Totutuskuulumisia

Justiina on ollut meillä kohta kuukauden, ja totutuksessa tunnutaan menevän tahtia kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse. Etenemistä siis on tasaisesti, mutta sitä on saanut myös huomata, kuinka heittämällä aiemmat tyypit ovat laumaan uponneet. Nyt puffauttelua, huutoa ja vääntöä on ollut huomattavasti enemmän kuin aiemmilla kerroilla, mutta toisaalta: Justiina on viisivuotias. Ei se ehkä ollut odotettavissakaan että se sujahtaisi lauman jatkoksi yhtä helposti kuin juniorit. Mutta sitä minä kai silti salaa vähän odotin, kun kaikki aiemmat ovat menneet laumaan niin ongelmitta. Kaikki on mennyt kuitenkin sikäli positiivisesti, että kukaan ei ole ollut missään vaiheessa tappomeningillä, eli sitä ei ole oikeasti tarvinnut missään välissä pelätä, että nuo vahingoittaisivat toisiaan vakavammin. Jos se olisi ollut tilanne, peli olisi puhallettu siinä kohtaa poikki. Nyt on oltu enempi tekemisissä säikkymisen, ahdistuksen, ärsytyksen ja provosoitumisen kanssa. Kaikki nekin varmasti pitkään jatkuvina stressaavia näädille, mutta joiden takia en ole ollut vielä valmis luovuttamaan, kun edistystä kuitenkin tapahtuu. Ja kai se on myönnettävä: olen varsin tykästynyt Justiinaan.

Riipparista on hyvä tarkkailla muita

Ensimmäiset päivät Justiinan tultua koitettiin samaa kuin muiden kanssa: eli kaikki vain suoraan yhteen, niin siinähän tutustuvat. Justiina kuitenkin tuntui jännäävän junnuja paljon, ja ne olivat aivan liian kiinnostuneita uudesta mummuskasta, niin aika pian höllättiin tahtia ja pystytettiin playpenistä väliseinä näätähuoneeseen. Justiina sai rauhoittua yöt ja työpäivät perimmäisessä näätähuoneessa (kuitenkin niin, että näkö ja hajuyhteys muihin säilyi) ja muun aikaa kaikilla oli koko asunto käytössä. Silloin sitten koetettiin pitää mahdollisimman paljon yhteisiä lohitahnatuokioita ja puututtiin esiintyviin konflikteihin. Kun Justiina alkoi suhtautua vähän rennommin muihin mummuskoihin ja Huiskuun, alettiin sille välillä jättää seuraneitiä samaan tilaan öiksi.

Itse haluaisin noista kuitenkin yhden toimivan lauman, niin sitä mukaa kun Justiina on osoittanut rohkaistumisen merkkejä, haastetta on lisätty. Isoin ongelma kun on edelleen se, että kun Lysti ja Mitella menevät haastamaan Justiinaa leikkiin, Justiina ahdistuu ja alkaa kiljua tai koettaa napata junnuja korville - mistä ne taas joskus hermostuvat. Usein näistä selvitään kiljumalla ja pienellä hätyyttelyllä (sekin jo vaihtelee, lähtevätkö junnut Justiinan perään vai Justiina junnujen). Jonkin verran on tullut sitten isompia vääntöjä, joissa on saattanut lentää niin puffi, kakka kuin niskakin vähän aueta. Niiden jälkeen aloittanut osapuoli lähtee sitten yleensä joksikin aikaa jäähylle. Silloin kun kyse on noista pienemmistä, olen koittanut ottaa sen linjan, että lasken ensin kymmeneen, ja jos tilanne ei ole siihen mennessä ratkennut, menen katsomaan mikä on tilanne ja tarvittaessa kehoittamaan porukkaa rauhoittumaan. Sillä vaikka oma jaksaminen on ollut joinain päivinä kortilla näätien huutamisen kanssa, tiedän että minun on jätettävä niille myös tilaa setviä välejään, jos haluan niiden toimivan laumana.

Justiina ei ymmärrä, miksi Huisku nukkuu muiden kanssa samassa pinossa. Myös niiden epäilyttävien.

Nyt näädät ovat olleet taas pari viikkoa koko ajan samoissa tiloissa. Joinain päivinä tulee useampia huutosessioita Justiinan, Mitellan, Lystin ja Itsyn sattuessa olemaan yhtä aikaa hereillä - ne ovat niitä päiviä kuin mietin, kuinka reilua tällaisen jatkaminen näätiä kohtaan on. Mutta välillä tulee jo päiviä, että selvitään yksittäisellä piippauksella tai kähähdyksellä. Uusimpana edistysaskelena Justiina on alkanut käydä haistelemassa muita niiden nukkuessa pinossa, ja hakeutua nukkumaan jonnekin lähistölle, kuten viereiseen petiin tai samassa kylppärissä olevaan kestokassiin muiden nukkuessa kylppärin matolla. Eli Justiina hakeutuu selvästi aiempaa enemmän muiden läheisyyteen, vaikka Huisku ja Esteri ovat yhä ainoat, joiden kanssa mummuska on jo oma-aloitteisesti nukkunut.

Kuitenkin Justiina on ollut täällä vasta kuukauden, ja tiedän useampia joilla on mennyt kuukausia tai jopa muutama vuosi saada näädät totutettua yhdeksi laumaksi. Eli siihen nähden meillä menee todella hyvin. Mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sen enemmän kasvavat myös panokset: Justiina ei ole vain joku näätä, joka tuli tänne koeajalle. Vaan se on koko ajan enemmän yksi mamman prinsessoista, josta olen koko ajan haluttomampi luopumaan. Justiinan kohdallahan se ovi jätettiin tytön tullessa auki: mikäli ei saada tyttöä laumaan, Johanna tulee hakemaan sen takaisin ja etsii sille kodin muualta. Sillä en heti tehnytkään Justiinan kanssa kaikkia niitä juttuja, mitkä yleensä teen kun laumaan tulee uusi näätä: hankkinut nimilaattaa, rekisteröinyt sirunumeroa Turvasiru-palveluun ja rekisteröinyt Justiinaa myös frettiliiton lemmikkirekisteriin. Nyt ne ovat alkaneet tuntua pikkuhiljaa ajankohtaisilta. Ei siksi, että Justiina olisi vieläkään kunnolla laumassa, vaan siksi, että se on koko ajan omempi. Haluan todella tehdä kaikkeni, että siitä tulee meidän lauman täysivaltainen jäsen. Ja koska kyseessä alkaa olla minulle rakas näätä, tuntuu täysin luonnolliselta varmistaa, että sen sirunumero on Suomessakin helposti jäljitettävissä.

Riittävä turvaväli osoittaa kutistumisen merkkejä

Tässäkin asiassa Jussi on ollut ihanan kannustava, vaikka tiedän, että hänellä puffit ja kakkakatastrofit ottavat kovemmalle. Mutta minä sitten siivoan, ja olen jo tainnut vähän lupailla, että sit kun saadaan Justiina laumaan meille ei tule hetkeen aikuisia kodinvaihtajia. Jussikaan ei kuitenkaan halua luopua Justiinasta, kun edistystä on koko ajan nähtävissä, ja mummuska tulee usein kutsusta luo ja alkaa pussailla sormia. Justiina siis selvästi tietää, mikä on tie Jussin sydämeen.

Huiskun kainalossa on taas tuommoinen ...toinen.