Capital! -frettinäyttely

Lauantai kului frettinäyttelyn merkeissä Vantaalla. Uniongelmat ovat pitäneet minulle taas turhan tiiviisti seuraa viime viikot, niin päivä tuntui kuluvan kuin pikakelattu hidastettu filmi. Toisaalta aika meni ihan kauhean nopeasti ihmisten kanssa jutellessa ja nukkuessa, toisaalta taas itse koki toimivansa välillä turhankin hitaalla. Päivässä oli kuitenkin se iso luksus, että olimme liikkeellä autolla, jota minä en ajanut, niin näyttelypaikalle tai sieltä pois pääseminen ei edellyttänyt itseltäni kummoistakaan aivotoimintaa. Etenkin kun kyyti mahdollisti senkin, ettei pakatessa tarvinnut miettiä, miten kaikki on helposti yhden ihmisen kannettavissa vaihdoissa. Niinpä niitä nyssäköitä saattoi olla taas useampi arvostelubokseista näyttelykakkuun. Samalla saatiin messiin laina-aitaus Jonnalle, ja kotimatkalla tytöille kivan muhkea joululahja.

Meidän leiri. Vain nuotio puuttui.

Jonna ja Niko olivatkin ensimmäisiä ihmisiä, joita aamulla bongattiin, kun he menivät juuri sisään ovesta, kun ajettiin pihaan. Sariannan jälkeen luonnollisesti, sillä Sarianna ja Eetu oli napattu matkaan jo Turun päässä. Sisällä päädyttiin sitten pistämään heidän kanssa leiriä pystyyn ainoaan vapaaseen nurkkaan, sillä eihän kukaan suomalainen uskaltaudu mihinkään avoimelle alueelle, jos se on vältettävissä. Myöhemmin sitä kyllä vähän katui syrjäistä sijoittelua, kun koitti sieltä nurkasta käsin seurata, missä vaiheessa arvostelut menevät. Mutta ainakaan sitä ei ollut kenenkään kulkuväylällä siinä kohtaa kun päätyi vähän testailemaan tyttöjen petejä, ja Jussikin sai Peten kanssa poikaystäväparkin pystyyn siihen lähelle.

Aitauksessakin oli aika uninen tunnelma

Yksi päivän ehdottomia kohokohtia oli ehdottomasti Juutas - ja pojan omistajat toki myös. Rytökärpänpesän porukka oli lähtenyt ensimmäiseen näyttelyynsä, ja pikkumiehestä oli tullut jo valtavan iso. Viimeksi kun tuo Lystin siskonpoika tuli nähtyä kesällä, jolloin se oli vielä ihan nassikka. Minut saattoikin bongata päivän aikaan useampaan otteeseen tuon nuoren uroksen seurasta, ja yhdessä kohtaa Nikokin jo meinasi vähän huolestua, olenko jo pöllinyt pojan kokonaan, kun oltiin molemmat kadottu näkökentästä. Jussi kyllä jo ystävällisesti ilmoitti palauttavansa jokaisen pallikkaan, jonka mie pöllin. Vaikka en kyllä tiedä, kuinka pallikkaaksi Juutas voidaan lantteineen laskea. Sain kyllä muutenkin kuulla olevani vähän kyseenalaista seuraa, kun päivän mittaan Jonna alkoi jo pohtia, pitäisikö Juutakselle hankkia pikkuveljeksi jonkin sortin tukkajumala aka Jeesus.

Sariannan kanssa taas päädyttiin pohjustamaan ensiviikon reissua, ja vietettiin osa päivää selaillen Dubain matkaopasta ja ostellen ennakkolippuja muutamiin kohteisiin. Se on kyllä jotain, josta voisi ihan mieluusti ottaa uuden näyttelyperinteen ainakin näihin pimeän vuodenajan näyttelyihin. En yhtään malta odottaa, mitä loma, lämpö ja aurinko tekee tälle univajeelle ja zombielookille. Vaikka voi kyllä olla, että viikossa ehtii tulla vähän ikäväkin noita karvasukkuloita, jotka nukkuivat pahaa aavistamattomasti aitauksissaan meidän käydessä läpi reissukuponkeja.

Näyttelypaikalla oli oikeasti jopa tyhjää tilaa.

