Finnish Ferret Festival -frettinäyttely

On aina hyvä ensin ilmoittaa näädät näyttelyyn ja maksaa ilmot ennenkuin katsoo miten näyttelypaikalle pääsee. Sitten ei ala turhaan säikkyä matka-aikoja tai vaihtojen määrää. Viime viikonloppuna junassa menikin leppoisasti noin 11h 30min, tai oikeammin kuudessa eri junassa, kun vaihtoja oli mennen tullen kaksi. Mutta nekin menivät onneksi helpommin kuin olin pelännyt, kun piti tavaran määrän niin kohtuullisena kuin tuollaisella koko viikonlopun lemmikillisellä reissulla on mahdollista. Eikä shoppaille kuin ihan vähän... Yhden jättipedin ja jotain pienempiä juttuja.

Taas mennään

Juna numero yksi lähti Turusta perjantaina 15.05, joten Jussi nappasi minut töistä kahden aikaan näätien kera ja tiputti Hesburgerin kautta asemalle. Tällä kertaa mukana oli viisi nuorinta neitiä, eli Nutella, Lysti, Huisku, Mitella ja Itsy. Jussi ehtikin hetken innostua, että pääsisi viikonlopun helpolla, kun hänelle jäi vain mummut, mutta Justiina piti hänet lopulta varsin hyvin tassun alla koko viikonlopun, kun hänen leikkikaverit oli pöllitty reissuun. Esteristä kun saa kyllä hyvin uniseuraa, mutta se ei enää pukittele päivittäin pitkin kämppää. Junamatka sujui varsin leppoisasti somea selaten ja äänikirjaa kuunnellen, sekä seuraten kun eri retkueet päivittelivät liikkeele lähtöjään facebookiin. Ensimmäinen vaihto osui itsellä Tampereella juuri siihen hetkeen, kun Jasmine ja Miranda starttasivat sieltä autolla kohti Siilinjärveä. Hetken aikaa sitä harmitteli, kun ei ollut tullut edes mieleen kysellä kimppakyytimahdollisuutta Tamperelaisilta, mutta katsottua tarkemmin kuvaa totesin kyllä äkkiä, että se kyyti oli kyllä jo varsin tehokkaasti täynnä. Onneksi Tampereella piti kuitenkin seikkailla vain pieni pätkä tunnelissa, ja seuraava vaihto Pieksämäellä tapahtui saman laiturin sisällä. Siilinjärven asemalle saavuttaessa Sini oli minua vastassa, ja loppumatka Siilinjärven asemalta näyttelypaikalle taittui hänen kyydissään.

Näyttelypaikalle saavuttua sitä moikkasi pikaisesti jo saapuneet, ja alkoi sitten laittaa näätien aitausta kasaan. Tässä kohtaa kello kun oli jo päälle yhdeksän, ja fretit olivat olleet boksissaan yli kahdeksan tuntia. Eli laumalla oli aika kova tarve etenkin vessaan, sillä ne eivät tee tarpeitaan mielellään boksiin ellei ole pakko. Meilläkin kun on käytössä lauman kokoon nähden suhteellisen pieni boksi, sillä isompaa olisi hankalampi liikutella junan käytävillä, tai saada mahtumaan mihinkään silloin jos ei onnistu saamaan ison koiran paikkaa, mikä oli tällä kertaa varattu ennen minua onneksi vain yhdessä junassa kuudesta. Kun näädille oli saatu vessa pystyyn ja saatu niille vedet, eväät ja kunnon pedit aitaukseen, oli paremmin aikaa hakeutua aiemmin saapuneiden seuraan.

Näätien näyttelylukaali

Ensimmäinen ilta meni aika rauhallisesti. Porukkaa valui paikalle vielä minunkin jälkeeni, majoittauduttiin, juteltiin ja osa viimeisteli paikkaa seuraavaa päivää varten sitä mukaa kun ihmisten mukana saapui viimeiset palkinnot ja arpajaisvoitot. Näyttelypaikalla oli ihanasti paikan puolesta valmiina sängyt, tyynyt ja peitot, joten kotoa oli tarvinnut napata vain makuupussi, eikä ollut tarvinnut raahata ilmapatjaa junassa. Oma sänky tuli napattua samasta huoneessa kuin toissavuonnakin, kun näyttely järjestettiin Kirsussa edellisen kerran. Aamupalan valmistelun ilmoitettiin alkavan seitsemältä, joten asetin herätyksen kahdeksan pintaan, vaikka heräsinkin sitten lopulta vähän sitä ennen.

Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen alkoi taas normaalit näyttelykuviot: ihmisiä tuli lisää, näätiä kirjattiin sisään. Itse putsasi tyttöjen aitauksen, joka oli yön aikana ehditty sotkea jo aika hyvin. Arvostelun ilmoitettiin alkavan luokista yksi ja seitsemän, eli Mitella oli arvosteluvuorossa ensimmäisenä Nellillä. Aitausnaapureiksi saimme Tiian ja Hämäläisen Tanjan. Niinpä minulla oli kunnon aitiopaikka kurkkia välillä Tanjan Rapulaista, ja tällä kertaa nappasin sen syliinkin. Siinä kohtaa kyllä huomasi, että itsellä on vain tyttöjä, kun poika tuntui niin tajuttoman muhkealta tapaukselta. Vaikka meillä käykin välillä myös hoitopoikia, niin kyllä noiden urosten kanssa yhä tulee välillä sellainen olo, että miten niitä edes pitää kiinni, kun kädet eivät mahdu samalla tavalla ympäri kuin tytöillä. Rapunenkin kun on aika miehen mitoissa oleva komistus.

