelle varataan aika. 

Mysti ja Lilly ovat meidän autotallijengi, jonka hoitojakso on ollut vähän hormonihuuruinen. Meille tullessaan kummallakin neidillä oli kiima ja valeraskaus päällä. Vaikka saimme heti ajan kiiman katkaisupiikille, hormonihommat eivät laannu sekunnissa, ja ensimmäiset pari viikkoa Mysti ja Lilly raahailivat pesään vuoroin toisiaan ja toistensa ohella kaikkea pesämateriaaleiksi ja pennuiksi kelpaavaa pissa-alustoista leluihin. Ensimmäisinä päivinä erehdyin aitaukseen muovisandaaleissa, mutta sen jälkeen kun kaksi hormonihuuruista neitiä koitti kilvan kiskoa ne hampaillaan jalasta, vein aitaukselle suosiolla saappaat. Neitien kiiman alettua taittumaan, ehdimme vähän aloittaa tutustumista puolin ja toisin, ja helteiden tauottua aloittaa vähän ulkoiluakin Lillyn kanssa. 

Mysin ja Lillyn lahjonta käynnissä

Nutskun aloitettua uuden kiimansa, minuun iski pieni pelko, meinaako jompikumpi hoitoneideistä tehdä samoin. Nutskun kiima kun katkaistiin vain viikkoa ennen Mystin ja Lillyn kiimoja. Mutta siinä missä Nutskun kohdalla eläteltiin pientä toivetta siitä, jos se kuitenkin ehtisi kehittää vielä uuden kiiman tälle kesälle, Mystin ja Lillyn kohdalla oli toivottu, että kiiman katkaisu pitäisi kiiman poissa seuraavaan kevääseen. Eli siinä missä Nutskun kohdalla uusi kiima oli positiivinen yllätys, aiheutti se Mystin ja Lillyn omistajalle enempi päänvaivaa, sillä nyt niiden kohdalla kiima on saatava uudelleen katki, koska Mystikin on tarkoitus astuttaa aikaisintaan ensivuonna. Lopputuloksena meillä on kuitenkin autotallissa taas kaksi hormonihuuruista hilleriä.

Lilly

Ensiviikolla meille on tulossa vielä kaksi vajaan viikon hoitolaista, jonka lisäksi Sariannan lauma saattaa tulla vielä toiselle vierailulle. Sen jälkeen meidän koti todennäköisesti hiljenee taas hoitofrettien osalta, ja alamme keskittyä Nutellan mahdolliseen mammailuun lähtöön ja Innan laumaan saamiseen.

Kolmannet treffit

Toivottavasti sanonta kolmas kerta toden sanoo pitää paikkansa. Ainakin tällä kertaa Nutellan ja Momon treffit etenivät täysin eri malliin kuin kahdet aiemmat. Nutella oli alusta asti kiinnostunut Momosta, ei koittanut juosta karkuun ja antoi Momon pitää itseään otteessa hyvän tovin. Astutus pääsi siis tapahtumaan, ja sillä on kaikki mahdollisuudet olla onnistunut. Varmemmaksi vakuudeksi sovittiin kuitenkin Sariannan kanssa, että koitetaan Momoa ja Nutellaa yhteen vielä ainakin huomenna, ja riippuen siltä miltä huomiset treffit näyttävät mahdollisesti myös ylihuomenna. Sitten on ainakin tehty kaikki mahdollinen sen eteen että saataisiin tästä kiimasta pennut alulle. 

Momo ja Nutella <3

Pakko myöntää, että aloin olla jo aika skeptinen sen suhteen, että Nutellalle tulisi enää tänä vuonna kunnon kiimaa, sillä kesäkin on mennyt jo yli puolen välin, ja yleensä tässä vaiheessa eletään jo pentukauden loppua. Syyspennut eivät ole freteillä kovin tavallisia, ja jos tämä astutus on nyt onnistunut, pentujen laskettu aika olisi 3.9. Sikäli sillä ei ole pentujen kannalta kauheasti merkitystä, sillä lemmikkifreteillä pennut syntyvät sisällä, jossa ilmojen viileneminen ei vaikuta. 

