Donatella ja Rafaella

Vuosien saatossa meille on aina välillä tarjottu kilpikonnia, ja mitä selvemmin sitä huomasi kilpikonnissa olevan kodinvaihtajien määrän, sitä vakavammin sitä alkoi harkita sellaista myös itselle. Aiemmin hommassa oli kuitenkin yksi este: maakilpikonnat ovat niitä harvoja matelijoita, jotka oikeasti hyötyvät siitä, että ne pääsevät kesällä ulos ulkotarhaan saamaan uvb-valoa suoraan auringosta. Niille hyöty on siinä määrin suuri, että Jussin mielestä olisi ollut lähestulkoon epäeettistä ottaa kilpikonnaa kerrostaloon, jossa ulkotarha mahdollisuutta ei olisi ollut. Se yhdessä kilpikonnien tilantarpeen takia sai siirtämään kilpikonnat listalle "ehkä joskus omakotitalossa". 

Donatella ylhäällä kupissa, alempana Rafaella

Muutto ja muut kuviot tekivät sen, että uusien lemmikkien hankinta ei tuntunut erityisen ajankohtaiselta, mutta päädyin kuitenkin päivittämään tietoihini Herpille Koti -rinkiin, että meillä voisi olla paikka kilpikonnalle. Että joskus ajankohtana x kun tulisi jokin kotia tarvitse konna meidän alueella, meillä ei enää olisi estettä kilpikonnan ottamiselle. Sen jälkeen asiat etenivät kuitenkin ihan eri kautta ja nopeammin kuin olin kuvitellut. Emme olleet ehtineet asua tässä kahtakaan kuukautta, kun Facebookiin tuli kaverin seinälle ilmoitus, että he joutuvat muuttuneen elämäntilanteensa vuoksi luopumaan kolmesta maakilpikonnastaan. Vajaa kymmenen minuuttia siitä laitoinkin jo viestiä, ja kyselin vähän lisätietoja. Meillä kun oli konnan paikka auki, ja vaikka en ollut ajatellutkaan että se täyttyisi näin nopeaan, ei asialle ollut periaatteessa mitään estettä. 

Kotiaurinko on paras hätävara kesää odotellessa

 

Kilpikonnat eivät ole aina maailman sopuisimpia tyyppejä, joten lähdin kyselemään meille yhtä konnaa. Ajattelin että se olisi varmin tapa aloittaa. Kolmikossa oli kuitenkin yksi pienempi ja nuorempi paperillinen koiras, että kaksi kolmikymppistä paperitonta aiemman elämän kolhimaa naarasta. Minua ei tarvinnut sitten kovin paljoa puhua siihen, että yhden sijaan meille tulisikin kaksi. Vanhemmat konnat olivat olleet koko ikänsä yhdessä, ja viettäneet yli neljännesvuosisadan lattiakonnina, jonka myötä niiden takajalkojen lihakset olivat lähes täysin surkastuneet, sillä kilpikonna ei pysty kävelemään kunnolla liukkaalla lattialla, vaan lattiakonnana eläessään se alkaa lopulta raahautua ympäriinsä etujalkojensa varassa. Nyt konnien kuntoutuminen oli saatu hyvin alkuun, mutta jotta suotuisa kehitys voisi jatkua, kilpikonnat tarvitsisivat tilaa liikkua, ja meillä olisi uudessa kodissa mahdollisuus laittaa minimiä suurempi sisäasumus ja kunnon ulkotarha kesäksi. Cites-listalle kuuluvia paperittomia eläimiä ei myöskään saa missään tilanteessa myydä tai hyödyntää kaupallisesti, joten silläkin tytöt haluttiin mieluusti mahdollisimman tuttuun kotiin, koska ilmaisille eksoille olisi kyllä aina ottajia enemmän kuin tarpeeksi, mutta hyvien kotien seulominen sieltä joukosta on välillä haastavaa. Niinpä yhden pienen pojan sijaan sovittiin että meille muuttaa kaksi reilu kiloista täysikasvuista naaras nelivarvasta.

Osa tarvikkeista löytyikin kotoa jo valmiina, mutta jonkin verran jouduimme tekemään myös hankintoja tuleville neideille. Asumuksen teossa päätimme hyödyntää sitä. että matelijabunkkerin lattia on jo sellaisenaan varsin kosteudenkestävä, joten terraarion pohjan ei tarvinnut olla sataprosenttisella varmuudella kosteudenpitävä. Niinpä päädyimme tekemään mahdollisimman paljon neliöitä pienellä budjetilla ja pienen kynnyksen rakentamisella, ja sahautimme liikkeessä kaksi osb-levyä pitkittäin poikki ja ostimme pohjalle pressun. Näistä ja yhdestä puutolpasta syntyi noin 248*244cm kokoinen pinta-alaltaan noin kuusi neliömetriä oleva aitaus, jota alettiin sitten täyttää turpeella, hiekalla ja puukarikkeella. Tekniikoista lämpölamppu löytyi kotoa, ja Uvb-putki (tai Aleksin hyvän markkinointipuheen jälkeen kokonaan uusi uvb-valaisin) sovittiin haettavaksi samana päivänä konnien kanssa The Snake Roomista. Samalla mukaan tarttui hieman uusia polttimoita sekä maakilpikonnille suunnattua pellettiä.  

Rakentelun aloittamista

Hiekkalaatikkoleikkejä sisällä

Kolme päivää ensiviestistä olimme sitten hakemassa neitejä kotiin. Konnilla ei ollut nimiä ennestään, joten pienen harkinnan ja Jussin ihastuneen reaktion jälkeen tyypit nimettiin Donatellaksi ja Rafaellaksi. Vaikka aiemmat päivät olivat kuluneet visusti koneella kerraten ruuaksi sopivia kasvilaleja ja muuta nippelitietoa, olo oli yhtä aikaa vähän jännittynyt ja innostunut. Vaikka Donatella ja Rafaella ovatkin aika samaa ikäluokkaa kanssani, ne voivat hyvin elää vielä 40-70 -vuotta tai jopa sen yli, mikäli alkuelämän puutteelliset elinolosuhteet eivät ala myöhemmin kummittelemaan terveysongelmina. Tällä päätöksellä voi siis olla vielä kauaskantoisemmat seuraukset kuin silloin kun kotiin tulee kissanpentu. Se onkin yksi syy, miksi koin selvästi aikuiset kodinvaihtajat poikasta mielekkäämmäksi vaihtoehdoksi, koska näiden kohdalla on edes teoriassa mahdollista, että saatan elää niitä kauemmin. 

Nyt Donatella ja Rafaella ovat olleet kotona reilu kaksi viikkoa, ja yhteiselo on alkanut varsin mukavasti. Kummatkin konnista ovat hyvin ahneita, ja ovat toistaiseksi syöneet kaikkea, mitä olen niille pihalta tuonut. Tämä on hyvä, sillä konnien nuorempana vetämät kurkku ja jäävuorisalaatti eivät tule jatkossa kuulumaan menuun turhan nestepitoisina ja yksipuolisina. Kumpikaan konnista ei ole tähän mennessä ollut kertaakaan talviunilla, joten sitä emme uskalla lähteä vielä tänä vuonna koittamaan, mutta se olisi tavoitteena toteuttaa vuoden päästä, jotta konnien elimistö saa luonnollisen lepotaukonsa. Siihen asti keskitytään kohottamaan konnien kuntoa ja rakentamaan niille mahdollisimman monipuolista ruokavaliota.  

Donatellan ja Rafaellan valtakunta.