Hei me muutetaan! (ja tiedetään jopa jo että minne!)

Jollain tasolla muuttoa on tullut valmisteltua jo viime vuoden puolelta asti, sillä se on ollut jo pidempään tiedossa, että tähän nykyiseen asuntoon on tulossa putkiremontti. Viime vuoden lopulla saatiin viimeinkin myös tarkemmat päivät: meidän asunto tulee olemaan asumiskelvoton lokakuun alusta ainakin jouluun. Remontti tulee kuitenkin vaikuttamaan elämään jo paljon sitä ennen, ja jonkinverran sen jälkeen. Menetämme autopaikkamme koko heinäkuuksi. Kellarivaraston on oltava tyhjä elokuun puoliväliin mennessä. Pihalle on alkanut ilmestyä kaivantoja ja työkoneita jo nyt.

Maanataina juhlittiin minun ja Jussin vuosipäivää, pankin puhelua ja Turku-visiitille saatua veljentyttöä

Meidän alkuperäinen suunnitelmamme oli etsiä itsellemme vuokrakaksio tai kolmio syyskuun alusta tammikuulle, johon olisimme voineet vetäytyä pahimmaksi remonttiajaksi. Kuitenkin mitä lähemmäksi tuli se ajankohta, kun olisi pitänyt alkaa etsiä väistöasuntoa ja valmistella eläintarhan muuttoa ensin evakkoon ja sitten takaisin tähän, sitä vähemmän ajatus houkutteli. Etenkin kun yläkerran naapuri alkoi remontoida asuntoaan jo kuun vaihteessa, ja monta tuntia päivässä jatkuva melu ja tärinä on alkanut stressata useampaa lauman jäsentä: Miikkis on spreijaillut, Maunolla on maha sekaisin ja Mitella normaalia reaktiivisempi. Ja viime yönä alkoi myös viereisellä kadulla yöaikaan tehtävät kaivuutyöt, jotka väkisinkin kuuluvat myös meidän asuntoon ja makuuhuoneeseen, joka on kyseisen kadun puolella.

Tässä tilanteessa en ole voinut mitään sille, että omakotitalohaaveet ovat nousseet taas aiempaa vahvemmin pintaan. Haave siitä, että löytyisi se pysyvämpi koti, omaa pihaa ja rauhallisempi ympäristö valjastella tyyppien kanssa ja rakentaa ulkotarhaa. En kuitenkaan uskonut, että haave toteutuisi vielä: meillä on Jussin kanssa hyvin erilainen maku omakotitalojen suhteen, ja kahden vuoden satunnaisella Etuoven selailulla emme olleet löytäneet vielä yhtään taloa, jota olisimme molemmat halunneet mennä edes katsomaan. Emme ennenkuin joitain viikkoja sitten, kun Facebookin algoritmit onnistuivat nostamaan esille talon, jossa yhdistyi todella moni niistä ominaisuuksista, joista olimme puhuneet, ja joita olimme koittaneet taloista hakea. Kuvissa talo näytti niin täydelliseltä, että vaikka olimmekin hieman epäileväisiä sen suhteen, olisiko meillä mitään mahdollisuuksia saada tässä elämäntilanteessa niin isoa lainaa, kerrankin olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että tämä talo on ainakin pakko nähdä. 

Onneksi kaiken jännän keskellä pystyy välillä vähän leikkimäänkin

Saimme sovittua näytön, ja käytyämme katsomassa taloa, tunne vain vahvistui: olimme molemmat innoissamme. Siitä alkoikin yli pari viikkoa kestäneet neuvottelut pankin kanssa, ja valtava jännitys, joka eteni lopulta maanantaina pankista tulleeseen puheluun, että lainaneuvottelut ovat edenneet siihen pisteeseen, että voimme alkaa sopia kaupantekopäivää. Se päivä on nyt sovittu ensiviikon keskiviikoksi, eli jännitysnäytelmä ei ole ihan vielä lopussaan, mutta sitä uskaltaa jo ihan eri tavalla suunnitella käytännön asioita: muuttopäivää, mikä huone tulee olemaan mikäkin, mitkä tavarat muuttavat mukana, mitä uuteen asuntoon pitää vielä hankkia. Samaan aikaan mieleen tulee koko ajan enemmän kysymyksiä mitä täytyy muistaa myyjältä kysyä, ja joita kävimmekin jo vähän läpi, kun kävimme katsomassa taloa uudelleen: kuten kaikki ne monet omakotitaloasumiseen liittyvät käytännön työt, joista ei ole kerrostalossa asuessa tarvinnut huolehtia kuusiaidan leikkaamisesta uima-altaan huoltoon.

Mallukin on taas kotona ja oma itsensä <3 Minit lähtevät maailmalle ensiviikon alussa.

Mutta nyt se alkaa siis näyttää varmalta, että elokuun alussa me muutamme Hirvensaloon. Siihen asti koitamme pitää lauman jotenkuten järjissään tässä. Harmi että ne eivät osaa laskea päiviä siihen, kun ympäriltä häviää kerta heitolla niin seinänaapurit kuin vieressä oleva isompi tie. Tai iloita ennakkoon tulevasta lisätilasta sekä siitä, että metsään pääsee suoraan takapihalta.

Kaiken tämän jännityksen keskellä menimme ihastumaan myös pieneen mustaan kissaneitiin, josta hetken haaveilimme meille pientä prinsessaa. Ensin asuntoasia oli kuitenkin auki, ja kun se alkoi selvitä, lauman stressioireet olivat tulleet koko ajan selvemmin esille. Niinpä päätimme kuitenkin pitäytyä siinä päätöksessä, että tänä vuonna lauma ei muutosta johtuen kasva uusilla vapaasti liikkuvilla tyypeillä. Saavat kaikki sitten muuton jälkeen rauhoittua ja keskittyä kunnolla kotiutumiseen. Tällähetkellä yhtä aikaa toivoo, että kesä kestäisi ikuisesti, ja että olisi jo elokuu.