Tytöt saivat tälläkertaa Paras lauma -palkinnokseen ison Hello Kitty -pedin

Tiialta saimme tytöille kotiinviemisiksi pari viiriäistä ja pikku ämpärillisen viiriäisen munia, jonka lisäksi olin ennakkotilannut Riikalta näyttelyyn astetta isomman frettipedin. Sellaisen johon mahtuu koko lauma - tai omistajan pää ja pari-kolme neitiä, mitä tuli testattua ottaessa päikkäreitä näätäaitauksessa. Yksi näyttelyluksuksista kun on ehdottomasti se, että näyttelyssä nuo porukan vilkkaimmatkin malttavat monesti rauhoittua kaikkuun torkkumaan, ja silloin voi välillä pitää pidemmän kaavan hellittelyhetkiä Lystin ja Nutellan kanssakin. Ihan kaiken kattavaa se kyseisten neitien näyttelyrauhoittuminen ei kuitenkaan ole, minkä Nutella osoitti vätämällä kunnon näyttelyharmitukset jouduttuaan tuomaripöydälle. Se ei olisi yhtään malttanut rauhoittua katsottavaksi, ja kun Maisa sen tyhmästi jumitti, se koitti harmituksissaan napata tuomaria kädestä. Ja kun Maisa ei antanut, neiti päätti sitten olla esittelemättä hampaitaan ollenkaan. Miinuksia siis ropisi niin käsitteltävyydestä kuin hampaista, kun niitä ei saanut katsoa. Joten pikkuneidin kanssa päästään treenaamaan kunnolla käsittelyä eri tilanteissa ennen Capital! -näyttelyä, joka on meillä se seuraava.

Palkintopöytää ja Mitella arvostelussa

Olin jo perjantain puolella ihaillut palkintopöytää, mutta samalla todennut, että meillä ei olisi kyllä mitään mahdollisuuksia monia sillä olevista jutuista kotiin kuskata. Lysti päättikin sitten tuomarien avustuksella ratkaista asian niin, että kotiin ei tarvinnut lähteä tyhjin käsin, mutta luokka kakkosen hieno pinkki-hopea riippumatto mahtui kätevästi reppuun. Mitella kävi ainoana meidän laumasta recalleissa, mutta parhaan kuviollisen tittelin nappasi kuitenkin Pabi. Tällä kertaa itsekin olin ollut ollut ehdolla palkinnon saajaksi, kun palkintojen jaon yhteydessä jaettiin myös frettiliiton tunnustuspalkinto, mutta tällä kertaa sen nappasi Eveliina Kautto, mistä olen iloinen hänen puolestaan.

Tämä tämänkertainen Finnish Ferret Festival oli liiton 10-vuotisjuhlanäyttely, jonka myötä päivän mittaan oli ollut tarjolla niin kakkua, mehua/kahvia kuin frettien ensiapulentoa. Juhlallisuudet kuitenkin jatkuivat vielä illalla, kun esiin kaivettiin vielä karkit, sipsit ja laitettiin palju tulille. Näistä etenkin paljun myönnän olleen itselleni mieleen, ja sielä tulikin käytyä pariinkin otteeseen käyden välillä sisällä juttelemassa niiden kanssa, joita paljuilu ei niin innostanut. Puolen yön kieppeillä osa porukkaa jatkoi vielä baarin suuntaan, mutta itse jäin vielä nauttimaan paljusta ja saunasta, kunnes peti kutsui puoli kahden maissa.

Näyttelypaikan aitausmerta

Liiton synttärikakku

Sunnuntaiaamun aloitin kasaamalla kaikki tavarani yhteen paikkaan ja pakkaamalla reppuni ja makuupussini. Sitten oli hyvä alkaa aamupalalla kysellä, kenen kyydissä mahtuisi asemalle asti. Petran luvattua kyydin oli sitten hyvin aikaa laittaa näätien aitaus kasaan ja nostella salissa olevia tuoleja paikoilleen. Asemalle päästyä alkoi sitten sama junaruljanssi takaisin päin. Ainoana erona boksissa oli vieläkin hiljaisempaa kuin tulomatkalla, ja syykin selvisi, kun yksi junahenkilökuntaan kuuluva kysyi, saisiko neitejä vähän katsoa: boksista nostettaessa Nutella oli täysin syvässä unessa, eikä herännyt ottaessani sitä boksista ulos, eikä muidenkaan päät juuri nousseet. Deadsleeppaava pentu saikin sitten aika ihastuneen vastaanoton, kun monen on vaikea uskoa, että mikään eläin voi oikeasti nukkua noin sikeästi, ja vielä tuollaisessa ympäristössä. Mutta pitihän sitä nyt kerätä energiaa kunnon kotiinpaluuhepuleihin...

Mamman palkintonäätä <3 Neiti hävisi luokkansa vain siskolleen, joka oli myös paras seniori ja BOS

Reissu veti kyllä aika väsyksi, mutta oli ehdottomasti sen arvoinen. Silti on ehkä ihan kiva, että seuraavaan näyttelyyn  pääsee taas autolla, ja matkaakin on vain pari tuntia suuntaansa. Etenkin kun sinne meidän laumaa lähtee edustamaan pitkän tauon jälkeen myös Esteri.  

Kiitos näyttelystä ja seurasta taas kaikille asianosaisille!

Kotona sai sitten taas tilaa viipottaa ja viiriäisiä sunnuntaipäivälliseksi.