Mutta koska treffit onnistuivat, seuraavat viikot edetään sillä olettamuksella että Nutella on tiine. Ruokinnan monipuolisuuteen ja kalsiumiin ruokavaliossa kiinnitetään ekstrahuomiota, ja Nutella pidetään todennäköisesti erossa Innasta mammalomaan asti, että eivät pääse suotta vääntämään. Ja jos yhtään vaikuttaa että Nutella on tiine, muuttaa se ensikuun lopulla Sariannan luo Sotatanssin-frettilään mammalomalle. Vaikka kaikki tämä pentutouhu on myös kovin jännää, sijoitusnaaraan lähettäminen pariksi kuukaudeksi muualle mammailemaan on aina myös omalla tavallaan haikeaa ja stressaavaa, vaikka tiedän Nutellan olevan hyvissä käsissä Sariannan luona, ja se pysyy samassa kaupungissa. Voi siis olla, ettei meille ole välttämättä tulossa sijoitusfrettejä nykyisten jälkeen.

Junnulauman kuulumisia

Ensimmäiset kaksi viikkoa Lystin kuoleman jälkeen Mitella oli aika hukassa. Se lähinnä nukkui yksikseen jossain sivummalla, ei ottanut kontaktia keneenkään, eikä innostunut hepuloimaan. Toki Mitellan käytökseen vaikuttivat myös helteet ja Nutellan valetiineys, mutta nekin huomioon ottaen Mitella oli hyvin vaisu. Sikäli se ei kyllä ole ihme, sillä Lysti ja Mitella ehtivät olla kuin paita ja peppu viimeiset neljä vuotta, ja siitä päivästä lähtien kun Lysti kotiutui meille, Mitella ja Lysti tekivät lähes kaiken yhdessä. Ennen Lystiä Mitellan läheisin laumakaveri oli ollut sen varaemo Snurre, joten vaikka Mitella tulee toimeen kaikkien kanssa junnulaumassa, ei ihme että Lystin kuolema jätti sen vähän tyhjän päälle. Etenkin kun viime viikot Nutella on keskittynyt hyvin tiiviisti "pentuihinsa", eli Malluun ja Vappuun. 

Mitellan oma pesä

Toissapäivänä tuntui kuitenkin tapahtuvan jonkinlainen käänne: Nutella ja Mitella nukkuivat samassa pesässä. Nutellan valetiineys on alkanut selvästi väistyä, niin sen läheisyys ei enää ahdista Mitellaa yhtä paljoa kuin aiemmin. Viikonloppuna myös lämpötila lähti selvästi laskuun. Joko jokin näistä tai kaikki nämä yhdessä tekivät sen, että tänään illalla Mitella hepuloi jo yhdessä muiden kanssa, ja haastoi kavereita leikkiin. Pahin suruaika tuntuu siis helpottaneen, ja neiti olla enemmän oma itsensä. 

Nutella ja "pennut"

Valetiineyden väistymisen myötä Nutellan hormonitilanteessa on tapahtunut toinenkin muutos: Nutella on kehittämässä itselleen hyvin nopeaan tahtiin kunnollista kiimaa. Muutos viime perjantaista tähän päivään Nutellan vulvan turvotuksessa on niin iso, että Sarianna miettii kolmansia treffejä Nutellalle ja Momolle mahdollisesti jo tälle viikolle. Mikäli tämänkertaiset treffit eivät pääty pakkeihin, syyskuussa pesässä saattaa piipata sittenkin. 

Nutella ja Mitella taas samassa pedissä <3

Ensiviikolla meille on kotiutumassa meidän mahdollinen uusi prinsessa Inna. Mikäli Nutsku nyt lähtee sittenkin mammailemaan, tarkoittaa se totutuskuvioiden venymistä väkisinkin syksylle. Tokikaan se ei välttämättä automaattisesti vaikeuta totuttamista, mikäli pääsen esittelemään Innan ensin lauman kolmelle sopuisammalle näädälle, ja vasta sen jälkeen Nutellalle, joka on meillä ehkä reviiritietoisin ja hitaasti lämpiävin. Pentujen aikana Innalla olisi kuitenkin aikaa kotiutua ja Nutellalla menettää kotikenttäetuaan. Mutta tätä on turha miettiä liian pitkälle ennenkuin treffejäkään on edes koitettu.

Elämää miinakentällä

Viimeksi kuluneiden kuukausien aikana meidän kaksi vanhinta frettiä Itsy ja Justiina tuntuvat unohtaneen sen vähänkin mitä ne ovat sisäsiisteydestä ikinä oppineet. Siinä missä ne ennen sentään useimmiten koittivat ehtiä pissa-alustalle asti, tuntuu että ne nykyään tekevät tarpeensa yhä useammin juuri sinne, missä ne sattuvat hädän iskiessä olemaan. Niiltä tuntuu kadonneen jopa freteille erittäin tyypillinen tapa tehdä asiansa nurkkiin, joten mummojen jäljiltä pieniä lammikoita ja minikakkoja saattaa nykyään löytyä jopa keskeltä lattiaa. Samalla vessatarpeita tunnutaan hoitavan aiempaa tiheämmin, jolloin lammikot ja kakatkin tulevat pienempinä. Justiinalla tässä taustalla on todennäköisesti takajalkojen heikkenemistä, niin että etenkään parketilla ei vaivauduta kaahailemaan vessahädän takia mihinkään soveliaampaan paikkaan. Itsyllä huteja tuli jo nuorempana enemmän, eikä se ole ikinä ollut niin tarkka siitä, mihin se tarpeensa tekee.

