Capital! -frettinäyttely

Eilen vietettiin lauantaipäivää Capitalin merkeissä Vantaalla. Meiltä mukaan lähti kolme nuorinta, eli Lysti, Huisku ja Mitella. Myös Jussi oli pitkästä aikaa reissussa mukana, niin kevytaitauskin vaihtui taas playpeniin. Ja pakko myöntää, että playpenin kanssa suurin luksus on, että sinne mahtuu hyvin itsekin pötköttämään näätien kanssa, mikä tulee näkymään taas kuvissa.

Ennen näyttelyä oli tullut viestiä, että tällähetkellä on liikkeellä tavallista ikävämpiä korvapunkkeja ja vatsatautia näätien keskuudessa, joten kehoitettiin ottamaan hygienia-asiat tavallistakin vakavammin. Meillä on kotona kaksi mummunäätää, joille rajumpi mahatauti voisi olla menoa, joten tein päätöksen olla koskematta muihin näätiin kuin omiini. Tässä kohtaa Sariannan näätä laskettiin kyllä jo omiin, kun meidän laumat ovat sen verran tiiviissä kontaktissa toisiinsa. Päätös vielä vahvistui näyttelyssä kun kuuli, miten rajusti mahatauti oli tutun laumassa mummunäädällä näkynyt. Mutta ei se koko aikaa niin helppoa ollut. Kavereillakin on niin ihania näätiä, joita näkee sen verran harvoin muualla kuin näyttelyissä, että väkisinkin olisi tehnyt mieli moikata kunnolla.

Näyttely oli tämän vuoden isoin, ja sielä oli hauskasti toteutettu pöllöteema, joka näkyi niin palkintopöydän edessä olevassa pöllöpetiparvessa, numerolapuissa kuin arpajaispöydän pääpalkinnossa. Myös muista palkinnoista löytyi pöllöjä, samaten kuin yhdeltä myyntipöydältä, jossa oli toisella tapaa aivan ihana pöllöpeti (jonka ostamisen onnistuin välttämään vain sillä, että joku muu osti sen ensin). Näyttelyssä oli ensimmäistä kertaa minun näyttelyurani aikana kolme tuomaria, ja sen myötä frettikiintiö oli peräti 165. Tila ei siitä huolimatta ollut yhtä vähissä kuin jossain näyttelyissä on ollut, vaan näyttelypaikka oli onnistuttu varsin hyvin mitoittamaan isomman näätämäärän mukaan. Meillä kävi vielä sellainen luksus, että päästiin seinän viereen ja lähelle pattereita, jotka ovat kaltaiselleni vilukissalle elinehto vähintään yhdeksän kuukautta vuodesta.

Oma näyttelypäivä menikin sitten pitkälti höpötellessä ihmisten kanssa ja paijaillen maailman parhaita näätiä, tälläkertaa keskittyen parhaimmiston ydinjoukkoon, eli omiin. Tanja oli maailman ihanin näyttelytonttu ja kävi tuomassa meillekin pienen paketin. Mitella ihastui paketissa olleeseen virkattuun tuuttiin heti, ja kävikin ottamassa sen vastaan kaksin käpälin. Tuttujen ja tuttujen näätien lisäksi piti käydä ihmettelemässä vähän myös niitä muita. Näyttelyn koko kun teki sen, että mukana oli tavallista enemmän myös sellaisia näätiä ja ihmisiä joita ei ole koskaan nähnyt. Jopa Mitellalla kuviollisissa ja Huiskulla pitkäkarvaisissa oli mukana uusia kilpakumppaneita, joista yhdellä oli vielä todella hauska vähän erikoinen maski. Päivän aikana ehti viettää myös liikaa aikaa Sinin aitauksen vieressä, jossa Pipari oli hyvin söpönä. Onneksi olen jo luvannut itselleni ja Jussille olematta menemättä enää yhteenkään pentujonoon. Yhden kohdalla kun kävi jo pieni hupsis, ja eiköhän Sarianna tai Aija sit paikkaa, jos sieltä ei meille pientä prinsessaa tule, ja jos koti uhkaa hiljetä liikaa. Lystikin tekee kyllä parhaansa varmistaakseen, että meillä on talossa pentu ja vilinää ja vilskettä ensivuonnakin. Neidillä kun on yhä ihan vauvakarva. Jussi puolestaan löysi näyttelystä poikaystäväparkin Magic-kortteineen.

Näyttelypäivä eteni re-calleihin asti, ja tällä kertaa omia ei pyydetty sinne. Siinä kohtaa tiesi jo aika hyvin olla odottamatta mitään palkintopöydästä, sillä meidän tyttöjen vahvuudet ovat väriluokissa, ja niistä mentäisiin kolmen tuomarin näyttelyssä varmasti re-calleihin. Lystikin kun on turkkinsa kanssa tosiaan sellaisessa vaiheessa, että sen on tuomarien silmissä hankalampi loistaa, vaikka se onkin maailman mahtavin nallenaama. Mutta me olimme tällä kertaa käyneet lunastamassa ruusukkeet ja palkinnot heti näyttelyn aluksi, kun Heli jakoi myyntipöydältään virtuaalinäyttelyn palkinnot, eli se puoli oli kyllä jo hyvin kunnossa. Palkintojen jako yllätti kuitenkin positiivisesti, kun palkinnoille pääsi moni hieno tuttu näätä, joista osa oli näyttelyssä ensimmäistä kertaa tai ei ollut aiemmin sijoittunut. Tanjan Demekin oli nyt luokkansa kolmas. Ja hyvin se meidän autokin palkinnoista täyttyi, vaikkei tämä ollut meidän tyttöjen näyttely: Eetu kun kävi ensin hakemassa luokkansa kolmannen sijan, ja sen jälkeen se palkittiin vielä parhaana pastellina ja parhaana pitkäkarvaisena. Mikä oli ihan mahtava juttu, sillä Mandykin on taas monta päivää odottanut ja jännännyt tulevaa näyttelyä ja meidän saksalaisten tuloksia.

Ei mekään silti näyttelystä tyhjin käsin lähdetty. Emeliina kävi aamulla tuomassa tilaamani tyttöjen timanttiset talvivaljaat, ja Riikan myyntipöydältä löytyi tytöille oikein kiva pehmeä paketti jouluksi virtuaalinäyttelyn palkintojen ja Tanjan tuoman lahjan lisäksi. Eli kyllä nyt on tytöilläkin taas uusia nameja ja uusia juttuja ihmeteltäväksi. Lisäksi Irene kävi ihanasti tuomassa meille kätevän putkivirityksen estämään mangustiapinan aitauksenylitysyrityksiä. Ja tietty näyttelystä lähti mukaan myös se tärkein, eli omat näädät ja positiivinen fiilis tuttujen näkemisestä. Mitellakin on nyt niin hienona talvipuuhkassaan, että oli ihan mahtava päästä näyttämään sitä ihmisille. Ja huolimatta taas liian lyheksi jääneistä yöunista, muistin myös Hinnin, joka oli näyttelyssä meidän kyydillä, mutta josta Heli muuten huolehti näyttelypäivän ajan. Hinnikin sitten osaltaan täytti autoa myös palkinnoilla sijoituttuaan luokkansa toiseksi.

Kiitos taas kaikille kivasta näyttelypäivästä ja onnea sijoittuneille!