Vierailulla kanitilalla

Minulla tuli mahdollisuus vierailla lähellä sijaitsevalla tuotantokanitilalla, Patakani Oy:ssä Paattisilla. Koska itselläni on ollut vain lemmikkikaneja, oli erittäin mielenkiintoista päästä näkemään, miten kanien tilat oli järjestetty tuotantoeläintilalla. Vaikka Patakani Oy:ssäkin toiminta on vielä sen verran pienimuotoista, että valtaosa tuotteista menee suoramyyntinä ravintoloille, on tilalla kuitenkin jatkuvasti eri-ikäisiä kaneja useissa iän- ja sukupuolen mukaisissa ryhmissä.

Emoja poikasineen salaattibuffetilla

Pakko myöntää, että jo ennen eläintenhoitajaopintojen alkua itselläni on ollut positiivisin kuva lammas- ja kanitiloista, varmasti osittain siksi, että ne eivät ole Suomessa mitään tuhansia eläimiä käsittäviä laitoksia, joissa eläinten yksilöllinen huomioiminen on mahdotonta. Tälläkin kanitilalla oli sekä yksittäishäkkejä, joissa oli synnyttäviä emoja ja emoja pienten poikasten kanssa, että isompia karsinoita, joissa oli ryhmissä eläviä teuraaksi tai tuleviksi emoiksi kasvavia kaneja. Emojen luona emme viipyneet kauaa, sillä huoneessa oli kaneja, joilla laskettu aika oli juuri käsillä, ja jokin meidän tultua huoneeseen säikäytti osan kaneista. Valitettavasti pelkään, että se saattoi olla minun hajuni, ja että minun täytyy jatkoa ajatellen miettiä tarkemmin, missä vaatteissa lähden käymään paikoissa, joissa saattaa olla fretinhajulle herkkiä eläimiä. Nuoret teuraiksi kasvatettavat kanit suhtautuvat minuun selvästi rennommin, ja tulivat jopa tekemään tuttavuutta, kun karsinan ovi aukaistiin. Niitä ja niiden tiloja tulikin kuvattua sitten enemmän kysyttyäni luvan tehdä tilasta postauksen blogiini.

Uroksella oli luonaan naisseuraa

Kanien tilat jakaantuivat kolmeen eri rakennukseen, mikä mahdollisti hyvin sen, että eri ryhmillä oli selkeästi toisistaan erilliset tilat. Siitoskäyttöön käytetyille uroksilla oli omat yksiönsä, joissa ottaa vastaan daameja, ja nuorilla uroksilla ja naarailla oli omat ryhmänsä. Valtaosassa karsinoita pohjalla oli paksu pehku, mikä mahdollisti hyvin sen, että aitauksissa pääsi jopa kaivelemaan. Karsinoiden perusteellisemmat siivoukset tehdään aina ryhmien välillä. Patakani Oy:ssä oli tilat myös teurastusta varten, minkä myötä eläinten teuraskuljetusta ei tarvitse miettiä, ja eläimiä on lopettamassa kaneille tuttu henkilö, jonka hajuun ja käsittelyyn ne ovat tottuneet jo eläessään, mikä on yksi iso stressitekijä vähemmän kanin elämässä.

Nuorten naaraiden aitauksia

Ravintoloihin lähtevän lihan lisäksi tilalta lähtee Liedon Karvakorvat -eläinkauppaan myyntiin kuivattuja korvia ja käpäliä leluiksi lemmikeille. Taljatkin menevät hyötykäyttöön, vaikka niitä ei muokata tilalla itse myyntiin. Lihan ohella ravintoloissa käytetään myös kaninmaksaa. On erittäin ilahduttavaa, että sisäelimet on alettu löytää uudelleen myös ihmisravintona, vaikka se tekee samalla myös sen, että niitä jää vähemmän myyntiin lemmikeille. Yrittäjän kannalta ideaalitilanteessa kaikki kun pyritään toki mieluummin myymään parempaan hintaan ravintoloihin, kuin edullisesti lemmikinrehuksi, miksi Patakani Oy:täkään ei tule lihatuotteita myyntiin lemmikkejä ajatellen. Meilläkin valtaosa kaninlihasta tulee tämän myötä kaniharrastajilta, eikä toiminimellisestä ammattikasvatuksesta.

Omat kanitouhut rajoittuvat nykyään lähinnä näätien ruokien käsittelyyn, mutta olen huomaamattani kiinnostunut koko ajan enemmän siitä, mikä lähti vaihtoehtojen etsimisestä tehotuotetulle broilerille. Sen myötä tulin liittyneeksi myös Kaniininkasvattajat ry:hyn ja ilmoittauduin huhtikuussa järjestettävälle tuotantokanikurssille. Minkäänlaista omaa kasvatusta en ole silti nykyisiin tiloihimme edes harkitsemassa, mutta opin mielelläni aiheesta lisää, ja odotan innolla saavani lisää vinkkejä myös ruhonkäsittelyyn.

Patakani Oy:n kaninlihaa löytyy tällähetkellä Turunseudun ravintoloista, tulevaisuudessa ehkä myös Rekosta.

Opintojen myötä olen huomannut alkaneeni ajatella aiempaa enemmän omia lemmikkejä myös sen kautta, miten ne vaikuttavat työskentelymahdollisuuksiin. Freteistä en ole kyllä luopumassa sen vuoksi, että myös osa koirista reagoi hyvin vaihtelevasti niiden hajuun. Mutta olen alkanut miettiä, haluanko joskus tulevaisuudessa pystyä mieluummin työskentelemään monipuolisemmin eri eläinten parissa, vai pyrkiä joskus tilojen salliessa pienimuotoiseen omavaraisuuteen esimerkiksi kaninlihan tai kananmunien suhteen. Eläintautiuhan takia omat kanit tai siipikarja voisivat muodostaa haasteita tai jopa esteen työskennelle niiden parissa muualla. Nykyiset omat lajit ovat sen verran marginaalisia ja kaukana tuotantoeläimistä, että ne eivät muodosta samanlaista estettä. Meidän tyyppien lähempiä sukulaisia kun on lähinnä turkistarhoilla, joille en ole hakeutumassa töihin. Lemmikkipuolellakin on toki hyvä muistaa hyvä hygienia, ja ottaa huomioon tartuntariskit, mutta niissä säädökset eivät ole usein yhtä tiukat, ja eläinmäärät usein selvästi pienempiä.