Isin halipampula

Huomasin tänään blogissani vakavan puutteen yrittäessäni äkkiä etsiä Huiskun sylikuvaa linkitettäväksi. Blogin puolella tuntui olevan selvä pampulavajaus, osin ehkä siksi, että moni kuvista on taattua hämärässä otettua kännykkälaatua. Mutta koska blogi ehkä muutenkin kaipaa nyt jotain pehmoisen pörröistä, näillä mennään.

Tiedän, että freteissä angorat jakavat mielipiteitä, mutta nämä kuvat ehkä kiteyttävät sen, mitä paikkaa Huisku tuli meillä täyttämään. Mitellan astetta haastavamman pentuajan jälkeen Jussi kyseenalaisti aika vahvasti, onko freteistä todella samaan tapaan lemmikeiksi kuin kissoista. Hän kun kaipasi jotain pehmoista ja pörröistä sylikaveria menevän hepulisukkulan sijaan. Ja minä sitten myönsin, etteivät kaikki fretit ole välttämättä ihan niin meneviä ja energisiä kuin ne, mitä minä olen eniten näyttänyt (itsessä kytee yhä pieni rakkaus muun muassa hybridejä kohtaan, vaikkei niitä kotona ole). Että freteistäkin kyllä löytyy semmoisia enempi lemmikkipampuloita, vaikka Suomessa valtaosa onkin näitä menevämpiä ja virtaviivaisempia.

Niin meille tuli sitten Huisku. Ja Huisku on kyllä ollut juuri sitä, mitä lähdettiin hakemaan. Isin pörröinen halipampula.

Tämä on myös se syy, miksi yleensä aina kysyn, millaista lemmikkiä fretistä haaveilee, ennenkuin suosittelen ketään kasvattajaa (ellei sitten toiveissa ole tietty sijainti tms.). Linjoissa ja pentueissa kun on eroja, vaikka jokainen eläin on toki oma yksilönsä. Niin tiedän sitten vähän vinkata sellaiseen suuntaan, jossa saattaisi olla tulossa toivotunlaista tyyppiä, haki sitten pörröistä halipampulaa tai virtaviivaista mangustiapinaa. Vaikka onhan pennuissa aina myös se yllätyssektori: Mitellastakin tuli lopulta meidän toinen halipampula, vaikkei siitä olisi heti sitä uskonut.