Kivan pirtsakat lempparimatot alkavat tulla tiensä päähän

 

Hudit eivät kyllä mitenkään rajaudu pelkästään vapaana oloon, jolloin lattia on paikoitellen liukas ja vessat välillä kauempana. Nykyään kakkoja päätyy myös aitauksessa pissa-alustan lisäksi myös kaikille muille matoille, jonka takia ne saa pestä koneessa vähintään 2-3 kertaa viikossa. Onneksi näin kesällä ne sentään kuivuvat hyvin nopeasti ulkona narulla. Osalle matoista tämä pesutahti vain tuntuu olevan liikaa, ja ne ovat alkaneet hajota, joten lähiaikoina pitää metsästää jostain yksi setti pikkumattoja lisää.

Itsy <3

Tämä tilanne lisää luonnollisesti talouspaperin ja siivoussuihkeiden menekkiä, ja ärsyttää välillä Jussia, jos hän huomaa lammikon vasta astuttuaan siihen. Eikä tästä toki kiitä parkettiakaan, etenkin jos huti onnistuu osumaan juuri kriittisellä tavalla saumakohtaan. Yläkerran lattiaremontti on kyllä suunnitteilla, mutta ihan tähän saumaan emme pysty vielä vaihtamaan yläkerran parkettia paremmin kosteutta kestävään vinyylilankkuun. Minut tämä vetää enemmän haikeaksi. Tokikaan hutikakkojen siivoaminen ei ole omaakaan lempihommaa, mutta mummojen kohdalla ne tuntuvat enemmän hiekalta joka valuu tiimalasiin. Jokainen uusi kremppa muistuttaa osaltaan siitä, että yhteinen aikamme on rajallista, ja että tämäkään ei kestä ikuisesti. Hudeista kuitenkin selviää vielä siivoamalla, mutta jonain päivänä liian pian tulee jotain isompaa (tai liian paljon näitä pieniä), joka pakottaa sanomaan hyvästit. Siihen asti siivoan ihan mielelläni, jos se on hinta, mikä pitää maksaa siitä, että saamme pitää mummut vielä täällä. 

Tämänpäiväisiä huteja

Hudeista huolimatta mummut (omat tai Sofia) saavat nykyään useimmiten yövuoron jaloitteluun. Kukaan mummoista kun ei ole enää kauhean innokas kiipelijä, niin ne eivät tule sänkyyn herättelemään, eikä niiden kanssa ole pelkoa, että ne taitelisivat itsensä keskellä yötä tiskipöydälle tiputtelemaan tavaroita (mikä on Nutellan bravuuri). Mummoilla ei ole myöskään tylsistyessään tapana provosoida kissoja, mitä osa junnuista myös välillä harrastaa (etenkin Mallu). Mummoista yövuorossa on kuitenkin kaikken parasta se, että yövuorossa on kaikkein helpoin juosta Jussin jalkoihin heti kun Jussi herää ja neuvotella kunnon aamutahnat, sillä Jussi ei vasta heränneenä pysty mitenkään vastustamaan kerjäävää mummonäätää tai paria. 

Huh hellettä

Äärimmäisen huonon ääreisverenkierron omaavana lämmöllä käyvänä vilukissana minun kuulee harvemmin valittavan helteistä. Enkä minä nytkään soisi niiden vielä kokonaan loppuvan, mutta jopa minä myönnän, että nyt tarvittaisiin jo taukoa enemmän kuin yksi sunnuntaipäivä (silloinkaan ei tullut vettä, mutta lämpötila oli hetken hieman alle +25). Monta viikkoa lähes tauotonta hellettä ilman sateita alkaa tuntua raskaalta jopa hellediggarista, etenkin kun näkee mitä se tekee kaikelle itseni ympärillä. Nurmikko on lähes kauttaaltaan palanut, ja osa muistakin pihan kasveista alkaa olla varsin rapsakoita. Kanit lähinnä makoilevat jääpullojen vieressä foliopeiton alla, eikä niitä ole uskaltanut sulkea edes öiksi leikkimökkiin, sillä lämpö nousee sielä huonon ilmankierron myötä äärettömän nopeasti. Fretit muistuttavat päiväsaikaan lähinnä Salvador Dalin valuvia kelloja, ja yön alkaessa viilentyä kaikki laumat haluaisivat yhtä aikaa tarhaan ja iltavilleille. Kasvihuoneen kasviston olen saanut pidettyä suunnilleen elossa, nyt kun saatiin vedettyä sinne letku ja kasvit kastellaan 2-3 kertaa päivässä. Tuntuu että liian moni asia pyörii sen ympärillä, että koittaa pitää edes tärkeimmät hengissä. Tämän kokoisella tontilla kaikkien kasvien kastelu olisi enemmän kuin kokopäivätyö, ja veisi tolkuttomat määrät vettä. 