Näyttelypäivän aikana tuli myös käytyä nappaamassa Lisalta ennakkoon varaamani patteripeti, ja shoppailtua tytöille joululahja Riikan myyntipisteeltä. Olen todennut varmasti useampaan otteeseen, että meillä alkaa olla ihan riittävästi petejä, mutta tälläkertaa Riikka oli tehnyt myyntiin sellaisen ison lauman kolopedin. Niin ison, että sinne mahtuisi jopa Miikkis parin neidin kanssa, niin arvatahan sen saattaa, että mukaanhan se lähti. Sarianna jaksoi vielä pyöritellä silmiään (mitä hän on tehnyt etenkin nähtyään petivarastoni), mutta Marianne vain nauroi, että koska minä en muka ostaisi petejä näyttelyistä.

Vähän häkeltynyt, mutta onnellinen omistaja. Ja jumitettu näätä.

Maailman mahtavin mummuska palkintoineen.

Lopulta päivä eteni re-calleihin asti, ja meiltä ei pyydetty sinne ketään. Kolmen tuomarin näyttelyssä saattoi siis olla aika varma, että meillä kukaan ei ollut kisaamassa värien parhaista, ja täysin varma siitä, ettei kukaan ollut sijoittunut luokkansa ensimmäiseksi. Tietysti Lystillä tai Mitellalla saattoi yhä olla joitain saumoja luokan kakkos tai kolmossijaan, mutta olin melko valmis uskomaan, että tämä ei ollut meidän neitien näyttely. Melko pian re-callien alkamisen jälkeen nukahdinkin tyttöjen penin viereen, ja heräsin vasta siihen, kun Jonna ravisti minun olkaa ja kertoi palkintojen jaon alkavan. Luokkavoittoja jaettaessa oltiin käyty läpi jo Esterin, Mitellan, Lystin ja Huiskun luokat, kun iski todellinen yllätys: Nutella sijoittui luokkansa toiseksi! Itsellä meni pieni hetki edes tajuta koko asiaa. Meidän pieni rakkariprinsessa oli sijoittunut. Ja tulomatkaperseilyillään se selvästi edisti Esterin sijoittumista, sillä melko heti sen jälkeen pääsin eteen vielä Esterinkin kanssa, kun Esteri valittiin järjestäjien suosikiksi (niille jotka eivät frettinäyttelyissä käy, paljastettakoon, että järjestäjien suosikki/tsemppari on usein eräänlainen lohtupalkinto, joka saatetaan jakaa esimerkiksi näyttelyn huonoimmat pisteet saaneelle näädälle). Nutella kun oli päättänyt aamulla boksissa tuikata mummua kunnolla niskaan, vaikka boksi meillä on yleensä yksi niitä viimeisiä paikkoja, missä näädillä on tapana vääntää. Mutta tietää ainakin nyt joululomareissuilla laittaa mummuille privaattiboksin, ja Nutsku saa treenata matkustusta riehujenginsä kanssa.

Rose's Gamora "Nutella" Luokan 2.

Esteri, Järjestäjän suosikki

Arvostelukaavakkeissa tälläkertaa eniten hupia aiheutti Huiskulla ollut maininta verisistä tassuista, sen jälkeen kun veri oli paikannettu tyttöjen saamiin ruokahiiriin. Siinä oli neidin isi niin ylpeä soturiprinsessastaan, ettei mitään rajaa. Se kun on kuulemma vain plussaa, että missikoissakin uskalletaan vetää asenteella. Siinä ei sitten haitannut enää mitään, ettei sijoituksia neidille nyt tullut.

Kotimatkalla saatiin taas auto yllättävänkin täyteen kaikkea, niin että on melko vaikea uskoa, miten me on ikinä selvitty vanhan Avensiksen kanssa vielä nykyistä isommalla ihmisporukalla. Isoimmaiksi harmitukseksi päivästä ehkä jäi, että en jaksanut sosialisoida ihan niin paljoa kuin olisin halunnut, mutta onneksi tämä ei varmasti ollut viimeinen näyttely, vaikka vuoden viimeinen olikin. Ja onneksi Valentinenkin näätämäärää nostettiin hieman, niin useampi tuttu mahtui mukaan sinnekin.

Kiitos päivästä kaikille!