Uusia ruokatuulia

Meillä on jo pidemmän aikaa panostettu mahdollisimman monipuoliseen raakaruokintaan. Se on laji, jonka luulisi helpottuvan koko ajan frettien oppiessa arvostamaan vaihtelevaa menua ja uusia makuelämyksiä. Tosiassa fretit tuntuvat olevan asiassa yhtä itsepäisiä kuin pikkulapset: jos ne saisivat päättää, joka päivä olisi karkkipäivä, ja kuppiin tulisi vain valikoidut parhaat palat tutuimmista herkkuruuista. Nykyään sitä alkaakin olla iloisen yllättynyt, mikäli näädille vaivalla metsästetyt uudet makuelämykset uppoavat ensimmäisellä tai edes kolmannella yrityksellä.

Yksi isoimpia yllättäjiä tänä vuonna on ollut fasaani: siitä oikeasti jopa pidettiin, ja jo ensimmäinen kupillinen fasaania syötiin tyhjäksi. Senkin jälkeen joka ikinen kuppiin tarjottu fasaanin pala on myös syöty ennen seuraavaa ateriaa, mikä nostaa fasaanin näätien menun menestysruokiin. Fasaanista onkin löydetty tähän mennessä yksi ainoa miinus, ja on se, että minulla ei ole aavistustakaan tuleeko vastaavaa tuotetta enää ikinä uudelleen markkinoille. Toivon todella, että tulee. Mikäli Kennel-Rehu onnistuu saamaan fasaania vielä lisää, ensikerralla napataan sitä pakastimeen vielä reilumpi satsi.

sammakonreisiä pilkottuna

Sammakonreidet ja viiriäisen kivipiirat ovat päässeet näätien vahvalle ehkä-listalle. Ensiksi kuppiin ilmestyessän ne olivat lievä shokki, ja syömisen sijaan niitä käytiin vähän tökkimässä kuonolla ja levittelemässä. Sammakon reisiin liittyvistä ennakkoluuloista päästiin nopeampaan yli, ja aamuun mennessä puolet ensimmäisestä annoksesta oli hävinnyt. Toisella kertaa annos syötiin jo kokonaan, vaikkakaan ei millään suurella innolla. Viiriäisen kivipiirojen suhteen epäilevä linja jatkui pidempään, mutta päätin että niin kauan kuin saan niitä edullisesti ja läheltä, lauma saa niitä myös luvan syödä, olkootkin että niissä on itselläkin askartelemista, kun ennen ruokintaan halkaisen ja huuhtelen niistä jokaisen. Nyt niitä on tarjottu viitisen kertaa, ja ne ovat alkaneet hävitä kupista koko ajan paremmin. Nykyään kuppi on jo useimmiten kokonaan tyhjä seuraavaan ruokintakertaan mennessä.

 Viimeisin suuri itseä ilahduttava löytöni on ankan siivet. Riemussa oli taas pitelemistä etenkin siinä kohtaa kun tajusin, että löytämäni ankkala sijaitsee suhteellisen lähellä sitä lampolaa, missä olin harjoittelussa, eikä sinne kotoakaan aja kuin puolisen tuntia. Nämä yhdistettynä edulliseen kilohintaan ja saatavuuteen laatikkotavarana tekivät sen, että päätin heti ankan nousevan meillä tärkeimpien eläinproteiinien joukkoon. Jotenkaan en kuitenkaan yllättynyt, kun neidit ilmoittivat, että tästä keskustellaan vielä. Into piukassa leikkelin neideille siipiä oksasaksilla pienemmiksi, ja tarjosin kuppiin. Ensimmäisellä tarjoilukerralla kupista olikin hävinnyt yli puolet, ja riemuni senkuin kasvoi - kunnes toisella tarjoilikerralla seuraavana päivänä kuppi jätettiin lähes koskemattomaksi. Eli ankkaa oltiin kyllä valmiita maistamaan, mutta maistamisen jälkeen tuomio oli tyly. Neitien harmiksi sitä ankkaa on nyt kuitenkin pakastimessa kolmisenkymmentä kiloa, joten en aio ihan vähällä lopettaa sen tuputtamista, ja toivon että viimeistään laatikkojen loppuun mennessä se on päässyt jo ainakin ok-listalle, ja pääsen hakemaan sitä lisää. Kolmas tarjoilukerta, jossa ankansiivet oli päällystetty lohiöljyllä, sai taas astetta paremman vastaanoton kuin toinen tarjoilukerta.

ankansiipi

Periaatteessa olen koittanut pitää kiinni siitä, ettei pakastimissa ole kerrallaan enempää kuin yhtä sellaista lihaa, jota lauma ei vielä suostu kunnolla syömään. Tällä pyrin pitämään huolen siitä, että pakastimen kierto pysyy riittävänä. Silti aina välillä iskee kiusaus rikkoa omia sääntöjään, kuten pari päivää sitten, kun Facebookin raakaruokaryhmiin tuli myyntiin tuoretta kuoretta 1,5€/kg. Jäin kuitenkin jahkailemaan sen suhteen liian pitkäksi aikaa, ja postaukseen ehti tulla tieto, että tilaus suljetaan toistaiseksi. En voi kieltää, ettenkö olisi sen jälkeen käynyt aina välillä klikkailemassa ilmoitusta miettien, että pitäisikö kuitenkin tilata edes vähän, sitten jos tilaus taas aukeaa. Vaikka vain 5-10 kiloa, jotta sitä riittäisi taas niin moneen annokseen, että neideillä on varmasti yllin kyllin aikaa päästä yli nirsoilustaan.

Toki meilläkin on neitien ja muiden karvakavereiden osalta eroa siinä, kuinka vastaanottavaisia ne ovat uusille ruuille. Yleensä Mauno, Huisku ja Vappu ovat ensimmäisinä valmiita tarjoamaan mahdollisuuden menun muutoksille. Bestikset Lysti ja Mitella ovat omaksuneet pidettyväisemmän linjan. Muiden kanssa on enemmän hajontaa tarjottavasta ruuasta riippuen. Silti aika usein minusta tuntuu, että mitä enemmän minä panostan, sitä kovemmin tytöt toivovat, että kumpa meillä syötäisiin pelkkää kanaa ja hiiriä. Silti tyttöjen toive ei ole toistaiseksi toteutumassa.