Sunnuntaina oli sen verran viileämpää, että junnut pääsivät ulos, mutta välilössähdyksiltä ei silti vältytty

Nyt touhujen keskittämistä ilta-/yöaikaan sentään helpottaa se, että alkukesän valtavat hyttysparvet ovat kadonneet, eli ulkona pystyy jo käymään hämärän laskeuduttua ilman että alle minuutin jälkeen tekisi mieli kuoria ihonsa irti. Valitettavasti tosin tämäkin menee osin varmasti kuivuuden piikkiin, ja muistuttaa osaltaan kuinka ahtaalla luontokin nyt on. Alkaessani eilen koota ja kuivattaa kaneille kerppuja talveksi tulin nimittäin käyneeksi myös sivupihan ojalla, joka oli vielä keväällä kuhissut hyttysentoukkia. Nyt ojan paikalla oli vain kuivaa halkeillutta liejua. Mutta ottaen huomioon millaiset määrät alkukestä tuli popsittua allergialääkkeitä ja käytettyä kortisonivoidetta hyttysten takia, en voi väittää että kaipaisin niitä yhtä paljon kuin sadetta. Olen kuitenkin nyt koittanut muistaa laittaa päivittäin vettä pariin eri astiaan pihalle luonnoneläimiä varten, jotta jäniksillä ja kauriillakin olisi jokin paikka mistä juoda sadetta odotellessa.

Vähän vihreämpi kohtakin vielä löytyi

Ensiviikon alkuun on vihdoin luvattu maltillisempia 21-22 asteen lämpötiloja, joten silloin pääsee toivottavasti aktivoimaan frettejäkin ulkona, ja talon kiviseinät ehtivät ehkä vähän jäähtyä. Tiedän kyllä, että sitäkään kaikki eivät meillä arvosta: Rutusta nyt kun ollut juuri hyvät kelit, kun on kerrankin voinut hengata terassilla ja nukkua olkkarin riippumatossa ilman peittoa. 

Kanien talvimuonien kuivatus aloitettu

Talvikanilan suunnittelua

Tämän kesän heinäsatoa myydään nyt, mikä osaltaan nopeutti lopullisen päätöksen tekemistä kanien suhteen. Kahden isokokoisen ulkokanina elävän risteytyksen heinänkulutuksella eläinkauppojen pikkupussit kun eivät olisi kaikkein taloudellisin vaihtoehto, etenkin kun riittävän kokoisen kuivan varastotilan löytäminen koko talven heinille ei olisi ongelma täällä. Eikä sitä heinää ole toki kannattavaa varastoida, jos ei ole syöjiä, joten sovittuani heinäkaupat huomiselle, tuli samalla sitten lyötyä lukkoon, että Taiga ja Pihka ovat jäämässä.  

Meille jäävä kaksikko: Pihka takana, Taiga edessä

Heinääkin isompi kysymys kanien jäädessä on toki sopivan talvitilan järjestäminen. Alunperin olin suunnitellut leikkimökistä ympärivuotista kanilaa: vähän eristeitä seiniin ja tarhaa kylkeen, ja siinä olisi hyvin tilaa neideillä touhuta. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän vaihtoehto alkoi kuitenkin epäilyttää. Leikkimökille saisi vielä vedettyä suhteellisen helposti sähköt kasvihuoneelta jollain jatkotroikalla, niin että sinne saisi sulanapitokaapelin vesikuppiin ja jos oikein kova talvi iskee lämpölampun. Jatkotroikkakaan ei kuitenkaan muuttaisi sitä tosiasiaa, että leikkimökki on sellaisessa nurkassa tonttia, jossa ei ole mitään muuta: sinne asti ei ole ulkovaloja, ja mikäli talvesta tulisi yhtä luminen kuin edellinen, pitäisi ylimääräisiä lumitöitä tehdä yli kahdenkymmen metrin matkalta kanilalle päästäkseen. Lähimmät vesipisteet leikkimökiltä katsottuna ovat sisällä ja autokatoksella. Otin sitten mielikuvaharjoituksena helmikuisen koulupäivän: koulu alkaa kahdeksalta Paimiossa, joten lähden ajamaan Turusta seitsemän aikaan pilkkopimessä. Aamutorkkuna keskittyisin todennäköisesti tekemään aamulla vain sen verran lumitöitä, että saan auton liikkeelle. Se jättäisi kanien hoidon iltapäivään kun kotiudun viiden maissa, jolloin olisi taas jo pilkkopimeää, ja muukin lauma vielä hoitamatta. Ajatus siitä, että silloin eläintenhoito olisi pakko aloittaa kolaamalla koko matka leikkimökille asti ei houkuttanut.

