Lumimyrsky

Jussin äiti soitti eilen illalla huolestuneena, että meille päin on tulossa lumimyrsky. Hän kyseli kovin, miten täällä on auraus järjestetty, ja olemmeko jo ehtineet hankkia sen lumikolan. Tämä kun oli ensimmäinen kerta täällä asuessamme kun lunta oli oikeasti tulossa paljon. Kotimme sijaitsee yksityistien varrella, joten kaupunki ei huolehdi sen auraamisesta. Mikäli olisi ollut normaali viikko, ja minun olisi pitänyt lähteä ajamaan viiden pintaan navetalle, olisin ollut itsekin huolissani. Tiestä on kyllä tehty auraus-sopimus, mutta sitä ei ollut vielä tarvinnut aurata kertaakaan tämän talven aikana, niin en tiennyt, mihin aikaan se yleensä avataan. Turussa ei ole ollut autoilu-urani aikana montaakaan lumista päivää, joten lumi on minulle kaikkiaan ajaessa täysin uusi elementti. Nyt pystyi kuitenkin toteamaan, ettei sillä ole lopulta niin väliksi, pääsemmekö me liikkeelle vai emme, sillä olemme jokatapauksessa karanteenissa. Odotamme kyllä useampaa kotitoimitusta, mutta niissäkään ei ole mitään oikeasti elintärkeää (lähinnä virvoitusjuomia ja ei vielä kriittisiä eläintarviketäydennyksiä). 

Harvinaisen luminen maisema

Aamulla olikin jännä katsoa ulos. Lunta oli tosiaan enemmän mitä muistan aikuisiällä nähneeni kertailmestyksenä, ja lisää sateli tasaiseen tahtiin. Koko pihan peitti tasainen yli parikymmenen sentin kerros - ja me emme ole vielä ehtineet hankkia sitä lumikolaa. Pienemmän lumentyöntimen sentään jo, ja se pääsisikin aamusta töihin. Loppuviikoksi kun on luvattu kovia pakkasia, ei noin paksua vetistä lumipatjaa arvaa päästää jäätymään autotallin edustalle, siltä varalta että tulisi oikeasti pakottava tarve päästä jonnekin. Sen lisäksi olenkin jo tainnut mainita, että niissä Zooplussan paketeissa on tulossa myös yksi uusi kiipeilypuu, ja nyt en todellakaan haluaisi, että sen sijaan postilaatikkoon ilmestyisi lappu, että lähetystä on yritetty toimittaa, mutta toimituksen epäonnistuttua se on viety postiin. Tällä hetkellä se kun harmittaisi tavallistakin enemmän, sillä karanteenin takia myös postin palvelupisteet ovat saavuttamattomissa sunnuntaihin asti. Eli ei muuta kuin lapion varteen. Jussi hoiti suurimman osan urakasta, ja minä ulkoilutin samalla tyyppejä ja välistä vaihdettiin hetkeksi.

Mitellan lumisukellus

Hyvin hämmentynyt Mauno

Ensin ulos pääsivät junnuista Mitella ja Lysti, ja Maunolla ehti tulla taas kova huoli siitä, että pääseekö hän ulos enää ikinä, kun koko ajan on vain muiden vuoro. Kumpikaan freteistä ei kuitenkaan ihan vakuuttunut muuttuneesta maisemasta ja lumipaljoudesta, joten haettiin neitien jälkeen Maunokin vielä ulos. Mauno otti ensin muutaman varovaisen askeleen eteenpäin, ennenkuin lumipaljous iski todenteolla pojan upotessa lumeen melkein kainaloita myöten. Sekään ei olisi ehkä vielä täysin pysäyttänyt suurta tutkimusmatkailijaa, mutta kun sitten äkkiä vielä räsähti, kun lunta tippui oksilta maahan, Maunolta pääsi pieni itku ja hän totesi varmimmaksi palata sisälle.  

Vappu, Löllö & Minttu

Voit pussata päpälää nyt -Minttu

Eivät ne paketit kuitenkaan tulleet vielä tänään, vaan odotus jatkuu. Toimituksen venymisen huomiselle varmistuttua ja talouspaperin loputtua Jussi alkoi taas haaveilla kauppajutuista. Kauppojen kotiintoimituksissa on useamman päivän viiveet, mutta yksi ystävä lupasi että voi käydä meidän puolesta kaupassa, ja laittaa ostoskassin kaupan pihalla Jussin auton perään. Jussin autossa kun on sähköinen peräluukku, ja se on erillään muusta autosta, joten lastaus sinne oli mahdollista hoitaa ilman että joutui edes koskemaan mitään samoja pintoja. Vaikka olemme molemmat yhä oireettomia, karanteeni on kuitenkin syytä ottaa vakavasti. Mutta nyt jääkaappi on taas täydennetty ja näätäsotkujen siivous onnistuu tuttuun tapaan. 

Takapiha alkaa muistuttaa lapsuuden jouluisia postikortteja

Eilisen ja tämän päivän aikana sain aikaiseksi pureutua myös yhteen koko ajan akuutimmaksi käyneeseen ongelmaan, eli seuraavaan pieneläimen työssäoppimiseen. Yleensä pieneläimen työssäoppimispaikkoja löytyy melkein yhtä hyvin kuin tuotantoeläinpaikkojakin, sillä esimerkiksi koirahoitolat työllistävät todella paljon opiskelijoita. Nyt kuitenkin kun ihmiset ovat etätöissä eivätkä voi koronan takia matkustella, tuntuu kuin vähintään kaksi kolmasosaa mahdollisista harjoittelupaikoista olisi kadonnut savuna ilmaan. Eilen tuli vastaan se piste, kun tunsin olevani asian suhteen umpikujassa, ja kun en enää muuta keksinyt, laitoin opettajalle soittopyynnön, jotta saisin apua ideointiin, ja kirjoitin ongelmastani omalle Facebook-seinälleni. Kaverinipiirini kun koostuu kuitenkin pitkälti eläinihmisistä, ajattelin että joku ehkä keksisi, mistä lähteä kyselemään. Siinä kohtaa kun opettaja soitti, olikin ihana kun ongelman pohtimisen sijaan pääsinkin ilmoittamaan, että sopiva työssäoppimispaikka löytyi jo, ja pyytämään tekemään koulutussopimuksen. Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan, että helmi-maaliskuulle tulee ajettuja kilometrejä enemmän kuin itselleni ikinä aiemmin - mutta en valita, sillä tiedossa olevassa paikassa on tuttu työpaikkaohjaaja ja oikeasti hyvä määrä mitä erilaisimpia eläimiä.