Sivut

maanantai 20. tammikuuta 2020

Pappaantuva haisunäätä

Ennen viime vuotta en ole juurikaan ajatellut Miikkiksen vanhenemista. Miikkis on ollut ajatuksissani tukevasti keski-ikäinen, mutta ei missään tapauksessa vanha. Viime vuoden mittaan se alkoi kuitenkin pikkuhiljaa iskeä: Miikkis on oikeasti pappaantumassa. Vaikka haisunäädätkin voivat elää yli kymmenen vuotta, se ei silti tarkoita sitä, etteikö Miikkis kohta seitsemän vuotiaana alkaisi olla eläkeläinen. Etenkin kun ikä ei ole Mihailin kohdalla enää vain numero, vaan viime vuoden eläinlääkärireissuilla alkoi löytyä yhä useampia muutoksia, joita nyt sitten tarkkaillaan. Seuraava terveystarkistus pojalle onkin varattu loppukuuhun.

Meidän team mustavalkoiset toissakesänä
Ylipainosta, silmäongelmista, koholla olevista maksa-arvoista ja pernan muutoksista blogissa onkin ollut jo puhetta. Niiden lisäksi viime vuoden aikana Miikkis on alkanut välillä vähän tuhnautella. Ensimmäisellä kerralla luulimme, että poika teki sen tarkoituksella, sillä kun oli muutamaan kertaan hermo vähän koetuksella Mallun ollessa nuorempi. Pian kuitenkin huomattiin, että sama toistui joitain kertoja Miikkiksen nukkuessa ihan kaikessa rauhassa omassa pedissään. Onneksi pojan tuhnautukset ovat kaukana täysimittaisesta spreijaamisesta, mutta pakko sanoa, että kyllä ne silti frettien näätäpuffit voittavat, ja tuntuvat selkeästi koko asunnossa. Silloin kun poikaa hankittiin, en muista lukeneeni mistään, että iän myötä voisi tulla myös tällaista oireilua. Toisaalta ehkä se ei lopulta ole kauhean yllättävääkään: saattaahan koirillakin olla vanhenmiten ongelmia anaalirauhasten kanssa, eikä haisunäätä ole lopulta niin erilainen eläin. Onneksi hajuongelma ei ole kuitenkaan jatkuva tai haju niin voimakas, että se olisi häiriöksi naapureille. Aktiivihiilisuodattimella varustettu ilmanpuhdistin auttaa myös asiassa jonkin verran.

Miikkis iltapalalla. Taustalla kasa arkirealismia.
Unohduttuani lukemaan vanhoja tekstejä pojan ensimmäisiltä vuosilta tajusin myös kuinka paljon poika on rauhoittunut. Ainahan Miikkis on nukkunut talvisin paljon, joten siihen ei ole kiinnittänyt juuri huomiota, että sitä ei tähän vuoden aikaan juuri näy. Mutta olin unohtanut kuinka paljon aktiivisemmin se ensimmäisinä vuosina puuhasi itselleen talvipesää ja koitti kömpiä seuroihin sohvalle ja sängylle. Yhteen aikaan Miikkis nukkuikin sängyssä, mutta se jouduttiin kieltämään, kun poika kerran laskeutuessaan satutti tassunsa. Nykyinen sänky on varsin korkea, ja Miikkis varsin kömpelö, niin emme ole halunneet ottaa riskiä siitä, että se teloisi itsensä pahemmin. Tuolla yhdellä kertaa kun selvittiin levolla ja kipulääkkeellä.

Laskiessani muutoksia yhteen en ole voinut välttyä lopputulokselta, että meidän keski-ikäisestä karvapäärynästä on tullut papparainen. Sikäli asian ei pitäisi yllättää, kun samanikäinen Justiina on ollut mummuska jo pidempään, ja haisunäädän ja fretin odotettu elinikä ei poikkea toisistaan kovin radikaalisti. Silti se pääsi jotenkin yllättämään. Mihinkään radikaaleihin muutoksiin tämä havainto ei kuitenkaan johda. Säännöllisemmät terveystarkit pojalle kun on ehditty aloittaa jo muutenkin, ja eläintapahtumien osalta poika jätettiin eläkkeelle jo silloin, kun pojan näkö alkoi heiketä.