Laidunhäkki sai valvonnan alla toimivan lisäsiiven kompostikehikoista

Mikäli kuitenkin haluaisin pitää kanit, mietin mitä muita vaihtoehtoja talvitilaksi voisi olla. Autotalli olisi tietenkin tämän talven osalta helpoin: sielä on ikkunat ja lämmitys valmiiksi. Sielä on sähköt ja vesipiste, ja sinne olisi helppo toteuttaa iso aitaus samoin kuin hoitofreteillä on nyt ollut. Autotallikaan ei olisi kuitenkaan ratkaisu pidemmän päälle, sillä jollain aikataululla Jussi haluaisi sinne harrasteauton käyttöauton lisäksi, sekä mahdollisesti flipperin. Eli mikäli nämä suunnitelmat toteutuvat, jossain vaiheessa autotallissa ei olisi enää tilaa kaneille. Ja jos kanit nyt jäävät, ne olisi tarkoitus pitää kunnes ne lähtevät sitten vanhuuttaan.

Ensimmäinen yhteiskuva Pihkan kanssa

Seuraavaksi huomio kiinnittyi autotallin viereiseen varastoon. Sieläkin olisi sähkövalo, pistorasiat sekä vesipiste, ja pienellä uudelleen järjestelyllä portaiden alle voisi saada noin 1,5*1,45m kokoisen sisätilan kaneille. Se olisi toki huomattavan paljon pienempi kuin kahdessa muussa vaihtoehdossa, mutta varaston seinään olisi mahdollista puhkaista kulkuaukko, ja jatkaa tilaa ulospäin. Jussi ei kuitenkaan innostunut tästä vaihtoehdosta, sillä portaiden alla olevalla seinällä menee kasvihuoneelle johtavia sähköjohtoja, jotka pitäisi saada sitten suojattua kaneilta.

Sitten sen keksin! Mikäli polttopuut siirtäisi portaiden alle, mihin alkuun ajattelin kaneja, kaneille voisi tehdä tilat samaan varastoon hyllyjen alle, missä meillä nyt on polttopuut. Siihen saisi suunnilleen 2,5*1m sisätilan, ja niinikään puhkaistua suoran kulun ulkotarhaan. Näin kanien sisätilan välittömässä läheisyydessä olisi sekä valot, sähköpistoke että vesipiste, ja se olisi suoraan autokatokseni yhteydessä, eli ei edellyttäisi lumisinakaan talvina yhtään lisää lumitöitä. Tullessani koulusta tai töistä olisin jo autosta astuessani muutaman askeleen päästä kaneista. Lisäplussana ulkotarha sijoittuisi kilpikonnatarhan ja kasvimaan välille, eli sen ympärille pystyisi lähtemään suoraan suunnittelemaan juoksutarhaa, jossa kanit voisivat kesäisin touhuilla valvonnan alla samalla kun hoidan puutarhahommia. Kun Jussi vielä näytti alustavasti vihreää valoa sille, että kanit muuttaisivat leikkimökin sijaan varastoon, meillä taitaa olla voittaja. Siitä kyllä vielä keskustellaan, toteutetaanko tarha jo tänä vuonna, vai viettävätkö kanit ensimmäisen talven autotallissa.  

 

Tällähetkellä todennäköisin talvikanilan paikka

Lisää hoitonäätiä ja ehkä muitakin

Kotona pysyessäkin huomaa että 1,5 vuoden hiljaiselon jälkeen ihmiset ovat alkaneet taas liikkua. Siinä missä meillä ei viime vuonna ollut yhtään hoitonäätää, tänään laitettiin taas tilat kuntoon kahdelle vierailijalle, jotka saapuvat tänään ja ovat viikon vaihteen yli. Tällä kertaa päädyin jakamaan autotalliaitauksen kahtia, ja majoittamaan uudet hoidokitkin autotalliin. Se toki tarkoittaa, että Lillyllä ja Mystillä on nyt muutaman päivän ajan vähemmän tilaa, mutta bunkkerikin on alkanut lämmetä jo sen verran hyvin, että hyödynnän mieluummin viileämpää tilaa frettien kanssa. Hyvityksenä pitkäaikaisemmat hoidokit pääsivät tutkimaan valvottuina koko autotallia. 

