Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2024

Löllön lääkitys

Löllö on nyt syönyt gabapentiiniä hieman reilut 1,5 kuukautta. Parin ensimmäisen pillerin puolikkaan jälkeen Löllö alkoi kyseenalaistaa, onko kyse sittenkään namista, ja alkoi jättää pillerin ottamatta itse suuhunsa. Onneksi Löllön vakuuttamiseksi kuitenkin riitti, että pillerin puolikkaan päälle alkoi laittaa nokareen lohitahnaa, ja sen tarjosi samalta lautaselta muutaman muun namin kanssa. Näiden modausten jälkeen Löllö on taas syönyt lääkkeensä itse ilman erillistä syöttämistä, ja tulee jopa itse keittiöön pyytämään lääkkeitään. Koska alkaa näyttää siltä, että gabapentiinistäkin tulee Löllölle pysyvä lääkitys, sitä on pyritty tekemään lääkitystilanteesta mahdollisimman stressitön.

Löllö tänään <3 (ja ihana keväinen karvanlähtö aluillaan)

Löllöllä gabapentiini aloitettiin tosiaan Solensian rinnalle nivelrikkoon, kun Solensian vasteaika alkoi lyhentyä, ja kuukauden loppua kohden Löllöllä alkoi olla välillä vetäytyvää ja välttelevää käytöstä. Nyt gabapentiinin aloittamisen jälkeen pidettiin kuitenkin kokeeksi hieman pidempi väli Solensiassa ja katsottiin, miten pojalla menee pelkällä gabapentiinillä. Solensian vaikutuksen hiipuessa Löllön käytös ei muuttunut gabapentiinin kanssa samalla tavalla vetäytyväksi kuin ilman gabapentiiniä, mutta siitä alkoi tulla selvästi kankeampi. Joten päätimme tässä kohtaa jatkaa yhdistelmälääkityksellä, joka tuntuu sopivan Löllölle hyvin. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä nostamaan gabapentiinin annostusta, ja katsoa, olisiko se ollut isommalla annostuksella yksinään riittävä. Mutta koska Löllö täyttää vasta 13-vuotta ja nivelrikko on luonteeltaan etenevä sairaus, pidän mieluusti nostovaraa vielä reservissä. Nykyisellä kombolla Löllö kuitenkin leikkii, hyppii ja selviää sujuvasti portaista, jonka lisäksi nämä lääkkeet saa annettua hänelle helposti. Pahimmassa skenaariossa esimerkiksi tablettimäärän tuplaaminen kun voisi alkaa tökkiä lääkkeenottotilanteessa, joka tällä hetkellä menee kivasti. Itse kun en missään määrin jännitä sitä, että emme saisi lääkittyä jotain eläimistämme tarvittaessa vaikka väkisin. Mutta silloin kun kyseessä on loppuiän kestävä jatkuva lääkitys, lääkityksen on pysyttävä mielekäänä lääkittävälle, eikä riitä, että lääkkeen saa jollain keinolla annettua.

Poikien hyvin tärkeitä painihommia

Mutta nyt alkaa näyttää siltä, että Löllöllä on taas lääkitys joka toimii. Toivotaan, että tällä kombinaatiolla selvittäisiin taas jonkin aikaa ilman tarvetta säätää annostuksia. Solensian kanssa jatketaan tämän yhden vähän pidemmän välin jälkeen taas kuukausittain. Gabapentiinia menee nyt puolikas tabletti aamuin illoin. Tarvittaessa lähdetään sitten nostamaan gabapentiinin annostusta.

2 kommenttia:

  1. Me pidetään peukkuja, että lääkitys toimii. Eikä tuu tyhmiä lääkkeensyöttöjä.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  2. Hih, minua vaan aina naurattaa ajatus jos emäntäkin ottaisi kyseisen lääkkeen lohitahnan kanssa :D - Pepsi

    VastaaPoista