6 kommenttia:

  1. Voi pappa-Miikkis, oikein paljon terveitä tai ainakin hyviä/kivuttomia vuosia sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että mikään löydetyistä muutoksista ei ole nopeasti etenevää sorttia, vaan etenevät yhtä hitaasti kuin uninen haisunäätä talvella. Tosin pernan kohdalla sen poistaminen onnistuu usein selvästi helpommin kuin esimerkiksi haiman, mikä alkoi Snurrella oireilla. Perna kun on kuitenkin selvästi selvärajaisempi. Vaikka tietenkin aina parempi, jos leikkauksiin ei jouduttaisi lähtemään.

      Poista
  2. Miikkis <3 Miten muuten Miikkis sopeutui kissoihin samassa taloudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat Miikkikselle aikalailla ilmaa, niin nämä omat, kuin ne joiden luona se on ollut nuorempana hoidossa. Ne eivät ärsytä Miikkistä, toisin kuin fretit joskus, mutta eivät myöskään kiinnosta sitä millään tavalla, elleivät ole konkreettisesti tiellä, mitä tapahtuu erittäin harvoin. Silloin poika saattaa tuhahtaa niille, tönäistä tai vain kiertää. Kissatkaan eivät ole missään vaiheessa kauheasti reagoineet Miikkikseen, vaan antavat sen kulkea rauhassa omia polkujaan. Kissojen kupit on asetettu sen verran ylös, että Miikkis ei yllä niihin, niin tyyppien ei tarvitse keskustella myöskään ruokajutuista keskenään.

      Poista
  3. En tiedä miksi, mutta minusta vanhat ja vähän raihnaistuvat eläimet ovat jotenkin niin liikuttavia. Niistä tulee uudestaan samalla tavalla ylisöpöjä kuin pentuina. (No, ei sillä, etteivätkö useimmat lemmikit olisi ylisöpöjä koko ikänsä, mutta on se pennun söpöys silti jotain ihan muuta kuin tavallisen aikuisen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä vanhemisen merkkien havaitsiminen vetää jossainmäärin haikeaksi. Se kun on niin selvä muistutus siitä, että tyypit eivät olekaan kuolemattomia. Parhaissa voimissaan olevien aikuisten kanssa se on välillä niin helppo unohtaa, kun toiset ovat vielä niin täynnä virtaa ja elämää, että ne eivät pakota pysähtymään ja miettimään elämänsä rajallisuutta. Eläimen vanhetessa se tulee jotenkin niin konkreettisesti eteen, kun joutuu väkisin miettimään myös sitä, mikä lasketaan hyväksi elämäksi. Vanhusten kanssa se kun on täysin luonnollista, että vauhti hidastuu ja tulee pientä kremppaa, mutta sitten kun alkaa kertyä kaikenlaista, sitä joutuu väkisin miettimään koska on aika. Miikkiksen kanssa ollaan vielä toivottavasti kaukana siitä. Niinpä on vain koitettava työntää haikeus taka-alalle ja keskittyä kaikkiin niihin päiviin mitä saadaan - toivottavasti vielä vuosien ajan.

      Vanhukset ovat kyllä omalla tavallan todella spesiaaleja tyyppejä. Osan niistä, kuten Miikkiksen, kanssa on saanut nähdä vuosien saatossa niin monenlaisia vaiheita ja juttuja, ja rakentaa yhteistä historiaa. Jotkut taas, kuten Justiina, ja jo edesmenneet Snurre ja Esteri, on saatu tänne keski-ikäisinä näyttämään, mihin kaikkeen vanhenevista rautarouvista on, kun ei anneta iälle periksi.

      Poista