Hellepäivät sujuvat lähinnä koomaillessa

Uusien hoitonäätien tulon ohella eilen tuli keskusteltua toisestakin aiheesta. Alkaa näyttää siltä, että loppukuusta meille saapuu frettineiti, josta toivotaan Esterille manttelinperijää meidän seuraavana lumikuningattarena. Täällä neidillä on kuitenkin vielä edessään varsin kriittinen raati, sillä molemminpuolisena ehtona hommassa on, että neiti jää meille vain jos se menee osaksi junnulaumaa. Eli neidin pitää pystyä vakuuttamaan Mitella, Nutella, Mallu ja Vappu siitä, että valtakunta on jaettavissa useamman kuninkaallisen kesken. Koska laumaan ei ole nyt pariin vuoteen tullut ketään uusia, eikä vielä pidempään aikaan yritetty uusia aikuisia, itsellä on suunnitelmissa edetä hommassa pidemmän kaavan kautta, ja pystyttää frettihuoneeseen alkuun playpen, että tutustuminen voidaan aloittaa rauhassa kalterien läpi - olettaen, että tulokas pysyy playpenissä. Samalla ajatus playpenin pystyttämisestä frettihuoneeseen vetää vähän haikeaksi, sillä Lystin aikana en olisi edes uskaltanut harkita asiaa. 

Näillä mennään seuraavat muutamat päivät autotallissa. Toinen aitaus odottaa vielä sisustamistaan.

Lystistäkin saatiin tänään uusia uutisia, kun tuhkaamosta ilmoitettiin, että Lysti on saapunut heille, tuhkattu ja valmiina kotimatkaan. Koska tuhkaamo sijaitsee Viikissä, päädyimme valitsemaan noudon sijaan uurnan postituksen, joten joudumme odottamaan vielä hetken ennenkuin pääsemme sirottelemaan tuhkat kotipihaan. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, että saattaisimme saada Lystin kotiin jo samalla viikolla kuin se lähetettiin avattavaksi.  

Hormonihommia

Viime viikon lopulla ennen Lystin kuolemaa tapahtui se mitä oli pelätty. Se sellainen pieni arkinen pelko, mikä laittaa pakan hetkeksi sekaisin, mutta jonka jälkeen koittaa kuitenkin taas normaali arki. Se mikä tuntui sunnuntaina kovin pieneltä asialta, kun tapahtui se mitä ei oltu osattu pelätä, ja jonka jälkeen mikään ei voi laumassa palata sellaiseksi kuin oli. Viime viikon lopulla Nutellalla iski valeraskaus täysillä päälle. Perjantaina muutamaa päivää ennenkuin kiiman katkaisupiikistä oli kulunut kuusi viikkoa Nutsku päätti että pentujen on aika syntyä. Mallun ja Vapun epäonneksi pennun rooli lankesi ensisijaisesti niille. Mitellaa ja Lystiäkin Nutsku ensin yritti, mutta bestikset evakuoivat itsensä terassitarhaan. Niinpä Nutsku keskittyi jakamaan rakkauttaan ja emollista huolenpitoaan lauman junioreille.

Maailman paras hormonihilleri (kuvat viime kesältä. Näillä ilmoilla neideillä ei ole asiaa kasvihuoneelle edes öisin)

Viimeisten parin päivänä aikana sitä onkin saanut taas kuulla aika kavalkadin frettikirosanoja, kun eivät nuo kaksivuotiaatkaan enää ihan arvosta, että niitä koitetaan kohdella kuin pesäpoikasia. Niillä olisi huomattavasti parempaakin tekemistä kuin istua kököttää Nutskun huolella valitsemassa pesässä söpöllä kiepillä emon seurana. Mallua myös turhauttaa se, että Nutsku on yleensä sen paras leikkikaveri, mutta nyt Nutsku ei ehdi hormoneiltaan yhtään viihdyttää meidän riekkuapinaa. Eilen Nutella koitti viedä pesään jopa Löllöä, mutta joutui valitettavasti toteamaan, että nelikiloista kissaa on vielä huomattavan paljon vaikeampi ohjata haluttuun suuntaan kuin vastentahtoisia aikuisia tyttäriä.

Nutskun hormoneista johtujen kasanukkuminenkin on junnulaumassa hetkellisesti poissa muodista. Vappu, Mallu ja Mitella ovat selvästi huomanneet, että hajaantumalla edes osa porukasta saa välillä nukkua rauhassa, kun Nutsku ei ehdi joka paikkaan järjestelemään ja siirtelemään pentuja paremmin. Välillä kuuluukin kauhea putputus, kun Nutsku ratsaa läpi kaikkia yläkerran petipaikkoja ja koittaa jäljittää karanneita pikkuisiaan. 

Nyt sitten odotellaan, kauanko tätä kestää ja mitä tulee seuraavaksi. Että laittaako Nutella näiden "pentujen" myötä pentukauden pakettiin, vai katsooko se että tälle kesälle ehtisi vielä toiset muksut ja aloittaa uuden kiiman. Mikäli uusi kiima alkaa, sulhanen olisi yhä valmiina Sotatanssilassa.

Lysti puolestaan lähetettiin maanantaina viimeiselle seikkailulleen kohti Helsinkiä. Ruokavirastolta kuitattiin onneksi heti tekstiviestillä, kun Lysti oli saapunut perille, ja soitettiin vielä perään kun en ollut jaksanut yöllä googlettaa pääkaupunkiseudulla toimivia pieneläintuhkaamoita, että saavatko vaihtaa laittamani tuhkaamon sellaiseksi, joka pääsee noutamaan Lystin heiltä sitten kun ruumiinavaus on tehty. Annoin vaihtaa. Etenkin Jussille kun on tärkeää, että saadaan tytön tuhkat takaisin kotiin, ja laskettua samaan paikkaan muiden tuhkien kanssa. Sitten joskus. Tämänhetkinen arvio tulosten saamisesta oli 1-3 kuukauden välillä, eli todennäköisesti joudumme odottamaan jonkin aikaa. 

R.i.p. Lysti

Tänään tapahtui jotain, jota on todella vaikea hyväksyä ja uskoa tapahtuneeksi. Lysti nukkui pois. Olen ollut läpi helteiden huolissani mummofreteistä ja kaneista, mutta en ole edes osannut pelätä junnujen puolesta. Vaikka helteet ovat kestäneet pitkään, tämä asunto ei ole missään vaiheessa tuntunut yhtä kuumalta kuin edellinen pahimmillaan oli. En kyllä edes tiedä, onko syyttäminen helteitä vai mitä, sillä mikään ei varoittanut ennakkoon Lystin kuolemasta. Kuumuudesta johtuen fretit ovat olleet aika veto pois päivisin, joten on touhuiltu sitten enemmän illan jo viilettyä. Vielä viime yönä kahden aikaan Lysti oli täysin oma itsensä: leikki muiden kanssa, touhuili ja tuli muun porukan kera yöpalalle. Tänään olimme lähdössä aamupäivälle kaupoille, kun Lysti löytyi kuolleena pedistään. 

Vaikka olemme kuinka asiaa Jussin kanssa pyöritelleet, mikään ei eilisillan ja yön aikana tuntunut poikkeavan normaalista. Lysti ei ole ollut apaattinen tai kuivuneen oloinen. Se ei ole kieltäytynyt ruuasta. Se ei ole aivastellut, yskinyt, oksennellut tai erittänyt mitään. Frettihuoneesta ei ole löytynyt mitään poikkeavan oloisia ulosteita. Lysti on ollut aina perusterve eikä sen kanssa ole ikinä tarvinnut käydä eläinlääkärillä muuten kuin rokotuksilla ja uusimassa hormoni-implantti. Lysti täytti toukokuussa neljä, eli ihmisiässä sitä voisi pitää suunnilleen neljä-viisikymppisenä, mikä ei ole paha ikä menevälle ja atleettiselle touhuapinalle. 

Toki päässä pyörii miljoona jossia ja sitä on hakannut päätään seinään miettien, olisiko tämän voinut estää jotenkin. Olisiko frettihuonetta pitänyt viilentää enemmän. Pakottaa Lysti juomaan enemmän. Tarkkailla sen ulosteita tiiviimmin. Teettää sille kattavat terveystutkimukset. Tehdä jotain enemmän. Vaikka loppujen lopuksi tiedän, että kyllähän kaikki tuo olisi tehty, ja enemmän, jos se olisi näyttänyt mitään merkkejä siitä, että kaikki ei ole hyvin. 

Kuoleman osuessa viikonloppuun ja keskelle helteitä, ajatus ruumiin lähettämisestä Matkahuollolla Helsinkiin avattavaksi ei tuntunut alkuun hyvältä. Olisi niin paljon helpompaa vain viedä tyttö tuhkattavaksi, niin että sen saisi mahdollisimman nopeasti lepoon omalle maalle kaverien seuraan. Mutta asiaa pyöriteltyäni päädyin kuitenkin siihen, että Lysti lähtee huomenna kohti Helsinkiä. Minun on kuitenkin niin vaikea hyväksyä sitä, että nelivuotias vain löytyy kuolleena, niin ehkä avaus tuo joitain vastauksia siihen, olisiko tämä voinut olla ehkäistävissä, jos meillä olisi ollut kristallipallo. Tai vähän mielenrauhaa, jos mitään ei olisi ollut tehtävissä.  

Lepää rauhassa Ach's Phenomenal Delusion "Lysti"
19.5.2017-4.7.2021

Joukkorokotuspäivä lukittu

Turun joukkorokotuspäivä freteille on nyt sovittu, ja se on 31.7. Turun joukkis järjestetään meillä nyt neljättä kertaa, joten osa valmisteluista menee jo rutiinilla. Edellinen joukkis ehdittiin kuitenkin pitää vielä ennen muuttoa nykyiseen asuntoon, joten tämä tulee olemaan ensimmäinen joukkis täällä. Sitä onkin aika innoissaan, kun täällä on vielä paremmat tilat tapahtuman järjestämiseen kuin edellisessä asunnossa oli. Pienenä miinuksena olemme nyt huonompien kulkuyhteyksien päässä, mutta pihaan mahtuu onneksi hyvin autoja, ja julkisillakin pääsee 700 metrin päähän. Vaikka tapahtumaan on vielä neljä viikkoa, sitä on ehtinyt jo pyöritellä kaikki huonekalut mielessään läpi ja valita mikä huoneista on paras vastaanottohuoneeksi. Vaikka kotijoukkikset lähtivät alunperin liikkeelle siitä, että Turun alueen vakituinen rokottaja luopui omasta vastaanotostaan, ja meillä vain sattui olemaan silloin Turun porukasta eniten neliöitä, olen alkanut pitää joukkisten järjestämisestä. Minusta on oikeasti hauska miettiä, miten kaikki saisi hoitumaan mahdollisimman sujuvasti ja turvallisesti. 

Viime vuotinen pinkka. Tänä vuonna omat kissat eivät tarvitsekaan tehosteita.

Ensimmäisen vuorokauden aikana ilmoittaumisia on tullut jo yli kolmekymmentä siitäkin huolimatta, että päätin ilmoittaa omista vain junnut. Tähän mennessä meillä on aina rokotettu kaikki, mutta nyt alan ensimmäistä kertaa kallistua sen puoleen, että vaikka freteillä ei ole kunnolla tutkittu kauanko vasta-aineet säilyvät, on hyvin todennäköistä, että monta vuotta vuosittain rokotetuilla vasta-aineita on hyvin ilman vuosittaisia tehosteitakin. Ja ottaen huomioon Itsyn ja Justiinan kunnon, eivät ne ole enää osallistumassa mihinkään tapahtumiin, joissa vaadittaisiin ajantasalla olevia rokotuksia. Silti päätös tuntuu kamalan lopulliselta, ikäänkuin rokotusten ajantasalla pitäminen olisi elämänlankaa kasassa pitävä rituaali, joka vahvistaa että kaikki ovat yhä menossa mukana ja kaikki on vielä mahdollista. Kuitenkin jo Itsyn vatsasta löytynyt patti kertoo muuta.

Positiivisempana ongelmana minun pitäisi seuraavien viikkojen aikana päättää onko minulla kaneja. Marjo kun jo lupaili, että kanien rokotukset hoituisivat samalla. Hoitokaneista Taiga ja Pihka ovat liharisteytyksiä, ja poikue josta tytöt ovat on teetetty ennenkaikkea lihakaneiksi. Eli poikasten rokottaminen ja tunnistemerkinnät tulevat ajankohtaisemmiksi vasta, mikäli ne jäävät eloon lemmikkikaneiksi. Minun ei alunperin pitänyt ottaa kaneja vielä tänä vuonna, mutta olen kyllä taas kanikuumeillut muutaman vuoden, ja Taiga ja Pihka ovat juuri sen tapaisia kaneja mistä olen haaveillut. Toisella puolella vaakakupissa painaa se, että mikäli päätän pitää junnut, sitoudun luonnollisesti järjestämään niille kunnolliset talvitilat. Tosin taitaa olla, että otin ensiaskelet päätöksen suhteen jo kun päätin nimetä tytöt.